III.

Raoul.

Neiti de Férias ei ollut niin vaipunut perheellisen huolenpitonsa

tehtäviin, että hän olisi unhottanut tuon häntä itseänsä koskevan,

niin tärkeän kysymyksen, jonka hänen oleskelemisensa Pariisissa

oli ratkaiseminen, -- niinpaljon kuin mahdollista hänen eduksensa.

Päinvastoin tämä kysymys antoi hyvinkin paljon työtä hänen

ajatuksillensa useammastakin syystä. Ensinnäkin hänen orjallinen

tilansa de Vergnes'in perheessä ei ensinkään häntä miellyttänyt,

vaan päinvastoin esti hänen vapaata kehkeytymistänsä; hän luuli

naimisissa ollessansa voivansa vapaammin määrätä itsensä suhteen ja

oleskella milloin Pariisissa milloin Férias'issa. Tämä vakava ja

tottelevainen tyttö katsoi avioliittoa muuten suureksi siveelliseksi

välttämättömyydeksi, joka oli ajallansa täytettävä, jos mieli totuutta

ja järjestystä noudattaa. Ja lopuksi tällä vakavalla nuorella

tytöllä oli hänen sydämmessänsä kaikki naisen hennot heikkoudet: ei

Pariisin ilot, ei siellä tarjona olevat henkiset huvitukset, ei ne

velvollisuudet, joita hänellä siellä oli, saattaneet tyydyttää hänen

"minä raukkansa" kaikkia toiveita, niinkuin hän itse sanoi, joka

muuten, huolimatta siitä levollisuudesta, minkä tahdon voima ihmiselle

antaa, oli sangen vilkas, sangen inhimillinen, sangen intohimoinen.

Hänellä oli suuria suruja, joitten lannistavaa voimaa ei hänen

koko järkähtämättömyytensä saattanut vastustaa. Hänen salaperäiset

kyyneleensä, joita hän ennen oli vuodattanut Férias'in yksinäiseen

lähteesen, näyttivät jälleen puhjenneen. Niinkuin kaikki hänen

ikäisensä tytöt, samoin hänkin oli elävällä mielikuvitusvoimallansa

luonut itsellensä tuollaisen uroon, jolle hän, hellyydestä itkien,

tarjosi povensa puhtaimpia liekkejä. Hänellä oli hämärä käsitys siitä

miehestä, joka ansaitsi näitä hänen sydämensä uhrauksia, ja hänen

kätensä ojentui, hänen sydämensä, hänen henkäyksensä ja hänen elämänsä

kääntyivät tämän hänen ideaalinsa puoleen.

Tämä nuorien tyttöjen nimetön, melkein aina liian aatteellinen rakkaus

toteutuu myöskin melkein aina aivan irvikuvana. Ensimmäinen mies,

jota heidän äitinsä suopi heidän katsoa jonkin arvoiseksi, saavuttaa

heti heidän silmissänsä heidän unelmansa loiston: tuskin on jonkun

kunnioitetun henkilön käsi viitannut heille alttaria, kun heidän

sydämensä, joka jo kauvan on ollut siihen valmiina, lentää sen ääreen

sokeasti, asettautuu sinne ja syttyy siellä. Ne, jotka saavat vapaammin

valita, eivät siinä onnistu huonommin eikä paremmin: heidän sisällinen

rakkautensa säteilee sattumalta ja verhoaa useimmiten taivaallisella

loistolla heidän säännöllisen tanssittajansa otsan.

Sibyllalla oli tämän nuoruuden innon lisäksi vielä tarkka

tuomitsemiskyky ja luja tahdon voima, joitten olisi pitänyt häntä

suojeleman tuosta tavallisesta erhetyksestä, jonka seurauksena on

niin katkeria ikävyyksiä; mutta nämät hänen neronsa harvinaiset

ominaisuudet, joitten piti pelastaa hänet tästä surusta, synnyttivät

hänessä melkein liiallista itseensä luottamusta ja epäluuloa. Hän

luuli muuten, että tämä vaali, josta hänen elämänsä onni ja arvo

kokonansa riippuivat, oli kokonaan jätetty hänen oman ymmärryksensä

ratkaistavaksi. Hra ja rouva de Férias olivat tosin aikoneet auttaa

häntä tässä vaarallisessa valikoimisessa; mutta heitä johti hänen

mielestänsä niin pintapuoliset ja vaillinaiset mielipiteet, että hän

oli salaa päättänyt ensi sijassa luottaa itseensä ja myöskin kysyä

neuvoa miss O'Neil'ilta. Kreivi de Vergnes, jota huvitti mies-mieheltä

näytellä tyttärentyttärellensä tuota hänen niin kutsumaansa

kosija-armeijaa, oli ensimmäinen huomauttamaan kunkin yksityisen

tähän hauskaan joukkoon kuuluvan vikoja; sitten soimasi hän neiti

de Férias'in olevan liian ankaran ja nauroi niitä ristiriitaisia

vaatimuksia, joita hän sanoi hänelle olevan.

-- Tiedätkö, mitä tahdot, tyttäreni? hän kysyi häneltä; sinä tahdot

miestä, joka on kaunis, rikas, jalosukuinen, maalaaja, soitannon

harrastaja, hyvä ratsastaja, nerokas ja hurskas! Kyllä sinun on häntä

vaikea etsiä, sillä sellainen mies on poikkeus, jota ei ole olemassa!

-- Mutta, hyvä Jumala, enhän sellaista tahdokaan! Sibylla vastasi, en

vaadi häneltä niin paljon... Minä tahdon miehen, jota rakastan, ja

siinä kaikki!

-- Ta ta ta! kreivi sanoi, sinä olet pieni kelvoton olento... Mitä

se on?... Palatkaamme luomiseen, rakas lapseni... Siinä saat nähdä

todellisen luonnollisuuden... Eikö niin?

-- Kuinka niin, iso-isä?

-- No luuletko, että Eeva teki niin monia mutkia?... Jumala antoi

hänelle Aatamin, joka oli vaan tavallinen mies... ensi kosija... ja hän

sanoi: "Tämä on sangen hyvä!" Se on luonnollista!

Tällaiset todistukset, joita kreivi de Vergnes sangen usein käytti, ja

jotka suuresti häntä ihastuttivat, eivät ensinkään vaikuttaneet neiti

de Férias'in tunteisin ja mielipiteisin. Hänen iso-isänsä persoona

ja esimerkki päinvastoin herättivät hänessä mietiskelyjä, jotka vaan

lisäsivät hänen neuvottomuuttansa. Hän oli muuten pian huomannut,

ett'eivät herra ja rouva de Vergnes'in perheolot muodostaneet

poikkeusta yleisestä säännöstä, vaan että ne, useimmissa kohdin,

perustuivat sivistyneen seuraelämän tapoihin. Sibyllan sydän vetäytyi

kokoon ja hänen järkensä oli kovasti sitä ajatusta vastaan, että

hänenkin täytyisi ruveta tuollaiseen liittoon, jonka turmiollisena

seurauksena oli, lyhemmän tai pitemmän ajan kuluttua, jonkinlainen

kummankinpuolinen tuska, ystävällinen eripuraisuus ja siveellinen

avioero.

Noudattaen nerokkaimmille ihmisille omituista taipumusta, Sibylla oli

halunnut saada asiasta yleistä käsitystä: lakkaamatta hän sovitti

huomioitansa yleiseen tilaan, liiankin usein, ja oli koettanut

saada selville yleistä syytä näihin onnettomiin avioliittoihin sekä

luuli sen jo löytäneensäkin. Ne tapojen eri piirteet, jotka hän oli

huomannut eläissänsä täällä maailman pauhussa, muutamat rouva de

Vergnes'in innokkaan puolustuspuheen sanat, jotka erittäin olivat

häntä hämmästyttäneet, ja ennenkaikkia Férias'in rakkaat muistot

olivat auttaneet häntä saamaan tästä ikävästä asiasta yleistä

mielipidettä, jolta ei todenmukaisuutta puuttunutkaan. Tämä mielipide,

jonka miss O'Neil vielä vahvisti, juurtui syvälle neiti de Férias'in

mieleen ja näytti siltä, kuin sillä olisi suuri vaikutus hänen

tulevaisuuteensakin. Me emme saata lyhyesti sitä mainitaksemme käyttää

Sibyllan omia sanoja, vaan tahdomme kuitenkin tarkasti tehdä selvän

hänen ajatustensa pääkohdista.

Markiisi ja markiisitar de Férias'in yhdistys, joka likeisessä

hartaudessansa oli samalla kertaa sekä vakava että suloinen, ja jota

ajan käsi oli pikemmin lujentanut kuin höllentänyt, väikkyi hänen

mielikuvituksessansa kristillisen avioliiton peruskuvana. Jos nuot niin

monilukuiset avioliitot, joita hän sai joka päivä omin silmin katsella,

olivat niin erilaiset, niin eikö syynä siihen ollut se, että niiltä

puuttui se ainoa side, joka ei katkea, uskonnollinen side? Hänellä oli

ikäänkuin jonkinlainen tunne siitä materialistisesta hengestä, mikä

liikkuu tämän vuosisadan suonissa, ja mikä erittäin näyttää tarttuneen

Pariisin yhteiskuntaan, joka pienennetyssä muodossa edustaa koko

Ranskan yhteiskuntaa. Avioliitto oli kuollut laitos, jonka merkitys oli

kadonnut: mentiin naimisiin tavan ja tottumuksen vuoksi, sekä sentähden

että senkautta sai nauttia laillisia yhteiskunnan etuja; ajattelematta

kuljettiin tätä uraa; mentiin naimisiin kuuluisan nimen, myötäjäisten,

viran ja väliin kauniitten olkapäittenkin vuoksi. Niin yksin-omaisesti

inhimilliset siteet eivät saattaneet kestää, ja nämä yhdistykset olivat

luonnollisesti samalla rikotut, kun se oli saavutettu, mitä niitten

avulla halutuinkin saada.

-- Vaimon asemasta, rouva de Vergnes oli sanonut miehellensä, olen

ollut vaan yhtenä päivänä sinun lemmikkisi!

Pariisin elämä ei pidä nuorten tyttöjen silmiä ja korvia niin

suuressa arvossa, että tällainen seura saattaisi olla vaikuttamatta

puhtaimpaankaan sieluun. Sibylla oli sen ymmärtänyt ja kätkenyt

sen mieleensä. Mitä häneen itseensä tulee, niin hän ei saattanut

olla puolisonsa paljas lemmikki, vaan hän tahtoi olla hänen

rakastettu ja uskollinen kumppalinsa ajassa ja, niinkuin hän toivoi,

tulevaisuudessakin. Kaikenlainen muu rakkaus olisi sortanut hänen

sydämensä ja lannistanut hänen ylpeytensä. Hänen ajatuksensa oli,

että todellisen avioliiton juurien piti olla, ei ainoastansa niissä

sydämissä, jotka se yhdisti, vaan myöskin uskonnossa, joka on oleva

sen perustana ja joka sen siunaa. Ainoastansa uskonnollinen mielipide,

yhteinen usko ja jalon hurskauden sekä ikuisten toiveitten veljeys

saattoivat antaa tälle maalliselle, heikolle rakkaudelle sitä lujuutta

ja kestävyyttä, joka on taivaalliselle rakkaudelle omituista.

Tällaiset olivat lyhyesti kerrottuina Sibyllan ajatukset ja, niinkuin

hän oli tottunut käytöksessänsä noudattamaan kaikkea, mitä hän piti

oikeana ja hyvänä, niin hän oli nytkin päättänyt olla milloinkaan

menemättä naimisiin sellaisen miehen kanssa, joka ei kuulunut hänen

uskoonsa. Tällä mielipiteellä, jossa ei tosin itsessänsä ollut mitään

pahaa, oli se vika, ett'ei se ollut käytännöllinen, ja lapsi parka sai

kyllä pian sitä kokea. Vaikka meidän aikamme onkin suotu muutamissa

kuuluisissa nimissä kunnioituksella katsella mitä korkeimpain hengen

lahjain yhdistystä ja palavaa uskonnollista vakuutta, niin saattaa

kuitenkin sanoa, että yleisessä elämässä nämät poikkeukset ovat

yhtä harvinaisia kuin kuuluisiakin, ja että ääretön vapaamielisyys,

arvosteleminen, epäileminen, kieltäminen ja kaikkien siveellisten

perusteitten tärisyttäminen ovat tämän vuosisadan tunnusmerkkejä.

Itse yhteiskunnallisessakin uskonnossa, jonka yhteydessä Sibylla eli,

hän ei saattanut olla huomaamatta näitä merkkejä, ja hänen oli vaikea

olla muistuttamatta, että ulkonainen käytös ja etiketti yksinomaisesti

kannattivat uskonnollisten velvollisuuksien harjoittamista. Sibylla

oli suuresti hämmästynyt, kun hän näki, että tämä epäilevä yhteiskunta

säilytti uskollisesti niitten velvollisuuksien ulkonaisia muotoja,

joitten todellinen merkitys oli heidän sydänöistänsä kadonnut.

-- Näyttää siltä, hän sanoi miss O'Neil'ille, kuin eivät nuot ihmiset

uskoisi mitä tekevät; heitä näyttää vievän eteenpäin tässä elämässä

jokin salainen voima, jota he eivät tunne... Tämä kaikki muistuttaa

minulle tähtiä, jotka tuikkavat ja kulkevat vielä taivaalla, vaikka

ne tähdet, joista ne ovat alkunsa saaneet, ovat jo vuosisatoja sitten

sammuneet.

Hän tosin tapasikin muutamissa perheissä, joitten kanssa hän

tavallisesti seurusteli, todellista ja vakavaa hurskautta sekä

ihmeteltäviä kristillisiä avuja; mutta vaikka samanlainen usko kuin

hänen omansakin, olikin hänen omasta mielestänsä pätevin ehto, mitä hän

vaati mieheltä, jonka haltuun hän tahtoi uskoa tulevaisuutensa, niin

se ei kuitenkaan ollut ainoa. Hänellä oli hänen henkisen etevyytensä

tähden muitakin vaatimuksia, joita hän ei ollut tullut niin tarkoin

ajatelleeksi, mutta jotka kuitenkin olivat yhtä ratkaisevia ja

tärkeitä. Hän luuli olevansa, ja hän olikin todella sangen jalomielinen

vaatimuksissansa, kun hän ei ensinkään välittänyt miehensä rikkaudesta

eikä hänen sukuperästänsä, vaikka tämä jälkimmäinen myönnytys olisi

ollut hänelle jotensakin vaikea; mutta hän tahtoi, että hänen miehensä

veti vertoja hänelle kasvatuksen ja sivistyksen suhteen; tahtoipa hän

vielä, vaikk'ei hän sitä täysin itsekkään tiennyt, että hänen tässä

suhteessa tuli olla häntä itseänsä vielä etevämpikin, ja hän tunsi

voivansa rakastaa häntä ainoastansa sillä ehdolla. Tämä ehto, jota

hän piti varsin luonnollisena, sentähden että hän ei tuntenut omaa

henkistä etevyyttänsä, lisäsi vielä hänen vaalinsa vaikeutta. Hän

oli sangen hyvin tullut huomaamaan, että suurin osa niistä nuorista

miehistä, joitten hyvänluontoisuutta hänelle kehuttiin, oli saanut

äitinsä helmoissa tuollaisen hellän ja kuolleen kasvatuksen, jonka

virkistymistä parooni Val-Chesnay oli saanut hänet epäilemään. Niistä,

jotka jo hyvissä ajoin olivat tulleet aikakautemme vilkkaan virran

valtaan, oli useammat tarttuneet kiinni yleiseen vapaamielisyyteen.

Paraat näyttivät hänestä poikamaisilta. Hänen ajatusvoimansa ja

karakteerinsa varhainen kypsyminen kaipasi oikeastansa miestä,

joka jo oli jättänyt nuoruuden ajat. Mutta heidän joukostansa,

joilla muuten Pariisin elämässä on sangen vähän edustajia, hän näki

vakavimpienkin miesten rakastavan turhuutta, ja jos sattumus joskus

vei hänet sellaisten henkilöitten pariin, jotka todella olivat

kuuluisia ansioittensa ja etevyytensä puolesta, niin hän huomasi heti

heidän olevan sangen vapaita ajatuksissansa ja usein yhtä vapaita

elämässänsäkin.

Kun Sibylla oli jatkanut salaisia havannoitansa koko alkupuolen sitä

talvea, joka seurasi Saint-Germain'in maa-elämää, niin alkoi hänen

rohkeutensa lannistua ja hän alkoi luulla, että hän, niinkuin hänen

iso-isänsä oli sanonut, etsi harvinaista poikkeusta, jota ei ollut

olemassa. Kentiesi hän oli oikeassa; mutta siinä erehtyi hän, että

hän tämän johdosta päätti, ett'ei hänen sydämensä koskaan taipuisi.

Sellainen sydän, kuin hänellä oli, ei milloinkaan taivu järjen

todistusten kautta; myrsky pauhaa siinä, koska se tahtoo, eikä silloin

kun käsketään. Järjellisinkin mietiskely ja ylevimmänkin sielun

päätökset auttavat epäilemättä näitten myrskyjen voittamiseen, vaan ne

eivät milloinkaan voi niitä nostaa eikä estää.

Niitten perheitten joukossa, joissa Sibylla oli tutustunut isoäitinsä

kautta, oli eräs, joka häntä veti puoleensa jollakin salaisella

lumousvoimalla. Se oli leski herttuatar de Sauves'in perhe. Hän asui

ainoan poikansa, Sauves'in herttuan, ja miniänsä, nuoren herttuattaren

kanssa eräässä komeassa palatsissa Saint-Honoré'n esikaupungissa.

Tämä perhe, jonka kynnyksen yli vanha herttuatar, ottamatta lukuun

erästä kummallista poikkeusta, josta sittemmin puhumme, ei sallinut

astua kuin hänen kiivaan ylimyksellisen tahtonsa kovin rajoittaman

joukon, ei näyttänyt tarjoavan sitä, mikä Sibyllalle saattoi olla

tärkeätä. Kuitenkin hän tunsi joka kerta, kun hän siellä kävi,

jonkinlaista hämärää liikutusta, joka hänestä tuntui suloiselta ja

jonka syytä hän tuskin uskalsi itsellensä tunnustaa; sillä niin

luonnotoin se oli. Tämä outo tunne oli yhteydessä erään hänen elämänsä

aikaisimpien muistojen kanssa, joka oli tavattoman selvänä säilynyt

hänen mielessänsä: se oli hänen kohtauksensa Férias'in puistossa erään

Raoul nimisen tuntemattoman herran kanssa, jonka kasvojen piirteet,

puhuttelu ja koko olento, sekaantuneina hänen lapsuutensa satumaisiin

kuvaelmiin, olivat painuneet ihanina ja runollisina hänen mieleensä.

Nimi Raoul oli hänestä rakas, melkeinpä pyhä. Lukija kentiesi muistaa,

kuinka ehdottomasti hämmästyen hän oli kuullut Klotildan ensimmäisen

rakkautensa kertomuksessa käyttävän tätä nimeä. Ja tämä sama nimi, jota

niin usein mainittiin de Sauves'in saleissa, teki ne Sibyllalle niin

kummallisen ihastuttaviksi.

Hän tosin ei hetkeäkään ajatellut, että sillä Raoul'illa, jonka nimeä

hän kuuli usein mainittavan rouva de Sauves'in luona, oli mitään

yhteyttä Férias'in puiston ihanan prinssin kanssa; mutta hän ei

saattanut epäilläkään, että hän oli juuri sama Raoul, jonka hiukan

kaunistellusta rakkaudesta ja epätoivoisesta Persiaan lähdöstä Klotilda

oli jutellut. Sibyllan oli muuten täytynyt tehdä tämä keksintö yksin,

sillä hänen vanhalle ystävättärellänsä Klotildalla, jonka kanssa hänen

välinsä Pariisissa oli jotenkin kylmä, oli syytä olla sitä hänelle

ilmoittamatta. Mutta Sibylla oli helposti tuntenut nuoressa Sauves'in

herttuattaressa, syntyisin Blanche de Guy-Ferrand, tuon ystävättären

luostarin ajoilta, jota Klotilda niin vähän rakasti ja jota hän oli

kuvannut pienessä romaanissansa uroonsa serkuksi. Ei tarvinnut suurta

arvaamiskykyä tullaksensa vakuutetuksi, että eräs kreivi de Chalys,

jota nuori herttuatar nimitti _Raoul serkuksensa_, ja joka oli palannut

Persiasta muutama kuukausi sitten, oli sama onnellinen mies, joka

ennen voitti itsellensä koko tyttö-kasvatuslaitoksen yksimielisen

rakkauden. Sibylla luuli, että se uteliaisuus ja erityinen huomio,

jota tämä henkilö useammista syistä hänessä herätti, oli epäilemättä

haihtuva, niinpian kuin hän sai hänet nähdä. Mutta kreivi ei rakastanut

seuraelämää, ja Sibyllan ei onnistunut koskaan häntä tavata, ei edes

rouva de Sauves'in luona, missä hän tiesi hänen kumminkin käyvän

jokseenkin usein. Tämä sattumus, joka Pariisin elämässä ei ole

ensinkään harvinaista, huolestutti kuitenkin neiti de Férias'ia,

sentähden että hän luuli tuntevansa, ett'ei hänen ja herra de Chalys'in

väli ollut varsin luonnollinen, ja salaisessa levottomuudessansa

hän väliin kuvitteli mielessänsä näkymättömiä käsiä (luultavasti

poppamiesten), jotka lakkaamatta koittivat pitää heitä erillänsä.

Sangen halukkaasti hän kuunteli tätä näkymätöntä serkkua koskevia

pienempiäkin erityisseikkoja, joitten johdosta hän alkoi luulla, että

hra de Chalys oli erittäin etevä ja kuuluisa mies, ehkäpä sentähden

että häntä harvoin sai nähdä; mutta nuorille tytöille välttämätöin

varovaisuus ja se erityinen kainous, jota tämä tärkeä asia hänessä

herätti, estivät Sibyllaa tyydyttämästä uteliaisuuttansa suorempaa

tietä. Vaikka vanha herttuatar de Sauves osotti hänelle innokasta

mieltymystä, niin hän jo punastui ajatellessansakin kysellä häneltä

jotakin kreivi Raoul'ista. Hän olisi mieluummin tahtonut koettaa

onneansa kääntymällä nuoren herttuattaren puoleen, jota kohtaan hän

tunsi elävää myötätuntoisuutta; mutta tämän nuoren naisen käytös

Sibyllaa kohtaan oli niin kummallinen, ett'ei se suinkaan kehottanut

häntä uskomaan hänelle salaisuuksiansa. Hän osotti yleensä häntä

kohtaan kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, jotka vivahtivat melkein

vastenmielisyyteen, vaikka hän toisinaan taas lähestyi häntä ikäänkuin

jonkin salaisen ja mahtavan voiman pakotuksesta, jota Sibylla ei

saattanut käsittää. Silloinkin kun hän kohteli häntä mitä kylmimmällä

tavalla, tuo oikullinen herttuatar loi kuitenkin salaa Sibyllaan

silmäyksiä, jotka ilmaisivat selittämätöintä uteliaisuutta ja intohimoa.

Me tahdomme lukijalle selittää tämän nuoren naisen salaperäistä

käytöstä Sibyllan suhteen, samalla kuin esitämme hänelle uusia tuttavia.