Keskiajan lopulla alavoudit eli "maanvoudit" maamme pesäseuduilla jo
esiintyivät vakiintuneina, määrätyillä alueilla toimivina
virkamiehinä.[860] Lähempiä tietoja tästä virasta voidaan kumminkin
saada ainoastaan myöhemmistä lähteistä, joihin senvuoksi tässäkin on
käännyttävä.
Kustaa Vaasan aikana ratsuvoutien virka-alueena oli kihlakunta, joskus
pari kihlakuntaa, ja heidän tehtävänään pääasiallisesti kihlakunnan
verotus- ja veronkantoasiain hallinto. Heitä nimitettiin usein myöskin
"ratsuvoudeiksi" nähtävästi sen johdosta, että heidän vanhimpia ja
varsinaisimpia tehtäviään oli kuljettaa linnan ratsujoukkoa
ruokaruotsilla kihlakunnissa ja että he arvatenkin ratsain kulkivat
asioillaan. Useat ratsuvoudit tähän aikaan olivat halpasäätyisiä
miehiä, kyvykkäämpiä huoveja tai entisiä kirjureita, mutta monet olivat
myös kotimaisia rälssimiehiä.
Ratsuvoutien tulot olivat uuden ajan alussa hyvin kirjavat, mutta
ryhmittyivät kahteen yleisempään luokkaan, nim. vakinaisiin,
veronalaisten suorittamiin palkkatuloihin ja tilapäisiin, kruunun tai
linnanvoudin luovuttamiin tuloihin, jotka olivat luonteeltaan
elinkeinoveroja tai vapautusmaksuja. Otamme aluksi tarkastaaksemme
edellisen ryhmän.
(1) Maanvoudit saivat uuden ajan alussa toisinaan suoranaista
kruununpalkkaa linnasta. Pohjoisesta V.-Suomesta kannettiin v. 1538
Turun linnaan kultakin nimismieheltä 1 punta kauroja, joita käytettiin
m.m. kahden maanvoudin hevosten ruokkimiseen.[861] Viipurin linnan
"kirjurintuvasta" mainitaan ratsuvoudin myöskin saaneen rahaa
hevosiansa varten.[862] Myöhemmin 1500-luvulla ratsuvoudit tulivat
melkein kokonaan kruunun palkoille.
Kun ratsuvoudit uuden ajan alussa useimmiten näyttävät asuneen linnassa
ja nauttineen siellä pysyvää palkkaa, on mahdollista, että aikaisimmat
ratsuvoudit ovat suorastaan kuuluneet linnaväkeen ja saaneet palkkansa
kruunulta samalla tavoin kuin muutkin huovit.
(2) Ratsuvoudin päätulona uuden ajan alussa oli kumminkin se palkka,
jonka hän sai hoitamansa alueen (kihlakunnan) talonpojilta. On helposti
havaittavissa, että tällä palkalla oli kaksi alkulähdettä, nim.
verokuntain (neljänneskuntain, nautakuntain) kestitys ja nimismiesvero.
Verokuntapalkka oli käytännössä Hämeessä, Karjalassa ja Savossa. Hämeen
Sääksmäen kihlak:n neljänneskunnista maksettiin ratsuvoudille 1/2
(Portaan pitäjässä 1) puntaa ohria ja 1 leiv. humaloita (Portaan
pitäjässä sen lisäksi koko pitäjältä 3 1/2 mk "rekirahoja").[863]
Luultavasti myöskin Hollolan seudun nimismiesten voudille maksettava
lahjavero, 3 puntaa ohria ja saman verran humaloita, maksettiin
neljänneskunnittain, vaikka nimismiehet olivat joutuneet sen
välittäjiksi.[864]
Karjalassa tämäntapainen ratsuvoudin palkkaus oli uuden ajan alussa
suuressa kukoistuksessa. Kävisi tässä liian pitkäksi luetella kaikkia
näitä kestitystavaroita ("kalapanneja", "lahjalampaita" y.m.), joita
ratsuvoudit säännöllisten viljapanniensa lisäksi nostivat Karjalan
nautakunnilta neljillä vuotuisilla kestityksillään.[865]
Savon ratsuvoutien palkkaus oli tässä kohden samantapainen kuin
Karjalassa. Kaikkialla Savossa maksoivat neljänneskunnat ohria 1 punnan
-- pohjoisessa voutikunnassa sillä olikin nimenä "Rokarotzi" -- kauroja
1 punnan, haukia 1 leiv. ja jäniksiä 6 kpl. eli jäniksennahkoja 12 kpl,
mihin tuli lisäksi "lahjaa" ohria 1 punta ja pohjoisessa voutikunnassa
vielä haukia 6 leiv. Hyvin valaisevan tiedon vanhimmasta ratsuvoudin
palkkauksesta sisältää se pohjoista voutikuntaa koskeva ilmoitus, että
3 kymmenyskuntaa metsäseudussa maksoivat "oravan nahan kultakin
verolta, kun ruokaruotsiheiniä kannettiin". Savossakin näitä kaikkia
voudin veroesineitä kutsuttiin "lahjoiksi", ja annettiin ne
asianomaiselle käräjäaikoina.[866]
Kun otetaan huomioon, että ratsuvoutien alkuperäisiin tehtäviin on
kuulunut linnaväen johtaminen kihlakunnan verokunnissa veronotto-,
sakko- y.m. kestityksillä, on todennäköistä, että ratsuvoudin
Karjalan ja Savon verokunnista saamat tulot olivat osa linnaväen
verokestityksestä eli ruokaruotsista. Tuloeräin nimittäminen
"lahjoiksi" näyttää johtuneen niistä erityisistä turkis- y.m.
lahjoista, joita ratsuvoudille ruokaruotsin lisäksi tuli maksettavaksi.
Mahdollisesti ovat myöskin Varsinais-Suomessa uuden ajan alussa
suoritetut voudinkapat luettavat tässä puheenaolevaan luokkaan
ratsuvoutien tuloja. Pohjoisessa V.-Suomessa näitä kappoja maksoi kukin
talollinen 1 kapan rukiita tai maltaita.[867] Maarian, Pöytyän ja
Kaarinan alueella maksoi kukin verokunta voudinvakkarukiita tai -ohria
1 punnan.[868]
(3) Ratsuvoudeilla oli myöskin hyvin yleisesti osaa nimismiesverosta,
jonka varsinainen tarkoitus oli käräjälaitoksen ylläpitäminen. Tämä
palkkaustapa olikin kehittynyt läntisessä Suomessa, missä käräjät jo
keskiajalla pidettiin pitäjittäin nimismiesveron varoilla.
Turun läänissä ilmoitetaan Pohjois-Suomen maanvoudin kantaneen kultakin
nimismieheltä 1 leiv. lihaa ja 12 kynttilää sekä leipää,[868] joten
koko "taksa" teki kultakin nimismieheltä, kun otetaan huomioon
nimismiesten linnaan maksamat kauratkin, joista edellä jo oli puhetta:
lihaa 1 leiv.
leipiä --
kynttilöitä 12 kpl
kauroja 1 punta
Tämä taksa näkyy vähitellen joutuneen pois käytännöstä muunlaisten
tulojen vakaantuessa.
Hämeen ratsuvoudit saivat nimismiesverosta kynttilöitä kaikista
kihlakunnista ja kauroja Hattulan kihlakunnassa. Kuuluivatko Hattulan
ratsuvoudin ohrasaatavat ja Hollolan voudin haukileiviskät tähän vai
neljänneskuntaveroon, on ratkaisematta.[870]
Limingan, Iin ja Kemin pitäjissä Pohjanmaalla suoritettiin v. 1556
voudille monikappaleinen vero -- voita, lihaa, leipää, ohria, rahaa,
siikaa, kalaa, lampaita (Kemissä) ja kynttilöitä (Iissä ja Kemissä)
--, joka mahdollisesti oli osa nimismiesverosta.[871]
(4) Maanvoudeilla oli muinoin joitakuita pienempiä tuloja, jotka olivat
vakinaisen veron luontoisia ja oikeastaan siis kuuluvat ruokaruotsin ja
nimismiesveron ryhmään, mutta kuitenkin nähtävästi ovat olleet aivan
erityisiä palkkaveroja.
Sellainen ja lisäksi varsin omituinen oli 22 pannin suuruinen
_tulkinpanni_, joka 1540-luvulla maksettiin Äyräpään kihlakunnassa
maanvoudille koko kihlakunnan puolesta. -- Tämä vero maksettiin
nähtävästi neljäskunnilta, sillä puheenaolevana aikana oli Äyräpään
kihlak:ssa (Jääsken, Muolan, Hanttulan ja Uudenkirkon pitäjissä) juuri
22 neljäskuntaa. Mieltäkiinnittävä on tästä verosta annettu tieto, että
se maksettiin talvella "kihlakunnankäräjillä"; varmaan laamanneja ja
muita ruotsalaisia herroja varten nämä tulkinpannit alkuaan maksettiin.
(5) Äyräpään klk:ssa Karjalassa mainitaan ratsuvoudin saaneen käräjillä
lautakunnalta lahjaksi 2-3 puntaa viljaa pitäjää kohden.[873]
(6) Tähän ryhmään maanvoudin tuloja ovat myös luettavat _pitkätkyydit_,
joita Savossa mainitaan maanvoudille kuuluneen 2 kultakin
neljänneskunnalta.[874]
(7) Kaikki edellä mainitut maanvoudin tulot olivat veronalaisten
maksettavia säännöllisiä veroja. Niiden lisäksi nauttivat maanvoudit
monenlaisia epävarmoja tai ylimääräisiä tuloja, jotka ovat parhaiten
verrattavia elinkeinoveroihin. Niihin kuuluivat ensinnäkin
_kapakkarahat_. Erään luettelon mukaan, joka on laadittu 1540-luvun
lopulla nähtävästi verotustarkoituksessa,[875] lasketaan Suomessa ilman
Pohjanmaata olleen 235 (239) maalaiskapakoitsijaa, eikä tämä lukumäärä
suinkaan ollut korkein.[876] Tällaisia kapakoita (krögare, taverner),
joissa tarjottiin olutta ja joita oli kaikkialla eteläisessä Suomessa
teitten varsilla, arvatenkin kaikkialla verotettiin jo keskiajalta
saakka. Kapakkavero näkyy alkuaan menneen linnaan (linnanvoudille).
Eräässä Porvoon läänin asiakirjassa v:lta 1543 seikkaperäisesti
kerrotaan, miten kapakanpitäjistä "kukin maksaa 2 leiv. humaloita
linnaan oluenmyynnistä ja kutsutaan heitä kapakoitsijoiksi, ja pidetään
kapakkaa sen mukaan kuin vuodentuloa maassa saadaan, sen mukaan he
alkavat oluenmyyntiä ja luopuvat siitä, kun itse tahtovat eivätkä
jaksa".[877] Samasta asiakirjasta nähdään, kuinka vero toisaalta oli
joutunut maanvoudeille. Siinä näet luetellaan kolmisenkymmentä Pyhtään,
Pernajan ja Porvoon miestä ja sanotaan heidän maksaneen "herralle"
(s.o. linnaan) 4 1/2 äyriä ja voudille 13 1/2 äyriä oluenmyynnistä ja
"ovat ne nyt suodut ratsuvoudille vuosipalkaksi, koska ei hän
linnasta mitään rahaa eikä verkaa saa, ja pitää hän sen edestä 2
ratsuvarustusta". Luultavasti muuallakin Suomessa alkuaan linnaan
humaloissa suoritettu vero samalla tavoin muuttui maanvoudille
suoritettavaksi rahaveroksi. Kapakkaveroa tiedetään maksetuksi paitsi
Porvoon läänissä myöskin Varsinais-Suomessa,[878] Viipurin läänissä,
missä veron määrä vaihteli 1-6 mk:aan kapakoitsijalta,[879] sekä
Hämeessä, missä maavoutien kapakkarahoja useissa seuduin mainitaan,
vaikkei veromäärästä ole tietoa.[880]
(8) Sukua edellisen veron kanssa olivat _laivarahat_. Ahvenanmaalla
otti vouti 12 äyriä -- 2 mk kultakin talonpojalta, joka purjehti
Riikaan tai Rääveliin.[881] Nämä rahat olivat samoja kuin
kauppiasrahat, joita Ahvenanmaan voudin mainitaan kantaneen
kauppiailta.[882] V.-Suomessa kantoi maanvouti "kauppiasrahoja"
laivoilta; v. 1555 Pohjois-Suomessa kuulon mukaan 90 laivalta.[883]
Hämeenlinnan alueella kauppiasrahoja havaitaan maksetuksi Vihdissä ja
Elimäellä;[884] siellä ne tietenkään eivät olleet laivarahoja. Viipurin
läänistä on ainoastaan Viipurin pitäjästä ja Koivistolta tietoja
laivarahain maksamisesta ratsuvoudille.[885]
Tämäkin vero ilmeisesti oli ollut linnanvoudin tuloja, ennenkuin joutui
ratsuvoutien tuloksi.
(9) Viipurin pitäjässä ja arvatenkin muuallakin rajaseuduilla
verotettiin voudin hyväksi erikseen hevoskauppiaita, joista kukin
maksoi 4 äyriä.[886]
(10) Elinkeinoveroihin kuuluivat vielä _markkinarahat eli
puotipaikkarahat_, joita maanvouti kantoi markkina-aikoina
Pohjois-Suomessa "Mynämäen, Vehmaan ja Lemun kirkoilla kultakin
puodilta 1 äyrin".[887]
Samantapainen vero oli puodinvuokrarahat, joita uuden ajan alussa, ja
luultavasti jo kauan aikaisemmin, otettiin Pohjanmaan satamain
"haminapuodeista", v. 1542 Kemin haminasta 10, Iin 12 ja Oulun
haminasta 39 haminapuodilta, kultakin l/2 mk.[888] Nämä maksut
mainitaan Pohjanmaan pysyväin kruununverojen joukossa. Myöskin
V.-Suomen "puotipaikkarahat" ovat todennäköisesti kuuluneet linnan
tuloihin ennen maanvoudille joutumistaan.
(11) Maanvoudin tuloihin kuuluivat pohjoisessa V.-Suomessa _passirahat_
"passeista (passbort), joita on annettu, toisilta 1 mk toisilta
vähemmän".[889] Ulkomaille purjehtivat laivuritko vai ketkä näitä
passeja lunastivat, ei käy lähteistämme selville.
(12) Hämeen Sääksmäen kihlak:n ja Hollolan kihlak:n maanvoutien tulojen
joukossa mainitaan erärahoja,[890] joita nähtävästi maksettiin
erämaassa nautituista kalastusoikeuksista.
(13) Viimeksi luetelluista elinkeinoveroista poikkeava oli laajalti
maassa tavattava talottomain vero. Ahvenanmaalla otettiin
itsellisrahoja (Husemandz peninger) kultakin itselliseltä 1 mk tai 12
äyriä. V:n 1555 aikoina talonpojat valittivat, että vouti oli kantanut
näitä rahoja 6 vuotta, mutta siitä huolimatta vaatinut maksajilta
riihityötä.[891] Itsellisrahoja (husmanne peninga) mainitaan
1530-luvulla maanvoudin tuloina useissa Hämeen seuduissa.[892] Maksu
oli paikoin 1 mk itsellisparilta.[893] Karjalassakin verotettiin
itsellisiä ainakin paikoin (Lapveden ja Viipurin pitäjissä) 1 markalla
vuodessa.[894] Samoin tiedetään Savossa itsellisiltä vaaditun veroksi 6
päivätyötä, jotka aluksi lienee tehty linnaan. Luultavasti muuallakin
oli itsellisten alkuperäisesti verokseen suoritettava päivätöitä
linnaan, vaikka vero myöhemmin muutettiin rahaksi ja luovutettiin
maanvoudille.
(14) Maanvoutien vanhoja tulolähteitä olivat vielä kyyditysrahat,
joista ennen on puhuttu (ss. 228-229).
On tietysti mahdotonta kaikissa yksityiskohdissa tarkoin uudentaa
keskiajan maanvoutihallintoa myöhemmän ajan tietojen perusteella. Mutta
keskiajan maanhallinnon yleinen laatu ilmenee näistäkin tiedoista.
Kapakoita, laivoja, markkinapuoteja, itsellisiä varmaan on verotettu jo
keskiajalla. Nämä verot ja yleensä maanvoutien tehtävät ovat kaikesta
päättäen alkuaan kuuluneet linnanvoutien tehtäviin. Missä, kuten
Ahvenanmaalla, ei ollut erityisiä maanvouteja, siellä linnanvouti
toimitti ne tehtävät, joita maanvoudit muualla suorittivat, ja nautti
samanlaisia tuloja kuin maanvoudit; Kastelholman vouti kantoi
voudinveroa (fogderänta) nimismiehiltä[895] sekä laivarahoja,
kauppiasrahoja, kyyditysrahoja.
Vähitellen linnanvouti, varsinkin suuremmissa linnoissa, jätti yhä
useampia hallintotehtäviä erityisille linnaväkeen kuuluville miehille.
Sillä tavoin syntyi ratsuvoudin virka. Kun vihdoin ratsuvoudit saivat
hoitaakseen voudin tehtäviä kukin määrätyssä kihlakunnassaan, oli uusi
virka täysin valmis.
Voutihallinto ja voutitavat olivat kaikkialla pääasiallisesti
samanlaiset. Maanvoudilla oli mitä monenlaisimpia tehtäviä, joita hän
suoritti lakkaamattomilla kestitysretkillään verokunnissa ja pitäjissä.
Voudinpalkkauksessa näkyy räikeimmässä valossa keskiajan koko
palkkausjärjestelmä; jokainen virkamies oli kansan erikseen
palkattava, jokaisen virkamiehen oli erikseen koottava palkkansa
veronmaksajilta. Virkamies oli matkoillaan kansan ruokittava; jokainen
yksityinen virantoimitus oli erikseen korvattava. Kaikki ne olivat
aito-keskiaikaisia tapoja ja laitoksia, yhtä tuntemattomia keskiajan
alussa kuin yleisiä keskiajan lopussa.