(YLEISKATSAUS.)
Edellä esitetyistä piirteistä saamme kuvan maamme vanhoista
suomalaisista heimoista metsästysasteella.
Tätä metsästysastetta ei ole ajateltava miksikään aivan aikuiseksi
maanviljelyksen ja karjanhoidon takaiseksi raakalaisasteeksi, yhtä
vähän kuin voimme väittää Suomen ruotsalaisten keskiajalla olleen
paimentolaisia sen vuoksi, että he maan muihin asukkaihin verraten
pitivät paljon karjaa. Se metsäläisaste, jota tässä on käsitelty, on
päinvastoin ollut alkuista maanviljelystä (kaskitaloutta) ja
karjanhoitoa korkeampi viljelyskanta. Sitä on muutamilla alueilla
kestänyt keskelle myöhäisiä historiallisia aikoja. Vielä uuden ajan
alussa se oli täydessä voimassa Perä-Pohjolassa. Kalastusta ja
metsästystä mainitaan vielä 1600-luvun lopulla Kajaanin seutujen
pääelinkeinoiksi.[224] Pohjois-Karjalan yhteiskunnallisiin epäkohtiin
karjalainen Johan Lagus v. 1756 luki myöskin "muutamissa pitäjissä
tavallisen oravanammunnan, joka väkirikkaista taloista pitää toimessa
pitkän aikaa 3-4 miestä ynnä pojan, taitavimmankaan voimatta jousineen
ampua enempää kuin 3, korkeintaan 4 kiihtelystä".[225]
Tällaista metsästysastetta muistuttavan kulttuurin olemme havainneet
vallinneen paljon laajemmilla aloilla Suomea, nim. Pohjanmaan lisäksi
koko karjalaisella ja hämäläisellä heimoalueella, johon kuului Karjala
ja Savo sekä Häme ja Ylä-Satakunta. Raja, joka tämän alueen erotti
lounaisista rannikkomaakunnista, oli tarkalleen sama, joka erotti
lounaiset oikeusalueet, ruotsalaisen ja suomalaisen oikeuden,
hämäläisestä ja karjalaisesta oikeudesta. Tuo vanhemman keskiajan
merkillinen raja erotti sisämaiden suomalaiset heimoalueet, niiden
ihmiset, elinkeinot, elintavat ja koko kulttuurin lounaisista
rannikkoseuduista.
Viimemainitut seudut olivat jättäneet metsästyskannan nähtävästi jo
ennen ruotsalaisen vallan tuloa, koskapa historia ei ole sikäläisestä
metsästysasteesta muistoa säilyttänyt. Se aika, jolloin metsästys oli
hallitsevana elinkeinona hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla, oli
keskiajan loppupuolella näitten alueitten rintamailla ilmeisesti jo
aikaa sitten mennyt: pesäseudut ja suurin osa erämaitakin olivat
silloin jo turkiksista niin tyhjentyneet, ettei niiden saantiin enää
voitu elämistä perustaa. Näin ollen on metsästyskannan varsinaisena
historiallisena valtakautena hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla
ollut aikaisempi ja aikaisin keskiaika eli valloituksen vuosisadat.
Tämä aikamäärä vastaa suunnilleen Volgan seutujen turkisaikakautta.
11. ja 12. vuosisadalla ne seudut olivat kuuluisia kallisarvoisten
turkisten runsaudesta, vielä 14. ja 15. vuosisadoilla oli sikäläinen
riistarikkaus taloudellisen elämän perustuksena, mutta metsän aitat
tyhjentyivät nopeasti ja 15. vuosisadan alussa oli Moskovan tienoilla
jänis ainoa metsästettävä.[226]
Suomen vanha turkiskulttuuri perustui kauppaan. Maailman turkiskauppa
veti näkymättömin käsin vihdoin suomalaisetkin alueet vaikutuspiiriinsä
saaden aikaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Kansan kotoisessa
taloudessa vanhaan tapaan kaiketi syötävän riistan pyytämisellä ja
kaskiviljelyksellä oli tärkein sija. Mutta turkistaloudesta tuli
johtava elinkeino. Turkikset olivat rahaa ja raha rikkautta ja valtaa.
Turkiskausi oli varmaan sekä edellisiä että jälkeisiä aikoja
pääomarikkaampi ja pääomavaltaisempi. Rauhallisen kehityksen lisäksi,
minkä uusi kauppa aiheutti, tuli nyt entistä enemmän myös sotia ja
verotusretkiä. Heikot lappalaiset joutuivat ahnaitten naapuriensa
vero-orjuuteen, suomalaiset heimot joutuivat uusiin kohtaloihin.
Taka-Karjalan ja Perä-Pohjolan myöhemmistä oloista voidaan osaksi
päätellä, minkälaisia turkiskauden olot etelämmässä Suomessa ovat
olleet. Aikaisemman turkiskauden olot ovat kuitenkin olleet monessa
suhteessa toisenlaiset. Silloinen yhteiskunta oli vielä puhtaammin
heimokuntainen. Kaiken yhteiskunnallisen niinkuin taloudellisenkin
elämän varsinaisena pylväänä alkuisin oli metsästyskykyinen heimomies,
"jousi". Tietolähteistämme saamme harvapiirteisen, mutta kuitenkin
paljon puhuvan kuvan turkiskauden yksinkertaisista verotus- ja
hallintolaitoksista, joiden rinnalla edellisessä pääluvussa kuvatut
verotukset ja hallinnon alkumuodot myöskin varmaan olivat käytännössä.
Olemme nähneet myöskin piirteitä, kuinka jousesta sitten tuli
"suitsuja" ja "koukkuja", turkisveroista vilja- ja rahaveroja, ja
kuinka ylipäänsä vanha turkiskulttuuri väistyi syrjään pysyvän
maanviljelyskulttuurin tieltä.