Jo varhaisemman keskiajan asiakirjoissa mainitaan Suomessa muutamia
veroja, jotka ilmeisesti ovat luettavat pysyvään vuotuiseen, linnaan
maksettavaan kuninkaankinkeriin.
Kirjeessään v:lta 1320 Maunu kuningas pyytää Suomen (Turun linnan)
päällikköä lähettämään Tukholmaan ruisveron.[679] Eräästä asiakirjasta
v:lta 1334 taas saadaan tietää, että Hämeessä siihen aikaan oli
kultakin koukulta maksettava ja vietävä linnaan heiniä.[680]
Välipuheessa, jolla Maunu kuningas v. 1340 luovutti Dan Niilonpojalle
4 vuodeksi Turun, Hämeen ja Viipurin linnat, luetellaan Suomesta ja
Ahvenanmaalta kuninkaalle tulevain verojen joukossa voi, karja ja
kuninkaan karpio.[681]
Verokappaleet, joita näissä asiakirjoissa mainitaan, ovat samanlaisia
ruoka- ja muonaveroja, jotka Ruotsissa kuuluivat vanhimpaan
kuninkaankinkeriin. Vv. 1320 ja 1340 mainittuja veroja sanotaan
nimenomaan kuninkaalle kuuluviksi ja kuninkaalle lähetettäviksi; Hämeen
heinätkin olivat linnaan vietävät. Tämä kaikki varmentaa sitä
mielipidettä, että puheenaolevat Suomen verot ovat kuuluneet
kuninkaankinkeriin, joka oli linnaan vietävä.
Tämä kinkeri näyttää alkuaan olleen samantapainen kaikkialla maassa ja
pysyneen muuttumattomana läpi keskiajan; vielä uuden ajan alussa
suoritettiin Hämeessä linnaan kultakin koukulta 1 kuorma "veroheiniä"
(skattehö)[682] ja samaan aikaan oli kunkin Vehkalahden talonpojan
vietävä Viipuriin linnaan 1 kuorma "veroheiniä".[683]
Kuninkaalle suoritettavan rahaveron kanssa, jota myöskin mainitaan v:n
1340 asiakirjassa, tämä kuninkaankinkeri muodosti pysyvän veron, jota
uudenajan alussa kutsuttiin pääveroksi. Mutta jo vanhemmalla
keskiajalla tapahtui pääveron veroesineissä muutoksia, niin että
toisinaan rahaveroakin maksettiin kinkerillä (naudalla), toisinaan
päinvastoin kinkeriä suoritettiin rahassa. Siitä varmaan osittain
johtui se ero, joka on havaittavissa eri maakuntain pääverossa
uuden ajan alussa, rannikkomaakunnissa kun maksettiin raskaita
rahaveroja, jotka sisämaassa olivat paljoa vähemmät, Savossa varsin
tuntemattomatkin.
1300-luvulla esiintyvät maassamme ylimääräiset kinkerit, joita
nähtävästi kannettiin tavallisen kuninkaankinkerin tapaan. Niinpä on
yleinen yhtäläisyys ilmeinen v. 1387 Jaakko Djeknille luovutetun
apukinkerin ja Eerik Pommerilaisen tiliotteissa v. 1413 mainitun
Ahvenanmaan vakinaisen ruoka- ja karjaveron välillä, kuten lähemmin
näkyy seuraavasta:[684]
V:n 1387 apukinkeri V:n 1413 vero Ahvenanmaalla
"savulta": "talonpojalta":
I panni maltaita 2 pannia maltaita
1 " rukiita 2 " rukiita
1 " kauroja 2 " ohria
1 kana 1 leiv. voita
I kuorma heiniä 1 " kaloja
1 " halkoja 1/2 " silavaa
1/2 markkaa rahaa 1/2 karitsaa
"20 savulta": 8 talonpojalta (nautakunnalta)
1 nauta 1 nauta
2 lammasta 2 lammasta
1 leiv. voita 1 hanhi
2 leiv. silavaa
Näissä veroluetteloissa ilmenevä erilaisuus johtuu osittain
paikallisista omituisuuksista. Ahvenanmaalla maksettiin kaurain sijaan
ohria, koska kauraa ei Ahvenanmaalla viljelty. Hanhien suorittaminen
veroksi oli uuden ajan alussa yksinomaan Ahvenanmaahan ja Suomen
lounaiseen ruotsalaiseen alueeseen rajoittuva tapa. Niiden ja kalain
puuttuminen 1387 v:n listasta osoittanee, että tämä lista on kuulunut
Suomen mantereen seutuihin, lähinnä kaiketi Turun linnalääniin.
Huomioon ottaen nämä paikalliset eroavaisuudet käypi luettelojen
yhtäläisyys ja vanhimpain kinkerien laatu yhä selvemmäksi.
Emme tiedä, tuliko v:n 1387 apukinkeri pysyväksi, vai jäikö se
tilapäiseksi apuveroksi. Kuinka lieneekään, ylimääräisten kinkerien
maksaminen näyttää jo 1300-luvun loppupuolella, ja vielä enemmän
seuraavan sataluvun alkupuolella olleen yleinen vaiva maassamme. Tähän
kuuluviin oloihin luo valoa Eerik Pommerilaisen v. 1419 Turun läänin
asukkaiden valitusten johdosta antama kirje, jossa lausutaan:[685]
"Samoin tahdomme, ettei heille (talonpojille) panna mitään kinkeriä,
kyyditystä tai kestitystä, paitsi kun niin on, että me eli rakas
puolisomme Filippa itse olemme siellä maassa, eli meidän erityiset
kirjeet siitä käyvät; mutta kun voutimme ratsastaa veroamme kokoamassa,
että hän silloin niin ratsastaa ja toimittaa, ettei siitä koidu
rahvaalle rasitusta ja vahinkoa."
Tässä kirjeessä ei ole puhe vanhasta kuninkaankinkeristä, joka
tietenkään ei enään ollut silloin tällöin maksettava, vaan pysyvä vero.
Kysymys on jostakin uudesta kinkeristä, jota oli ruvettu vaatimaan
entisen veron lisäksi. Kirjeen sanoista päättäen oli laki tai
perintötapa Suomessa sellainen, että tätä uutta kinkeriä oli maksettava
ainoastaan kuninkaalle, ja vain silloin kuin hän itse oli käymässä
maassa tai erityisesti sitä vaati. Muinaisen kuninkaankinkerin alkuperä
oli unohtunut ja uusi kuninkaankinkeri alkanut kehittyä.
Mutta voudit ja muut herrat rikkoivat jo tätäkin sääntöä. Hekin olivat
ruvenneet vaatimaan itselleen kinkerejä ja kyytejä, pääasiallisesti
kaiketi käräjätilaisuuksissa. Tätä kasvavaa käräjäkinkeriä
(nimismiesveroa) vastaan oli 1419 v:n kirje tähdätty, sitä vastaan se
koetti talonpoikia suojella.
Saamme kuitenkin nähdä, että tämä suojelu jäi tehottomaksi.
Tähän lyhyeen esitykseen kuninkaankinkerin yleisestä kehityksestä
Suomessa liitettäköön muutamia paikallisia piirteitä kinkeriveroista
uuden ajan alussa, jolloin vielä keskiajan tavat tässä kohden näyttävät
olleen vallalla.
Varsinais-Suomessa tavataan hyvin selviä jälkiä vanhasta
kuninkaankinkeristä. Bolien mukaan suoritettiin ja oli Turun linnaan
vietävä:
1 lehmä
2 lammasta
2 karitsa
2-6 kanaa
sekä Paraisissa ja Kemiössä lisäksi kultakin bolilta:
i hanhi
1 jänis
Muu osa V.-Suomen alkuperäistä kinkeriä tavataan uuden ajan alussa
savuluvun mukaan suoritettavassa pääverossa, johon kuului verorahain
lisäksi:
1 panni rukiita
1 " maltaita
1 leiv. voita, sekä
heiniä (eri määriä eri seuduilta).
Näitä veroja katsottiin pysyväksi kruununveroksi kuten niistä
käytetyt nimitykset "verolehmä", "veroruis" y.m. osoittavat. Vero
(skatte)-liitettä käytetään kaikista muista mainituista
verokappaleista, paitsi karitsoista ja jäniksistä; niitä kutsutaan
"lahjakaritsoiksi" ja "lahjajäniksiksi", ja ne kuuluvat jo siitäkin
päättäen toiseen veroryhmään (ks. päälukua "Lahjaverot").
Edellisestä näkyy, että V.-Suomen pääveroon uuden ajan alussa sisältyi
melkein muuttamatta 1387 v:n verolista. Onpa mahdollisesti tässä
myöhäisessä pääverossa sitäkin aikaisempain olojen muistoja. V:n 1387
säännön verot otettiin "savun" ja 20-savuisen verokunnan perusteella.
Mutta Hirviluodon saarella (Räntamäkeä), Piikkiössä, Rymättylässä
suoritettiin heinäveron korvaus, Paimiossa, Kemiössä ja Paraisissa itse
heinävero "kokoverojen" perusteella, viimemainitussa pitäjässä 8
kokoveron yhdistelmän perusteella, mikä saattaa ajattelemaan, että
kokovero- tai miesluku on laajemminkin ollut käytännössä heinäveron ja
varmaan muittenkin näiden verojen maksamisessa. Siihen viittaa sekin
seikka, että bolittain suoritettava karjavero pohjoisimmassa
V.-Suomessa koottiin täysiverojen mukaan.[686]
Tästä tulemme siihen loppupäätelmään, että puheenaolevan veron
maksuyksiönä on ennen v:n 1387 sääntöä käytetty kokoveroa tai että
mainitussa säännössä käytetty nimitys "savu" ei ole muuta kuin toinen
nimitys muinaiselle täysiverolle. V.-Suomen vanha kuninkaankinkeri
tulee näin yhä enemmän Ahvenanmaan ja Ruotsin alkuperäisen
kuninkaankinkerin kaltaiseksi.
Raaseporin läänissä maksettiin uuden ajan alussa neljänlaista
kinkeriveroa, nim. veroviljaa ja -voita, bol-veroa, bol-kestitystä ja
nimismiesveroa. Näistä kolme ensimäistä kuuluvat nyt käsiteltävään
asiaan.[687]
(1) Kultakin veromarkalta maksettiin tässä läänissä linnaan seuraava
ruokavero:
11 vakkaa "verorukiita"
11 " "veromaltaita"
11 " "verokauroja"
7 naul. verovoita
6 äyriä 8 penn. rahaa
Verokappaleet ja niiden nimitykset ovat samat kuin V.-Suomessa ja ovat
pidettävät vanhan kuninkaankinkerin osana.
(2) Kinkerin toinen osa, joka pääasiallisesti sisälsi karjaveron,
suoritettiin kultakin 20 veromarkkaa käsittävältä bolilta seuraavasti:
1 lehmä (ynnä "naudanparannusmaltaita")
2 lammasta
1 karitsa
1 hanhi
7 kanaa
40 munaa
1 leiv. 7 naul. kapakalaa
14 naul. humaloita
4 kuormaa heiniä
(sekä joukko rakennus- ja tarveaineita)
Lehmästä ja lampaista käytetyt nimitykset "verolehmä" ja "verolampaat"
ovat vanhan kuninkaankinkerin tunnuksia. Yhtäläisyys V.-Suomen
karjaveron ja 1387 v:n säännön kanssa on muutenkin silmään pistävä.
(3) Paitsi yllämainittua kinkerikarjaa maksettiin boleittain vielä
toinenkin kinkeri, "bol-kestitys" (bolgestning). Se oli melkoista
huokeampi kuin karjavero ja verokappaleisiinsa sekä muihinkin
seikkoihin nähden karjaverosta poikkeava. Mutta kun se ilmeisesti oli
paikalliskinkeri, alkuaan paikalla nautittavaksi määrätty ruokavero,
jota muualla vastaa "ruokaruotsi", on sen lähempi esittäminen lykättävä
viimemainittua veroa koskevan esityksen yhteyteen.
Myöskin Porvoon läänissä tavataan sangen säännöllinen kinkerivero,
johon kuului:[686]
(1) aikaisemmin vanhan "miesluvun", sittemmin tarkemmin määrätyn
"veromarkan" eli "kokoveron" mukaan maksettavat "heinärahat";
(2) kokoveron mukaan maksettava kinkeri, nim.:
16 vakkaa (myöh. 1 panni) rukiita
16 " " maltaita
16 " " kauroja
16 naul. (myöh. 1 leiv.) voita
5 1/2 killinkiä silavarahoja
10 kpl munia
(sekä lisäksi rakennusaineita)
(3) kymmenestä kokoverosta muodostetun nautakunnan suoritettava
karjavero:
1 lehmä
2 lammasta.
Siis tutut tavarat vanhoissa tunnetuissa määrissään.
Viipurin läänissäkään ei vanha kinkerivero suurin poikkea läntisillä
alueilla yleisestä muodosta.[689] Vero suoritettiin täälläkin osittain
kokoveron, osittain nautakunnan mukaan. Täysiverolta meni:
1 panni rukiita
1 " maltaita
1 " kauroja
2 kuormaa heiniä
1 kana (tai 6 pennink. kanarahoja)
voita niittyjen mukaan.
Poikkeuksia näiden eräin määrissä oli paljonkin, mutta runko oli
kaikkialla sama.
Säännöllisempi oli koko linnaläänissä nautakunnittain maksettu
karjavero, johon kuului:
1 lehmä (lisäksi "naudanparannuslampaita")
2 lammasta
2 sivua silavaa
1 leiv. voita ("nautavoita")
Näitä nautoja ja lampaita täälläkin kutsuttiin "veronaudoiksi" ja
"verolampaiksi". Tärkeä on Karjalassa esiintyvä verojen jako talvi- ja
kesäveroon. Talviveroon kuului etupäässä raskaita tavaroita:
edellämainituista verokappaleista vilja, heinät, silava. Kesäveroon
kuuluivat rahamaksut ja karja; siitä päättäen lienee kinkerikarja
elävänä kuljetettu linnaan.[690]
Hämeessä maksettiin uuden ajan alussa kruunulle näköjään sangen sekavaa
neljänneskuntaveroa, jossa esiintyy päälle 30 erinimistä veroerää. Tämä
moninaisuus johtuu suureksi osaksi siitä, että verokappaleita on
käytetty vaihtoehtoisesti s.o. vero maksettu jollakin toisella
verokappaleella kuin alkuansa; tämäntapaisia vaihtoveroja ovat jo
nimistään päättäen erät sellaiset kuin "ohria tynnörikalain edestä",
"ohria neljännesmiehenkalain edestä", "humaloita kirvesmiesten ja
savityön edestä", "haukia tiilihalkojen edestä", j.n.e. Toinen syy
Hämeen neljänneskuntaveron kirjavuuteen on se, että siihen on
yhdistetty useita rakennus- ja tarveaineita sekä lahjaveroja, jotka
eivät kuulu tutkittavana olevaan kinkeriveroon. Se, mikä täten jää
jäljelle, on kinkerivero, joka on kokoonpantu meille jo tunnetuista
osista.
Niinpä tapaamme tässä verossa ryhmän, jossa esiintyy muutanna
"vero"-liitteisiä eriä. Niistä ensi sijassa mainittakoon _veroheinät_,
joita maksettiin koukulta 1 kuorma. Nämä heinät oli vietävä linnaan,
niitä siitä syystä joskus kutsutaankin "linnanheiniksi".[691] Tämä vero
on ilmeisesti sama; jota jo v. 1334 Hämeessä maksettiin.
Toisia kinkerikappaleita olivat seuraavat neljänneskunnittain
maksettavat erät:
3 kupoa "vero-olkia"
2 (Lounais-Hämeessä 8) leiv. "verohumaloita"
1 tynn. "vero-tynnörikaloja"
6 kpl "verokanoja"
100 kpl "veromunia"
Kuten näkyy on tähän ryhmään koottu vain sellaisia verokappaleita,
joiden nimityksissä verokirjoissa on tuo vanhaa, pysyvää kuninkaan
veroa merkitsevä "vero"-liite. Tällä perusteella voidaan
nämä hämäläiset kinkerikappaleet rinnastaa muitten seutujen
kuninkaankinkerin kanssa.
Kun muutamia näistä veroeristä, kuten "vero-oljet" Ylisessä ja
Sääksmäen kihlakunnassa ja vero-tynnörikalat Hattulan kihlakunnassa,
maksettiin koukun perusteella, on otaksuttavaa, että näitä veroja
yleisemminkin on maksettu tuon vanhan veroyksiön perusteella.
Kokonaiseksi kuninkaankinkeriksi yllämainitut verokappaleet kumminkin
ovat liian vähäpätöiset, ja luultavaa onkin, että pääosa
kuninkaankinkeristä on vielä poissa, on etsittävä siitä
neljännesmiehenverosta (bolmansränta), joka varsinaisena runkona
sisältyi Hämeen neljänneskuntaveroon uuden ajan alussa. Tähän
neljännesmiehenveroon kuului:
neljännesmiehen heiniä (i kuorma koukulta)
3 kupoa olkia (suurimmassa osassa lääniä koukulta)
1 punta "neljännesmiehen rukiita"
2 puntaa " ohria
2 " " kauroja
1 leiv. " voita
2-4 leiv. " humaloita
1 reki ("släde")" kaloja
1 leiv. " talia (vaihtoeht. 200 kynttilää)
2 kpl " lehmää
6 " " lampaita
Kun tämä selväpiirteinen vero esiintyy melkein poikkeuksettomana yli
koko Hämeen läänin, niin on se omiaan antamaan meille sen käsityksen,
että kyseessä on koko maakunnan kanssa yhdenaikaisesti sovittu ja siitä
päättäen sangen vanha kinkerivero.
Kuitenkin on Hämeen verokirjain esittämässä "neljännesmiehenverossa"
ilmeisesti pantu yhteen kaksi eri kinkeriä tai kahden kinkeriveron
osia. "Neljännesmiehenveronkin" kappaleista nähdään joskus käytettävän
"vero"-liitettä ("verorukiita", "vero-ohria", "verovoita").[692] Useat
neljänneskuntaveron erät esiintyvät kahdesti tai kaksin kerroin. Siten
on laita heinäin, joita sekä "veroheinäin" että "neljännesmiehen
heinäin" nimellä maksettiin linnaan. Nimestä päättäen ne ovat eri
veroja ja niin huomaamme asianlaidan alkuansa olleen. Jälkimäiset
heinät kuuluivat "ruokaruotsiin" s.o. paikalliseen kinkeriin. Niinikään
tiedetään kauroja ja lihaa ennen maksetuksi neljännesmiehelle
kestitystä varten.[693] Lampaitten lukuun lienee laskettu myöskin
"naudanparannuslampaat", jotka maksettiin verolehmän arvon
lisäämiseksi. Tästä syystä neljännesmiehen karjavero Hämeessä onkin
kahta (lampaisiin nähden kolme) vertaa suurempi kuin kuninkaankinkeri
muualla. Edellisen perusteella voimme katsoa todennäköiseksi, että
Hämeen neljännesmiehenveroon on sulanut yhteen osia vanhasta linnaan
vietävästä kuninkaankinkeristä ja paikallisesta "ruokaruotsista".
Satakunnan kinkeriverossa tavataan erillisenä verokappaleena
_veroheinät_, joita oli maksettava 1 "kinkerikuorma" kultakin koukulta
tai savulta. Ala-Satakunnassa maksettiin tämä vero, jolla oli nimenä
kinkeriheinät (gingersds höö), Kokemäen kartanoon. Myöskin
Ylä-Satakunnassa oli nimitys "kinkeriheinät" käytännössä, mutta täällä
vero tavallisesti lunastettiin rahalla.[694] Perusteeltaan, määrältään
ja tarkoitukseltaan tämä vero täydellisesti vastaa Hämeen "veroheiniä"
ja lieneekin alkuperin niiden kanssa sama vero.
1540- ja 1550-luvuilla Satakunnassa sen lisäksi esiintyy erityinen
kinkeri (gingärd) niminen vero, joka suoritettiin osittain koukun
(Ala-Satakunnassa savun), osittain kolmanneskuntain (neljänneskuntain)
mukaan.[695] Koukun tai savun mukaan maksettiin kaikkialta
Satakunnasta:
1/6 pannia kinkerirukiita
1/3 " " ohria
1/3 " " kauroja
2 naulaa " voita
2 " " silavaa
4 " " lihaa
4 " " haukia
8 kpl " kynttilöitä
Kolmanneksen (neljänneksen) mukaan taas oli suoritettava:
1/2 pannia kinkeripapuja
1 leiv. " suoloja
2 kpl " jäniksiä,
minkä lisäksi Ala-Satakunnassa tuli:
1-3 leiv. kinkerilohta
1-3 " " siikaa
sekä myöhemmin kaikkialta Satakunnassa:
2 kpl oluttynnöriä (ekeölträ)
3 " kansitynnöriä (spilträ)
Nimestään ja eristään päättäen sekä kun vero esiintyi samanlaatuisena
yli koko maakunnan, ei ole epäilystä, etteikö tässäkin ole edessämme
ikivanha kinkeri. Sillä näyttää kuitenkin tässä maakunnassa olleen
muitten maakuntain oloista poikkeavat vaiheet.
V:n 1531 aikoina Satakunnan kinkeri esiintyy "laamanninkinkerin"
nimellä.[696] Se ei kuitenkaan voi olla alkuperäinen laamanninkinkeri,
koska erityinen laamanninpalkkaus Suomessa on kehittynyt vasta
myöhemmällä keskiajalla. Ei se myöskään voi olla käräjäkestitys
(nimismiehenvero), koska Satakunnassa nimismiehenvero esiintyy erikseen
tämän veron rinnalla. Jääpi niin ollen jäljelle vain se selitys, että
puheena oleva kinkeri v:n 1531 aikana on ollut laamannille luovutettu
eli läänitetty kuninkaankinkeri tai ruokaruotsi.
Oli kuinka oli, niin esiintyy Satakunnan kinkeri uuden ajan alussa
vaillinaisemmassa muodossa kuin niissä Suomen osissa, joita edellä
olemme käsitelleet. Kinkeri on huomattavan pieni, ja siitä puuttuvat
lehmä ja lampaat, joita jo olemme tottuneet pitämään tämän veron
säännöllisimpinä tuntimina. Tämä oudostuttava seikka näyttää voivan
saada selityksensä siitä, että Satakunnassa uuden ajan alussa (ennen v.
1545) suurin osa pysyviä kruunulle meneviä veroja suoritettiin
rahaverona, jolloin kuninkaankinkerikin, joka oli pysyvän veron
tärkeimpiä osia, joutui muutoksen alaiseksi. Sellainen muutos oli
mahdollinen ja kruunun haluama varmaan siitä syystä, ettei Satakunnassa
ollut sellaista suurelle miehistölle varustettua varsinaista linnaa,
joka vaati suurien ruoka- ja muonavarain keräämistä; Kokemäenkartanon
tarpeet näkyvät jo keskiajalla tulleen tyydytetyiksi lähiseutujen
veronalaisten luonnossa suorittamilla töillä ja kinkeritavaroilla.
Ainoastaan paikallinen ruokaruotsikestitys pysyi luonnossa
suoritettavana sentähden ettei se ollut kruunun varsinaisiin tuloihin
kuuluva, vaan kruununväen kiertomatkoilla nautittava vero. On senvuoksi
hyvin mahdollista, että Satakunnan laamanninkinkeri on ollut
laamannille läänitetty ruokaruotsi.
Savolaisetkin suorittivat linnaansa kinkeriä.[697] Siihen kuuluivat
ennen kaikkea veroheinät, joita oli maksettava linnaan kultakin koko
verolta 1 parmas (= 1/4 kuormaa). Tämä Hämeen veroheinäin kaltainen
vero on varmaan kuulunut vanhaan kuninkaankinkeriin.
Alkuperäiseen kuninkaankinkeriin saattavat kuulua ne verokappaleet,
joita neljänneskuntamiehet maksoivat Savonlinnaan. Lista, vaikka siitä
lyhennämmekin kinkeriin kuulumattomia eriä, on kylläkin sisällysrikas:
2 pannia rukiita
1 punta ohria
2 puntaa kauroja 1 punta voita
1/2-1 1/2 leiv. humaloita
1 leiv. suoloja
2 " lihaa
2 kpl karitsoja
1 leiv. haukia
1 1/4-2 tynn. suolakalaa
12 kpl kanoja
12 " jäniksiä
25 " lintuja
100-120 kpl munia
90-100 " kynttilöitä
Näillä verokappaleilla on verokirjoissa nimensä toisilla
neljänneskuntamiehestä, toisilla kinkeristä.[698] Yhteisenä nimenä koko
tällä veroryhmällä oli myös _ruokaruotsi_.[699] Kun myöskin
veroheinillä oli ruokaruotsin toisintonimi, niin luulisi sen olevan
jonkun linnaan vaaditun paikallisen ruokaruotsikestityksen. Sellaisesta
ei kuitenkaan saata olla puhe, sillä linnaan maksettavan
neljänneskuntamiehen veron lisäksi olivat myöskin paikalliset
ruokaruotsit Savossa suuressa voimassa. Asia näyttää olleen sellainen,
että Savossa kutsuttiin sekä linnaan vietävää että paikallista kinkeriä
ruokaruotsiksi.
Tässä maakunnassa olikin käytännössä hyvin alkuinen kinkerijärjestelmä,
josta kaikki kinkerit olivat lähtöisin. Kinkerien yhteisenä juurena
Savossa näet oli neljänneskuntamiesten veropiireistään nostama vero,
johon kuuluivat seuraavat kappaleet:
1 1/2-2 pannia ohria
1 panni kauroja
1-2 leiv. voita
1 " humaloita
1/2 " tuoretta kalaa
1/2 kpl jäniksiä
1 teeri
6 kpl munia
1/2 parmasta heiniä
Tästä verosta neljännysmies suoritti -- näkyy siitä riittäneenkin
tavaraa -- osan linnaan ja osan nimismiehelle ja osan kulutti omain
monien kestitystensä kustannuksiin. Linnaan suoritettavaa osaa
sanottiin myös neljännysmiehen sopimukseksi (stadga), jolla vanhalla
veronimityksellä ilmaistiin myöskin nimismiesverosta kruunulle tulevaa
osaa ja yleensä sellaisia veroja, joissa saaja vain peri sovitun osansa
rahassa tai määrätyissä verokappaleissa, mutta ei ollut tekemisissä
veron perusteiden ja kantamisen kanssa. Sangen mahdollista on, että
tätä alkuista menettelytapaa on noudatettu myöskin Viipurin läänissä ja
Hämeessä. Eri kinkerien yhteen sulautuminen Hämeessä ja koko
neljännesmieslaitos tulisi täten entistä enemmän valaistuksi.
Savon neljänneskuntamiehen verossa ei esiinny elävää karjaa. Ehkäpä oli
karjasta puute tässä kaskiviljelyksen maassa tai oli järvien vuoksi
vaikea kuljettaa karjaa linnaan. Puute korvattiin osittain lihalla,
osittain kaloilla.
Yli koko Suomen on keskiaikana maksettu kuninkaankinkeriä eli
linnakinkeriä. Se esiintyy niin aikaisin, se on niin Ruotsin
kuninkaankinkerin tapainen, niin yleinen ja yhdenmukainen, että sitä on
pidettävä ensimäisinä valloittajan täällä ottamina varsinaisina
kuninkaan- tai kruununveroina.
Kinkerin alkuperäisenä tarkoituksena oli kuninkaan ja hänen väkensä
ylläpitäminen. Sitä varten vero oli toimitettava kuninkaan linnoihin ja
kartanoihin, mutta koska kuningas oli Ruotsissa, niin tähän veroon
kuuluvia ruokatavaroita 1300-luvun alkupuolella ja varmaan
aikaisemminkin lähetettiin kuninkaalle Ruotsiin. Keskiajan
loppupuolella ja vielä myöhemmin on kinkeritavarain toimittaminen
Ruotsiin tärkeimpiä kuninkaan ja Suomen voutien välisiä asioita.
Melkoinen osa kinkeriveroja kumminkin kului kuninkaan linnain väen,
ratsujen ja karjan ylläpitämiseen.
Linnakinkeriin kuului kaksi ryhmää verokappaleita, nim. varsinaiset
ruoka- ja rehutavarat ja elävä karja. Karja suoritettiin yhteisesti
määrätyiltä verokunnilta ja samalla tavoin muutkin kinkeriverot
maksettiin. Veroperusteena käytettiin kaikkialla aikuiseen tapaan
vanhaa talo- eli mieslukua tai sitä vastaavaa koukku-yksiötä. Veron
kanto ja toimittaminen linnaan oli kokonaan jätetty verokuntain itsensä
ja niiden veronkantomiesten ("lukumiesten", neljänneskuntamiesten)
huoleksi. Sisämaan suomalaisilla alueilla on jälkiä hyvin
alkuperäisestä verokuntain kinkeritoiminnasta.
Keskiajan kuluessa kinkerioloissa tapahtui suuria muutoksia. Uuden ajan
alussa olivat tuotto-olot jo niin muuttuneet ja talouselämä siksi
edistynyt, että alkuperäisiä kinkeritavaroita yleisesti vaihdettiin
toisiin ja lunastettiin rahalla. Verottajalle ei enään ollut tärkeä
saada määrätty tavara, vaan määrätty arvo. Myöskään ei kinkerejä enään
käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa, vaan niitä läänitettiin,
käytettiin virkamiesten palkkoihin ja jos johonkin.