Jo 14. vuosisadan alussa Suomessa oli pitäjää suurempia oikeusalueita.
Niitä olivat silloiset maakunnat, jotka pitivät yhteisiä maankäräjiä ja
käyttivät yhteisiä todistusvoimaisia maakunnan sinettejä.[630]
Olemme nähneet, että Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen suomalaisella ja
ruotsalaisella alueella sekä Uudellamaalla jo varhain oli omat
tuomarinsa (maantuomarit, laamannit). Tämä seikka herättää kysymyksen,
eikö muissakin maakunnissa ole ollut asia sellainen.
Asiakirjat tähän kysymykseen vastaavat myöntävästi. 1300-luvun
loppupuolella tavataan täällä tavallisesti tuomareiksi nimitettyjä
virkamiehiä, joiden virkapiirinä olivat kokonaiset maakunnat. Tällaisia
maakunnantuomareita mainitaan vuosisadan viimeisellä neljänneksellä
Hämeessä useita.[631] Satakunnan tuomaria mainitaan v. 1392[632] ja
läntisen Uudenmaan tuomaria v. 1395;[633] aikaisemmin oli Ala-Satakunta
kuulunut suomal. oikeuden laamannin ja läntinen Uusimaa ruotsal.
oikeuden laamannin alueeseen.[634]
Että nämä maakunnantuomant ovat vastanneet myöhempiä
kihlakunnantuomareja ja olleet heidän edelläkävijöitään, näkyy muun
lisäksi siitä, että Hämeen tuomarin sakotusmääräksi useammassa
asiakirjassa ilmoitetaan 3 mk.[635]
Ei tunneta lähemmin maakunnantuomarilaitoksen syntymisaikaa. Ilmeistä
on vain, että se kuuluu vanhempaan keskiaikaan. Nimistään päättäen
maakunnantuomarit ovat olleet kotimaisia paikkakunnallisia
rälssimiehiä, joita tavataan Ahvenanmaan maantuomareina ja suomal. ja
ruotsal. oikeuden laamanneina; varmaan nämä virat kaikki ovat
juureltaan olleet samanlaisia paikallisia laitoksia.
Maakunnantuomarit Suomen mantereella katosivat pian varsinaisten
kihlakunnantuomarien tieltä, joiden lopullisina virka-alueina
1400-luvun alkupuolella esiintyivät kihlakunnat. Vv. 1390, 1417, 1423
muudan "kihlak. tuomari" Suni Suninpoika toimi Taivassalossa ja
Vehmaalla, siis varmaankin Vehmaan kihlakunnassa.[636] V. 1407
mainitaan kihlak. tuomaria Pohjois-Suomessa,[637] ja lähivuosina Etelä-
Suomessa ja Itä-Uudellamaalla.
Kihlak. tuomarien toimissa ja oloissa keskiajan lopulla ja vielä uuden
ajan alussa havaitaan muutamia merkittäviä piirteitä, jotka kuuluvat
paljon aikaisempaan paikalliseen oikeus- ja itsehallintoelämään.
Kihlak. tuomari ei ollut ainoastaan oikeudellinen virkamies. On jo
ennen mainittu, että tuomarit ovat olleet teitten ja siltain valvojia
ja että oli olemassa erityinen tie- ja siltavero, jota tuomari käytti.
Kun 1550-luvulla Lapveden talonpojat syyttivät kihlak. tuomaria siitä,
että hän piti hallussaan pitäjän yhteisiä saaria, niin syytetty myönsi
omaavansa yhden yhteissaaren, koska kihlak. tuomarit kaikkialla
Suomessa käyttävät yhteisiä saaria.[638] Sama käsitys tuomarin
oikeudesta ilmenee eräästä toisestakin asiakirjasta, jossa kerrotaan
Porvoon tuomarin pyytäneen saada käytettäväkseen Haksalon saaren,
"koska hän oli kihlak. tuomari".[639] Näistä merkeistä voinemme
päättää, että kihlak. tuomareja Suomessa on muinoin pidetty kihlak.
ulkomaitten ja yhteisen omaisuuden hoitajina, ja että osittain vielä
uuden ajan alussa sillä perusteella ovat pitäneet ulkosaaria
hallussaan.
Vielä uuden ajan alussa määrättiin kihlak. tuomareja useissa
Suomen seuduissa laamannien mukana ottamaan osaa verotuksen
panoon.[640] Samoin v. 1504 vedottiin Satakunnan ja Hämeen kihlak.
tuomarien myötävaikutukseen silloisen apuveron kokoamisessa.[641]
Savossa v. 1541 veronpano toimitettiin kihlak. tuomarin
läsnäollessa.[642]
Kihlak. tuomarien tehtävät talvikäräjillä näyttävät myöskin olleen
hallinnollista laatua, sillä tuomarina talvikäräjillä ei ollut kihlak.
tuomari, vaan laamanni; mahdollisesti oli kihlak. tuomari
talvikäräjillä läsnä virkapiirinsä edustajana.
Kihlak. tuomarin palkkaus oli uuden ajan alussa vielä osittain hyvin
vanhalla kannalla.
Ruotsissa oli Kalmarin resessin mukaan v:lta 1483 maksettava
manttaalittain (miesluvuttain) erityinen kihlak. tuomarin palkka, jota
siellä uuden ajan alussa paikoin suoritettiin 1/2 markkaa kahden
syöttöhevosen edestä. Samanlainen vero tavataan Ahvenanmaalla, jossa
v:n 1556 aikoina kultakin talolta (mantal) maksettiin 1/2 mk kihlak.
tuomarin rahoja.[643] Samantapaista veroa maksettiin myös
V.-Suomessa.[644]
Vanhempina aikoina näyttää kuitenkin kihlak. tuomarin pääpalkkana
olleen osa käräjäkestitystä, etupäässä viljaa.
Ahvenanmaalla kantoi v. 1543 vouti maakunnan 17 nimismieheltä kultakin
pannin ohria, "jotka ennen tavallisesti olivat kihlak. tuomarin ohria
tai kutsuttiin tuomarin ohriksi".[645] Tämä on kaiketi ymmärrettävä
siten, että aikaisemmin kihlak. tuomari ja vielä aikaisemmin
tuomari (maantuomari) oli saanut osansa nimismiesverosta s.o.
käräjäkestityksestä, mutta että tämä vero v. 1543 meni linnanvoudille.
V.-Suomessa näyttää v:n 1537 aikoina klk:ntuomarille kuuluneen 2
yökunnan kestitys kunkin nimismiehen luona kolmilla käräjillä, s.o.
talvi,- kevät- ja kesäkäräjillä.[646] Lapin pitäjässä v. 1556
tuomarille maksettu kappa rukiita tai ohria (talolta) luultavasti
kuului tähän veroon.[647]
Raaseporin läänin tuomarinverosta ei meillä ole lähempiä tietoja, mutta
eräistä asiakirjain lauseista, joiden mukaan tuomari tässä läänissä
nautti muonitusta (fodring) ja talonpoikain oli maksettava 4
käräjäkinkeriä vuodessa, voipi päättää, että tuomarilla täälläkin oli
säännölliset vuositulonsa käräjäkestityksestä.[648]
Niistä "härkäkauroista", joita Satakunnan nimismiesten oli verostaan
suoritettava kruunulle, sai klk:n tuomari 1 punnan kustakin pitäjästä,
minkä lisäksi hänelle tuli joka kolmas käräjälampaanlapa ja -
siika.[649] Tämä oli ilmeisesti osa käräjäkestityksestä.
Hämeessä kihlak. tuomari nautti samanlaista palkkaa kuin
Satakunnassa.[650]
Karjalassa kihlak. tuomarit saivat nimismiesverosta kaikkia tämän veron
esineitä määrätyn osan, joka oli puolta pienempi kuin laamannin
osa.[651] Tämä vero oli suoritettava nähtävästi joka kerta kuin tuomari
kävi käräjillä nimismiestaloissa, mikä tapahtui neljästi vuodessa.
Tapana oli, että tuomarin miehet ja useimmiten myös itse tuomari
kävivät paikalla nauttimassa veronsa.[652]
Yhtä alkuperäistä palkkaustapaa käytettiin Savossa, jossa oli määrätty,
että tuomari sai olla kunkin nimismiehen luona 4 hevosella kolme
yökuntaa; ellei hän saapunut, sai hän sen sijaan nimismieheltä 1 punnan
ohria tai 2 puntaa kauroja.[653]
Hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla kihlak. tuomareilla uuden ajan
alussa oli tuloja myöskin neljänneskunnilta.
Hämeen ruokaruotsia koskevassa tunnetussa asiakirjassa v:lta 1530
kerrotaan, että linnanhuovit käyvät maanvoudin johdolla ympäri
kihlakunnassa kesäkäräjäin jälkeen perimässä sakkoja maaten 1 yön
kunkin nimismiehen luona, "ja tuomarin miehet käyvät kestityksellä
(gesta) saman ruokaruotsin mukana".[654] Tässä asiakirjassa ei mainita,
kävivätkö tuomarin miehet sillä ruokaruotsi-kestityksellä, joka
tapahtui talvi- ja syyskäräjäin jälkeen myöskin neljännysmiesten luona,
mutta luultavaa se on. V. 1530 peruutettiin kruunun omalle väelle se
Hämeen ruokaruotsi, "joka oli jonkun aikaa ollut tuomareilla".[655]
Karjalassa kihlak. tuomarit kävivät käräjillä ja kestityksillä myöskin
neljänneskunnissa. Näitä kestityksiä oli vuodessa neljät, nim. syys-,
kevät-, "margeld-" ja kesäkestitykset, ja sai tuomari silloin kultakin
nautakunnalta kestityksen, joka jotensakin tarkoin vastasi
yllämainittua nimismiestalossa nautittua kestitystä.[656] Näyttää
siltä, että tuomari kullakin käynnillään neljänneskunnassa nautti vain
yhden nautakunnan kestityksen, jonka nautakunnat suorittivat vuoronsa
jälkeen. Ehkäpä nautittiin palkka nimismiestaloissakin saman
käytännöllisen järjestelmän mukaan.
Savossa oli kihlak. tuomari saapa kultakin neljännysmieheltä 1 punnan
ohria ja toisen neljän hevosen kestitystä varten kolmena yökuntana, 2
leiv. haukia ja 1 revonnahkan. Kymmenysmiehen oli maksettava tuomarille
1 leiv. haukia.[657]
Luultavasti Karjalan ja Savon tuomarien neljänneskuntakestitykset ovat
ruokaruotsia. Ikivanha ruokaruotsivero ei kuitenkaan liene alkuaan
kuulunut oikeuslaitokseen; tuomarit näyttävät joutuneen sen
nauttimiseen vasta myöhemmällä keskiajalla, jolloin kihlak. tuomari oli
kruununvirkamies ja piti kruunun tarpeiksi miehiä, jotka kruunun omain
miesten kanssa kiersivät ruokaruotsilla.
Alkuperäiseltä paikalliselta verolta sitävastoin näyttää Satakunnan ja
Hämeen neljänneskuntain (kolmanneskuntain) uuden ajan alussa kihlak.
tuomareille maksama tie- ja siltavero.
Ala-Satakunnassa nautti kihlak. tuomari kolmanneskuntain suorittamasta
laamannin kinkeristä "siltaohria" yhden kolmanneskunnan osan.
Ylä-Satakunnassa vastaava verokunta maksoi kihlak. tuomarille punnan
ohria, minkä lisäksi tuomari sai Suomen haukia 17 puntaa nähtävästi
sellaisista seuduista, joista ei ohria maksettu. Kun täten sekä
Ala- että Ylä-Satakunnassa maksettiin punta ohria verokunnalta, niin
ilmeisesti nämä verot olivat samoja.
V:n 1531 ilmoituksen mukaan Hämeen tuomarit saivat maakunnasta
erityisen veron, johon kuului viljaa, humaloita, hamppuja ja
haukia.[658]
Tämän veron pääosana esiintyvät erät, ohrat ja humalat ovat tietenkin
niitä tie- ja siltaohria ja -humaloita, joita mainitaan Hämeen
vanhimmissa maakirjoissa ja joita paikoin lunastettiin hauilla. Tie- ja
siltaveron ja kihlak. tuomariveron samuus havaitaan toisistakin
seikoista. Tie- ja siltaveron ohraerä on perusteeseensa ja määräänsä
nähden sama sekä Hämeessä että Satakunnassa: kummassakin 1 punta
neljäskunnalta. Mutta tämä vero meni Ylä-Satakunnassa kokonaan ja
Ala-Satakunnassa osittain kihlak. tuomarille. Hämeessä kihlak. tuomari
näkyy saaneen tämän saman veron vielä täydellisempänä kuin
Satakunnassa.
Huomattakoon vielä muudan yhtäläisyys. Köyliössä Satakunnassa
maksettiin "siltaohrain" sijasta sopimusvero, johon kuului 1 leiv.
pellavia ja 2 leiv. hamppua. Hämeessä esiintyy v. 1532 tuomarinverossa,
joka alkuaan on ollut tie- ja siltavero, 1 leiv. hamppua.[659]
Tämä kaikki tekee hyvin todennäköiseksi, että Satakunnan ja Hämeen
tuomareilla on ollut tekemistä teitten ja siltain hallinnon kanssa ja
että sitä varten on maksettu erityistä tie- ja siltaveroa.
Pari omituista kihlak.tuomarinveroa tavataan Pohjanmaalla.
Mustasaarella maksettiin tuomarille _vasikannahka_ kultakin talolta
(mantal);[660] tällainen vero oli nähtävästi peräisin niiltä ajoilta,
jolloin tärkeimmät asiakirjat kirjoitettiin pergamentille, ja on
verrattava Vermlannin asukkaitten Skaran piispalle maksettavaan
vasikannahkaveroon.[661]
Iin Maksniemen, Simonniemen ja Simon kylät maksoivat tuomarille
yhteensä 10 leiv. _merisakkohaukia_.[662]