Oikeauskoisten hallitsija, Baba Abdullah jatkoi, synnyin Bagdadissa,
jouduin jo nuorena melkoisen varallisuuden omistajaksi ja aloin pian
käydä kauppaa valtakuntanne kaikkien kaupunkien kanssa.
Eräällä retkistäni tulin Bassoraan. Palatessani sieltä kuormitettujen
kamelieni kanssa tapasin dervissin, jonka kanssa istahdin aterioimaan,
kun ensin olimme tyydyttäneet toistemme uteliaisuuden.
Haukatessamme dervissi kertoi, että hän tiesi lähettyvillä paikan jossa
oli äärettömiä rikkauksia ja sanoi, että jos kahdeksankymmentä
kameliani kuormitettaisiin sieltä saatavalla kullalla ja jalokivillä,
se ei tekisi vielä huomattavaa lovea.
Ihastuin kuulemastani ja pyysin dervissiä opastamaan minut paikalle, ja
hän vastasi: -- Olen valmis näyttämään sinulle aarteen, ja me sälytämme
kahdeksankymmenen kamelisi selkään niin isot taakat jalokiviä ja kultaa
kuin ne jaksavat kantaa, ehdolla että luovutat minulle puolet ja
tyydyt itse toiseen puoleen. Sen jälkeen eroamme ja matkaamme
kameleinemme minne hyväksi näemme. Sinun on myönnettävä että jako on
oikeudenmukainen. Jos annatkin minulle neljäkymmentä kamelia, toimitan
puolestani sinulle varoja joilla voit ostaa tuhansia.
Vaikka en ahneudessani olisi mielelläni luovuttanut niin montaa juhtaa,
minulla ei ollut muuta neuvoa kuin suostua munkin asettamiin ehtoihin.
Kuultuaan päätöksestäni hän opasti minut paikalle.
Se oli kahden korkean vuoren välissä sijaitseva laakso, niin eristetty
että ei tarvinnut pelätä kenenkään osaavan sinne. Saapuessamme dervissi
käski minun pysäyttää kamelit ja keräsi nopeasti läjän risuja, sytytti
ne tuleen ja lausui loihdun. Valkeasta nousi sankka savu, ja sen
hälvettyä huomasin edessämme olevan kallion kylkien vierähtäneen
taaksepäin ja paljastavan vuoren kupeesta uhkean palatsin, jossa oli
suuria määriä kalleuksia kaikkialle kasattuina.
Ahnaasti kuin petolintu kävin käsiksi kultaan ja täytin sillä
säkkejäni, kunnes havaitsin dervissin kiinnittävän enemmän huomiota
jalokiviin. Noudatin hänen esimerkkiään ja niin veimmekin sieltä
enemmän jalokiviä kuin kultaa. Dervissi otti muun muassa kultakupposen
ja näytti sitä minulle, mutta siinä ei ollut muuta kuin tahmeaa
voidetta. Kuormitettuamme kamelimme hän sulki kallion lausumalla
muutamia taikasanoja.
Jaoimme kamelimme, kumpikin sai neljäkymmentä. Matkasimme yhdessä,
kunnes tulimme valtatielle jolla meidän oli erottava. Dervissi oli
matkalla Bassoraan ja minä Bagdadiin. Syleilimme toisiamme
riemastuneina ja jätettyämme hyvästi käännyimme kumpikin suunnillemme.
En ollut ehtinyt kauaksi, kun kiittämättömyyden ja kateuden paholainen
valtasi sydämeni. Valitin kamelieni menetystä ja vieläkin enemmän
pahoittelin, että en ollut saanut aarteita joilla ne olivat
kuormitetut. Dervissi, tuumin, ei tarvitse kaikkea sitä rikkautta,
koska hän on aarreaitan isäntä ja voi saada niin paljon kuin haluaa.
Niinpä antauduin mustimman kiittämättömyyden valtaan ja päätin heti
riistää häneltä kamelin kuormineen.
Pannakseni aikeeni täytäntöön huusin hänelle niin äänekkäästi kuin
jaksoin, antaen hänen ymmärtää että minulla oli tärkeää sanottavaa.
Viittasin häntä pysähtymään, minkä hän heti tekikin.
Päästyäni hänen luokseen sanoin: -- Veli, tuskin olin eronnut sinusta,
kun päähäni pälkähti jotakin jota kumpikaan meistä ei tullut ennen
ajatelleeksi. Sinä olet dervissi ja olet tottunut elelemään erakkona,
rauhassa ja kaikista maallisista huolista vapaana, ainoana pyrkimyksenä
palvella Allahia. Ehkä et tiedä minkä rasituksen olet sälyttänyt
niskoillesi ryhtyessäsi hoitelemaan noin suurta kamelijoukkoa. Jos
noudattaisit neuvoani, tyytyisit kolmeenkymmeneen. Huolenpito niistäkin
tuottaa sinulle kyllin vaivaa ja vastusta. Usko sanaani, minulla on
kokemusta.
Dervissi, joka näytti pelkäävän minua, käski minun heti valita kymmenen
hänen neljänkymmenensä joukosta. Tein kerkeästi työtä käskettyä ja
ajoin ne omieni perään. Dervissin aulis myöntyväisyys ihmetytti minua
kovin, ja ahneuteni kasvoi. -- Veli, sanoin, -- kolmekymmentä kamelia
on liian monta sinun hoidettavaksesi, koska et ole tottunut sellaiseen
hommaan. Pyydän sinua siis vapauttamaan itsesi vielä kymmenestä
kamelista.
Puheeni teki dervissiin toivotun vaikutuksen. Epäröimättä hän antoi
minulle toiset kymmenen kamelia, niin että hänellä oli vain
kaksikymmentä jäljellä, kun taas minä kuudenkymmenen omistajana saatoin
pitää itseäni rikkaampana kuin kukaan hallitseva ruhtinas. Jokainen
luulisi, että olisin nyt ollut tyytyväinen, mutta tulin yhä ahnaammaksi
ja himoitsin jäljellä olevia kahtakymmentäkin kamelia.
Kehottelin ja pyysin yhä hartaammin, jotta saisin dervissin
luovuttamaan minulle vielä kymmenen, minkä hän sävyisästi tekikin.
Sitten syleilin häntä, suutelin hänen jalkojaan, hyväilin häntä ja
vannotin häntä täydentämään kiitollisuudenvelan, jossa olisin hänelle
ikuisesti, ja niin taivutin hänet viimein suureksi ilokseni antamaan
minulle loputkin kymmenen. Sitten välähti mieleeni ajatus, että pieni
voiderasia, jota dervissi oli minulle näyttänyt, sisälsi jotakin
arvokkaampaa kuin kaikki omistamani rikkaudet, ja niinpä halusin saada
senkin haltuuni ja sanoin:
-- Mitä sinä tuolla pienellä voiderasialla teet? Se näyttää niin
vähäpätöiseltä ettei sen korjaaminen maksa vaivaa. Pyydän sinua
lahjoittamaan sen minulle. Sillä mitäpä sinun kaltaisesi dervissi
tekisi hajuvoiteilla ja sen semmoisilla, te kun olette kieltäytyneet
kaikesta maailman turhuudesta?
Olisipa taivas suonut, ettei hän olisi antanut minulle rasiaa! Vaikka
hän olisi estellytkin, olin häntä voimakkaampi ja olin päättänyt
riistää sen häneltä väkivallallakin, jotta tyydytyksekseni tietäisin
ettei hän ollut vienyt mukanaan hitustakaan aarteita.
Dervissi veti rasian auliisti povestaan ja antoi sen minulle mitä
ystävällisimmin sanoen:
-- Kas tässä, veli, ota se ja ole tyytyväinen. Jos voisin tehdä enemmän
hyväksesi, sinun olisi tarvinnut vain pyytää. Olisin kernaasti tehnyt
sinulle mieliksi.
Kun rasia oli kädessäni, avasin sen ja vilkaisten voiteeseen sanoin
hänelle: -- Koska olet niin ystävällinen, et varmaankaan kieltäydy
ilmoittamasta mihin tätä ainetta oikeastaan käytetään.
-- Sen vaikutus on hyvin ihmeellinen, dervissi vastasi. -- Jos sitä
sivelee vasempaan silmäänsä, näkee heti kaikki maailman aarteet,
vaikkapa ne olisivat maan uumenissa, mutta oikeaan silmään käytettynä
se tekee sokeaksi.
Dervissi siveli pyynnöstäni voidetta vasempaan silmääni, jolloin
havaitsin hänen puhuneen aivan totta. Näin määrättömiä aarteita ja
halusin kahmaista ne kaikki itselleni. Mutta ajatellen, että dervissi
tahtoi vain salata minulta jotakin sanoessaan, että voide sokaisi
oikeaan silmään joutuneena, pyysin häntä sipaisemaan sitä hiukan
siihenkin silmääni.
-- Muista toki, dervissi sanoi, -- että menetät silloin heti näkösi.
Kaukana siitä, että olisin uskonut dervissin puhuvan totta. Päinvastoin
kuvittelin, että asiassa piili jokin uusi salaisuus jonka hän tahtoi
kätkeä minulta. -- Veli, sanoin hymyillen, -- näen selvästi että tahdot
johtaa minut harhaan. Ei ole otaksuttavaa, että voiteella on kaksi niin
erilaista vaikutusta.
-- Asia on niin kuin sinulle sanoin, dervissi vastasi vannoen Allahin
nimen kautta, -- sinun tulisi uskoa minua, sillä en voi salata
totuutta.
En tahtonut uskoa dervissiä, vaikka hän puhui rehellisen miehen tavoin.
Hillitön haluni nähdä mielin määrin kaikki maailman aarteet ja kenties
päästä niistä yltäkyllin nauttimaankin huumasi minut niin etten
kuunnellut hänen vastusteluaan enkä uskonut hänen sanojaan, vaikka ne
olivat liiankin totta, kuten ainaiseksi onnettomuudekseni pian sain
kokea. Uskottelin itselleni, että voide, joka vasempaan silmään
siveltynä paljasti minulle kaikki maan aarteet, oikeaan hieraistuna
voisi saattaa minut niiden omistajaksi. Tämän ajatuksen vallassa
kiusasin dervissiä itsepäisesti anoen, että hän sivelisi ainetta
toiseenkin silmään. Hän puolestaan kieltäytyi yhtä itsepintaisesti. --
Veli, hän sanoi, -- tehtyäni sinulle niin suuria palveluksia, en henno
tuottaa sinulle moista onnettomuutta. Ajattele itse, kuinka surkeaa
olisi vaeltaa näkemättömänä. Älä pakota minua vastoin tahtoani tekemään
itsellesi sellaista mitä saisit katua kaiken ikäsi.
Olin yhä itsepäinen ja sanoin hänelle jyrkästi: -- Veli, pyydän sinulta
hartaasti että luovut vastustelustasi. Olet auliisti myöntänyt minulle
kaikki mitä tähän asti olen pyytänyt. Tahtoisitko että sittenkin
eroaisin sinusta tyytymättömänä niin vähäpätöisen seikan vuoksi? Suo
minulle Allahin tähden tämä viimeinen ystävyydenosoitus. Tapahtukoon
mitä tahansa, en moiti sinua, vaan syytän silloin ainoastaan itseäni.
Dervissi vastusteli parhaansa mukaan, mutta nähdessään, että olisin
kyennyt pakottamaan hänet siihen väkisin, hän otti hiukkasen
turmiollista ainetta ja pani sitä oikeaan silmääni. Mutta voi! Kun
jälleen avasin sen, en voinut erottaa mitään kummallakaan silmälläni,
vaan olin tullut sokeaksi, kuten näette minun olevan.
-- Voi, dervissi, huudahdin tuskissani, -- varoituksesi on
osoittautunut liiankin todeksi! Mihin kurjuuden kuiluun turmiollinen
uteliaisuus sammumattoman rahanhimon kanssa onkaan minut syössyt! Mutta
eikö sinulla, rakas veli, joka olet niin hyvä ja sääliväinen, ole
monien ihmeellisten salaisuuksiesi joukossa keinoa jolla voisit
palauttaa näköni?
-- Viheliäinen raukka, dervissi vastasi. -- Jos olisit ottanut
neuvostani vaarin, olisit välttänyt onnettomuuden. Sinulle on käynyt
ansiosi mukaan: sielusi pimeys oli syynä silmiesi sammumiseen. Rukoile
siis Allahia, jos häneen uskot, vain hän voi antaa sinulle takaisin
silmiesi valon. Hän lahjoitti sinulle rikkauksia joita nauttimaan olit
kelvoton, ja sen vuoksi hän riistää ne sinulta jälleen pois jakaakseen
ne minun kätteni kautta ihmisille jotka eivät ole niin kiittämättömiä
kuin sinä.
Dervissi jätti minut suuren hämmennyksen ja sanomattoman surun valtaan.
Kerättyään kamelini hän ajoi ne pois ja jatkoi matkaansa Bassoraan.
Huusin kovalla äänellä hänen lähtiessään rukoillen häntä, ettei hän
jättäisi minua siihen kurjaan tilaan, vaan edes toimittaisi minut
lähimpään karavaanimajaan, mutta hän oli kuuro pyynnöilleni ja
rukouksilleni. Menetettyäni näköni ja kaikki mitä minulla maailmassa
oli, olisin kuollut suruun ja nälkään, jollei eräs seuraavana päivänä
Bassorasta palaava karavaani olisi hoivannut minua ja vienyt takaisin
Bagdadiin. Näin jouduin avuttomaksi kerjäläiseksi. Ja sovittaakseni
rikokseni Allahia vastaan tuomitsin itselleni rangaistukseksi
korvapuustin jokaiselta armeliaalta ihmiseltä, joka tilaani säälii.
Tämä, oi oikeauskoisten hallitsija, on syy pyyntööni, joka teidän
majesteetistanne eilen tuntui niin omituiselta ja josta olisin
ansainnut teidän suuttumuksenne. Orjananne anon teiltä vielä kerran
anteeksi ja alistun ottamaan vastaan ansaitun rangaistukseni.
-- Baba Abdullah, kalifi virkkoi, -- lopetahan julkinen kerjuusi.
Suurvisiirini suorittaa sinulle vastaisuudessa päivittäin neljä
hopeadirheniä ja antaa sinulle samalla rangaistukseksi määräämäsi
korvapuustin todistuksena siitä että pidän katumustasi arvossa.
Nämä sanat kuullessaan Baba Abdullah lankesi kalifin valtaistuimen
eteen, kiitti häntä ja toivotti hänelle kaikkea onnea ja menestystä.