Keskiajan kinkeriverot voidaan historiallisesti jakaa kahteen suureen
ryhmään siten että toiseen luetaan ne verot, jotka olivat vietävät ja
suoritettavat linnoihin, kuninkaan ja kruunun tarpeiksi (varsinaiset
kinkerit), toiseen taas ne verot, joita hallitusherrat miehineen
kiertoretkillään itse saapuivat ottamaan ja tavallisesti myöskin
paikalla nauttimaan (kestitykset).
Edelliseen, keskittyneeseen kinkerijärjestelmään kuului kuninkaan- eli
linnakinkeri, jälkimäiseen eli paikallisiin kinkereihin taas
"nimismiesvero" ja "ruokaruotsi".
Ruokaruotsilla tarkoitettiin keskiaikana pääasiallisesti linnaväen ja
sen hevosten ylläpitämistä niiden kiertoretkillä. Nimismiesveron
erityisenä tarkoituksena oli käräjälaitoksen ylläpitäminen. Nämä
paikalliset kinkerit olivat toisistaan niin suuresti eroavia, että on
syytä niitä käsitellä erikseen.
Käymme nyt etupäässä uuden ajan alulta säilyneitten verokirjain
perusteella tarkastamaan ruokaruotsin esiintymistä Suomen eri
maakunnissa.[700]
Varsinais-Suomen ruokaruotsista ei ole suoranaisia tietoja. V:n 1538
tileissä mainittu erä "rahaa syyssyötön edestä" on kumminkin varma
merkki siitä, että ruokaruotsilla on sielläkin päin muinoin
kuljettu.[701] Luultavasti on ruokaruotsi tässä maakunnassa sulautunut
nimismiesveroon.
Raaseporin läänissä suoritettiin uuden ajan alussa erityistä
_verokuntakestitystä_ (bolgestning). Kun tämän kestityksen ohella
läntisellä Uudellamaalla samaan aikaan maksettiin "verokuntaveroksi"
(bolskatt) kutsuttua, ilmeisesti linnakinkeriä edustavaa kinkeriä sekä
nimismiesveroa, on syytä pitää bolkestitystä vanhana ruokaruotsina,
jota alkuaan on suoritettu linnaväen kiertomatkoilla.
Verokuntakestitystä maksettiin kustakin verokunnasta seuraavat erät:
1 panni rukiita
2 pannia maltaita
3 " kauroja
1/2 leiv. voita
1/2 " silavaa
1/2 " kuivaa lihaa
1 lammas
1 talvikuorma heiniä
Kokoonpano on tavallisen kinkerin ja osoittaa tämän veron tarkoituksena
olleen sekä miesten että hevosten ylläpidon.
Tämä vero oli alkuaan yökunnittain nautittava. V. 1537 oli laamanni
Eerik Flemingille läänitetty Raaseporin läänin bol-kestitys, 1 yökunta
kussakin bolissa.[702] Mitä siihen tulee, että tähän kestitykseen
näyttää kuuluneen vain yhden yön majoitus kussakin bolissa, niin on
huomattava, että läänin verraten vähäisellä alueella oli 97 1/2
kestitysvelvollista bolia, joten niiden yhteenlaskettu kestitysaika
tämän mukaan teki jo päälle 3 kuukautta (lisäksi tuli vielä läänin
nimismieskestitys 48 yötä eli päälle 1 1/2 kuukautta). Kunkin
verokunnan suoritettavan kestityksen vähäisyys osoittanee sitä, että
kestityksen nauttijoita on ollut vähän tai että kestitystä on käyty
nauttimassa vähin joukoin.
Uuden ajan alussa Raaseporin verokuntakestitys jo oli muutettu linnaan
maksettavaksi veroksi.
Satakunnan ruokaruotsista ovat tiedot niukat. On kyllä suoranaisia
tietoja siitä, että Satakunnassa on neljännesmiehillä ollut
kestityksiä, vaan ei siitä, kelle nämä kestitykset kuuluivat ja miten
ne olivat järjestetyt.[703]
Kuten jo on mainittu, näyttää luultavalta, että Satakunnan "kinkeri"
eli "laamanninkinkeri" on vanha ruokaruotsi, joka tilapäisesti on ollut
läänitetty laamannille. Läänittäminen laamannille on huomattava, sillä
juuri ruokaruotsia vastaava kestitys oli Raaseporinkin läänissä
1530-luvulla läänitetty laamannille ja samoin oli v:n 1530 aikoina
Hämeessä ruokaruotsi tai osa siitä luovutettuna tuomareille, joilta
se palautettiin kruunulle.[704] On siis todennäköistä, että
Satakunnassakin ruokaruotsin tapaista verotusta on käytetty, vaikka
tietomme siinä kohden rajoittuvatkin muutamain yleisten yhtäläisyyksien
havaitsemiseen Satakunnan ja muitten linnaläänien välillä. Kentiesi ei
ruokaruotsi tässä läänissä ole mainittavasti päässyt kasvamaan samasta
syystä, jonka vuoksi linnakinkerikin näyttää pysyneen pienenä, nim.
koska itse linnatalous Satakunnassa pysyi vähäisenä.
Hämeen ruokaruotsista sitävastoin on riittävän selvät tiedot. Siitä
puhuu seikkaperäisesti tunnettu v:n 1530 asiakirja, jossa kerrotaan
linnanvoudin ja tuomarin kestityksestä nimismiestaloissa kolmilla
käräjillä vuodessa, ja sen jälkeen jatketaan seuraavasti:[705]
"Kun nyt nämä käräjät ovat pidetyt ja vouti tulee jälleen kotia
linnaan, silloin lähtee ruokaruotsi (rokarosan) liikkeelle ja se
tapahtuu tällä tavoin, ensin jaetaan kaikki huovit (Svenne) kolmeen
joukkoon ja niistä ottaa kukin maanvouti yhden joukon kanssaan
kihlakuntaansa, ja silloin he makaavat ensin 1 yön kunkin nimismiehen
luona kesäkäräjäin jälkeen ja perivät sakot, ja tuomarin miehet käyvät
kestityksellä (gesta) saman ruokaruotsin mukana, mutta syyskäräjäin ja
talvikäräjäin jälkeen makaavat he yhden yön nimismiesten luona ja 2
yötä kunkin neljäsmiehen luona, ja silloin ottavat syöttöä (fodring)
kunkin nimismiehen luona 1/2 puntaa kauroja 1 yönä ja 1 punnan kauroja
kunkin neljäsmiehen luona 2 yönä."
Tämän itse elämästä otetun asiakirjan mukaan ruokaruotsi oli sangen
runsas; todennäköisesti olivat kaikki linnan hevoset kiertueissa mukana
samoin kuin kaikki huovitkin. Emme varmaankaan erehdy, jos katsomme,
että kiertomatkan yhtenä tarkoituksena, ehkäpä tärkeimpinä, oli juuri
linnan miesten ja hevosten ylläpitäminen. Perinpohjaiset kiertomatkat
tapahtuivat syys- ja talvikäräjäin jälkeen, jolloin vierailtiin
jokaisen neljännysmiehen luona kaksi yötä ja nimismiehen luona yksi yö;
sellainen matka kesti kussakin kihlakunnassa kerrallaan 1 1/2-2
kuukautta, joten linnaväki näillä kahdella kestitysretkellään oleskeli
mailla suuren osan talvikautta, vuosittain kolme neljä kuukautta. Kun
muistetaan, että koko linnaväki vielä kulki voudin kanssa varsinaisilla
käräjillä, johon meni aikaa toiset kolme neljä kuukautta, niin
havaitaan, että linnaväki kulutti kiertomatkoihinsa suurimman osan
vuotta.
Kesäkäräjäin jälkeen tapahtuvalla kiertueella linnan hevoset
luultavasti eivät olleet mukana, koskapa linnan hevosia kesällä
Hämeessä kuten muuallakin lienee pidetty laitumella linnan hallussa
olevilla, osittain kaukaisillakin saarilla; siitä syystä varmaan
kesämatkue jätti käymättä neljännysmiesten luona, kuten asiakirjastamme
käy ilmi.
Voimme siten pitää varmana, että Hämeen ruokaruotsin tarkoituksena on
ollut sakkojen perittämisen ohella ylläpitää linnan miehiä ja hevosia
talvikuukausina, käräjäin välisenä aikana.
V:n 1530 asiakirja ei ole ainoa tietolähde Hämeen ruokaruotsista.
Muissakin asiakirjoissa mainitaan maanvoudin kulkevan sakkoja
kantamassa[706] ja kutsutaan nimismiesten sitä varten pitämiä
kestityksiä sakkokestityksiksi.[707]
Kestitykset olivat Hämeessä etupäässä neljänneskuntamiesten pidettävät.
Luonnollisesti oli neljänneskunnan talonpoikain suoritettava
ruokaruotsin ruoka- ja rehuvarat. Sääksmäen kihlakunnan talonpoikain
valituksissa 1530-luvun lopulta mainitaan neljänneskuntamiesten
ottaneen (neljänneskunnalta) 10 rekeä kestitysheiniä.[708] Toisessa
nähtävästi samaan asiaan kohdistuvassa, Hämeen rahvaan valituksia
koskevassa asiakirjassa samoilta ajoilta mainitaan ruokaruotsiheiniä,
"jotka muinoin kulutettiin neljänneskuntamiesten luona",
tehdyn 5 kuormaa "talvikestitykseen" ja toiset 5 kuormaa
"syksykestitykseen".[709] Tämänkin mukaan oli ruokaruotsiin kaksi
pääkestitystä, talvinen ja syksyinen. Saamme myös tietää, että
ruokaruotsiin kuului v. 1530 mainittujen kaurain lisäksi heiniäkin.
Vaan eivätpä miehetkään jääneet osattansa. Kuten jo ennen on
huomautettu, on osa uuden ajan alussa linnaan suoritettavaa n.s.
neljännesmiehenveroa monine muonatavaroineen todennäköisesti ollut
aikaisempaa neljänneskunnissa nautittua ruokaruotsia. Hämeen
verokirjassa v. 1539 mainitaankin selvään Tuuloksen neljännesmiehen
rukiit (1 punta), voi (1 leiv.), lehmät (2 kpl) ja lampaat (6 kpl)
suoritetuiksi "voudin kestityksen edestä",[710] millä tietenkin
tarkoitetaan puheenaolevaa maanvoudin johtamaa ruokaruotsikestitystä
neljänneskunnissa. Hämeen rahvaan v:n 1537-1545 vaiheilla laaditussa
valituskirjassa ilmoitetaan, että neljänneskunnan 2 lehmän ja 6 lampaan
sijasta ennen suoritettiin neljänneskunnasta neljännesmiehelle 10 leiv.
"lihaa ja silavaa yhteensä".[711]
Näistä kaikista eristä alkaakin jo kokoontua seuraavantapainen
vuosittain maksettava ruokaruotsi:
neljänneskunnalta: (koukulta:)
1 punta rukiita (1/2 pannia rukiita)
10 leiv. lihaa ja silavaa (1 leiv. lihaa ja silavaa)
1 " voita (2 naul. voita)
2 puntaa kauroja (1 panni kauroja)
10 kuormaa heiniä (1 kuorma heiniä)
Siinä ruokaruotsin alkuperäinen kokoonpano Hämeessä. Vero on, kuten
näkyy, todennäköisesti suoritettu koukkujen mukaan. Kaikissa suhteissa
se on säännöllinen kinkeri. Juuri näissä määrissään ruokaruotsierät
tavataan neljänneskuntamiehen verossa yli koko Hämeen, sillä
erotuksella, että lihan ja silavan tilalla uuden ajan alussa on 2
lehmää ja 6 lammasta -- kuten luonnollistakin, koska vero nyt oli
vietävä linnaan ja liha sinne mukavimmin kulki itse.
Hämeen ruokaruotsin loppuvaiheista vielä sana pari. Ensinnäkin v. 1530
peruutettiin kruunun omalle väelle ja hevosille se ruokaruotsi, "joka
oli jonkun aikaa ollut tuomareilla".[712] Kun Hämeen vanhimmissa
säilyneissä tilikirjoissa, jotka ovat 1530-luvulta, koko
neljännesmiehen vero ja sen mukana myöskin vanha ruokaruotsi
esiintyy kruunulle kannettuna verona, voimme siitä päättää, että
ruokaruotsimatkat niihin aikoihin lakkasivat ja vero otettiin linnaan.
Linnan hevoset elätettiin vastaiseksi talven yli osittain siten, että
niitä jaettiin nimismiestaloihin. Niinpä v. 1545 oli yhdellä Ylisen
kihlakunnan nimismiehellä 4, kahdella Sääksmäen kihlak. nimismiehellä 8
ja kolmella Hattulan kihlak. nimismiehellä 12 kuninkaan hevosta talven
yli.[713]
Varmaan oli linnan hevosia kaikkiaan enempi kuin nämä 24. V. 1540
mainitaan niitä olleen 50.[714] Hämeen talonpoikain valitusten mukaan
1530-luvun loppuvuosilta ei Hämeenlinnan sääntönäinen hevosmäärä ollut
40 suurempi,[715] vaikka vouti oli ruvennut kulkemaan maakunnassa
puolentoista sadan hevosen kanssa. Ruokaruotsi-kestityksen suuruudesta
päättäen ei Hämeenlinnan hevosten luku keskiaikana ollut 40-60
suurempi.
Hämeen ruokaruotsista keskiajan lopulla on täten saatu tietää
pääasiallisesti seuraavaa: Vuosittain syys- ja talvikäräjäin jälkeen
läksi linnan miehistö maanvoutien johdolla pienempinä joukkoina läänin
verokuntiin kiertomatkalle, jonka tarkoituksena oli sakkojen
kokoamisen ohella hankkia ylläpito miehille ja hevosille muutamina
talvikuukausina. Tätä varten suorittivat veronalaiset kulloinkin
neljännesmiehelle, jonka luona kestitys tapahtui, tavallisen kinkerin
tapaan kokoonpannun kestitysveron. Tämä tapa hävisi uuden ajan
alussa, jolloin kruunu järjesti väkensä ja hevostensa ylläpidon
osittain uudelle kannalle. Sen johdosta tuli vanha ruokaruotsi
"neljänneskuntamiehen verona" maksettavaksi linnaan yhdessä vanhan
linnakinkerin kanssa.
Porvoon läänin ruokaruotsista ei ole tietoja, mutta Karjalaan
tullessamme joudumme ruokaruotsin luvatulle maalle.
Viipurin läänissä suoritettiin uuden ajan alussa vuosittain useampia
ruokaruotseja. Hyväksi aluksi mainitaan pari samanlaatuista kestitystä,
"kaksi suurta voudinkestitystä", nim. kevätkestitys ja syyskestitys,
joita toisinaan kutsutaan myös syötöiksi (fodringar) tai kevät- ja
syyskinkereiksi.[716] Olivatkin ne syöttöjä mokomia, sillä niitä kävi
ottamassa 80 miestä "hevosineen ja tallirenkeineen", kuten Äyräpään
kihlakunnan veroselityksessä v:lta 1551 mainitaan.[717] Kun Viipurin
linnaväen lukumäärä oli noin kahta kertaa suurempi, näkyy näitä
kestityksiä varten linnaväki tulleen jaetuksi kahteen joukkoon, joista
toinen kulki Äyräpään toinen Lapveden kihlakunnassa.
Kestitys ja syöttö tapahtui neljäskuntamiesten ja nimismiesten
taloissa, joissa kussakin oli tuota joukkoa ylläpidettävä 4, Lappeen
kihlakunnan alueella kumminkin vain 3 yötä; myöhemmin ilmoitetaan
Äyräpäänkin kihlakunnassa kummankin kestityksen pituudeksi 3
yötä paikassaan. Viimemainitusta kihlakunnasta on nimenomainen
tieto, että nämä kestitykset maksettiin kevät- ja syyskäräjäin
pitämistä varten,[718] josta päättäen näitä käräjiä pidettiin
neljänneskunnittain, mikä muutenkin on tunnettua.[719] Lapveden
kihlakunnassa kävivät kestitykset neljännesmiesten ja nimismiesten
taloissa, mutta käräjiä näkyy pidetyn vain viimemainituissa;
Säkjärvellä, Virolahdella ja Vehkalahdella eivät kestityksetkään näy
käyneen muualla kuin nimismiestaloissa.[720]
Puheena olevat kestitykset ovat varsinaisia neljänneskuntakestityksiä.
Niitä joskus kutsutaankin "neljänneskuntamiehen veroksi".[721]
Nimismiesten esiintyminen kestittäjänä tuskin muuttaa asiaa, sillä
ainakin Äyräpään kihlakunnassa nimismiehet olivat myöskin yhden
neljänneskunnan neljännysmiehiä,[722] ja toimittivat kestityksen tämän
neljänneskunnan puolesta.
Kestityksen vastaanottajana olivat "vouti" ja linnaväki. Voudilla tässä
alkuaan on tarkoitettu linnanvoutia; asiakirjoissa mainitaan näiden
kestitysten vastaanottajiksi "voutia" tai "voutia ja kirjuria", mutta
toisten kestitysten vastaanottajaksi nimenomaan "ratsuvoutia".[723]
Luultavasti kuitenkin linnanvouti saatuaan apulaisikseen ratsuvouteja
on lakannut käymästä näillä neljänneskuntaretkillä samoinkuin hän
vähitellen jätti neljänneskuntain käräjäin pitämisen toisten käsiin.
Myöskin tuomarit näkyvät Karjalassa kulkeneen syys- ja kevätkäräjillä
ja nauttineen osaa kestityksestä. Ei ole kuitenkaan sanottu, että
käräjät ja syötöt tapahtuivat yhdenaikaisesti. Eräistä tileistä
päättäen tapa oli 1550-luvulla sellainen, että ensin kulkivat
käräjäherrat ja vasta heidän lähdettyään saapui huovijoukko loppuja
kestitysvaroja kuluttamaan.
Eräässä talonpoikain valituksessa kerrotaan, että Jääsken pitäjässä
suoritti jokainen neljännyskunta kumpaakin kestitystä varten:[724]
6 tnr. olutta
4 pannia rukiita leiväksi
3 leiv. lihaa
3 " voita
3 " haukia
3 " suoloja
180 kpl kynttilöitä
30 pannia kauroja
6 kuormaa heiniä
ja lisäksi tuoretta kalaa niin paljon kuin Jumala antaa, sekä vielä
syyskinkeriksi:
3 lammasta
15 kanaa
3 jänistä
1 1/2 leiv. 6 naul. humaloita,
mutta että tätä veroa oli Niilo Grabben tultua Viipurin linnan
isännäksi (Grabbe oli siinä virassa 1534-45) lisätty seuraavat määrät:
6 tnr. olutta
120 kpl kynttilöitä
2 puntaa rukiita
1 1/2 leiv. lihaa
1 1/2 " haukia
10 puntaa kauroja
6 kuormaa heiniä
1 1/2 tnr. suolakalaa
sekä kevätkinkeriksi:
3 lammasta
1 leiv. 4 naul. humaloita.
Myöhemmissä verokirjoissa ilmoitetaan nämä kestitykset suoritetuiksi
nautakunnittain, mikä epäilemättä oli alkuperäinen tapa. Kukin
nautakunta suoritti kumpaakin kestitystä varten samanlaisen veron,
jonka verokappaleet ja määrät olivat jokseenkin samat kaikkialla
maakunnassa, kuten tarkemmin näkyy seuraavasta vertailusta:
Nautakuntain maksettava syys- ja kevätkestitys Karjalassa v. 1551.
Säkjärvi, Lapvesi, Äyräpään
Virol., Vehkal. Taipale kihlak.
rukiita 2 kylm. 3 pannia 2 pannia
maltaita 2 pannia 1 punta 1 punta
humaloita 5 naulaa 1 leiv. 1 leiv.
voita 1/2 leiv. 1 " 1 "
puntalihaa 1/2 " 1 " 2 "
puntakalaa 1/2 " 1 " 2 "
suoloja 1/2 " 1 nelikko 1 "
lampaita 1 kpl 2 kpl 2 kpl
jäniksiä* 1 " 2 " 2 "
kanoja 5 " 10 " 10 "
kauroja 10 kylm. 10 pannia 2 punt. 2 karp.***
heiniä 3 parm. 15 parm. 20 parm.
olkia 20 kupoa 60 kupoa 20 kupoa
kynttilöitä 30 kpl 60 kpl 100 kpl
lintuja -- 5 " --
suolakalaa -- 1 nelik.** 1/2 tnr.
* maksettiin ainoastaan syksyllä.
** lisäksi 100 lyhdettä "varsikauraa" syksyllä (1555).
*** keväällä; syksyllä 2 punt. 1 karp.
Äyräpään kihlakunnan kestitys tässä vastaa jokseenkin tarkoin sitä
määrää, johon Niilo Grabbe jääskeläisten kestityksen korotti, mistä
päättäen korotus lienee koskenut koko kihlakuntaa, ehkäpä koko lääniä.
Olemme siis Viipurin läänissä uuden ajan alussa tavanneet Hämeen
ruokaruotsin kaltaisen linnaväelle ja linnanvoudille kuuluvan
kestityksen, joka suoritettiin nautakunnittain ja nautittiin
neljänneskunnissa, siten että linnaväki jakautui kahteen joukkoon,
joista kumpikin teki kiertomatkan kihlakunnassaan. Kestitys oli
määrätty, kummallakin kerralla samansuuruinen, ja kesti yhtä kauan,
3-4 yötä, kussakin neljännysmiestalossa, niihin luettuina
nimismiestalotkin. Vielä uuden ajan alussa linnanvouti lisäili tätä
kestitystä.
Paitsi näitä kahta kestitystä, talvikäräjiä varten suoritettavaa
tavallista nimismiesveroa ja kesäkäräjiä varten neljänneskunnittain
suoritettua, mutta vain nimismiestaloissa kulutettua kesäkestitystä,
suoritettiin Viipurin läänissä uuden ajan alussa yleisesti vielä
erityinen kestitys ratsuvoudille hänen kulkiessaan kesällä kokoamassa
sakkoja ja rahaveroja. Viimemainitun mukaan kutsuttiin tätä kestitystä
_margeld-syötöksi_; myöskin nimitystä "kesäkestitys" nähdään tästäkin
syötöstä käytettävän.
Äyräpään kihlakunnasta on tieto, että margeldsyöttö tapahtui
kesäkäräjäin jälkeen, ja toinen tieto, että tätä syöttöä nautti 50
miestä ja 16 hevosta kussakin neljännesmiehen talossa 3 yönä, "kun
veroraha kannettiin Laurin päivän aikana".[725] Lapveden kihlakunnassa
tapahtui margeldsyöttö myöskin veronkannon yhteydessä, mutta täällä
mainitaan myöskin _humalasyöttöä_,[726] jota maksettiin, kun sakot
kannettiin. Nähtävästi on humalasyöttö ollut sama kuin margeldsyöttö --
niiden kokoonpanossa on tuskin mitään eroa --, vaikka kestitys jostakin
syystä jakaantui kahteen käyntiin.[727]
Kaikki nämä kestitykset eivät ole keskiaikaisia. Jääsken pitäjäläisten
valituksissa 1530-luvulta kerrotaan, kuinka näitä syöttöjä syntyi.
Ratsuvoudilla, sanovat jääskeläiset, oli ollut erityinen palkka
veronkantovaivoistaan. Mutta, kuuluu jatko, "muutamia vuosia sitten
panivat voudit päällemme kestityksen, jota he kutsuvat ratsuvoudin
kestitykseksi,[728] jota ei koskaan ennen ollut". Samaan aikaan myöskin
Vehkalahden talonpojat valittivat, että "viidennen kinkerin syksyllä
ovat tuomari ja vouti panneet päällemme nyt äskettäin samaten kuin
Lapvedellä ja Jääskessä".[729] Nämä tiedot varmaan tarkoittavat
syyskesällä tapahtunutta ratsuvoudin kestitystä; linnanväen vanhaa
suurta syyskestitystä, johon oli yhdistynyt syyskäräjäin pitäminen,
nämä ratsuvoutien keinottelut eivät varmaankaan koskeneet.
Savon kestitykset uuden ajan alussa jakautuivat kahteen ryhmään.
Linnanvoudin kestityksiä eli käräjäkestityksiä pidettiin neljästi
vuodessa nimismiesten ja kahdesti vuodessa neljänneskuntamiesten luona.
Toisen kestitysryhmän muodostivat maanvoudiu kestitykset. Niitä
suoritettiin neljänneskunnittain maanvoudeille neljät vuodessa, "ensin
kun hän lähtee ottamaan rästejä, toisen kerran kun hän käy sakkoja
perimässä, kolmannen kerran kun hän antaa merkkiä vero-ohrista ja
heinistä[730] ja neljännen kerran kun hän kulkee sakkoja ja verokarjaa
perimässä, kullakin kerralla 2 yötä".[731] Myöskin nimismiestaloissa
kävi maanvouti kestityksellä neljästi vuodessa "kantamassa sakkoja ja
vuotuista veroa" ja viipyi kullakin kerralla 1 yön. Näistä
kestityksistä ilmoitetaan vielä, että ne tapahtuivat kaikki
linnanvoudin pitämäin käräjäin jälkeen ja että maanvoudilla oli
mukanaan talvella 17 ja syksyllä 18 hevosta. Luultavasti maanvoudin
neljä sakko- ja veronkantokäyntiä neljänneskuntamiesten luona ja hänen
neljä käyntiään samanlaisissa asioissa nimismiesten luona tapahtuivat
samoilla kiertoretkillä ja olivat siis järjestetyt linnanvoudin kevät-
ja syyskiertueitten yhteyteen.
Maanvoudin syksyinen kiertoretki syyskäräjäin jälkeen 18 hevosen kanssa
oli todennäköisesti Savon ruokaruotsi.
Maanvoudilla oli mukanaan talvella 17 ja syksyllä 18 hevosta. Ne
tekevät yhteensä 35 eli juuri koko linnueen hevosmäärän, joka liikkui
voudin kanssa. Linnan hevoset jaettiin kahteen joukkoon, koska Savossa
oli kaksi maanvoudin lääniä, ja nämä joukot kulkivat maanvoutien mukana
kestityksellä, vieläpä niin että sama joukko kulki ensin yhdessä ja
sitten toisessa maanvoudin läänissä. Kuten huomaamme oli Savon
ruokaruotsi siis täysin samanlainen kuin Hämeen; varmaan on
Karjalassakin ruokaruotsi alkuaan ollut tällä samalla tavalla
järjestetty.
Eräässä asiakirjassa mainitaan nimenomaan Savon ruokaruotsin olevan
syyskestityksen.[732] Toisessa asiakirjassa selitetääu, että
linnanhevoset oikeittain olisivat kulkevat syötöllä neljäsmiesten luona
ainoastaan kahdesti vuodessa, nimittäin kevätkäräjillä ja
ruokaruotsikestityksellä syksyllä.[733]
Näitten alkuperäisten syöttöjen luku näkyy Savossa karttuneen samaan
tapaan kuin Karjalassa.
Valituskirjassaan uuden ajan alulta Savon talonpojat ja neljännysmiehet
valittavat pitävänsä neljännyskunnissaan vuosittain 4 kestitystä
"hevosten kanssa", nimittäin "kevätkäräjät, 2 syyskestitystä ja
syyskäräjäkestityksen".[734] Syyskestityksiä olisi siis ollut
kokonaista kolme. Yksi niistä oli syyskäräjäkestitys, toinen vanha
ruokaruotsi, kolmas nähtävästi se syksyinen kestitys, joka Savossa
erään tiedon mukaan tapahtui verohumaloita kannettaessa syksyllä ja
jota varten maksettiin aikaisemmin 9 tynnöriä olutta, myöhemmin
enemmän.[735] Tämä kestitys oli ilmeisesti Lapveden kihlakunnan
"humalakestityksen" vastine. Asiakirjoista ei käy selville, mikä
ylempänä mainituista maanvoudin neljästä kestityksestä oli
"humalakestitys", mutta tuntuu luonnolliselta, että humalakestitys oli
sama kuin kesäkäräjiä seurannut maanvoudin kestitys.
Kaikkiin näihin maanvoudin kestityksiin ja vielä linnanvoudin syys- ja
kevätkestityksiin neljänneskuntamiehen piti hankkia varat. Sekä nämä
kestitykset että maksunsa linnaan ja muut veronsa neljänneskuntamies
sai verokunnan asukkaitten suorittamista veroista, joista edellä on jo
ollut puhe.
Linnanvoudin syys- ja kevätkestitykset olivat neljänneskunnan
kestityksistä suurimmat. Savolaiset valittivat, että heidän piti
näihin kestityksiin maksaa viljaa ja nahkoja kyökkimestarille,
tallimestarille, kokille, kellarimiehelle ja "hollarille".[736]
Niinikään saamme valituksista tietää, että Savossa -- niinkuin
Jääskessä -- oli talonpoikain kumpaakin näitä kestityksiä varten
aikoinaan ollut maksettava 6 tynnöriä olutta, mitä määrää sitten oli
ylennetty.[737] Erityisesti vielä tiedetään, että Savossa kunkin
kymmenmiehen tuli toimittaa neljäskuntamiehelle 3 leiv. tuoretta kalaa
kevät- ja yhtä paljon syyskestitystä varten.[738]
Savon neljänneskuntakestityksistä eli ruokaruotsijärjestelmästä saamme
seuraavan yleiskuvan.
(1) Talvikäräjäin pidettyä pitäjässä saapui neljänneskuntiin maanvouti
puolen linnahevosjoukon (17-18 hevosen) kanssa 2 yönä kunkin
neljäskuntamiehen luona syöttääkseen hevosia ja selvittääkseen sakko-
ja veroasioita.
(2) Sen jälkeen tuli neljänneskuntaan itse linnanvouti pitämään
kevätkäräjiä. Kestitystä kesti kolme yötä. Mukanaan linnanvoudilla
olivat kaikki linnan 35 hevosta.
(3) Kevätkäräjäin jälkeen saapui jälleen maanvouti sakko- ja
veroasioilleen, tällä kertaa ilman suurempaa hevosjoukkoa.
(4) Kesäkäräjäin pidettyä pitäjässä alkoivat neljännesmiesten
syyskestitykset, joilla maanvouti kävi vaatimassa sakot ja humalaveron
ja muut kesäverot tai verojen rästit.
(5) Syksymmällä linnanvouti piti neljäsmiestaloissa taasen käräjät
(syyskäräjät) samalla tavoin kuin keväällä.
(6) Syyskäräjiä seurasi vihdoin ruokaruotsi, s.o. maanvouti mukanaan
toinen puoli linnan hevosia (17-18 hevosta) piti kestitystä ja hoiti
veroasioita 2 yökuntaa kussakin neljännysmiestalossa.
Näihin kestityksiin tai joihinkin niistä oli neljänneskuntain
kymmenyskuntain alkuaan suoritettava 1 tynnöri olutta ja muuta särvintä
sen mukaan; mutta myöhemmin järjestyi kestitysvarain hankkiminen niin,
että neljäskuntamies kantoi piirinsä veroilta määrätyt verotavarat ja
erät ja niistä toimitti kestitykset ja muut maksut.
Kokonainen sarja vanhoja paikallisia kestityksiä uuden ajan alulta tai
keskiajan lopulta on edellisillä sivuilla liitänyt ohitsemme. Ne olivat
erilaisia eri osissa maata, hävinneet tai häviämässä läntisissä osissa
maata, mutta vielä suuressa kukoistuksessa Karjalassa ja Savossa. Joku
osa näitä myöhäisen ajan kestityksiä oli vasta äskettäin syntynyt
virkamiesten keinotteluiksi, mutta toiset niistä epäilemättä olivat
paljon vanhempia ja itse tapa oli ikivanha, valtioelämän alkuisimpiin
asteisiin kuuluva.
Näitten kestitysten joukossa on ruokaruotsiksi kutsutulla ollut
erikoisempi luonne. Ruokaruotsilla tarkoitettiin linnaväen säännöllisiä
kestityskiertueita linnaläänin verokuntiin linnan ja hevosten
ruokkimista sekä sakkojen perimistä varten. Uuden ajan alussa tämä
laitos esiintyy vielä tunnettuna Hämeessä, ja täydessä vallassa
Karjalassa ja Savossa.
Suomalaisessa kansankielessä tällä kiertueella on jo vanhoina aikoina
ollut nimenä ruokaruotsi. Länsi-Suomessakin, jonka historiallisista
asiakirjoista ei tätä nimeä tavata, on se tunnettu vanhassa
sananparressa:
täällä on ruotsi ruualla
musta kansa murkinalla.
Länsi-Suomen kansan käsitystä muinaisesta ruokaruotsista ilmaisevat
piispa Henrikin surmavirren tunnetut säkeet:
Jo kävi tässä ihmisiä,
täss' on syöty, tässä juotu,
tässä purtua pietty:
ruoka-ruotsi, syömä-saksa
kiertolaiset kelvottomat,
joivat oluen kellarista,
vettä viskasit sijahan,
kakun söivät kammarista,
kiven vierrytit sijahan,
veivät heiniä laosta,
heitit hieta'a sijahan,
kauroja hevosen syöä
saivat santa'a sijahan.
Historiallisen asiakirjan mukaan oli tämän laittoman ja väkivaltaisen
ruokaruotsin ohella vielä uuden ajan alussa suuressa osassa Suomea
käytännössä säännöllinen ja suostuttu ruokaruotsi. Sen syntymiseen ja
kehittymiseen vaikutti kaksi tekijää, nim. linnalaitos ja ratsuväki.
Linnat tietysti tarvitsivat linnamiehistöä, varsinkin sellaiset linnat,
jotka olivat suorastaan vihollisen suussa, kuten Viipurin linna ja
myöhemmin Savonlinna. Tärkeää oli linnain miehitys kotoisissakin
oloissa, sillä linnan isännyys merkitsi maakunnan isännyyttä, vieläpä
usein itsenäistä valtiollista asemaa. Sen jälkeen kuin yleinen
kansanaseistus oli lakannut ja kuningas- sekä ylimysvalta juurtunut,
oli kaikilla suurherroilla, etupäässä kuninkaan ja valtakunnan
tärkeimmillä virkamiehillä, aseellinen ratsujoukkonsa, joista koko
valtakunnan asevoima pääasiallisesti riippui.
Varsin suureksi emme näitä ratsujoukkoja kumminkaan voi kuvitella,
sillä sotahevosen ja ajanmukaisesti varustetun ratsumiehen
ylläpitäminen oli keskiajalla kallis asia. Jonkunlaisen käsityksen
tähän kuuluvista oloista keskiajan puolimaissa saa Maunu kuninkaan v.
1344 antamista säännöistä, joiden mukaan eri arvohenkilöt olivat
oikeutetut ratsastamaan valtio-asioissa seuraavalla määrällä hevosia:
piispa 30 hevosella, kuninkaan "virkamies" kuninkaan poissa ollessa 45,
valtaneuvostoon kuuluva ritari tai "svenni" enintäin 12, valtaneuv.
kuulumaton ritari 8, sam. svenni 6, "pienempi mies" 3 hevosella.[739]
Nämä luvut varmaankin ilmaisevat siihen aikaan normalisia määriä.
Kuninkaan "virkamiehellä" varmaan tarkoitettiin valtakunnan ylimpiä
maallisia herroja, m.m. arvatenkin kuninkaan linnain vouteja. Vielä
uuden ajan alussa näyttää joissakuissa Suomen linnoissa tavanmukainen
linnaläänissä kiertävä huovimäärä olleen suunnilleen Maunu kuninkaan
taksan mukainen. Savonlinnassa se oli 35. Viipurin linnan vakinainen
hevosluku sitävastoin oli uuden ajan alussa harvinaisen suuri,
nim. 150.
Linnueitten ja niiden hevosten ylläpitäminen oli keskiajan valtion
tehtävistä tärkeimpiä. Eipä ihmettä, että Suomessakin siinä kohden
ryhdyttiin erityisiin toimiin. Mitä ensinnäkin hevosiin tulee, niin oli
niiden hoito kesällä kylläkin helppo: kruunun hevoset vietiin
laitumelle, etupäässä saarille, joita linnoilla nähtävästi tätä
tarkoitusta varten oli hallussaan, usein rajaseuduilla. Talvella
sitävastoin tuotti asia vaikeuksia. Oli kaiketi hankala koota
rehuvaroja linnaan riittävästi ja oli vaikea vedättää niitä linnaan
linnaläänin kaikilta etäisiltä perukoilta. Mukavampaa oli panna
talliruokinnan aikana, varsinkin sopivilla talvikeleillä, hevoset
kiertämään maakuntaa, verokunnasta verokuntaan, jolla tavoin hevoset
tulivat ylläpidetyiksi ja veronmaksajat pääsivät vähemmällä vaivalla.
Se oli keskiajan yksinkertainen mutta käytännöllinen tapa ratkaista tuo
tärkeä kysymys.
Hevosten mukana kulki linnaväki; järjestelmä oli näet yhtä edukas
myöskin ihmisten ylläpitämiseksi. Esivallalle linnanmiesten
kiertomatkat tuottivat muitakin merkittäviä etuja. Kiertomatkain
ohjelmaan kuului myöskin verojen ja sakkojen kokoaminen, jota
tarkoitusta linnamiehistön läsnäolo varmaan suuresti edesauttoi. V.
1506 lähetti Turun linnan vouti huovejansa kokoamaan kruunun veroja ja
sakkoja Raaseporin läänistä; v:lta 1508 on Turun läänistä tieto, että
kestitystä käytettiin ulosottokeinona niskoittelevia veronmaksajia
kohtaan.[740] Järjestelmä kaikesta päättäen oli tunnettu ja koetettu
koko maassa. Myöskin käräjäin pitämisen näemme keskiaikana olleen
yhdistettynä linnaväen kiertomatkoihin, mikä katsoen ajan levottomiin
oloihin ja itse käräjätoimen luonteeseen varmaan oli harkittu
parhaaksi. Vielä oli keskiajan virkamiesten itse koottava suuri osa
palkkaansa kansalta ja tämäkin tärkeä toimitus liittyi linnaväen
kiertomatkoihin. Niinpä tällä yhdellä ja samalla yleiskeinolla
keskiaika ratkaisi sekä sotilas- että hallintokysymyksensä.