Myöhemmin keskiajalla pirkkalaiset esiintyvät isäntinä ja verottajina
suuressa osassa Lapinmaata. Kun näiden lapinkävijäin olot suuressa
määrin valaisevat Perä-Pohjolan ja etelämmänkin Suomen alkuisia
yhteiskuntaoloja, on lyhyt katsaus niihin tässä paikallaan.[117]
Nimitys "pirkkalainen" lienee alkuaan merkinnyt yksinkertaisesti vain
kauppamiestä ja johtunee muinaisruotsalaisesta sanasta "birka",
kauppala, kauppapaikka. Perä-Pohjolan pirkkalaiset esiintyvät keskiajan
loppupuolella järjestettynä kauppakuntana, joka harjoitti Lapin
verotusta ja kauppaa yksinoikeutenaan kuninkaan suojeluksessa ja
suorittaen kruunulle määrättyä veroa.
Oikeuksia nauttivain Perä-Pohjolan pirkkalaisten luku oli verraten
vähäinen. 1500-luvun puolivälissä oli heitä Piitimessä 16, Luulajassa
15 ja Torniossa 19; keskiajalla oli lukumäärä arvatenkin vieläkin
pienempi. Kansallisuudeltaan pirkkalaiset nimistä päättäen olivat
suurimmaksi osaksi ruotsalaisia ja vain pieneksi osaksi suomalaisia,
nekin yksinomaan Kemissä ja Torniossa asuvia. Näillä pirkkalaisilla oli
kieltämättä hämäläisiä (satakuntalaisia) alkujuuria. Mutta aikain
kuluessa arvatenkin monen hämäläisen lapinosuudet olivat joutuneet
Perä-Pohjolassa vakituisesti asuvain kauppiaiden käsiin. Näitä
kauppiaita oli kaiketi alkuaan Ruotsin ja Suomen eri tahoilta
kerääntynyt Perä-Pohjolaan, missä he ja heidän jälkeläisensä asuivat
talonpoikais-porvareina harjoittaen maalaiselinkeinoja, mutta ensi
sijassa lapinkäyntiä.
Jo 1300-luvulla nämä pirkkalaiset muodostivat pysyviä kauppakuntia,
jotka olivat järjestetyt myöhempäin aikain kauppakomppaniain tapaan.
Oikeutensa pirkkalaiset saivat turvatuksi v. 1328 Helsinglannin
asukkaitten kanssa tekemällään sopimuksella, v. 1358 kuninkaan
vahvistamilla erioikeuksilla ja useilla myöhemmillä oikeuskirjoilla.
Pirkkalaisten kauppakuntia oli neljä, nim. Luulajassa, Piitimessä,
Torniossa ja Kemissä, joista paikoista niillä oli nimensäkin. Kullakin
kauppakunnalla oli oma kauppa- ja valta-alueensa, mitkä vastasivat
myöhempiä pitäjiä. Kauppakunnalla oli yksinoikeus harjoittaa
lapinkäyntiä alueellaan. Nähtävästi suorittivat saman alueen
pirkkalaiset retkiänsä osittain yhdessä. Muudan Lapinvouti kertoo v.
1602 pirkkalaisten jakavan kannetut verot arvalla keskenään
"perintölaskunsa" mukaan.
Pirkkalaisten isännyys Lapissa oli ikivanhaa perhevaltaista laatua.
Piitimessä v. 1424 tehdystä pirkkalaisten lapinkäyntiä koskevasta
sopimuksesta näkee, että lappalaiset olivat henkilöllisesti jaetut
pirkkalaisten kesken. Kun uuden ajan alussa mainitaan Tornion ja Kemin
pirkkalaisilla olleen kullakin omat lapinkylänsä, niin sillä ilmeisesti
tarkoitettiin kylässä asuvia määrättyjä sukuja tai perheitä eikä kylän
maita.
Mutta kehittyvät asutus- ja hallinto-olot aiheuttivat lappalaisten
vero-oloissa erikoisia muutoksia. Monet lappalaiset joutuivat maksamaan
veroa yhtaikaa kahdelle isännälle, torniolaiselle ja kemiläiselle. Tämä
seikka varmaankin johtui Perä-Pohjolan seutujen jakamisesta
määrättyihin pirkkalaisalueisiin (pitäjiin) ja lappalaisten
siirtymisestä toisesta tällaisesta alueesta toiseen. Sellainen kahden
isännän alainen lappalainen maksoi kuten ennenkin yhden veron, mutta
vero jaettiin tasan vanhan heimollisen ja uuden alueellisen isännän
kesken. Sillä tavoin kehittyneemmät valtiolliset ja hallinnolliset
seikat muuttivat alkuperäisiä lapinkäyntioloja.
Piitimen sopimuksessa v:lta 1424 mainitaan tärkeimmät kauppatavarat,
joita pirkkalaiset tapasivat lappalaisille myydä. Niitä olivat verkot,
kirveet, padat ja kattilat, porot ja ruokatavarat. Mutta lappalaiset
olivat tarkimmasti jaetut pirkkalaisten kesken, ja ainoastaan
suurimmassa hädässä, kun hengen pelastaminen oli kysymyksessä, sai
pirkkalainen auttaa toisen pirkkalaisen lappalaista ja sen jälkeen
pitää lappalaista määrävuodet kauppa-alaisuudessaan.
Pirkkalaiset kuten tietty eivät ainoastaan käyneet kauppaa lappalaisten
kanssa, vaan myöskin verottivat heitä. Näistä lappalaisten maksamista
veroista on tarkempia tietoja v:lta 1553. Tornion Lapissa maksoi siihen
aikaan kukin lappalainen vuotuista veroa ("Tornion veroa") 3
porontaljaa tai 3 näädännahkaa tai 6 leiv. haukia, kinkeriä (gingärd)
väen (lapinkävijäin) elatukseksi 1 leiv. haukia tai määrän poronlihaa,
ja lisäksi vielä lahjanahkoja, joita Tornion lappalaiset puheenaolevana
vuonna antoivat 5 suden, 1 mustan ketun, 1 ristiketun ja 1 siniketun
nahkan. Kaikki nämä verot maksettiin alkuaan pirkkalaisille, vaikka v.
1553 jo kuninkaan vouti kantoi lahjanahat. Tämä verotusjärjestelmä on
hyvin muinaisaikainen, mutta varsin täydellinen määrättyine
vuosiveroineen ja veronkantoretkineen ynnä niihin kuuluvine
kinkereineen ja lahjoineen. Pirkkalaistoiminta Lapissa antaa
yksityiskohtaisen, elävän kuvan maamme muinaisimmista kauppatavaroista
ja verokäytännöstä.
Verraten myöhään esiintyy kruunu Lapin verottajana. Helposti näkee,
että pirkkalaisten oikeudet Lapissa olivat vanhemmat, kruunun
nuoremmat. Pitkään aikaan ei kruunun verotus suoranaisesti koskenut
lappalaisia, vaan ainoastaan pirkkalaisten harjoittamaa lapinkauppaa.
V. 1528 tehdyn sopimuksen mukaan tuli Tornion pirkkalaisten maksaa
kruunulle vuodessa 16 kiihtelystä oravannahkoja ja 4 näädännahkaa, mikä
oli kahta vertaa suurempi vero kuin ennen.
Jo aikaisemmin oli kruunulla ollut Pohjois-Ruotsissa omiakin
lappalaisia, joita se verotti. Samoin piti kruunu jo 1400-luvulla
pirkkalaisten Lapissa erityistä lapinvoutia, joka ratkaisi lappalaisten
ja pirkkalaisten oikeusasioita. Kustaa Vaasan aikana pirkkalaiset
vihdoin kokonaan menettivät veronkanto-oikeutensa. Lappalaiset
muuttuivat silloin kruunun alamaisiksi ja pirkkalaiset jäivät vain
erioikeutetuiksi Lapin kauppiaiksi. Kemin lappalaisten kruununvero teki
1530-luvulla yhteensä 7 näädännahkaa.[118]
Tämän kruunun turkisveron suoraa jatkoa on kalastaja-, tunturi- ja
metsälappalaisten vielä meidänkin aikanamme valtiolle maksama vero
("Lapin vero").[119] Se on Suomen vanhin vero ja sen juuret johtavat
pakanuuden aikoihin saakka.