Suomen keskiaikaisia oikeuslaitoksia tarkastaessa tulee selvään
huomanneeksi, kuinka hitaasti ruotsalainen oikeusjärjestelmä on edennyt
ja juurtunut. Kun Ahvenanmaalla on jälkiä ikivanhasta gotlantilaisesta
oikeuslaitoksesta, kun Suomen lounaisilla rannikkoseuduilla asuvilla
heimoilla jo varhaisella keskiajalla oli pitäjänkäräjänsä,
pitäjäntuomarinsa ja kansalliset laamanninsa, ovat Hämeen ensimäisiä
ruotsintapaisia tuomareja vasta 1300-lopulla esiintyvät
maakunnantuomarit, ja karjalaisilla alueilla näyttää ruotsalainen
oikeuslaitos läpi koko keskiajan pysyneen tuntemattomana.[663]
Tämä ei kumminkaan voi merkitä sitä, että noilla kaukaisemmilla
suomalaisilla alueilla olisi läpi koko keskiajan eletty ilman
järjestettyä oikeutta. Lakia ja oikeutta on sielläkin epäilemättä
ollut, vaikka sitä on käytetty toisella tavoin kuin lännessä.
Laajoilla suomalaisilla aloilla näkyy suntio sana alkuaan merkinneen
suuremman piirin vanhinta eli tuomaria.[664] Myöskin kupias sana, joka
virolaisilla alueilla on merkinnyt verosta vapautettua talonpoikaista
päällysmiestä[665] eli työvoutia, tavataan Suomessa jo keskiajalta
lähtien suku- ja paikannimien aineksena, joten mahdollista on, että
täällä on ollut kupiaisiksikin kutsuttuja kansanvirkamiehiä.[666]
Hämeen ja Savon muinaisista kansantuomareista on pari
asiakirjallistakin tietoa. Eräässä Hämeen laamannin tuomiossa
keskiajalta (mahdoll. v. 1381) mainitaan Mäskälän ja Janakkalan
käräjillä läsnä ollutta "sikäläistä" tuomaria, mistä päättäen
Mäskälällä (Vanajalla) ja Janakkalalla olisi ollut pitäjäntuomari.[667]
V. 1422 taas mainitaan "Pietari Utriaista, Juvan kappelin tuomaria",
siis talonpoikaista pitäjäntuomaria Savossa.[668] Tämä tiedonanto
varmentaa kansanomaisen oikeuslaitoksen olemisen keskiajan Savossa,
mutta savolaisen oikeuslaitoksen laatua ei siitä voi päättää.
Sakkotulot ovat läpi keskiajan olleet kaikkialla niin tärkeitä
tulolähteitä kruunulle, että sakkojen tuomitsemisesta ja perimisestä
karjalaisillakin alueilla varmaan on huolta pidetty valloituksen ensi
ajoista saakka. Tätä puolta oikeudenhoidosta eivät alkuiset perhe- ja
heimokuntaiset laitokset varmaankaan voineet täyttää. Senvuoksi
oikeuslaitos Hämeessä ja varsinkin Karjalassa ja Savossa sai
keskusvaltaisemman luonteen kuin lounaisessa Suomessa. Lännessä
paikalliset oikeuslaitokset paikallisine virkamiehineen kykenivät ja
sopivat käyttämään kruununkin oikeutta. Idempänä paikallinen
oikeuselämä pysyi heimokuntaisissa kätköissään ja voudin täytyi
alavoutiensa avulla itse pitää huolta kaikesta valtion oikeustoimesta
ja hallinnosta. Karjalan ja Savon kihlak. tuomarit esiintyvät vasta
myöhään ja ovat muukalaisia vieraan rahvaan keskuudessa.
Myöhemmän keskiajan käräjälaitos oli ulkopiirteiltään samanlainen
kaikkialla maassamme. Sen päätunnnuksena olivat jokavuotiset talvi- eli
laamanninkäräjät sekä niitä täydentävät kesäkäräjät, jonka lisäksi
kihlak. tuomarien johdolla pidettiin paikallisia käräjiä parit
vuodessa. Mutta yksityiskohdissa oli melkoinen ero lounaisten ja
itäisten alueitten käräjäin välillä. Lounaassakin olivat linnanvoudin
ja laamannin johtamat talvi- (ja kesä)käräjät keskuskäräjiä, joihin
liittyi tärkeitä veronkantoja. Mutta vuoden muut käräjät olivat
paikallisen kihlak. tuomarin johtamat, niinkuin näyttää pääasiallisesti
oikeusasioita varten.
Toisin hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla. Siellä ei
käräjälaitoksella ollut perusteena vanhempia paikallisia
ruotsalaisperäisiä oikeustapoja, vaan koko käräjätoimi kehittyi
erottamattomassa yhteydessä verotoimen kanssa, niin että
kaikki veronkantotilaisuudet olivat käräjiä, kaikki käräjät
veronkantotilaisuuksia. Karjalan käräjiä pidettiin alusta alkaen
verottajan muodostamissa veropitäjissä ja niiden neljänneksissä, ja
luultavasti oli Hämeessäkin asianlaita ollut sama (neljänneskuntain
ruokaruotsi).[669]
Sillä tavoin saattoivat suomalaisten alueitten heimokuntaiset olot
oikeuselämän alalla edelleenkin jatkua Ruotsin lain ja oikeuden
vallitessakin.