Jo ennen mainitusta kuninkaan kirjeestä v:lta 1364, joka koskee kruunun
ja piispan turkisverojen kantoa, voi päättää, että vanhemmalla
keskiajalla on ollut turkisveroja muitakin kuin mihin jo olemme
tutustuneet. Muutamat veronimitykset ja tähteet, joita on säilynyt
Kustaa Vaasan ajan verokirjoissa, tätä otaksumaa vahvistavat.
Savossa oli uuden ajan alussa koko verojärjestelmän pohjana n.s.
veronahka (skattskin), jonka mukaan maksettiin maavero (päävero);
veronahoista kokoontuivat n.s. verot, jotka taasen olivat kymmenkuntain
ja neljänneskuntain sekä nimismies- ja muunlaisen verotuksen pohjana.
Veronahka tarkoitti mainittuna aikana määrätynsuuruista kylvöalaa,
jolta oli maksettava määrätty viljavero. Käytännössä tätä veroa vain
vähimmäksi osaksi suoritettiin viljassa, vaan enimmäkseen nahoissa ja
muissa arvoäyreissä.
Uskottavaa on, että veronahka on ollut alkuperäinen turkisvero, joka on
ollut metsästyskykyisten miesten suoritettava.[213] Varmaan on tätä
veroa myöskin maksettu tai laskettu oravissa. Orava, oravanmaa on näet
veronahan vanha savolainen nimitys. Mikkelissä vielä 1850-luvulla
"oravan talo" vastasi 1/2 manttaalia[214] ja toiselta puolen tiedetään
savolaisen manttaalin sisältäneen 4 veromarkkaa (veronahkaa).[215]
Kansan kesken oravanmaita on puheessa lystikkäästi ositeltu ja
yhdistelty: "oravanpää" oli 1/4 veromarkkaa eli 1/16 manttaalia,
"päätön orava" 3/16 mtl, "montako talossa on oravaa?" merkitsi samaa
kuin "mikä on talon manttaali?".[216]
Alkuperäinen turkisvero Savossa sittemmin muuttui maanviljelys- eli
maaveroksi. Oravanmaalta alkuaan maksettavan turkisveron vastineena
tavataan myöhemmin viljamitta _Oravainen eli orava_. Se oli pieni mitta
ja vastasi karpion kolmannesta, josta sen toisintonimi kolmannes. Uuden
ajan alussa tämä mitta oli käytännössä Savossa ja Lapveden
kihlakunnassa Karjalassa.[217]
Samanlaisen muutoksen kautta kaskiviljelyksen päästyä valta-asemaan
veronahka tuli merkitsemään määrätynsuuruista viljelysmaata, josta
laskettiin viljaveroa 1/2 pannia eli karpio viljaa ja joka sellaisena
tuli maaverotuksen pohjaksi.
Mainitut seikat tekevät ilmeiseksi, että Savon maaverotus on asteittain
kehittynyt aikaisemmasta metsästysverosta.
Savon veronahan kehityksellä metsästysverosta maaveroksi on ollut
yksityiskohtaiset vastineensa Käkisalmen Karjalassa. Täällä nähdään
keskiajan loppupuolella jousilta maksettavan oravaveron muuttuvan
määrätyltä kylvöalalta (obsjalta) maksettavaksi (raha)veroksi. Muutos
tapahtui yksinkertaisesti siten, että jousi on kirjoitettu obsjaksi.
Obsja oli -- peltoseuduilla -- alkuisin miehen ja hevosen viljeltävä
ala. Kaskiseuduilla sopi verotettavaksi yksiöksi paremmin kylvöala.
Obsjan vanhaksi kylvömääräksi taas ilmoitetaan 4 ruiskorobjaa, mikä
suunnilleen vastaa Savon puntaa.[218] Valtiollinen raja ei näy saaneen
aikaan erittäin jyrkkää eroavaisuutta karjalaisten alueitten vanhoissa
elinkeino- ja yhteiskuntaoloissa. Suomessa tavataan "veronahkoja" uuden
ajan alussa Savon ulkopuolella Jääskessä, missä v. 1539 mainitaan 4
veronahkaa ja annetaan se mielenkiintoinen selitys, että veronahat
olivat 4 talonpoikaa, jotka maksoivat rahaa "kruunun takamaista
eläimistä, joita he niillä takamailla ampuvat".[219] Paria vuotta
myöhemmin mainitaan näiden 4 talonpojan ennen maksaneen
nahkaverorahoja, mutta nyt suorittavan erityiseksi sopimusveroksi
haukia.[220] Tässä esimerkissä veronahka esiintyy metsästysverona,
mutta on jo muuttumassa maaveroksi: ensin alkuperäisten turkisten
sijasta maksettiin rahaa ja sitten haukia.
Lapveden, Taipaleen, Jääsken, Muolan, Hanttulan ja Uudenkirkon
pitäjissä s.o. Karjalan karjalaisen oikeuden alueella suoritettiin
Kustaa Vaasan aikana kruunulle _nahkarahoja_ 1 äyri täysiverolta eli 10
äyriä nautakunnalta.[221] Tätä aivan säännöllistä maaveroa on vaikea
ymmärtää muuksi kuin muinaisen yleisen savolais-karjalaisen
heimokunnallisen metsästysveron jätteeksi. Tämän karjalaisen veron
yleinen yhtäläisyys alkuperäisen savolaisen veronahan kanssa on
silmäänpistävä; myöskin veron määrä, äyri kokoverolta, muistuttaa
vanhaa valkonahan hintaa.
Mutta näillä samoilla Karjalan alueilla olemme nähneet (ss. 66-67)
uuden ajan alussa juuri mainittujen nahkarahain lisäksi otettavan
myöskin erityistä "kiltti" nimistä veroa kruunun takamailla olevilta
metsästys- ja kaskikappaleilta. Kuinka on tämä kaksinainen verotus
ymmärrettävä? Luultavasti niin että kun karjalaisten rintamailla kylät
jo olivat joutuneet kokoverolaskuun perustuvan pysyvän maaverotuksen
alaiseksi, johon vanha nahkavero nahkarahoina sulautui, jatkettiin yhä
edelleen vanhoja elintapoja, otettiin uusia metsänkäyntimaita ja
kaadettiin uusia kaskia. Mutta näiltä uusilta metsäkappaleilta, joita
vanhasta tavasta kutsuttiin "kilteiksi", vaadittiin niinikään vanhasta
tavasta erityistä veroa, kiltisrahoja.
Hämäläinen alue näyttää tässä alkuperäisessä metsästysverotuksessa
läheisesti liittyneen itäiseen naapurialueeseensa. Sekä Hämeessä että
Ylä-Satakunnassa kruunu uuden ajan alussa kantoi pienempiä määriä
veronahkoja tai _oravannahkarahoja_.[222] Hämeen vanhimmista
verokirjoista selviää, että oravannahkarahoja maksettiin Saarioisten
sekä Padasjoen, Sysmän ja Jämsän pitäjissä kultakin koukulta 1 1/2
(Sysmässä 2) äyriä.[223] Epäilemättä on tämäkin viimeinen jäännös
muinoin yleisestä metsästysverosta, jota vielä kannettiin varsinaisen
maaveron lisäksi ainoastaan niillä seuduilla, jotka harjoittivat
erämaankäyntiä.
Savon "veronahat", Käkisalmen Karjalan obsja-verotus, Jääsken
"nahkaverot", karjalaisen oikeuden "nahkarahat" ja "kilttirahat" sekä
Hämeen "oravannahkarahat" todistavat muinaisen heimokunnallisen
metsästysveron yleisyyttä ja antavat meidän aavistaa, millä tavoin tuo
tärkeä siirtyminen metsästysveroista maaveroihin, metsästysasteelta
maanviljelysasteelle on tapahtunut.