Ennen historiassa mainittuja pirkkalaisia ja vielä heidän aikanansa
liikkuivat myöskin hämäläiset lapinretkillä kaukaisilla Pohjan perillä.
Se tuntuisi melkein uskomattomalta, elleivät selvät todistuskappaleet
sitä vahvistaisi.
Tornion käräjillä 1420 näet valittivat pirkkalaiset, että
irtolaismiehet (lösmän) Hämeestä, joilla oli vain hyvin pieniä osuuksia
lappalaisiin, kuljeksivat kaikkialla Lapissa vahingoittamassa
varsinaisia verottajia. Valituksen johdosta kiellettiin lapinkäynti
niiltä, joiden osuus oli kokonaista oravannahkaa pienempi s.o. joiden
vero kruunulle ei tehnyt kokonaista oravannahkaa. Niiden, joihin tämä
tuomio koski, tuli luovuttaa osansa lähimmille sukulaisilleen ja
osaveljilleen.
Toisesta asiakirjasta, joka on v:lta 1454, selviää, että Piitimen ja
Luulajan pirkkalaiset Länsipohjassa olivat saaneet haltuunsa muutamia
lappalaisia laillisella jaolla "jakoveljiltänsä Hämeessä".
Muistotarinoita hämäläisistä on Perä-Pohjolassa säilynyt vielä
myöhempiinkin aikoihin. Erään 1500-luvun Lapin voudin muistoonpanon
mukaan olivat pirkkalaiset tulleet Hämeestä, asettuneet Kemiin ja
Tornioon ja retkeilleet aina Kuolan niemimaalle saakka. Myös
paikannimet sellaiset kuin Hämeenjärvi ja Hämeenlammet Kiimingin ja
Haukiputaan rajamailla sekä Hämeenperän kallio Olhavan ja Kuivaniemen
välillä[114] saattavat olla muistoja hämäläisten retkistä täällä
saakka.
Perä-Pohjolassa retkeilleet hämäläiset ovat varmaan lähinnä olleet
Satakunnan asukkaita. Siihen viittaa sekin, että Bo Joninpoika
Perä-Pohjolaa koskevissa asioissa v. 1374 vetosi myös Kokemäen ja
Pirkkalan asukkaiden vanhimpain todistuksiin.[115]
Lappalaisten ja hämäläisten näissä asiakirjoissa ja muistoissa
esiintyvä suhde on sangen omituinen. Ei tunneta mitään hämäläistä
valtiota eikä mitään hämäläistä kuningasta tai ruhtinasta, jonka
alamaisia lappalaiset olisivat olleet. Ylipäänsä ei puheena oleva suhde
ole verrattava historiallisen ajan valtiollisiin alistussuhteisiin.
Sitä ei voi käsittää muuksi kuin alkuisimmaksi rodulliseksi
valtasuhteeksi, joka on verrattava klassillisen muinaisuuden orjuuteen.
Miten tämä hämäläisten ja lappalaisten suhde oli alkanut ja kehittynyt,
siitä ei ole mitään varmoja tietoja. Saatamme ainoastaan arvella, että
alkuperäinen rotuerilaisuus, hämäläisten korkeampi yhteiskunnallinen
kehityskanta ja kaiketi myöskin turkiskaupan aiheuttamat taloudelliset
edut ovat olleet muutamia syitä lappalaisten joutumiseen hämäläisten
naapuriensa valtaan.
Lappalaisten rodullinen alamaisuus nähtävästi järjestyi
yksinkertaisimpaan perhevaltaiseen tapaan. Määrätyillä hämäläisillä
suvuilla tai perheillä oli heimon takamailla lappalaiset orjaperheensä,
joiden tuli suorittaa omistajalleen tietyt verot. Isännyys niinkuin
orjuuskin jatkuivat perintönä polvesta polveen. Lappalainen pysyi
hämäläisen isäntänsä veronalaisuudessa kunne kulkikin, Länsipohjaan
saakka jouduttuaankin, niinkuin asiakirjat selvästi kertovat.
Hämäläisten kiinnyttyä maanviljelykseen lappalaisten verot
luonnollisesti muuttuivat maatiloihin kuuluviksi tuloiksi. Se näkyy v:n
1390 lahjakirjasta, jolla Maunu Kasi lahjoitti tuomiokirkolle Vanajassa
olevan Kantolan tilan "sen talon alle kuuluvine lappalaisineen".[116]
Vanha verotusoikeus muuttui näin maaomaisuuden tapaiseksi, tuli
jakojen, vaihdon ja kaupan alaiseksi, niinkuin asiakirjat kertovat.
Tästä syystä ja vielä enemmän kaiketi lappalaisten yhä kauemmaksi
siirtymisen vuoksi lapinkäynti etelämmillä hämäläisalueilla keskiajan
kuluessa vähitellen lakkasi tai muuttui lappalaisten hylkäämäin
erämaanpaikkain omistamiseksi. Ne hämäläiset taas, jotka eivät
lappalaisistaan luopuneet, saivat etsiä niitä Kemin ja Tornion
takamailta ja muuttaa pirkkalaisiksi Perä-Pohjolaan.