Keskiajan johtavia kruununvirkamiehiä Suomessa ovat olleet
linnanvoudit. Mutta kun linnanvoutien viran on katsottava varsinaisesti
syntyneen vasta päälinnain perustamisen yhteydessä, tulee vastattavaksi
kysymys, miten virkamieslaitos täällä on ollut järjestetty
varhaisimmalla keskiajalla, ennen linnahallinnon muodostumista.
Ennenkuin lähdemme tähän kysymykseen vastaamaan, mainittakoon pari
sanaa eräästä Ruotsissa ja Tanskassa varhaisimpana keskiaikana
ilmenevästä hallintoseikasta.
Ruotsin tärkein paikallinen viranomainen mainittuna aikana oli
nimismies, tunnettu m.m. ruotsalaisella nimellä "länsman", "soknare" ja
latinankielisellä nimellä "exactor, exactor regius".[840] Mutta on
tarkoin huomattava, ettei se nimismies, jota Ruotsissa tällä nimellä
kutsuttiin, ollut samanlainen virkamies kuin nimismies myöhemmällä
keskiajalla ja uuden ajan alussa. Maakuntalakien aikana nimismies
Göötanmaissa "lænsman", "konungsbryti", "konungsbryti i Upsala bo" ja
"konungs soknare" Vestmanlannissa "husabyman" nimisenä kuninkaan
palvelusmiehenä hoiti hänelle uskottua kuninkaan kartanoa ja toimi
kuninkaan yleisvirkamiehenä piirissään. Vaikkei lähteistä näy, oliko
Sveanmaan "lænsman" alkuaan kuninkaankartanon hoitaja, niin näkyy
kumminkin se, että hän täälläkin oli aikaisin tunnettu varsinainen
virkamies, jolla oli mitä monipuolisimmat tehtävät.[841]
Erinomaisen selvänä esiintyy vastaava laitos muinaisessa Tanskassa.
"Brytiæ" yksityisoikeudessa merkitsi osa-asukasta tai yhtiömiestä, joka
yhdessä toisen kanssa harjoitti maanviljelystä tai otti hoitaakseen
toisen maata ja karjaa. Kuninkaatkin käyttivät edukseen samaa
järjestelmää, ja Tanskan vanhoissa asiakirjoissa usein mainitaan
"Konungs brytiæ". Nämä kuninkaan maan viljelijät olivat samalla
kuninkaan virkamiehiä. Tanskan vanhimmissa laeissa mainitaan useasti
kuninkaan "Umbudsman" eli "exactor" nimellä kutsutun virkamiehen
asunnoksi suorastaan kuninkaan kartano.[842] Siis ilmeisesti sama
laitos, jota Göötanmaan "konungsbryti" tarkoittaa.
Suomessakin esiintyy parissa 1300-luvun asiakirjassa _exactor_ ja
_exactor regius_ niminen viranomainen.[843] Tämän nimityksen
ruotsinkieliseksi vastineeksi on katsottu nimitystä "länsman".[844]
Itse asiakirjat eivät kumminkaan oikeuta meitä pitämään exactor nimellä
kutsuttua viranomaista tavallisena, keskiajan lopulta ja uuden ajan
alulta tunnettuna nimismiehenä. Kumpikin täällä mainittu exactor
näyttää olleen kokonaisen pikkumaakunnan virkamies. Kumpikin olivat
sinettimiehiä. arvattavasti siis rälssimiehiä, toinen lisäksi tuomarina
esiintyvä. Missään tapauksessa he eivät ole verrattavia myöhemmän
keskiajan talonpoikaisiin nimismiehiin.
Yhtäläisyys Ruotsin ja Tanskan alkuperäisten "länsmanien", kuninkaan
kartanoissa toimivain "brytien" kanssa sitävastoin on sattuva.
Suomessakin kutsutaan exactoria nimenomaan "kuninkaan" virkamieheksi,
joten hän varmaankin on ollut välittömässä suhteessa kuninkaaseen.
Suomessakin on varhaisella keskiajalla useita melkoisia kuninkaan tai
kruunun kartanoita, joita kuninkaan oli vaikea omakohtaisesti hoitaa;
niissä jos missä olivat eri hoitajat tarpeelliset. Vanhemmalla
keskiajalla oli täällä käytännössä aluejako pikku maakuntiin ja
erityisesti pieniin kartanolääneihin, jotka alueet ovat voineet olla
näiden vanhain viranomaisten virkapiireinä.
Tätä käsitystä puoltaa lisäksi länsman nimityksen vanhin käyttö
Suomessa. Tämä nimitys esiintyy ensimäisen kerran v. 1348 päivätyssä,
Satakuntaa koskevassa asiakirjassa[845] ja sen jälkeen vasta 1400-luvun
alulla. Mutta nuo aikaisemmat lääninmiehet eivät ole myöhempäin
kaltaisia. V:n 1348 lääninmies oli kuninkaan oma virkamies, hänen
luottamusmiehiään. joka voudin kanssa sai tehtäväkseen Ulvilan
kaupungin oikeuksien valvomisen kaupungista muuttaneita kohtaan;
myöhemmän keskiajan nimismiehet olivat alhaisia kansanvirkamiehiä,
joille kuninkaat tuskin erityisiä luottamustoimia antoivat. Sattuu nyt
vielä niin, että tiedetään Ulvilan kaupungin viimeistään 1300-luvun
ensimäisinä vuosikymmeninä tulleen siirretyksi Ulvilassa olevan
kruununkartanon (Isonkartanon, Storgården) maalle ja kartanonkin väen
kuuluneen kaupunkilaisiin.[846] Todennäköisesti on Satakunnassa v. 1348
ollut kuninkaan "vouti" Kokemäenkartanossa ja muudan kuninkaan
"länsman" Ulvilan Isonkartanon ja sen alaisen kaupungin erityinen
lääninmies.
Samantapainen virkamiesten ryhmitys näyttää Satakunnassa olleen
käytännössä vielä v. 1365, jolloin kuninkaan kirjeessä mainitaan
"meidän voutejamme ja virkamiehiämme Satakunnassa".[847] Voudin ohella
tässäkin mainitaan vielä toisia kuninkaan välittömästi käskettäviä
virkamiehiä, joita tuskin voi pitää muina kuin kruununkartanoitten
lääninmiehinä.
Vanhojen kruununkartanoitten alueita kutsuttiin myöhemmin yleisesti
lääneiksi ("Ruonankartanon lääni" Sauvossa, "Kuninkaankartanon lääni"
Perniössä, j.n.e.). Länsmanit Suomessa ovat luultavasti alkuaan olleet
näiden läänien "läänin"- eli "läänitysmiehiä".
Myöskin tuota v. 1353 tuomittua salaperäistä Bendict Agghæson nimistä
henkilöä pitäisimme tämäntapaisena virkamiehenä.[848] Virkamieheksi
hänet ilmaisee hänen toimensa sakkojen perijänä; toiselta puolen hän
oli välittömässä suhteessa kuninkaaseen, koskapa hänen rikoksiansa oli
sekin, että hän oli pidättänyt kuninkaalle lähetettäviä muonavaroja.
Tämäkin viranomainen oli läheisissä asioissa kuninkaankartanon
kanssa.[849] Omasta ja vaimonsa (Aelisif) nimestä päättäen hän kuului
ruotsalaiseen kansallisuuteen ja oli varmaan alhaissyntyinen, koskapa
ei käyttänyt sinettiä. Arvatenkin on lääninmiehiä niinkuin läänejä
ollut eriarvoisia.
Kruununkartanoita ja niiden läänejä hoitavat, kuningasta välittömästi
palvelevat viranomaiset, joilla oli latinankielinen virkanimi "exactor"
ja ruotsalainen "länsman", tämän mukaan maamme vanhimpia varsinaisia
kruununvirkamiehiä.
Heidän virkatoimistaan emme paljoa tiedä. Kruununkartanon hoitamisen
lisäksi niihin kaiketi kuului pääasiallisesti vain verojen kokoaminen
tai vastaanottaminen niiltä pieniltä maakunta-alueilta, joissa
kruununkartanot olivat. V. 1326 oli piispalla yksi ainoa nimismies koko
Uuttamaata (luult. läntistä Uuttamaata) varten;[850] kruunu on voinut
siinäkin noudattaa kirkon esimerkkiä. Kun varhaisimmalla keskiajalla
maakunnilla ja pitäjillä oli kansanomaiset tuomarinsa, ei kruunun
läänimiesten vaikutus arvatenkaan ulettunut varsin syvälle paikalliseen
hallintoon.
Tämän aikuisen hallintolaitoksen sysäsi syrjään linnahallinto
_linnanvouteineen_. Tämän hallinnon synty on yhteydessä päälinnain
perustamisen kanssa. Koska päälinnat v. 1308 jo olivat olemassa, oli
maamme hallinnon suuri muutos jo silloin tapahtunut.[851]
Vanhimmilla linnanpäälliköillä oli erilaisia virkanimiä, kuten lat.
"aduocatus", "praefectus", "capitaneus". Viimemainittu nimitys lienee
erityisesti sotilaspäällikön nimi, mutta kun samaa henkilöä joskus
kutsutaan sekä "aduocatus" että "capitaneus" nimellä, eivät ne
käytännössä näytä merkinneen jyrkästi erotettuja virkoja.[852] Suomen
linnanvoutien asema oli kuitenkin kautta koko keskiajan hyvin
eriarvoinen. Turun ja Viipurin linnain isännyydet olivat enimmäkseen
Ruotsin valtakunnan mahtavimpain miesten hallussa, joiden asema oli
valtiollisesti sangen itsenäinen. Usein näillä mahtavilla
läänitysmiehillä oli hallussaan päälääninsä lisäksi pienempiä
linnaläänejä, kuten Turun linnan päälliköllä Raaseporin lääni,
Satakunta ja Ahvenanmaa.[853] Porvoon lääni näyttää pysyvämmin
kuuluneen Viipurin linnan alueeseen. Toiselta puolen taas nähdään, että
kaikki läänit saattoivat olla välittömästi kuninkaan alaisia, jolloin
niiden linnanvoudit olivat kuninkaan suoranaisia palvelijoita ja
suorittivat lääninsä veroja suoraan kuninkaalle Ruotsiin, jossa myöskin
tekivät tilinsä. Epäilemättä on tämä järjestys alkuperäinen. Suomen
linnat olivat kaikki alkuaan kuninkaan linnoja, niihin maksetut verot,
yksin lahjaverotkin, olivat kuninkaan (kruunun) veroja. Linnanvouti oli
veronmaksajan kannalta katsoen aina kuninkaan vouti, silloinkin kun hän
oli kuninkaasta aivan riippumaton. Maamme keskiaikaisen linnahallinnon
varsinaisena perusteena eivät siten olleet nuo vaihtelevat ja
eriarvoiset linnanvoudit, vaan itse linnaläänit linnoineen, jotka
kaikissa oloissa muodostivat pysyvän verotus- ja hallintopiirin, vaikka
linnan isännyys kulkikin kädestä käteen.
Jo 1300-luvun alkupuolella asiakirjoissa useamman kerran mainitaan
päälinnan voutien alaisia virkamiehiä.[854] Vaikkei näiden virkamiesten
laadusta sen enempää puhuta, on luultavaa, ettei näillä nimityksillä
tarkoiteta ainoastaan päävoutien sijaisia ja päälinnoissa olevia
virkamiehiä, vaan myöskin päävoudeista riippuvia alueellisia
virkamiehiä, alavouteja. Niitäkin näet jo nimenomaan mainitaan.
Sellaisena esiintyy v. 1346 eräs Maskussa asuva Henrikki, "Danielin
virkamies".[855] Tämä Daniel oli nähtävästi tunnettu Dan Niklinpoika,
näihin aikoihin Turun linnan vouti. Hänen alaisensa Maskussa oleva
virkamies ei varmaankaan ollut aivan halpa mies, koskapa käytti
sinettiä. Seuraavana vuonna mainitaan eräs Esgerus Dan Niklinpojan
"voutina" Kalandissa.[856] Tässä siis toinen, paikallinen, nimenomaan
voudiksi kutsuttu virkamies, jonka virkapiirinä on muinainen Kaloinen
eli myöhempi Vehmaan kihlakunta. Todennäköisesti siis jo 1300-luvun
puolivälissä pohjoisen V.-Suomen kummassakin vanhassa piirissä,
Kalandin ja Maskun-Mynämäen pitäjistöissä eli kihlakunnissa on
toiminut erityisiä alavouteja, jotka olivat linnanvoudin alaisia
veronkanto-virkamiehiä aivan samaan tapaan kuin myöhemmin kihlakunnissa
toimivat maanvoudit.[857]
Vaikea on sanoa, kuinka näissä uusissa oloissa kruununkartanoitten
voutilaitoksen kävi. Mahdollista on, että toisin paikoin vanhoista
"lääninmiehistä" tuli linnanvouteja. Kun Ahvenanmaalla v. 1322
mainitaan "exactor", v. 1328 "aduocatus" ja v. 1381 ja sitten myöhemmin
tavallinen linnanvouti,[858] niin näyttäisi luultavalta, että tässä
sama vanha virka esiintyy vaihtelevilla nimillä ja että Ahvenanmaan
kruununkartanon alkuperäisestä lääninmiehestä on tullut Kastelholman
linnanvouti. Mahdollista myös on, että toisin paikoin lääninmiehen
virka muodostui alavoudin viraksi.[859] Mutta useimmissa tapauksissa
kaiketi vanha virka hävisi pois, ja kruununkartanot jäivät vain
sellaisiksi ylimysten läänityksiksi tai kruunun sivuomistuksiksi,
jollaisina ne myöhemmällä keskiajalla ja vielä uuden ajan alussa
enimmäkseen esiintyvät.