Oli kerran Mustafa-niminen räätäli eräässä Kiinan suurimmista ja
varakkaimmista kaupungeista, ja hän oli niin köyhä että tuskin kykeni
elättämään itseään ja perhettään -- vaimoaan ja poikaansa.
Poika, nimeltä Aladdin, oli laiska epäkelpo joka tuotti isälleen paljon
huolta, sillä hänellä oli tapana viipyä poissa kaiken päivää
leikkimässä kaduilla toisten joutilaiden ja häntä itseään nuorempienkin
lasten kanssa.
Kun hän oli kyllin vanha oppiakseen ammatin, isä otti hänet omaan
työhuoneeseensa ja koetti opettaa hänelle neulankäyttöä, mutta turhaan.
Niin pian kuin hän oli kääntänyt selkänsä, Aladdin oli siksi päiväksi
livistänyt. Mustafa kuritti häntä, mutta Aladdin oli parantumaton, ja
isä huolestui siitä niin kovin että sairastui ja kuoli muutaman
kuukauden kuluttua.
Aladdin, jota isän nuhteiden pelko ei enää pidätellyt, antautui
kokonaan tyhjäntoimittajan elämään ja vetelehti alituiseen kaduilla.
Tällaista menettelyä hän jatkoi viidenteentoista ikävuoteensa asti,
välittämättä mistään hyödyllisestä hommasta.
Kun hän taas eräänä päivänä kisaili kadulla joutilaiden toveriensa
kanssa, ohi kulkeva muukalainen pysähtyi katselemaan häntä. Muukalainen
oli taikuri, niin sanottu afrikkalainen velho, ja hän oli oleskellut
kaupungissa vasta kaksi päivää.
Kun noita havaitsi, että Aladdin oli hyvin sopiva poika hänen
tarkoitukseensa, hän tiedusteli toisilta katupojilta ja saatuaan
Aladdinin perhesuhteet selville, hän kutsui pojan syrjemmälle ja sanoi:
-- Lapseni, eikö sinun isäsi ollut räätäli Mustafa?
-- Oli, herra, poika vastasi, -- mutta hän on ollut jo pitkän ajan
kuolleena. Nämä sanat kuullessaan Afrikan velho lankesi Aladdinin
kaulaan ja virkkoi kyynelsilmin: -- Olen setäsi, kunnon isäsi oli oma
veljeni. Olet niin hänen näköisensä että tunsin sinut heti ensi
silmäyksellä. Sitten hän antoi Aladdinille kourallisen pikkurahaa
sanoen: -- Mene äitisi luo, poikani, vie hänelle minulta terveisiä ja
ilmoita, että käyn huomenna teillä nähdäkseni paikan jossa kelpo
veljeni niin kauan eli ja jossa hän vihdoin päätti päivänsä.
-- Aladdin riensi äitinsä luo ylen iloisena sedän lahjasta. Äiti, hän
kysyi, -- onko minulla setä?
-- Ei, hyvä lapsi, äiti vastasi, -- sinulla ei ole setää eikä enoa.
-- Tulen juuri miehen luota, Aladdin virkkoi, -- joka sanoi itseään
isän veljeksi. Hän itki ja suuteli minua kun kerroin hänelle isän
kuolemasta ja antoi minulle rahaa. Hän käski myös tuoda sinulle
terveisiä ja sanoa, että hän saapuisi luoksesi, jotta näkisi talon,
jossa isä eli ja kuoli.
-- Isälläsi oli tosiaan veli, äiti vastasi, -- mutta hän on ollut jo
kauan kuolleena, enkä ole milloinkaan kuullut toisesta.
Seuraavana päivänä Aladdinin setä tapasi pojan leikkimässä toisessa
osassa kaupunkia, syleili häntä kuten ennenkin ja pisti kaksi
kultarahaa hänen käteensä sanoen: -- Vie nämä äidillesi, lapsi. Ilmoita
hänelle että tulen tänä iltana tervehtimään häntä ja pyydä häntä
valmistamaan meille vähän illallista. Mutta näytä minulle ensin talo
jossa asutte.
Aladdin näytti loihtijalle talon ja vei molemmat kultarahat äidilleen,
joka kuultuaan sedän aikeesta lähti ostamaan ruokatarvikkeita ja
lainasi naapureiltaan erinäisiä pöytäkaluja. Hän kulutti koko päivän
keittohommissa, ja kun ateria vihdoin oli valmis, hän sanoi
iltahämärissä pojalleen: -- Kenties setäsi ei löydä tietä asuntoomme.
Menehän opastamaan häntä, jos tapaat hänet.
Aladdin oli juuri lähtemäisillään, kun taikuri astui huoneeseen tuoden
viiniä ja kaikenlaisia hedelmiä jälkiruoaksi. Annettuaan kantamuksensa
Aladdinin käsiin taikuri tervehti äitiä suudelmalla ja pyysi häntä
näyttämään paikan, jossa Mustafa-veljen oli ollut tapa istua sohvalla.
Kun äiti oli näyttänyt sen hänelle, hän kumartui suutelemaan sohvaa
huudahdellen kyyneleet silmissä: -- Velirukkani! Olenpa minä onneton,
kun en saapunut kyllin ajoissa syleilläkseni sinua vielä viimeisen
kerran!
Aladdinin äiti pyysi häntä istumaan samaan paikkaan, mutta hän
kieltäytyi sanoen: -- Ei, sitä en tee. Mutta salli minun istua
vastapäätä, jotta minulla, vaikken saakaan nähdä minulle niin rakasta
perheen isää, sentään on ilo katsella paikkaa jossa hän tavallisesti
istui.
Kun loihtija oli istuutunut, hän ryhtyi keskusteluun Aladdinin äidin
kanssa. -- Rakas sisar, hän sanoi, -- älä ihmettele, ettet ole nähnyt
minua koko sinä aikana jonka olet ollut naimisissa autuaallisesti
nukkuneen Mustafa-veljeni kanssa. Olen ollut neljäkymmentä vuotta
poissa maasta ja matkustellut Intiassa, Persiassa, Arabiassa, Syyriassa
ja Egyptissä, kunnes lopuksi siirryin Berberiaan jonne asetuin. Halusin
kerran vielä nähdä synnyinmaani ja syleillä veljeäni, joten ryhdyin
tarpeellisiin valmistuksiin ja lähdin matkalle. Se oli pitkä ja
vaivalloinen vaellus. Eniten minua suretti uutinen veljeni kuolemasta.
Lohdutuksenani on kuitenkin että olen näkevinäni hänet pojassa jolla on
kaikki hänen ominaisimmat piirteensä.
Huomatessaan että leskelle tuli kyyneleet silmiin hänen muistellessaan
miesvainajaansa, loihtija muutti puheenaihetta ja kääntyi pojan
puoleen, kysyi hänen nimeään ja mitä hän puuhaili.
Nuorukainen painoi päänsä alas ja joutui aika lailla hämilleen, kun
hänen äitinsä vastasi: -- Aladdin on laiska pojan nulkki. Hänen isänsä
koetti eläessään opettaa hänelle ammattiaan, mutta ei onnistunut siinä.
Hänen kuolemansa jälkeen Aladdin ei ole tehnyt muuta kuin kuluttanut
jouten aikaansa kaduilla, kuten itse näit, ollenkaan ajattelematta että
hän ei enää ole lapsi. Ja jollet ehkä sinä saa häntä häpeämään
menettelyänsä, niin pelkään ettei hänestä koskaan tule mitään. Omasta
puolestani olen päättänyt jonakin päivänä ajaa hänet mökistäni pitämään
huolta itsestään.
Aladdinin äiti purskahti itkuun. Velho virkkoi: -- Se ei ole oikein,
veljenpoika, sinun täytyy ajatella tulevaisuuttasi ja itse ansaita
leipäsi. On monenlaisia ammatteja: jos valitset jonkin niistä, koetan
auttaa sinua. Tai jos et halua opetella mitään käsityötä, hankin
sinulle kauppapuodin, varustan sen kaikenlaatuisilla hienoilla
kankailla ja palttinalla. Niiden myynnistä saamillasi rahoilla voit
ostaa uusia tavaroita, joten elät kunniallisella tavalla. Sano minulle
suoraan mitä ajattelet ehdotuksestani. Saat nähdä että pidän aina
lupaukseni.
Suunnitelma miellytti suuresti Aladdinia, joka vihasi työtä. Hän
selitti velholle että hänellä oli enemmän taipumusta sellaiseen toimeen
kuin mihinkään muuhun ja sanoi olevansa sedälle hyvin kiitollinen hänen
ystävällisyydestään. -- Hyvä on, afrikkalainen velho virkkoi, -- otan
sinut huomenna mukaani, puen sinut yhtä komeaksi kuin kaupungin
äveriäimmät kauppiaat, ja sitten avaamme liikkeen.
Vasta näiden pojalleen annettujen ystävällisten lupausten jälkeen leski
saattoi todella uskoa, että loihtija oli hänen miesvainajansa veli.
Leski kiitti häntä hänen ystävällisistä aikeistaan, kehoitti Aladdinia
hyvällä käytöksellä osoittautumaan setänsä suosion arvoiseksi ja
tarjosi illallisen. Vähän myöhemmin loihtija sanoi hyvästi ja lähti.
Hän palasi seuraavana päivänä kuten oli luvannut ja otti Aladdinin
mukaansa kauppiaalle, joka myi kaikenlaisia vaatteita ja uhkeita
kankaita. Hän käski Aladdinin valita mitä halusi ja suoritti hinnan
heti.
Aladdin oli hyvin ihastunut uuteen pukuunsa ja kiitti setäänsä
hartaasti. Loihtija sanoi: -- Koska sinusta pian tulee kauppias, on
sopivaa että käyt usein näissä myymälöissä tutustuaksesi alaan. Sen
jälkeen hän näytti nuorukaiselle isoimmat ja upeimmat moskeijat, vei
hänet karavaanimajoihin ja myöhemmin sulttaanin palatsiin jonne oli
vapaa pääsy. Vihdoin hän otti Aladdinin mukaansa omaan majapaikkaansa
ja esitteli hänet veljenpoikanaan eräille kauppiaille, joihin oli
siellä asuessaan tutustunut.
Hän kestitsi kauppiaita ja Aladdinia myöhäiseen iltaan, jolloin
nuorukainen aikoi sanoa hyvästi sedälleen ja mennä kotiin. Mutta
taikuri ei sallinut hänen lähteä yksinään, vaan saattoi itse hänet
äidin luo, joka riemastui kovin nähdessään poikansa niin hyvin
pukeutuneena ja siunasi taikuria monet monituiset kerrat.
Varhain seuraavana aamuna taikuri tuli noutamaan Aladdinia, sanoi
haluavansa näyttää hänelle maaseutua ja lupasi ostaa huomenna puodin.
Hän johdatti pojan ulos eräästä kaupungin portista muutamien uhkeiden
palatsien luo, joihin kaikkiin kuului kaunis puutarha. Puutarhoihin sai
kuka tahansa mennä. Jokaisen rakennuksen kohdalla taikuri kysyi
Aladdinilta, eikö se hänen mielestään ollut komea, ja nuorukainen oli
valmis huudahtamaan jonkin uuden nähdessään: -- Tässä, setä, on
uhkeampi rakennus kuin vielä olemme tavanneet! Tällä tavoin ovela setä
viekoitteli Aladdinin jonkin matkaa maaseudulle päin, ja koska hän
aikoi kuljettaa pojan vielä kauemmaksi pannaksensa suunnitelmansa
toimeen, hän käytti tilaisuutta istahtaakseen pojan kanssa yhteen
puutarhoista, kirkasvetisen suihkulähteen reunalle, koska muka oli
väsyksissä. Suihkulähteen vesi pulppusi pronssileijonan kidasta
altaaseen. -- Tule, veljeni poika, hän sanoi, -- sinuakin varmaan
väsyttää. Levähtäkäämme, jotta jaksamme taas jatkaa kävelyämme.
Loihtija veti vyöltään liinan jossa oli hänen matkaeväiksi varaamiaan
leivoksia ja hedelmiä. Ne hän laski altaan reunalle. Heidän
einehtiessään taikuri puhui kovia sanoja veljenpojalleen, kehoitti
häntä hylkäämään huonot toverinsa ja etsimään viisaiden miesten seuraa,
josta hänelle olisi hyötyä. Hänen lopetettuaan kehottelunsa he
jatkoivat kävelyään puutarhojen läpi. Afrikkalainen velho ohjaili
Aladdinin niiden tuolle puolen, ja he etenivät maaseudulle, kunnes
saapuivat vuoristoon.
Vihdoin he tulivat kahden samankokoisen, vain kapean laakson erottaman
matalahkon kukkulan väliin. Velho aikoi panna siellä täytäntöön
suunnitelmansa jota varten oli matkustanut Afrikasta Kiinaan. -- Emme
mene enää kauemmaksi, hän sanoi. -- Näytän sinulle kohta jotakin
erinomaista, josta olet minulle kiitollinen. Sillä välin kun minä isken
tulta, kerää sinä kaikki kuivat varvut mitä tapaat, jotta voimme
virittää valkean.
Aladdin kokosi läjän risuja. Taikuri sytytti ne palamaan, ja kun tuli
oli leimahtanut ilmiliekkiin, hän heitti nuotioon suitsutetta ja lausui
muutamia taikasanoja joita Aladdin ei ymmärtänyt.
Samassa maa alkoi järistä ja avautui loihtijan edessä paljastaen
litteän nelikulmaisen kiven, jonka keskelle oli kiinnitetty
messinkirengas. Aladdin säikähti niin kovin että aikoi juosta tiehensä,
mutta velho tarttui häneen, torui häntä ja antoi hänelle sellaisen
korvapuustin että poika kaatui maahan. Aladdin nousi vapisten ja sanoi
kyyneleet silmissä: -- Mitä olen tehnyt, setä, kun kohtelet minua näin
ankarasti?
-- Olen isäsi asemassa, taikuri vastasi, -- etkä sinä saa mukista
minulle. Mutta, hän lisäsi vienontaen ääntään, -- älä pelkää, lapsi, en
vaadi sinulta muuta kuin että täsmällisesti tottelet minua, jos tahdot
etuja joita aion sinulle hankkia. Tiedä siis, että tämän kiven alle on
kätkettynä aarre, joka on määrätty sinulle ja joka tekee sinut maailman
mahtavinta hallitsijaa rikkaammaksi. Kenelläkään muulla kuin sinulla ei
ole lupa kohottaa tätä kiveä tai astua luolaan. Sen vuoksi sinun täytyy
tarkoin noudattaa käskyjäni, sillä asia on perin tärkeä sekä itsellesi
että minulle.
Hämmästyneenä kaikesta näkemästään ja kuulemastaan Aladdin unohti mitä
oli tapahtunut, nousi ja sanoi: -- No niin, setä, mitä on tehtävä?
Käske minua! Olen valmis tottelemaan.
-- Se ilahduttaa minua suuresti, lapseni, taikuri virkkoi syleillen
häntä. -- Tartu tuohon renkaaseen ja nosta kivi maasta.
-- Siihen minulla ei ole kylliksi voimia, Aladdin vastasi, -- sinun on
autettava minua.
-- Silloin emme saisi mitään aikaan, taikuri vastasi. Tartu renkaaseen,
lausu isäsi ja isoisäsi nimet, nosta sitten, ja havaitset sen käyvän
keveästi.
Aladdin teki työtä käskettyä, kohotti paaden helposti ja siirsi sen
sivulle.
Heti kun kivi oli nostettu paikaltaan, tuli näkyviin pieni ovi ja
alemmaksi vievät portaat. -- Astu luolaan, loihtija sanoi. -- Löydät
sieltä kolme isoa salia, joissa kussakin näet sekä oikealla että
vasemmalla puolella neljä avaraa, kullalla ja hopealla täytettyä
vaskiastiaa. Varo kuitenkin koskemasta niihin. Ennen kun astut
ensimmäiseen saliin muista kääriä viitta tiukasti ympärillesi ja etene
sitten pysähtymättä toisesta kolmanteen. Ennen kaikkea on sinun
varottava koskettamasta seiniä edes vaatteillasi, sillä muuten kuolet
heti. Kolmannen salin perällä tapaat ihanaan puutarhaan avautuvan oven,
ja kun olet mennyt siitä sisään, näet komeita hedelmäpuita. Kulje
puutarhan halki, kunnes tulet viidelle porrasaskelmalle, jotka vievät
pengermälle. Sille noustuasi näet seinäkomerossa sytytetyn lampun. Ota
lamppu ja sammuta se. Kun olet heittänyt sydämen pois ja kaatanut
nesteen maahan, pane lamppu vyöhösi ja tuo se minulle. Älä pelkää
nesteen turmelevan vaatteitasi. Se ei näet ole öljyä, ja lamppu kuivuu
heti, kun olet tyhjentänyt sen. Jos mielesi tekee puutarhan hedelmiä,
saat kyllä poimia niitä.
Nämä sanat lausuttuaan taikuri otti sormuksen sormestaan ja pisti sen
Aladdinin sormeen selittäen että se oli suojeleva taikakalu. Hän
lisäsi: -- Mene rohkeasti luolaan, niin me molemmat tulemme
eliniäksemme rikkaiksi.
Aladdin astui alas, ja nuo kolme salia olivat juuri sellaiset
jollaisiksi afrikkalainen velho oli ne kuvaillutkin. Nuorukainen kulki
niiden lävitse kaikkea kuolemanpelon herättämää varovaisuutta
noudattaen, astui pysähtymättä puutarhan halki, otti lampun komerosta,
tyhjensi sen ja pisti vyöhönsä. Astuttuaan korokkeelta alas hän
pysähtyi puutarhaan tarkastelemaan merkillisiä puita, joiden oksilla
nuokkui heleänvärisiä hedelmiä. Muutamien hedelmät olivat hohtavan
valkoisia, toisten kirkkaita ja läpikuultavia kuin kristalli,
lisäksi oli vielä vaalean- ja tummanpunaisia, vihreitä, sinisiä,
purppuranpunaisia ja keltaisia. Sanalla sanoen, siinä oli kaikenväristä
hedelmää -- jokaisessa puussa erilaisia. Valkoiset olivat helmiä,
läpikuultavat timantteja, punaiset rubiineja, vihreät smaragdeja,
siniset turkooseja ja safiireja, purppuranpunaiset ametisteja ja
keltaiset topaaseja. Aladdin ei tuntenut niiden arvoa ja olisi
mieluummin poiminut viikunoita ja viinirypäleitä tai muita luonnollisia
hedelmiä. Mutta kun ne olivat hänestä kauniita, hän keräsi kutakin
lajia niin paljon kuin jaksoi kantaa täyttäen niillä kaksi taikurin
lahjoittamaa kukkaroa ja takkinsa helmat.
Kun Aladdin oli kuormittanut itsensä rikkauksilla, joiden arvoa hän ei
tuntenut, hän palasi kolmen salin kautta yhtä varovaisesti kuin oli
tullutkin ja saapui luolan suulle, jossa loihtija odotti häntä kovin
kärsimättömästi. Hänet nähdessään Aladdin huusi heti: -- Setä hyvä,
ojenna minulle kätesi ja auta minut täältä ulos.
-- Anna minulle ensin lamppu, loihtija vastasi. -- Se tuottaa sinulle
hankaluutta.
-- En voi nyt, Aladdin selitti, -- annan sen heti ylös tultuani.
Afrikkalainen velho tahtoi ehdottomasti saada lampun ennen kuin
auttaisi pojan holvista, mutta Aladdin, joka oli sullonut povensa ja
helmansa niin täyteen hedelmiä, ettei päässyt siihen helposti käsiksi,
kieltäytyi luovuttamasta sitä, ennen kuin oli tullut ylös.
Itsepintaisen kieltäytymisen ärsyttämänä loihtija kiivastui, viskasi
hiukan suitsutettaan tuleen ja lausui kaksi taikasanaa. Paasi siirtyi
heti paikalleen, ja maa peitti sen samalla tavalla kuin se oli ollut
loihtijan ja Aladdinin saapuessa.
Teko osoitti selvästi, että loihtija ei ollut Aladdinin setä, vaan joku
seikkailija, joka luettuaan lampusta salatieteellisistä kirjoistaan
tahtoi saada sen haltuunsa. Hän oli vasta hiljattain saanut tietoonsa,
mihin ihmeellinen lamppu oli kätketty. Hänelle oli myös selvinnyt, että
hänen täytyi saada lamppu toisen kädestä, ja sitä varten hän oli tullut
valinneeksi välittäjäkseen Aladdinin jonka henki ei hänestä ollut
minkään arvoinen.
Kun velho näki toiveittensa rauenneen, hän lähti vielä samana päivänä
paluumatkalle Afrikkaan, käymättä sitä ennen kaupungissa, jotta
Aladdinin katoamista ei huomattaisi ja asiaa häneltä tiedusteltaisi.
Havaitessaan jääneensä suljetuksi maan alle Aladdin huusi ja kutsui
setäänsä sanoakseen hänelle että oli valmis luovuttamaan lampun, mutta
turhaan, sillä hänen huutojaan ei voinut kuulla. Hän astui pimeässä
hapuillen portaiden alapäähän aikoen palata kirkkaasti valaistuun
puutarhaan, mutta ovi, joka ennen oli taikavoimalla avautunut, oli
samoilla keinoilla sulkeutunut. Hän istahti yhä kovemmin huutaen ja
itkien alimmaiselle askelmalle rohkenematta toivoa enää koskaan
näkevänsä valoa ja murheellisen varmana että hän siirtyisi pian
synkästä pimennosta kuoleman siimekseen. Kolmantena päivänä hän alistui
käsiään väännellen kokonaan kaitselmuksen tahtoon ja sanoi: -- Kaikki
voima ja valta on suurella ja korkealla Allahilla! Näin lausuessaan hän
sattui hieraisemaan sormusta, jonka taikuri oli pistänyt hänen
sormeensa. Maasta nousi heti hirvittävän näköinen henki, jonka pää
ulottui holvin kattoon, ja sanoi hänelle: -- Mitä tahdot? Olen valmis
palvelemaan sinua orjanasi ja kaikkien niiden orjana, joilla on
hallussaan tuo sormus -- minä ja muut sormuksen henget.
Jossakin toisessa tilanteessa Aladdin olisi niin säikähtänyt nähdessään
moisen kummallisen haamun, ettei olisi saanut sanaa suustaan. Mutta
uhkaava vaara rohkaisi hänet vastaamaan epäröimättä: -- Toimita minut
täältä pois! Tuskin hän oli lausunut nämä sanat, kun hän näki olevansa
samassa paikassa, missä taikuri oli taikakeinoillaan avannut maan.
Aladdin kummastui suuresti ja kiittäen Allahia siitä, että vielä oli
päässyt päivänvaloon, riensi kiireimmiten kotiinsa. Mutta kun hän oli
ehtinyt majan ovelle, ilo äidin näkemisestä ja kolmipäiväinen paasto
tekivät hänet niin heikoksi, että hän oli pitkän ajan kuin kuolleena.
Toivuttuaan hän kertoi heti äidilleen kaikki mitä oli tapahtunut, ja
äiti sadatteli katkerasti kavalaa loihtijaa.
Aladdin meni levolle ja nukkui seuraavaan aamuun. Herätessään hän
virkkoi ensi sanakseen äidilleen, että halusi jotakin syötävää. -- Voi,
rakas lapsi, äiti vastasi, -- minulla ei ole antaa sinulle edes
leivänpalasta. Olen kuitenkin kehrännyt hiukan puuvillalankaa ja menen
myymään sen ostaakseni meille jotakin päivälliseksi.
-- Äiti, Aladdin sanoi, -- säästä puuvillasi toistaiseksi ja anna
minulle lamppu, jonka toin eilen mukanani. Menen myymään sen ja siitä
saamillani rahoilla voimme hankkia sekä aamiaisen että päivällisen ja
kenties illallistakin.
Äiti otti lampun esille ja sanoi pojalleen: -- Tässä se on, mutta se on
kovin likainen. Jos se olisi hiukan puhtaampi, siitä kai saisi enemmän.
Hän otti hienoa hiekkaa ja vettä puhdistaakseen kapinetta, mutta tuskin
oli hän alkanut hangata sitä, kun samassa silmänräpäyksessä hänen
eteensä ilmestyi jättiläissuuri henki ja sanoi ukkosenjyrinän
kaltaisella äänellä: -- Mitä tahdot? Olen valmis palvelemaan sinua
orjanasi ja kaikkien niiden orjana joilla on tuo lamppu käsissään --
minä ja muut lampun henget. Äiti kauhistui hirviön näkemisestä ja meni
tainnoksiin, mutta Aladdin, joka oli luolassa jo nähnyt moisen peikon,
sieppasi lampun äitinsä kädestä ja sanoi rohkeasti hengelle: -- Minun
on nälkä. Tuo minulle jotakin syötävää!
Henki hävisi heti ja palasi saman tien kantaen hopeista tarjotinta,
jolla oli kaksitoista herkullista ruokalajia kannellisissa
hopeakulhoissa, kuusi isoa, hohtavan valkoista vehnäleipää, kaksi
pulloa viiniä ja kaksi hopeapikaria. Se laski kaiken matolle ja katosi,
ennen kuin Aladdinin äiti ehti tulla tajuihinsa. Aladdin nouti vettä ja
pirskotti äitinsä kasvoille virvoitellakseen häntä, ja ennen pitkää
äiti toipuikin. -- Äiti, Aladdin sanoi, -- älä ole huolissasi: tässä on
sinulle sydämenvahvistusta ja samalla ruokaa minunkin tavattoman
nälkäni tyydyttämiseksi.
Äiti hämmästyi suuresti nähdessään valmiin aterian. -- Lapsi, hän
sanoi, -- ketä saamme kiittää tästä runsaasta kestityksestä? Onko
sulttaani saanut tiedon köyhyydestämme ja säälinyt meitä?
-- Mitäpä sillä väliä kuinka asian laita on, äitiseni, Aladdin vastasi,
-- istuutukaamme nyt vain aterioimaan. Olet yhtä paljon hyvän aamiaisen
tarpeessa kuin minäkin. Syötyämme kerron sinulle. Äiti ja poika
istuutuivat aterialle ja söivät sitäkin paremmalla ruokahalulla, kun
kaikki oli niin oivallista. Mutta koko aikana Aladdinin äiti ei voinut
olla vilkumatta tarjottimeen ja kulhoihin ja niitä ihailematta, vaikkei
kyennyt sanomaan olivatko ne hopeaa vai jotakin muuta metallia. Hänen
huomiotaan kiinnitti enemmän niiden uutuus kuin niiden arvo.
Kun Aladdinin äiti oli korjannut tähteet talteen, hän meni istumaan
poikansa viereen sohvalle ja sanoi: -- Toivon sinun nyt tyydyttävän
uteliaisuuteni ja kertovan minulle tarkoin mitä tapahtui hengen ja
sinun kesken sillaikaa kun minä olin tainnoksissa.
Aladdin suostui kernaasti.
Äiti hämmästyi yhtä suuresti poikansa kertomusta kuin oli hämmästynyt
hengen näkemistä ja sanoi hänelle: -- Mutta rakas poika, mitä tekemistä
sinulla on henkien kanssa? Kuinka se ruma hirviö tuli puhutelleeksi
minua eikä sinua, jolle jo ennen oli luolassa ilmestynyt?
-- Äiti, Aladdin vastasi, -- henki jonka sinä näit ei ole sama, joka
ilmestyi minulle, vaikka kyllä muistuttaa sitä kooltaan. Ei, ne olivat
aivan erilaisia muodoltaan ja sävyltään, palvelevat eri isäntiäkin. Jos
muistat, niin ensin näkemäni nimitti itseään sormessani olevan
sormuksen orjaksi, mutta sinun näkemäsi lampun orjaksi. Sinä vain et
tainnut kuulla sen sanoja, koska taisit pyörtyä heti kun se alkoi
puhua.
-- Mitä, äiti huudahti. -- Oliko siis lamppusi syynä siihen että se
puhutteli minua eikä sinua? Uh, poikani, korjaa se kapine näkyvistäni
ja pane se minne tahansa. Mieluummin soisin sinun myyvän sen kuin
joutuvani vaaraan, että sen koskettamisen vuoksi jälleen säikähdän
puolikuolleeksi. Ja jos ottaisit neuvostani vaarin, luopuisit myös
sormuksesta etkä enää puuttuisi henkiin, jotka profeettamme sanojen
mukaan ovat pelkkiä paholaisia.
-- Sinun luvallasi, äiti, Aladdin vastasi, -- varon myymästä lamppua,
joka voi olla hyödyllinen sekä sinulle että minulle. Kavala ja häijy
velho ei olisi ryhtynyt niin vaivalloiseen matkaan, jollei olisi
tiennyt ihmelampun arvoa. Ja koska sattuma on saattanut sen meidän
käsiimme, käyttäkäämme sitä hyödyksemme, silti nostamatta hälinää ja
herättämättä naapuriemme kateutta. Mutta koska henget niin kovin
pelottavat sinua, korjaan taikalampun näkyvistäsi paikkaan josta löydän
sen tarvitessani. Sormuksesta en henno luopua, sillä sitä ilman et
olisi nähnyt minua enää koskaan. Ja vaikka nyt olenkin hengissä, niin
sen hylättyäni saattaisin piankin joutua kuoleman vaaraan. Sen vuoksi
toivon, että sallit minun pitää sen ja kantaa sitä aina sormessani.
Äiti vastasi, että poika voi menetellä niin kuin tahtoi, mutta omasta
puolestaan hän ei halunnut olla missään tekemisissä henkien kanssa eikä
edes puhua niistä sen koommin.
Seuraavana iltana he olivat syöneet kaikki hengen tuomat ruokatavarat
ja päivää myöhemmin Aladdin, joka ei voinut sietää nälän naukumista,
pisti yhden kulhoista nuttunsa alle ja lähti varhain aamulla
kaupitsemaan sitä. Hän kääntyi kadulla tapaamansa juutalaisen puoleen,
vei hänet syrjään, otti hopea-astian esille ja kysyi, tahtoiko hän
ostaa sen. Viekas juutalainen sieppasi kulhon, tarkasti sitä ja
huomattuaan sen olevan oikeaa hopeaa kysyi Aladdinilta, kuinka korkeaan
hintaan hän sen arvioi. Aladdin, joka ei tuntenut sen arvoa ja oli
aivan tottumaton tällaisiin kauppoihin, sanoi luottavansa ostajan
harkintaan ja rehellisyyteen. Juutalainen hämmästyi hiukan tästä
suorasukaisuudesta ja epätietoisena siitä, ymmärsikö Aladdin myytäväksi
tarjoamansa tavaran laatua tai täyttä arvoa, otti kukkarostaan
kultarahan ja antoi sen pojalle, vaikka se oli ainoastaan
kuudeskymmenesosa esineen hinnasta. Aladdin sieppasi kolikon hyvin
halukkaasti ja riensi kiireesti pois. Juutalainen oli tyytymätön
äärettömään voittoonsa ja harmitteli, ettei ollut älynnyt nuorukaisen
tietämättömyyttä. Hän yritti turhaan juosta Aladdinin jälkeen
kiristääkseen kultarahasta jonkin verran takaisin. Poika oli kuitenkin
jo ehtinyt niin kauaksi, että ukon olisi ollut mahdoton tavoittaa
häntä.
Ennen kuin Aladdin meni kotiinsa hän kävi leipurilla, osti muutamia
kakkuja ja vaihtoi rahansa. Palattuaan hän antoi loput äidilleen, joka
kävi ostamassa ruokatarvikkeita muutaman päivän varalle. Sillä tavoin
he elivät, kunnes Aladdin oli yksitellen myynyt kaikki kaksitoista
kulhoaan juutalaiselle sen mukaan kuin tarve vaati, saaden häneltä aina
saman hinnan, sillä ostaja ei rohjennut tarjota hänelle vähempää kuin
ensimmäisellä kerralla, peläten menettävänsä hyvän ansionsa. Myytyään
viimeisen vatinsa Aladdin turvautui tarjottimeen, joka painoi kymmenen
kertaa niin paljon kuin kulhot. Kun se oli liian iso ja tukala kantaa,
hänen täytyi noutaa juutalainen kotiinsa. Tutkittuaan tarjottimen
painoa ukko luki hänelle kymmenen kultarahaa, joihin Aladdin oli varsin
tyytyväinen.
Kun kaikki rahat oli kulutettu, Aladdin turvautui jälleen lamppuun. Hän
otti sen käteensä ja hankasi sitä, jolloin henki heti ilmestyi toistaen
entiset sanansa. -- Minun on nälkä, Aladdin virkkoi, -- tuo minulle
syötävää. Henki poistui ja palasi heti tuoden tarjottimella saman
lukumäärän ruokalajeja kannellisissa astioissa, laski ne matolle ja
katosi.
Heti kun Aladdin havaitsi näiden ruokatarvikkeiden kuluneen loppuun,
hän otti yhden kulhoista ja meni etsimään juutalaista ostajaansa, mutta
hänen astuessaan kultasepän myymälän ohi kultaseppä huomasi hänet,
kutsui häntä ja sanoi: Poikani, luulen, että viet jotakin myytäväksi
sille juutalaiselle jonka kanssa olen nähnyt sinun juttelevan. Mutta
kenties et tiedä, että hän on mitä suurin veijari juutalaiseksikin.
Minä maksan sinulle tavarastasi täyden hinnan tai neuvon sinut toisten
kauppiaiden luo, jotka eivät petä sinua.
Toivoen saavansa enemmän rahaa hopeavadistaan Aladdin veti sen nuttunsa
alta ja näytti kultasepälle, joka ensi silmäyksellä havaitsi sen olevan
hienointa metallia ja kysyi Aladdinilta, oliko hän myynyt sellaisia
juutalaiselle. Nuorukainen kertoi myyneensä niitä tusinan ja saaneensa
kultakolikon kappaleelta. -- Sitä lurjusta, kultaseppä huudahti. --
Mutta mikä on tehty, se on tehty, poikani, hän lisäsi. -- Osoittamalla
sinulle kulhon arvon, se kun on hienointa hopeaa mitä liikkeessämme
käytämme, näytän sinulle kuinka paljon juutalainen on sinua pettänyt.
Kultaseppä otti vaa'an, punnitsi kulhon ja mainittuaan paljonko unssi
hienoa hopeaa maksoi selitti, että kulho oli painonsa perusteella
kuudenkymmenen kultarahan arvoinen, jotka hän tarjoutui heti
suorittamaan.
Aladdin kiitti häntä rehellisestä kaupanteosta ja myi hänelle kaikki
kulhonsa ja tarjottimensa saaden niistä täyden maksun painon mukaan.
Vaikka Aladdinilla ja hänen äidillään oli ehtymätön aarre lampussa ja
he olisivat voineet saada mitä ikinä halusivat, he elelivät edelleenkin
yhtä vaatimattomasti, ja saattaa helposti arvata, että Aladdinin vatien
ja tarjottimien myynnistä saamat rahat riittivät heille joksikin aikaa.
Aladdin kävi usein suurimpien kauppiaiden liikkeissä, joissa myytiin
kulta- ja hopeakudoksia, palttinatavaroita, silkkikankaita ja
jalokiviä, yhtyen monesti heidän keskusteluunsakin ja siten hankkien
tietoja maailmasta. Jalokivikauppiaiden varastoja ja hinnoittelua
tarkastellessaan hän havaitsi, että hänen lamppua noutaessaan
poimimansa hedelmät eivät olleetkaan värjättyä lasia, vaan
arvaamattoman kalliita hohtokiviä. Mutta hän oli liian viisas
mainitakseen siitä kenellekään, edes äidilleen.
Eräänä päivänä Aladdin käveli kaupungilla ja kuuli luettavan
julistusta, jossa käskettiin kansaa sulkemaan myymälänsä ja talonsa
sekä pysyttelemään asunnoissaan, sillä välin kun sulttaanin tytär,
prinsessa Badr-ul-Budur, meni kylpyyn ja sieltä palasi.
Julistus teki Aladdinin uteliaaksi. Hän halusi nähdä prinsessan kasvot.
Hän kätkeytyi kylpylän oven taakse, joka oli niin asetettu, että hänen
täytyi nähdä neitosen kasvot. Aladdinin ei tarvinnut odottaa kauan.
Prinsessa saapui lukuisten hovineitojensa ja orjatartensa saattamana,
jotka astuivat hänen rinnallaan ja takanaan. Tultuaan kolmen, neljän
askeleen päähän kylpylän ovesta hän poisti huntunsa, ja Aladdin sai
tilaisuuden nähdä hänen paljastetut kasvonsa.
Prinsessa oli verraton kaunotar, tummaverinen, lempeäkatseinen ja
siveä. Hänen silmänsä olivat suuret ja säteilevät, nenä moitteeton, suu
pieni, huulet helakanpunaiset ja vartalo erittäin siro. Ei siis ihme,
että Aladdin huikaistui ja hurmaantui.
Kun prinsessa oli kulkenut ohi ja astunut kylpyyn, Aladdin lähti
piilopaikastaan ja meni kotiin. Hänen äitinsä huomasi hänen olevan
paljon miettiväisempi ja alakuloisempi kuin tavallisesti ja kysyi mitä
hänelle oli tapahtunut tai oliko hän sairas. Jonkin aikaa nuorukainen
pysyi vaiti, mutta vihdoin hän kertoi kaikki äidilleen sanoen lopuksi:
-- Rakastan prinsessaa ja olen päättänyt pyytää häntä sulttaanilta
puolisokseni.
Aladdinin äiti kuunteli ihmeissään poikansa kertomusta. Pojan puhuessa
prinsessan kosimisesta hän sanoi. -- Mitä ajattelet, lapsikulta? Sinun
täytyy olla järjiltäsi, kun haastat tuolla lailla.
-- Vakuutan sinulle äiti, Aladdin vastasi, -- että olen täysin
järjissäni. Aavistin kyllä että nuhtelisit minua hulluudesta ja
yltiöpäisyydestä, mutta minun täytyy vielä kerran sanoa sinulle, että
olen päättänyt pyytää prinsessaa puolisokseni. Vastustelusi ei voi
estää minua. Ja onpa minulla lahjakin, joka kelpaa sulttaanille
tarjottavaksi. Ne lasimarjat, jotka toin maanalaisesta puutarhasta,
ovatkin arvaamattoman kalliita jalokiviä ja suurimpienkin ruhtinaiden
huomion arvoisia. Jalokivikauppiaiden myymälöissä olen nähnyt
sellaisia, mutta vakuutan sinulle, että kellään heistä ei ollut näiden
hohtokivien veroisia mitä kokoon ja kauneuteen tulee, ja kuitenkin he
hinnoittelevat omansa äärettömän kalliiksi. Olen siis varma, että
sulttaani ottaa ne vastaan hyvin suosiollisin mielin. Sinulla on tähän
tarkoitukseen sopiva iso posliinikulho. Mene noutamaan se, ja pankaamme
kivet siihen, niin näemme, minkä vaikutuksen ne tekevät, kun olemme
järjestäneet ne väriensä mukaisesti.
Aladdinin äiti toi posliinivadin, ja poika kaatoi jalokivet kahdesta
pussista, joissa niitä säilytti, lajitellen ne mieleisellään tavalla.
Loisto ja kirkkaus joka niistä päiväsaikaan säteili ja niiden värien
moninaisuus häikäisi heidän silmiään niin että he joutuivat aivan
ihmeisiinsä. Kalliiden kivien näkeminen, joiden arvoa hän ei tuntenut,
karkotti äidin levottomuuden vain osittain. Peläten, että Aladdin
tekisi jotakin mieletöntä, hän kuitenkin suostui poikansa pyyntöön ja
lupasi käydä seuraavana aamuna palatsissa.
Aladdin heräsi ennen päivänkoittoa, herätti äitinsä ja kehotti häntä
pukeutumaan mennäkseen sisään, jos mahdollista, ennen kuin suurvisiiri
ja valtion ylhäiset virkamiehet asettuvat paikoilleen divaaniin eli
neuvostosaliin, jossa sulttaani piti istuntojaan.
Aladdinin äiti otti kahteen palttinaliinaan käärityn posliinivadin,
johon he olivat edellisenä päivänä järjestäneet jalokivet, ja lähti
astumaan sulttaanin palatsia kohti. Hänen saapuessaan suurvisiiri ja
hovin ylhäiset herrat olivat juuri menneet istuntohuoneeseen.
Väentungoksesta huolimatta hän kuitenkin pääsi avaraan saliin, jonka
eteinen oli hyvin komea. Hän asettui aivan sulttaanin, suurvisiirin ja
ylhäisten herrojen eteen, jotka viimeksi mainitut istuivat hänen
majesteettinsa oikealla ja vasemmalla puolella. Useita juttuja
huudettiin vuorollaan esille, käsiteltiin ja ratkaistiin, kunnes koko
divaani hajaantui ja sulttaani nousi palaten suurvisiirin seuraamana
yksityishuoneisiinsa.
Nähdessään sulttaanin poistuvan ja kaikkien ihmisten lähtevän salista
Aladdinin äiti aivan oikein päätteli, että hallitsija ei enää sinä
päivänä jatkaisi istuntoa, ja palasi kotiin. Aladdinin pettymys oli
suuri hänen kuullessaan että äiti palasi tyhjin toimin, mutta äiti
lohdutti poikaansa sanomalla: -- Menen jälleen huomenna, ehkä
sulttaanilla ei enää ole niin kiirettä.
Seuraavana aamuna hän palasi lahjoineen sulttaanin palatsiin yhtä
aikaisin kuin edellisenä päivänäkin, mutta sinne tultuaan hän näki että
divaanin ovet olivat suljetut ja sai kuulla että istuntoja pidettiin
vain joka toinen päivä. Sen vuoksi hänen täytyi tulla uudestaan
seuraavana päivänä. Hän kävi siellä vielä useita kertoja asettuen aina
ihan vastapäätä sulttaania, mutta yhtä tuloksettomasti kuin
ensimmäisenäkin aamuna.
Kuudentena istuntopäivänä palattuaan toimituksen jälkeen
yksityishuoneeseensa sulttaani kuitenkin sanoi suurvisiirilleen: --
Olen jonkin aikaa havainnut erään vaimon säännöllisesti saapuvilla joka
päivä jolloin minulla on vastaanotto, ja hänellä on jotakin
palttinahuiviin kiedottuna. Hän seisoo kokoussalissa istunnon alusta
loppuun asti ja asettuu aina ihan eteeni. Jos hän tulee seuraavaan
istuntoomme, älä unohda kutsua häntä, jotta kuulen mitä hänellä on
sanottavaa. Suurvisiiri vastasi painamalla päänsä alas ja sitten
nostamalla sen pystyyn merkiksi siitä, että oli valmis sen menettämään,
jos ei noudattaisi käskyä.
Seuraavana istuntopäivänä Aladdinin äiti saapui divaaniin ja asettui
sulttaanin eteen kuten tavallisesti. Suurvisiiri kutsui heti ylimmäisen
sauvankantajan, osoitti vaimoa ja käski tuoda hänet sulttaanin
puheille. Leski seurasi häntä kerkeästi ja kumarsi valtaistuimen
juurelle tultuaan päänsä lattiaan odottaen sulttaanin käskyä
noustakseen. Sulttaani virkkoi hänelle heti: -- Hyvä vaimo, olen jo
monena päivänä huomannut sinut seisomassa neuvostokokouksen alusta sen
loppuun. Millä asioilla käyt täällä?
Nämä sanat kuullessaan Aladdinin äiti lankesi toistamiseen maahan ja
sanoi: -- Ruhtinasten ruhtinas, pyydän teidän majesteettianne suomaan
anteeksi anomukseni rohkeuden ja edeltäpäin vakuuttamaan minulle
anteeksiantoanne!
-- No, sulttaani vastasi, -- annan sinulle anteeksi, olkoon asia mitä
laatua tahansa. Sinulle ei tehdä mitään pahaa. Puhu rohkeasti.
Näiden varokeinojen jälkeen vaimo kertoi sulttaanille vilpittömästi
asian jota varten oli tullut ja esitti monta anteeksipyyntöä ja
selitystä lieventääkseen poikansa yltiöpäisyyttä, kun tämä oli
rakastunut prinsessaan.
Sulttaani kuunteli puhetta osoittamatta pienintäkään vihastumista,
mutta ennen kuin vastasi hän kysyi vaimolta mitä tällä oli palttinaan
kiedottuna. Aladdinin äiti otti valtaistuimen juurelle laskemansa
mytyn, poisti peitteen ja ojensi kulhon sulttaanille.
Sulttaanin hämmästys ja ihmetys olivat sanoin kuvaamattomat kun hän
näki niin paljon isoja, kauniita ja arvokkaita jalokiviä yhteen
koottuina. Hän oli jonkin aikaa liikkumattomana pelkästä ihailusta.
Sitten hän otti lahjan Aladdinin äidin kädestä huudahtaen
riemastuneena: -- Kuinka muhkeita, kuinka kauniita! Ihailtuaan ja
hypisteltyään kaikkia jalokiviä toista toisensa perään hän kääntyi
suurvisiirinsä puoleen, osoitti kulhoa ja sanoi: -- Katso, ihaile,
ihmettele ja tunnusta että silmäsi eivät ole koskaan nähneet näin
kallisarvoisia ja kauniita hohtokiviä! Visiiri oli ihastuksissaan.
-- No, sulttaani jatkoi, -- mitä sanot moisesta lahjasta? Eikö se ole
tyttäreni, prinsessan, arvoinen? Ja eikö minun tulisi antaa hänet
miehelle, joka arvioi hänet niin korkeaan hintaan?
-- En voi olla myöntämättä, suurvisiiri vastasi, -- että lahja on
prinsessan arvoinen. Mutta pyydän teidän majesteettianne suomaan
minulle kolmen kuukauden ajan ennen kuin teette lopullisen päätöksenne.
Toivon, että poikani jota olette suosiollisesti katsellut kykenee sitä
ennen tarjoamaan ylevämmän lahjan kuin tuo Aladdin, joka on ventovieras
teidän majesteetillenne.
Sulttaani suostui kernaasti pyyntöön ja virkkoi leskelle:
-- Hyvä vaimo, mene kotiisi ja sano pojallesi, että miellyin tekemääsi
ehdotukseen. En kuitenkaan voi naittaa tytärtäni, prinsessaa, vielä
kolmeen kuukauteen. Tule sen ajan kuluttua takaisin.
Aladdinin äiti lähti palatsista paljon tyytyväisempänä kuin oli
odottanut, koska oli saanut näin suopean vastauksen, ja kertoi
pojalleen, että hänen oli palattava hoviin kolmen kuukauden kuluttua
kuulemaan sulttaanin päätöstä.
Uutisen kuultuaan Aladdin piti itseään onnellisimpana ihmisenä maan
päällä ja kiitti äitiään hänen vaivoistaan tässä asiassa, jonka hyvä
menestys oli niin tärkeä hänen rauhalleen.
Kun ajasta oli kulunut kaksi kuukautta, Aladdinin äiti meni eräänä
iltana öljyn ostoon kaupungille ja näki talot ja myymälät lehvillä
koristettuina. Tehtiin valmistuksia ilotulituksia varten, ja kaikki
ihmiset olivat riemutuulella. Kaduilla tulvehti juhlapukuisia,
rikkaasti satuloiduilla hevosilla ratsastavia virkailijoita suuren
palvelijajoukon seuraamina. Aladdinin äiti kysyi, mitä kaikki yleisen
juhlallisuuden valmistukset merkitsivät. -- Mistä sinä tulet,
vaimorukka, joku sanoi, -- kun et tiedä, että prinsessa Badr-ul-Budur,
sulttaanin tytär, menee tänä iltana naimisiin suurvisiirin pojan
kanssa? Prinsessa palaa kohta kylvystä, ja näkemäsi virkamiehet
saattavat hänet palatsiin jossa avioliiton juhlallinen vahvistus
toimitetaan.
Äiti kiirehti kotiin ilmoittamaan asian Aladdinille. -- Poikani, hän
huudahti, -- olet hukassa! Sulttaanin kauniit lupaukset ovat olleet
vain tyhjiä sanoja. Suurvisiirin poika kuuluu tänä iltana naivan
prinsessan.
Tieto koski Aladdiniin kuin ukkosen isku, mutta samassa hän muisti
lamppunsa, ja hänen mielessään välähti toivonsäde. Hän vannoi estävänsä
häät. Hän meni kammioonsa, otti taikakapineen ja hieroi sitä. Henki
ilmestyi heti ja kysyi: -- Mitä tahdot?
-- Kuule minua, Aladdin virkkoi, -- tähän asti olet palvellut minua
hyvin. Mutta nyt uskon sinun huoleksesi erittäin tärkeän tehtävän.
Sulttaanin tytär, joka oli luvattu minulle, menee tänä iltana naimisiin
suurvisiirin pojan kanssa. Se ei saa tapahtua. Tuo heidät molemmat
tänne ennen kuin he ovat menneet morsiusvuoteeseen.
-- Mestari, henki vastasi, -- tottelen sinua.
Aladdin söi äitinsä kanssa illallista kuten tavallisesti. Sitten hän
palasi omaan kammioonsa odottamaan että henki panisi hänen käskynsä
täytäntöön.
Sulttaanin palatsissa vallitsi suuri riemu hääjuhlallisuuksissa, joita
kesti puoliyöhön asti. Vihdoin morsian ja sulhanen vetäytyivät
huoneisiinsa. Tuskin he olivat astuneet kammioonsa, kun henki tarttui
heihin ja kantoi heidät suoraa päätä Aladdinin kamariin, kovin
säikyttäen kummankin, koska he eivät voineet nähdä millä keinoin heitä
kuljetettiin.
-- Poista sulhanen, Aladdin sanoi, -- ja korjaa hänet varmaan talteen
aamunkoittoon asti, jolloin sinun on tuotava hänet takaisin. Aladdin
koetti tyynnytellä prinsessaa, kohteli häntä ritarillisesti ja selitti
hänelle, minkä vääryyden itse oli kärsinyt. Mutta siinä hän ei juuri
onnistunut, kun prinsessa ei tiennyt mitään koko asiasta.
Päivänkoitteessa henki palasi tuoden visiirin pojan, jota se oli
pelkillä hengähdyksillään pidätellyt läheisessä vajassa kaiken yötä.
Hänet jätettiin liikkumattomana ja turtuneena ovensuuhun. Kun Aladdin
oli virkkanut sanan, lampun henki otti nuoren parin ja kantoi takaisin
palatsiin.
Henki oli juuri asettanut heidät paikoilleen, kun sulttaani tuli
koputtamaan ovelle toivottaakseen heille hyvää huomenta. Suurvisiirin
poika, joka oli kylmästä kangistunut seistyään kaiken yötä ohuissa
aluspukimissaan, oli tuskin kuullut kolkutuksen, kun hän riensi
pukeutumissuojaansa, jossa oli edellisenä iltana riisuutunut.
Avattuaan oven sulttaani astui vuoteen ääreen ja suuteli prinsessaa
otsalle, mutta hämmästyi kovin nähdessään hänet niin alakuloisena.
Tytär loi häneen vain suurta murhetta ilmaisevan katseen. Hallitsija
aavisti äänettömyydessä piilevän jotakin tavatonta ja lähti heti
sulttaanittaren huoneeseen kertoen hänelle missä tilassa oli tavannut
prinsessan ja kuinka tämä oli hänet vastaanottanut.
-- Puolisoni, sulttaanitar virkkoi, -- minä lähden hänen luokseen.
Minua hän ei ota vastaan samalla tavalla.
Prinsessa oli aivan yhtä umpimielinen äitiään kohtaan, mutta kun
sulttaanitar hartaasti pyysi häntä puhumaan, hän sanoi syvään huoaten
ja kyyneliä vuodattaen: -- Olen kovin onneton. Sitten hän kertoi mitä
oli tapahtunut. -- Tyttäreni, sulttaanitar vastasi, -- sinun on
pidettävä tämä kaikki salassa. Kukaan ei näet usko, että olet
täysijärkinen, jos kerrot näin omituisen tarinan. Sitten sulttaanitar
meni tiedustelemaan visiirin pojalta, mutta ylpeänä ruhtinaallisesta
avioliitostaan tämä kielsi kaikki, ja niinpä hääjuhlallisuuksia
jatkettiin yhtä loistokkaasti kaiken päivää.
Illalla Aladdin kutsui taas hengen ja tuotatti prinsessan ja visiirin
pojan luokseen kuten ennenkin. Ja seuraavana aamuna heidät vietiin
takaisin palatsiin juuri siihen aikaan, kun heidän oli otettava vastaan
sulttaanin vierailu. Prinsessa vastasi syleilyyn kyynelsilmin ja kertoi
vihdoin mitä oli tapahtunut. Sulttaani neuvotteli suurvisiirin kanssa
ja kuultuaan että tämän poika oli kokenut vielä pahempaa kuin prinsessa
hän käski peruuttaa avioliiton. Ja kaikki juhlallisuudet -- joiden piti
kestää vielä useita päiviä -- lakkautettiin kautta valtakunnan.
Hääjuhlallisuuksien äkillinen lopettaminen antoi aihetta paljoon
juoruiluun, mutta mitään ei tullut ilmi, vaikka odottamaton muutos sai
ihmiset pääkaupungissa ja maakunnissa arvailemaan kaikenlaista. Asiaan
ei tiedetty mitään varmaa selitystä. Olihan vain nähty visiirin
poikineen lähtevän palatsista kovin alla päin. Aladdin yksinään tunsi
salaisuuden, mutta hän piti sen ovelasti omana tietonaan, niin ettei
sulttaani eikä suurvisiiri, jotka olivat unohtaneet Aladdinin ja hänen
anomuksensa, lainkaan aavistaneet kuka oli häiriön aiheuttaja.
Kolme kuukautta oli nyt kulunut siitä kun sulttaani oli antanut
Aladdinin äidille lupauksensa, ja niinpä tämä lähti jälleen palatsiin
kuulemaan sulttaanin päätöstä. Sulttaani tunsi hänet heti ja käski
suurvisiirinsä tuoda hänet luokseen.
-- Armollinen sulttaani, leski virkkoi kumartuen maahan hänen edessään,
-- olen teidän majesteettinne ohjeiden mukaan tullut kolmen kuukauden
kuluttua puhumaan poikani puolesta.
Määrätessään päivän jolloin antaisi vastauksensa kunnon vaimon
anomukseen ei sulttaani ollut uskonut kuulevansa tuosta avioliitosta
sen koommin. Mutta hän ei mielellään tahtonut syödä sanaansa. Sen
vuoksi hän neuvotteli visiirinsä kanssa, joka kehotti häntä asettamaan
sellaiset ehdot että Aladdinin alhaisessa asemassa oleva mies ei voisi
niitä täyttää. Neuvo näytti sulttaanista viisaalta ja hän sanoi: -- On
kyllä totta, vaimokulta, että sulttaanien tulisi pysyä sanassaan, ja
olen valmis pitämään omani ja tekemään poikasi onnelliseksi naittamalla
hänelle tyttäreni. En kuitenkaan voi antaa häntä pojallesi, ellen saa
todisteita hänen kyvystään huolehtia ruhtinaallisen säädyn mukaisesti
puolisostaan. Sanohan pojallesi, että täytän lupaukseni heti kun hän on
lähettänyt minulle neljäkymmentä aitokultaista, samanlaisilla
jalokivillä täytettyä tarjotinta kuin jo olet minulle lahjoittanut, ja
niitä kantamassa pitää olla neljäkymmentä mustaa orjaa, joiden edellä
käy yhtä monta nuorta ja kaunista valkoista orjaa -- kaikki upeissa
puvuissa. Näillä ehdoilla olen valmis luovuttamaan hänelle prinsessan.
Mene ilmoittamaan se hänelle, ja minä odotan kunnes tuot hänen
vastauksensa.
Aladdinin äiti lankesi toistamiseen kasvoilleen valtaistuimen juureen
ja lähti. Kotimatkalla hän naureskeli itsekseen poikansa hupsua
kuvittelua. Mistä, hän tuumi, Aladdin voi saada kaikki mitä sulttaani
pyytää? Kotiin tultuaan hän ilmoitti pojalleen sulttaanilta saamansa
sanoman ja lisäsi: -- Sulttaani odottaa heti vastaustasi. Mutta, hän
naurahti, -- taitaa saada odottaa sitä kauan.
-- Ei niin kauan, äitiseni, kuin luulet, Aladdin vastasi. -- Olen hyvin
mielissäni. Hänen majesteettinsa pyyntö on vain pikku seikka verrattuna
siihen mitä olisin prinsessan vuoksi tehnyt. Toimitan ne tavarat
hetimmiten.
Aladdin kiirehti kammioonsa ja kutsui hengen, jolle ilmoitti
toivomuksensa. Henki vakuutti heti tottelevansa ja katosi. Hyvin lyhyen
ajan kuluttua se palasi mukanaan neljäkymmentä mustaa orjaa, joista
jokainen kantoi päänsä päällä raskasta timanteilla, rubiineilla,
smaragdeilla, safiireilla ja kaikenlaisilla hohtokivillä täytettyä
aitokultaista tarjotinta, ja jalokivet olivat vielä isompia ja
kauniimpia kuin sulttaanille aikaisemmin lahjoitetut. Aladdin toimitti
mustat orjat valkoisten orjien kera puutarhaan odottamaan.
-- Äiti, Aladdin sanoi, -- älä hukkaa aikaa. Haluaisin että palaisit
palatsiin viemään prinsessalle pyydetyn huomenlahjan ennen kuin
sulttaani lopettaa istuntonsa divaanissa, jotta hän nopeudestani ja
täsmällisyydestäni voi päätellä kuinka kiihkeästi toivon kunniakasta
liittoa.
Kulkue oli niin uhkea, että sen edetessä katuja pitkin joukoittain
kansaa tuli sitä ihmetellen katselemaan. Orjien hohtokivistä
kimaltelevien pukujen loisto oli niin suurenmoista, että ihmiset
luulivat heitä kuninkaiksi tai ruhtinaiksi. Orjat astuivat verkalleen
palatsia kohti, Aladdinin äiti etunenässä, ja olivat kaikki niin
toistensa näköisiä että katsojia kummastutti.
Kun sulttaani, jolle oli ilmoitettu heidän saapumisestaan, oli käskenyt
päästää heidät sisään, he astuivat esteettömästi neuvostosaliin
säännöllisessä järjestyksessä, osa kääntyen oikealle, osa vasemmalle
puolelle. Kun he kaikki olivat siellä ja olivat asettuneet
puoliympyrään sulttaanin valtaistuimen eteen, mustat orjat laskivat
kultatarjottimensa matolle ja lankesivat maahan koskettaen mattoa
otsallaan, ja valkoiset orjat tekivät samoin. Noustuaan mustat orjat
paljastivat tarjottimet, ja sitten kaikki seisoivat käsivarret ristissä
rinnallaan.
Aladdinin äiti astui valtaistuimen juurelle ja sanoi sulttaanille: --
Armollinen hallitsija, poikani tietää hyvin, että tämä lahja ei ole
läheskään prinsessa Badr-ul-Budurin arvoinen, mutta hän toivoo
kuitenkin, että teidän majesteettinne ottaa sen vastaan ja suosittelee
poikaani prinsessalle, varsinkin kun poikani on parhaansa mukaan
koettanut täyttää ehdot jotka suvaitsitte asettaa hänelle.
Sulttaani ei enää epäröinyt. Hän oli ylen iloinen nähdessään Aladdinin
suurellisen lahjan. -- Mene sanomaan pojallesi, hän virkkoi, -- että
odotan häntä avosylin. Ja mitä nopeammin hän rientää ottamaan minulta
vastaan prinsessan, tyttäreni, sitä suuremman riemun hän tuottaa
minulle.
Heti kun räätälinleski oli poistunut, sulttaani lopetti istunnon, nousi
korokkeeltaan ja määräsi, että prinsessan palvelijoiden oli tultava
noutamaan tarjottimet emäntänsä huoneeseen, jonne hän itsekin lähti
ihailemaan niitä mielin määrin tyttärensä kanssa. Kaikki
kahdeksankymmentä orjaa johdatettiin palatsiin. Kerrottuaan
prinsessalle heidän upeudestaan sulttaani käski tuoda heidät prinsessan
huoneen edustalle, jotta tämä näkisi ikkunoiden ristikoitten läpi,
ettei isä ollut liioitellut niistä puhuessaan.
Aladdinin äiti saapui kotiin, ja jo hänen ilmeensä ja käytöksensä
osoittivat, että hänellä oli hyviä uutisia. -- Riemuitse, poikani,
hän sanoi, -- olet päässyt korkeimpien toivomustesi perille.
Sulttaani on julistanut sinut kyllin arvokkaaksi omistamaan prinsessa
Badr-ul-Budurin ja odottaa kärsimättömästi syleilläkseen sinua ja
päättääkseen avioliiton.
Ylen ihastuneena sanomasta Aladdin meni huoneeseensa ja kutsui lampun
orjan, kuten tavallista. -- Henki, hän virkkoi, -- tahdon heti
päästä kylpyyn, ja sitten sinun tulee toimittaa minulle kallisarvoisin
ja muhkein puku mitä mikään kuningas konsaan on käyttänyt. Tuskin
oli hän lausunut nämä sanat, kun henki teki hänet samoin kuin
itsensäkin näkymättömäksi ja vei hänet monivivahteisesta marmorista
rakennettuun kylpylään, jossa näkymättömät kädet valelivat ja pesivät
hänet hyvänhajuisella vedellä. Ja kun hänet jälleen tuotiin
pukeutumishuoneeseen, hän löysi sieltä omien vaatteittensa asemesta
vaatekerran jonka komeus hämmästytti häntä. Henki auttoi sen hänen
ylleen ja kuljetettuaan hänet takaisin hänen omaan kammioonsa kysyi
häneltä, oliko hänellä muita käskyjä annettavina. -- On, Aladdin
vastasi, -- hanki minulle ratsu, joka kauneudessa ja uljuudessa voittaa
sulttaanin tallin parhaat ja on satuloineen, suitsineen ja muine
tarpeineen miljoonan kultarahan arvoinen. Haluan myös kaksikymmentä
yhtä upeasti puettua orjaa kuin ne, jotka kantoivat huomenlahjani
palatsiin, kävelemään vieressäni ja takanani sekä vielä saman verran
astumaan edelläni kahdessa rivissä. Sitä paitsi on sinun hankittava
äitini saattueeksi kuusi orjatarta, ainakin yhtä loistavasti
vaatetettua kuin konsaan prinsessa Badr-ul-Buduria palvelevat, ja
jokainen heistä tuokoon täydellisen puvun joka kelpaisi kelle
sulttaanittarelle tahansa. Tarvitsen myös kymmenentuhatta kultarahaa
kymmenessä kukkarossa. Riennä täyttämään käskyni!
Heti kun Aladdin oli antanut määräykset, henki katosi, mutta palasi
samassa tuokiossa tuoden hevosen, neljäkymmentä orjaa, joista
kymmenellä oli kymmenentuhatta kultarahaa sisältävä kukkaro, sekä kuusi
orjatarta, jotka kaikki kantoivat päänsä päällä hopeakudokseen
käärittyä erilaista pukua Aladdinin äidille. Henki antoi kaikki
Aladdinille.
Aladdin otti neljä kukkaroa, antoi ne äidilleen, samoin kuin pukuja
kantavat orjattaret, ja sanoi hänelle, että hän sai käyttää rahat niin
kuin itse tahtoi. Jäljellä olevat kuusi kukkaroa hän jätti orjille,
käskien heitä sirottelemaan tien varrella kourallisittain kolikoita
rahvaalle.
Kun kaikki oli valmista, hän nousi oriinsa selkään, kolmen
kukkaronkantajan astuessa hänen oikealla puolellaan ja kolmen
vasemmalla, ja lähti ratsastamaan palatsia kohti. Vaikka Aladdin ei
sitä ennen ollut koskaan istunut satulassa, hän ratsasti niin
tavattoman sirosti, että taitavimmatkaan hevosmiehet eivät olisi
luulleet häntä aloittelijaksi. Kaduilla, joita pitkin hänen oli
saattueineen kuljettava, tulvi lukematon kansanjoukko, joka kajautteli
ilmaa riemuhuudoillaan, varsinkin milloin nuo kuusi orjaa syytivät
kukkaroistaan kourantäysin kultaa rahvaalle.
Kovin hämmästyneenä Aladdinin muhkeasta puvusta ja hänen
saattojoukkonsa loistosta sulttaani otti hänet riemuiten vastaan
ja koetti kaikin tavoin osoittaa hänelle kunnioitustaan. Kun
juhla-ateria oli nautittu, sulttaani kutsutti ylituomarin
laatimaan avioliittosopimuksen, ja se varustettiin asianomaisten
allekirjoituksilla. Sulttaani halusi kaikin mokomin että häät
vietettäisiin heti, mutta Aladdin sanoi: -- Pyydän että teidän
majesteettinne antaa minulle palatsin läheisyydestä riittävän maa-alan,
jolle voin rakennuttaa prinsessan arvoisen kodin ennen kuin häämme
vietetään. Kiihkeän haluni saada prinsessa omakseni voitte päätellä
siitä nopeudesta jolla linna kohotetaan.
Sulttaani suostui kernaasti pyyntöön ja syleiltyään Aladdinia salli
tämän palata kotiin.
Aladdin poistui kumartaen tottuneimman hovimiehen tapaan ja riensi
kansan eläköönhuutojen kaikuessa kotiinsa henkeä puhuttelemaan. Kun hän
oli päässyt kammioonsa, hän otti lampun ja hieraisi sitä. Henki
ilmestyi heti ja vakuutti uskollisuuttaan. Aladdin sanoi sille: --
Henki, rakenna minulle palatsi jossa voin ottaa vastaan puolisoni
prinsessa Badr-ul-Budurin. Tehtäköön se porfyyrista, jaspiksesta,
akaatista, lasuurikivestä ja hienoimmista erivärisistä marmorilajeista.
Yläkertaan on rakennettava iso, kupukattoinen sali, jossa on neljä
yhtäläistä ja yhtä suurta sivua, ja tiilien asemesta muurattakoot
seinät vuoroittaisista kulta- ja hopeaharkoista. Kussakin seinässä
olkoon kuusi ikkunaa. Yhtä ikkunaa lukuun ottamatta, joka on jätettävä
keskeneräiseksi, niiden puitteet tulee koristaa timanteilla,
rubiineilla ja smaragdeilla, niin että niiden vertaa ei ole maailmassa
nähty. Palatsiin pitää kuulua myös sisä- ja ulkopiha sekä laaja
puutarha. Mutta ennen kaikkea toimita sinne avara aarreaitta ja täytä
rahasto lyödyllä kullalla ja hopealla. Älköön palatsista puuttuko
mitään, ei keittiötä eikä varastohuoneita, ja hirnukoot talleissa
parhaat hevoset. Lopuksi sinun tulee järjestää sinne ruhtinaallinen
palveluskunta. Mene täyttämään käskyni!
Aladdin antoi nämä määräykset päivänlaskun aikaan, ja jo ennen
aamunkoittoa henki saapui ja sanoi: -- Mestari, palatsisi on valmis.
Aladdin virkahti vain sanasen, ja henki vei hänet palatsiin opastaen
hänet kaikkiin suojiin. Aladdin oli niihin kuten palvelusväkeenkin
hyvin ihastunut. Henki näytti hänelle sitten aarteiston, jonka
rahastonhoitaja avasi ja jossa Aladdin näki erisuuruisia kukkaroita
pinottuina mitä parhaimpaan järjestykseen lattiasta kattoon asti. Sen
jälkeen henki vei hänet talleihin, joissa oli maailman uljaimpia
hevosia, ja tallirengit puuhailivat niiden hoitelemisessa. Sieltä he
menivät varastohuoneisiin, jotka olivat täytetyt kaikilla mahdollisilla
ruoka- ja korutarvikkeilla.
Kun Aladdin oli tarkastanut palatsin läpikotaisin, hän sanoi: -- Henki,
kukaan ei voi olla tyytyväisempi kuin minä. Unohdin vain yhden seikan:
Levitähän matto sulttaanin palatsista tänne, jotta prinsessa voi
kävellä sitä pitkin. Henki katosi heti, ja Aladdin näki toiveensa
toteutuvan silmänräpäyksessä. Sitten henki palasi ja vei hänet kotiin
ennen kuin sulttaanin palatsin portit avattiin.
Kun portinvartijat tulivat avaamaan niitä, he kummastuivat nähdessään
yöllä kohonneen komean palatsin ja hienon samettimaton joka johti sen
pääkäytävään. He ilmoittivat asiasta heti suurvisiirille, joka riensi
kertomaan siitä sulttaanille. -- Se on varmaan se palatsi, itsevaltias
huudahti, -- jonka rakentamiseen annoin Aladdinille luvan. Hän on
tehnyt minulle tämän yllätyksen näyttääkseen mitä kykenee saamaan
aikaan yhdessä yössä.
Kun Aladdin oli tuotu kotiin, hän pyysi äitiään menemään ilmoittamaan
Badr-ul-Budurille, että palatsi oli valmis ottamaan prinsessan vastaan
sinä iltana. Äiti lähti heti naisorjiensa saattamana.
Leski istui prinsessan luona, kun sulttaani astui huoneeseen. Hän oli
kovin ihmeissään nähdessään, mikä muutos vaimossa oli tapahtunut, ja
myös hyvin mielissään. Aladdin oli lähtenyt sillä välin matkalle uuteen
kotiinsa eikä suinkaan unohtanut ottaa mukaansa lamppua ja sormusta,
joista kummastakin hänellä oli ollut niin paljon hyötyä. Riemu oli
ylinnä ja soiton sävelet kajahtelivat, kun prinsessa Badr-ul-Budur
lähti sinä iltana sulttaanin palatsista. Häntä seurasi loistava saattue
Aladdinin palatsin ovelle, missä sulhanen oli valmiina ottamaan kaikin
kunnianosoituksin hänet vastaan. Hän vei prinsessan erääseen isoon
saliin, jonka upeus kummastutti tätä ylenmäärin, ja sitten juhlittiin
myöhäiseen yöhön.
Heti pukeuduttuaan Aladdin meni seuraavana aamuna kutsumaan sulttaania
ja hänen hoviaan palatsiinsa. Hallitsija suostui mielihyvin ja lähti
suurvisiirinsä ja kaikkien ylhäisten hoviherrojensa seurassa Aladdinin
mukaan. Mitä lähemmäksi Aladdinin palatsia sulttaani tuli, sitä enemmän
hän hämmästyi sen kauneutta. Mutta kun hän astui kupusaliin ja näki
timanteilla, rubiineilla ja smaragdeilla somistetut ikkunat -- ja
pelkkiä isoja, moitteettomia kiviä ne olivatkin -- hän ällistyi niin
suuresti että seisoi jonkin aikaa aivan hievahtamatta.
-- Poikani, hän sanoi sitten, -- tämä sali on maailman ihmeellisin ja
ihanin. Vain yksi asia minua kummastuttaa, nimittäin tuo keskeneräinen
ikkuna.
-- Valtiaani, Aladdin vastasi, -- laiminlyönti oli tahallinen. Halusin
näet, että teidän majesteetillenne jäisi kunnia päättää tämän salin
rakennustyö.
-- Tarkoituksesi oli ystävällinen, sulttaani virkkoi. -- Annankin heti
määräykseni.
Kun sulttaani nousi aterialta, hänelle ilmoitettiin, että
jalokivikauppiaat ja kultasepät odottivat. Hän palasi saliin ja näytti
heille keskeneräisen ikkunan. -- Lähetin noutamaan teidät, hän sanoi,
-- jotta laittaisitte tämän ikkunan täsmällisesti toisten kaltaiseksi.
Ja kiirehtikää työtänne minkä voitte.
Jalokivikauppiaat ja kultasepät tarkastivat huolellisesti muut
kaksikymmentäkolme ikkunaa ja neuvoteltuaan keskenään saadakseen
selville paljonko kalliita kiviä kukin kykeni tuomaan, he palasivat ja
tulivat sulttaanin eteen, jonka ylin hovihankkija ryhtyi puhumaan
ammattitoveriensa puolesta lausuen: -- Armollinen sulttaani, olemme
kaikki halukkaat ponnistamaan voitavamme sekä ahkeruuden että
huolellisuuden suhteen totellaksemme teidän majesteettianne. Mutta me
kaikki yhteisestikään emme kykene toimittamaan näin suurenmoiseen
työhön tarvittavaa hohtokivien paljoutta.
-- Minulla on niitä enemmän kuin kylliksi, sulttaani vastasi. -- Tulkaa
palatsiin ja valitkaa varastostani tarkoitukseenne sopivia.
Kun sulttaani palasi palatsiinsa, hän käski tuoda hohtokivensä esille,
ja jalokivisepät ottivat niistä suuren joukon, eritoten Aladdinin
lahjoittamista, jotka he pian käyttivät, silti paljon edistymättä
työssään. He tulivat vielä useita kertoja noutamaan lisää eivätkä
olleet kuukaudessa saaneet ikkunaa edes puolivalmiiksi. Sanalla sanoen,
he käyttivät kaikki sulttaanin jalokivet ja lainasivat vielä
visiiriltäkin, mutta työ oli yhä keskeneräinen.
Aladdin, joka tiesi, että kaikki sulttaanin yritykset tehdä ikkuna
toisten kaltaiseksi olivat turhia, lähetti kutsumaan jalokivikauppiaat
ja kultasepät eikä ainoastaan käskenyt heidän luopua työstään, vaan
purkaa jo tehdynkin ja viedä jalokivet takaisin sulttaanille ja
visiirille. He purkivat muutamassa tunnissa työn, johon olivat
kuluttaneet kuusi viikkoa, ja heidän lähtiessään Aladdin jäi yksikseen
saliin. Hän otti lampun, joka hänellä oli mukanaan, ja hankasi sitä, ja
henki ilmestyi heti. -- Käskin sinun jättää yhden tämän salin
kahdestakymmenestäneljästä ikkunasta keskeneräiseksi, ja suoritit
tehtäväsi täsmällisesti. Nyt haluan että teet sen muiden kaltaiseksi.
Henki poistui. Aladdin pistäytyi ulkona ja palatessaan näki ikkunan
olevan toisten kaltainen kuten oli toivonut.
Jalokivikauppiaat ja kultasepät menivät palatsiin ja pääsivät
sulttaanin puheille. Jalokiviseppien päämies palautti takaisin tuodut
kivet sulttaanille. Sulttaani kysyi, oliko Aladdin maininnut mistä
syystä oli käskenyt heitä menettelemään niin, ja kun he vastasivat
kieltävästi, hänen majesteettinsa käski tuomaan hevosen, nousi sen
selkään ja ratsasti vävynsä palatsiin muutaman jalkaisin astuvan
seuralaisen kanssa. Aladdin tuli portille häntä vastaan ja vastaamatta
hänen kysymykseensä saattoi hänet kupusaliin, jossa sulttaani
ihmeekseen näki ikkunan viimeisteltynä aivan toisten kaltaiseksi. Hän
luuli ensin erehtyneensä ikkunasta, mutta tarkastettuaan kaikkia
muitakin hän havaitsi, että se oli muutamassa minuutissa laitettu
täyteen kuntoon, kun taas jalokivisepät olivat ahertaneet viikkokausia
saamatta työtä valmiiksi. -- Poikani, hän sanoi, -- mikä ihmeellinen
mies sinä oletkaan, kun teet tuollaisia hämmästyttäviä töitä
silmänräpäyksessä! Maailmassa ei ole toista sinun vertaistasi. Mitä
paremmin sinuun tutustun, sitä enemmän ihailen sinua.
Aladdin ei aina pysytellyt palatsissaan, vaan halusi näyttäytyä kerran,
pari viikossa pääkaupungissa, mennen milloin yhteen, milloin toiseen
moskeijaan rukoilemaan tai käyden tervehtimässä suurvisiiriä ja hovin
korkeimpia herroja. Joka kerta, kun hän liikkui ulkosalla, hänellä oli
orja kävelemässä kummallakin puolen ratsuaan, ja he heittelivät
kourallisittain rahaa kansalle hänen ratsastaessaan kaduilla ja
toreilla. Jalomielisyys hankki hänelle kansan rakkauden. Kaikki
siunasivat häntä, ja tuli yleiseksi tavaksi vannoa hänen päänsä kautta.
Niin hän voitti kansan sydämet ja oli suositumpi kuin sulttaani itse.
Aladdin eli siihen tapaan useita vuosia. Mutta sitten Afrikkaan
palannut taikuri muisti hänet eräänä päivänä, ja vaikka luulikin hänen
nääntyneen luolaan, johon oli hänet jättänyt, hän päätti kuitenkin
hankkia varmuuden asiasta. Pitkien ja huolellisten taikatutkimusten
avulla hän sai tietää, että Aladdin oli pelastunut ja eli suuressa
loistossa, mistä kaikesta sai kiittää ihmelamppua.
Saatuaan sen selville taikuri lähti kiireen vilkkaa matkalle Kiinan
pääkaupunkiin. Perille päästyään hän meni karavaanimajaan levähtääkseen
pitkän vaelluksensa jälkeen.
Tiedustelemalla hän sai kuulla Aladdinin äärettömästä rikkaudesta,
hänen anteliaisuudestaan ja kansalle jakelemistaan almuista sekä uhkean
palatsin rakentamisesta. Kun taikuri näki palatsin, hän tiesi hyvin,
että ainoastaan henget olivat voineet pystyttää sen. Ja häntä suututti
kovin ajatus omasta tappiostaan. Hän palasi yömajaan päättäen ottaa
selville missä lamppua säilytettiin, ja taikatietojensa avulla hän
onnistuikin siinä. Kun hän suureksi riemukseen sai selville, että
lamppu oli palatsissa eikä Aladdinin mukana kuten hän oli pelännyt, hän
jupisi: -- Nyt hankin lampun itselleni ja kostan nuorukaiselle, syöksen
hänet takaisin alkuperäiseen alhaiseen asemaansa.
Taikuri kuuli myös, että Aladdin oli kolme päivää sitten lähtenyt
viikon kestävälle metsästysretkelle. Tieto riitti loihtijalle hänen
suunnitelmiensa toteuttamiseksi, ja hän ryhtyikin heti tuumasta
toimeen.
Ensin hän meni vaskisepälle ja osti tusinan lamppuja. Ne hän pani
vasuun ja lähti jälleen Aladdinin palatsin edustalle. Lähelle
tullessaan hän huuteli: -- Kuka haluaa vaihtaa vanhoja lamppuja uusiin?
Prinsessa sattui kuulemaan melua, vaikkei erottanut hänen sanojaan.
Uteliaana tietämään, miksi kansaa kerääntyi äijän ympärille, hän
lähetti erään orjattaristaan kysymään mitä ukolla oli myytävänä.
Orjatar palasi pian nauraen niin sydämellisesti että prinsessa
suutahti. -- Prinsessa, orjatar virkkoi yhä nauraa hohottaen, --
miehellä on kainalossaan vasullinen siroja uusia lamppuja joita haluaa
vaihtaa vanhoihin. Lapsia ja rahvasta kerääntyy hänen kintereilleen,
niin että hän tuskin voi liikkua paikaltaan, ja katsojat meluavat minkä
voivat häntä pilkatakseen.
Tämän kuullessaan toinen orjatar virkkoi: -- En tiedä lieneekö
prinsessa huomannut, mutta lampuista puhuttaessa muistankin, että
prinssin pukuhuoneen hyllyllä on lamppurähjä. Kuka sen omistaakin, ei
varmaankaan pahoittele, että saa sen tilalle uuden.
Prinsessa, joka ei tiennyt lampun arvosta, käski erästä miesorjaa
ottamaan sen ja viemään vaihdettavaksi. Orja totteli, kävi noutamassa
lampun ja oli tuskin ehtinyt palatsin portille, kun näki afrikkalaisen
velhon ja osoittaen hänelle vanhaa lamppua sanoi: -- Anna minulle tästä
uusi lamppu.
Taikuri ei ollenkaan epäillyt, etteikö se olisi hänen haluamansa
lamppu. Toista sellaista ei voinut olla palatsissa, jossa jokainen
kapine oli kultaa tai hopeaa. Hän sieppasi sen innokkaasti orjan
kädestä, työnsi sen mahdollisimman syvälle poveensa tarjosi miehelle
vasunsa ja käski häntä valitsemaan mieleisensä. Orja otti yhden ja vei
sen prinsessalle. Mutta tuskin vaihtokauppa oli tehty, kun palatsi
kaikui loihtijan hupsuutta ivailevien lasten huudoista.
Afrikkalainen velho antoi jokaisen nauraa minkä mieli teki. Heti kun
oli päässyt pois molempien palatsien väliseltä kentältä, hän riensi
hiljaisimmille sivukaduille. Ja kun hän ei enää tarvinnut lamppujaan
eikä vasua, hän laski ne vaivihkaa pimeään kujaan. Käveltyään vielä
kadun, pari hän tuli eräälle kaupungin porteista. Esikaupunkien läpi
asteltuaan hän saapui vihdoin yksinäiselle paikalle ja viipyi siellä
lopun päivää. Yön tullen hän veti lampun taskustaan ja hankasi sitä.
Henki saapui käskyä totellen ja sanoi: -- Mitä tahdot? Olen valmis
tottelemaan sinua orjanasi ja kaikkien niiden orjana, joilla on tuo
lamppu käsissään, -- minä ja muut lampun henget.
-- Käsken, että siirrät heti Afrikkaan minut ja palatsin, jonka olet
muiden lampun orjien kanssa rakentanut tähän kaupunkiin. Siirrä myös
kaikki palatsissa olevat ihmiset. Henki ei vastannut mitään, vaan
lennätti heti sekä loihtijan että palatsin kaikkine asukkaineen velhon
määräämään paikkaan.
Sulttaani joutui niin ihmetyksen valtaan, kun ei aamulla nähnyt
palatsia siinä missä oli tottunut sitä katselemaan, että kutsutti
suurvisiirin luokseen kysyäkseen hänen mielipidettään. Suurvisiiri,
joka pelkäsi ja vihasi Aladdinia, ei vitkastellut neuvoa sulttaania
vangituttamaan prinssin. Aladdin tuotiin kahleissa sulttaanin eteen, ja
vihastunut hallitsija aikoi mestauttaa hänet, mutta juuri kun pyöveli
oli kohottamaisillaan kirveensä ilmoitettiin, että kansa oli noussut
kapinaan ja uhkasi murtautua palatsiin suosikkiaan pelastamaan.
Kuolemantuomio täytyi peruuttaa kansan tyynnyttämiseksi.
Aladdin tiedusteli mistä rikoksesta häntä syytettiin. Sulttaani vei
hänet yksityishuoneensa ikkunaan, osoitti tyhjää alaa ja kysyi: --
Missä on palatsisi ja missä on tyttäreni?
-- Sitä en tiedä, nuori mies vastasi, -- mutta jos teidän
majesteettinne suo minulle neljäkymmentä päivää aikaa enkä sillä välin
toimita palatsia paikoilleen, olen valmis menettämään pääni.
-- Mene sitten yrittämään, sulttaani sanoi, mutta älä unohda palata
neljänkymmenen päivän kuluttua.
Aladdin lähti sulttaanin luota niin nöyryytettynä ja nolostuneena,
ettei tohtinut kohottaa katsettaan. Hovin korkeimmat herrat, jotka
olivat vakuutelleet hänelle ystävyyttään, käänsivät hänelle selkänsä,
jottei heidän tarvitsisi nähdä häntä. Jotkut sentään tunsivat
sääliäkin. Aladdin oli aivan suunniltaan ja käveli kaupungilla turhaan
kysellen oliko kukaan nähnyt hänen palatsiaan.
Kuljeskeltuaan kolme päivää hän lähti vihdoin maaseudulle päättäen
lopettaa elämänsä. Lähestyessään jokea, johon mieli hukuttautua hän
päätti kuitenkin ensin rukoilla. Mutta kun hän aikoi hartauttaan
valmistaakseen pestä kätensä ja kasvonsa, hän kompastui niljakkaalla
äyräällä. Kaatuessaan hän hieraisi kivensyrjää vasten sormustaan, joka
hänellä vielä oli, mutta jonka voiman hän oli unohtanut. Heti ilmestyi
henki jonka hän oli nähnyt luolassa ja sanoi: -- Mitä tahdot? Olen
sinun orjasi, tuon sormuksen orja.
-- Henki, Aladdin vastasi mieluisasti yllättyneenä odottamattomasta
avusta, -- siirrä minut heti paikkaan johon palatsini on viety. Tuskin
nämä sanat olivat lausutut, kun Aladdin havaitsi olevansa Afrikassa
oman palatsinsa vieressä.
Vietettyään yön puutarhassa Aladdin hiipi aamulla ruhtinaallisen
puolisonsa makuusuojan ikkunan alle, ja sattui niin että prinsessa
Badr-ul-Budur pian sen jälkeen vilkaisi ulos. Aladdinin nähdessään hän
ihastui suuresti. -- Tule salaovelle, hän huudahti, -- ja riennä
luokseni. Aladdinin riemu ei ollut vähäisempi kuin prinsessan. Hän
syleili hellästi puolisoaan ja lausui: -- Sano minulle, mihin on
joutunut lamppu joka oli pukuhuoneeni hyllyllä.
-- Voi, prinsessa vastasi, -- tietämättä sen voimaa minä hupsu vaihdoin
sen uuteen, ja seuraavana aamuna olin tässä etäisessä paikassa joka
kuuluu olevan Afrikkaa.
-- Koska olemme Afrikassa, Aladdin sanoi, -- tämän täytyy olla
afrikkalaisen taikurin työtä. Tiedätkö missä hän säilyttää lamppua?
Prinsessa tiesi, että velho aina piti lamppua pukunsa povessa, sillä
tämä oli riemuiten näyttänyt sitä hänelle. -- Sitten, Aladdin virkkoi,
-- voimme vielä yrittää rangaista häijyä noitaa. Käske avata minulle
salaovi heti palattuani, sillä ensiksi on minun saatava käsiini lamppu.
Aladdin lähti ja keksi pian vaeltajan, joka ilomielin suostui
vaihtamaan hänen kanssaan vaatteita, ja meni sitten rohtolaan pyytämään
erästä hyvin kallista jauhetta. Rohdoskauppias katsoa muljautti häneen
epäillen hänen maksukykyään, mutta Aladdin näytti hänelle kukkarollisen
kultarahoja, pyysi ja sai puoli drakmaa jauhetta ja palasi heti
palatsiin. Hän astui salaovesta sisään, riensi prinsessan huoneeseen ja
sanoi hänelle: Kun taikuri tulee luoksesi, sinun täytyy kohdella häntä
hyvin ystävällisesti ja olla suostuvinasi hänen kosintaansa. Huvita ja
kestitse häntä sopivalla tavalla ja ennen kuin hän lähtee luotasi kaada
hänen viinilasiinsa tätä jauhetta. Se vaivuttaa hänet uneen. Hänen
nukkuessaan voimme anastaa lampun, ja sen henget siirtävät meidät
käskystämme heti takaisin Kiinaan.
Prinsessa noudatti täsmällisesti Aladdinin antamia ohjeita. Kun taikuri
tapansa mukaan tuli prinsessaa tervehtimään, tapasi hän iloiseksi
hämmästyksekseen tämän odottelemassa herttainen hymy huulilla. Hän
vietti jonkin aikaa prinsessan parissa maistellen hänen kanssaan
Afrikan viinejä. Lopuksi prinsessa esitti, että he vaihtaisivat
maljansa, kuten rakastavaisilla oli Kiinassa tapana. -- Te kiinalaiset,
taikuri sanoi, -- olette tosiaan hienostuneempia lemmenasioissa. Hän
tarttui ahneesti prinsessan pikariin ja tyhjensi sen, yhdellä
kulauksella, jolloin hän heti kaatui taaksepäin sohvalle ja heitti
henkensä.
Sovitusta merkistä Aladdin astui saliin. Prinsessa Badr-ul-Budur nousi
istuimeltaan ja riensi riemuiten syleilemään häntä, mutta Aladdin
hillitsi hänet sanoen: -- Prinsessani, nyt ei ole aikaa. Menehän omaan
huoneeseesi ja jätä minut hetkeksi yksikseni, niin koetan saada sinut
takaisin Kiinaan yhtä nopeasti kuin sinut tännekin tuotiin.
Kun prinsessa hovineitoineen oli poistunut salista, Aladdin sulki oven
ja astui suoraa päätä taikurin ruumiin ääreen, avasi hänen nuttunsa ja
otti esille lampun, joka oli huolellisesti kiedottu hänen poveensa,
kuten prinsessa oli sanonut. Kahnattuaan lamppua hän sanoi hengelle,
joka heti ilmestyi: -- Käsken sinun heti siirtää tämän palatsin
takaisin Kiinaan samaan paikkaan josta se tuotiin tänne. Palatsi
siirtyi Kiinaan, eikä havaittu muuta kuin kaksi pientä tärähdystä --
toinen, kun se kohotettiin maasta, ja parin silmänräpäyksen kuluttua
toinen, kun se laskettiin entiselle paikalleen.
Sulttaani, joka nousi varhain, vilkaisi tapansa mukaan surumielin ulos
ikkunastaan. Nähdessään palatsin jälleen paikoillaan hän ei ensin ollut
uskoa silmiään. Sitten hän riemastuneena käski tuomaan hevosensa ja
ratsasti sinne lausuakseen tyttärensä ja Aladdinin tervetulleiksi
takaisin. Aladdin, joka odotti tätä vierailua, oli myös noussut
aikaisin ja seisoi uhkeihin vaatteisiin pukeutuneena sulttaania
vastassa. Hän saattoi hallitsijan heti prinsessan huoneeseen, jossa
onnellinen isä syleili hellästi lastaan. -- Poikani, hän sanoi kääntyen
Aladdinin puoleen, suo minulle anteeksi isällisestä rakkaudestani
johtunut äkkipikaisuuteni ja jyrkkyyteni sinua kohtaan.
-- Sulttaanini, Aladdin vastasi, -- teitä en voi moittia. Häijy
loihtija yksin oli kaikkien kärsimysteni syynä.
Afrikkalainen velho oli siis kuollut, mutta hänellä oli nuorempi veli,
joka oli yhtä taitava noita ja vielä kavalampi turmiollisten
suunnitelmien laatija. Veljekset eivät eläneet yhdessä, mutta he olivat
joka vuosi taikakeinojensa avulla kanssakäymisessä keskenään. Kun
nuorempi veli ei ollut pitkään aikaan kuullut mitään vanhemmasta, hän
turvautui astrologiseen tiedusteluun ja havaitsi tähtien keskinäisestä
asemasta, että veli oli myrkytetty. Hän sai selville, että veli oli
haudattu Kiinan pääkaupunkiin lähelle sen miehen asuntoa, joka oli
hänet surmannut ja joka oli naimisissa sulttaanin tyttären kanssa.
Hän lähti heti matkalle Kiinan pääkaupunkiin kostaakseen veljensä
kuoleman. Pitkän ja vaivalloisen vaelluksen jälkeen hän saapui sinne ja
sai pian tietää, että Aladdin oli myrkyttäjä jota hän etsi.
Majatalossa, johon hän asettui asumaan, hän kuuli hyveellisestä ja
hurskaasta naisesta nimeltä Fatima. Tämä oli eristäytynyt maailmasta
ja teki paljon ihmeitä. Kun taikuri arveli, että hän voisi
suunnitelmassaan käyttää tätä naista hyväkseen, hän urkki lähempiä
tietoja pyhimyksestä ja hänen tekemiensä ihmeiden laadusta.
-- Mitä, huudahti henkilö jota hän puhutteli. -- Etkö ole koskaan
nähnyt häntä tai kuullut hänestä? Koko kaupunki ihailee häntä hänen
paastoamisensa ja ankaran, mallikelpoisen elämänsä vuoksi. Vain
maanantaisin ja perjantaisin hän lähtee liikkeelle vähäisestä
erakkomajastaan, käy kaupungilla ja tekee äärettömän paljon hyvää.
Sillä hän voi parantaa jokaisen henkilön laskemalla kätensä hänen
päälleen.
Tarkattuaan päiväkauden Fatiman liikkeitä kaduilla taikuri hiipi yöllä
hänen koppiinsa ja murhattuaan vanhuksen pukeutui hänen vaatteisiinsa
ja lähti kostotuumissa Aladdinin palatsiin.
Kun kansa näki pyhän naisen, joksi taikuria luultiin, kerääntyi heti
iso väkijoukko hänen ympärilleen. Jotkut pyysivät häneltä siunausta,
toiset suutelivat hänen kättään ja aremmat ainoastaan hänen viittansa
lievettä. Muutamat kumartuivat hänen eteensä, jotta hän laskisi kätensä
heidän päänsä päälle. Niin loihtija tekikin mumisten jotakin rukouksen
tapaista ja esitti osansa joka suhteessa niin hyvin että jokainen piti
häntä pyhänä Fatimana.
Vaikka kulku kävi hitaasti, taikuri pääsi vihdoin palatsin edustalle.
Kun prinsessa sattui kuulemaan pyhän naisen olevan siellä, hän halusi
nähdä Fatiman ja lähetti erään orjistaan kutsumaan häntä palatsiin.
Nähdessään orjan lähestyvän väkijoukko siirtyi loitommalle tehden
tilaa. -- Pyhä vaimo, mies sanoi, -- prinsessa haluaa nähdä sinut.
-- Prinsessa osoittaa minulle liian suuren kunnian, vale-Fatima
vastasi. -- Olen valmis tottelemaan hänen käskyään.
Ja niin hän seurasi orjaa palatsiin, kovin iloissaan juonensa
onnistumisesta.
Heidän haasteltuaan kotvan aikaa prinsessa virkkoi: Hyvä äiti, minulla
on pyyntö jota et saa evätä. Tahtoisin että jäisit asumaan luokseni,
jotta elämälläsi olisit minulle opiksi ja hyväksi esimerkiksi.
-- Prinsessa, vale-Fatima virkkoi, -- älä toki pyydä minulta sellaista
mihin en voi suostua laiminlyömättä rukouksiani ja hartauttani.
-- Sinua ei suinkaan häiritä, prinsessa vastasi, -- minulla on paljon
käyttämättömiä huoneita. Saat valita niistä sen joka sinua miellyttää
eniten, ja voit harjoittaa hartauttasi yhtä esteettömästi kuin jos
olisit omassa majassasi.
Loihtija joka ei muuta halunnut kuin tunkeutua palatsiin voidakseen
sitä helpommin panna suunnitelmansa täytäntöön sanoi hetkisen perästä:
-- Prinsessa, vaikka tällainen köyhä vaimorukka olisi tehnyt mitä
päätöksiä tahansa hylätäkseen tämän maailman komeuden ja loiston, en
julkea vastustaa niin hurskaan ja armeliaan prinsessan tahtoa.
Ja hän seurasi hoippuvin askelin prinsessaa.
Myöhemmin prinsessa pyysi häntä kanssaan päivälliselle. Ajatellen että
hänen silloin täytyisi näyttää kasvonsa joita oli varovaisesti
koettanut peittää ja peläten että prinsessa havaitsisi petoksen
vale-Fatima pyysi häntä suomaan anteeksi hänen kieltäytymisensä,
mainiten ettei koskaan syönyt muuta kuin leipää ja kuivattuja hedelmiä,
minkä keveän aterian hän halusi nauttia omassa huoneessaan. Prinsessa
suostui siihen sanoen: -- Ole täällä aivan yhtä vapaana, äiti hyvä,
kuin olit pienessä kopissasi. Käsken tuomaan sinulle päivällisen, mutta
muista että odotan sinua heti kun olet lopettanut ateriasi.
Kun prinsessa oli syönyt päivällisensä ja orja käynyt ilmoittamassa
vale-Fatimalle, että hän oli noussut pöydästä, tämä ei laiminlyönyt
saapua hänen luokseen. -- Äiti hyvä, prinsessa virkkoi, -- iloitsen
sanomattomasti sinunlaisesi pyhän naisen seurasta, ja sinä tuot
siunauksen tähän palatsiin. Mutta palatsista puheen ollen, mitä pidät
siitä? Ja ennenkuin näytän sen sinulle kokonaisuudessaan, sanohan mitä
ajattelet tästä salista.
Kysymyksen kuullessaan vale-Fatima oli tarkkaavinaan salia päästä
päähän ja vastasi: -- Mikäli minunlaiseni erakko jolle on outoa se mitä
maailma nimittää kauniiksi, kykenee arvostelemaan, sali on todella
ihmeellinen ja perin ihana. Puuttuu vain yksi seikka.
-- Ja mikä se on, äitiseni, prinsessa kysyi. -- Ilmoita se minulle,
pyydän sitä hartaasti. Itse puolestani olen aina luullut ettei tästä
salista puuttunut mitään, ja niin olen kuullut muidenkin sanovan. Jos
jotain kuitenkin puuttuu, niin puute korjataan.
-- Prinsessa, vale-Fatima vastasi taitavasti teeskennellen, -- suo
anteeksi suorapuheisuuteni, mutta jos minun mielipiteilläni on jotakin
arvoa, luulisin että jos vaakalinnun muna ripustettaisiin kupulaen
keskelle, ei tällä salilla olisi vertaistaan millään ilmansuunnalla ja
palatsisi olisi maailman ihme.
-- Äitiseni, prinsessa kysyi, -- millainen eläin on vaakalintu ja mistä
sen munan voi saada?
-- Prinsessa, vale-Fatima vastasi, -- se on suunnattoman suuri lintu,
joka asuu Kaukasus-vuoren huipulla. Rakennusmestari joka on pystyttänyt
tämän palatsin voi kyllä hankkia sellaisen munan.
Prinsessa ei saanut vaakalinnun munaa ajatuksistaan ja tunsi itsensä
kiusaantuneeksi siitä, että palatsista puuttui jotakin. Kun Aladdin
tuli kotiin, hän otti miehensä hieman kylmästi vastaan ja sanoi: --
Luulin palatsiamme maailman uhkeimmaksi, suurenmoisimmaksi ja
täydellisimmäksi, mutta tarkastellessani kahdenkymmenenneljän ikkunan
salia huomaan siinä puutteellisuutta. Eikö se sinustakin olisi
täydellisempi, jos kupulaen keskeltä riippuisi vaakalinnun muna?
-- Prinsessa, Aladdin vastasi, -- riittää että se sinun mielestäsi
kaipaa sellaista koristetta. Nopeudesta jolla sen puutteen poistan voit
päätellä, ettei ole mitään mitä en tekisi sinun tähtesi.
Aladdin lähti heti prinsessa Badr-ul-Budurin luota ja meni kupusaliin,
veti povestaan lampun, jota hän kokemansa vaaran jälkeen aina piti
mukanaan, ja hankasi sitä. Henki ilmestyi heti. -- Henki, Aladdin
sanoi, -- olisi ripustettava vaakalinnun muna kupulaen keskelle. Lampun
nimessä käsken sinun korjata sen puutteen. Tuskin oli Aladdin lausunut
nämä sanat, kun henki parkaisi niin kauheasti, että sali tärisi ja
Aladdin kykeni tuskin seisomaan jaloillaan.
-- Mitä mietit, onneton, hirviö tiuskasi äänellä joka olisi
vapisuttanut pelottomintakin miestä. -- Eikö ole kylliksi, että olen
tovereineni täyttänyt kaikki käskysi? Täytyykö sinun vielä ennen
kuulumatonta kiittämättömyyttä osoittaen käskeä minun tuomaan isäni,
ripustaakseni hänet tämän kupulaen keskikohtaan? Ansaitsisit että sinä,
vaimosi ja palatsisi silmänräpäyksessä muutettaisiin tuhkaksi. Mutta
onneksi sinulle pyyntö ei ole oma keksintösi. Tiedä siis, että sen
oikeana alkuunpanijana on vihollisesi joka on ansionsa mukaan tuhoamasi
velhon veli. Hän on nyt palatsissasi pukeutuneena hurskaaksi Fatimaksi,
jonka hän on murhannut. Ja hän se vihjaisi vaimollesi tämän
turmiollisen pyynnön. Hän aikoo surmata sinut -- ole siis varuillasi!
Näin sanottuaan henki katosi.
Aladdin teki nopeasti päätöksensä. Hän palasi prinsessan luo valittaen
äkillistä pahoinvointia. Muistaen Fatiman kyvyn prinsessa lähetti heti
häntä noutamaan, ja valepyhimys riensi saapuville. Sillä välin
prinsessa selitti kuinka pyhä vaimo oli tullut palatsiin, ja hänen
saapuessaan huoneeseen Aladdin hymyili ja lausui hänet tervetulleeksi
niin otollisella hetkellä. -- Epäilemättä sinä, hyvä vaimo, hän
virkkoi, -- voit parantaa kipuni, kuten olet parantanut monen muunkin?
Vale-Fatima lähestyi häntä pitäen kaiken aikaa kättään vyöhönsä viitan
alle kätketyn tikarin kahvassa. Aladdin huomasi sen, riuhtaisi aseen
hänen kädestään ja tappoi hänet siihen paikkaan.
-- Rakas puolisoni, mitä olet tehnyt, prinsessa huudahti kauhistuneena.
-- Olet tappanut pyhän naisen.
-- Ei, prinsessani, Aladdin vastasi liikuttuneena, -- en ole tappanut
Fatimaa, vaan konnan joka olisi kavalasti murhannut minut, jollen olisi
ehkäissyt häntä. Tämä viheliäinen roisto, hän lisäsi paljastaen velhon
kasvot, -- on afrikkalaisen taikurin veli.
Täten pelastui Aladdin taikuriveljesten vainoamiselta. Muutamia vuosia
myöhemmin sulttaani kuoli korkeaan ikään ehtineenä, ja kun häneltä ei
jäänyt miespuolisia perillisiä, prinsessa Badr-ul-Budur nousi isänsä
valtaistuimelle. Hän hallitsi Aladdinin kanssa yhdessä monet vuodet, ja
he saivat paljon ja maineikkaita jälkeläisiä.