Minut riivannut matkustusvimma ei sallinut minun kauan pysyä
paikoillani, ja niinpä vuoden levähdettyäni valmistauduin ystävieni ja
sukulaisteni rukouksista välittämättä kuudennelle retkelleni. Tällä
kertaa matkustin Persian ja Itä-Intian halki ennen kuin lähdin merille.
Etäisessä satamassa astuin vihdoin laivaan, joka oli lähdössä pitkälle
matkalle.
Emme olleet purjehtineet pitkälle, kun kapteeni eräänä päivänä poistui
paikaltaan murheellisena ja riuhtaisten turbaanin päästään huudahti
tuskaisella äänellä: -- Vuolas merivirta kuljettaa laivaa, ja joudumme
kaikki perikatoon ennen kuin neljännestunti on kulunut. Rukoilkaa
Allahia pelastamaan meidät vaarasta! Emme voi välttää sitä, jollei Hän
sääli meitä.
Näin sanottuaan hän käski laskea purjeet, mutta kaikki köydet
katkesivat, ja virta kuljetti laivan äkkijyrkän vuoren juurelle, jota
vasten se törmäsi ja murskautui. Henkemme toki pelastimme ja saimmepa
muonavarammekin ja parhaat tavaramme talteen.
Rantakaistaleella seisoessamme kapteeni lausui meille: -- Allah on
tehnyt mitä on hyväksi nähnyt. Kukin meistä kaivakoon oman hautansa ja
sanokoon maailmalle jäähyväiset. Olemme näet niin turmiollisessa
paikassa, että kukaan haaksirikkoutunut ei ole koskaan palannut täältä
kotiinsa.
Hänen puheensa koski meihin kipeästi, syleilimme toisiamme ja valitimme
säälittävää kohtaloamme.
Vuori jonka juurelle olimme haaksirikkoutuneet oli osa hyvin laajan
saaren rannikosta. Seutu oli peittynyt haaksihylkyjen pirstaleihin ja
luihin. Näimme siellä myös uskomattoman paljon tavaraa ja kalleuksia.
Kaikki se vain lisäsi epätoivoamme.
Kaikkialla muualla virrat juoksevat uomistaan mereen, mutta siellä
suolaton virta syöksyi merestä pimeään rotkoon, jonka aukko oli hyvin
korkea ja avara. Merkillisintä siellä on, että vuoren kivet ovat
kristallia, rubiineja, smaragdeja, safiireja ja topaaseja. Puitakin
siellä kasvaa, useammat niistä aloepuita, yhtä hyviä laadultaan kuin
Komarin saaren tuotteet.
Päättääkseni kuvaukseni kolkasta, jota hyvinkin voi nimittää hornaksi,
koska sieltä ei mitään milloinkaan palaa, laivojen ei ole mahdollista
päästä pois, jos ne kerran ovat tulleet tietyn matkan päähän. Jos käy
merituuli, se avustaa virtaa alusten ajamisessa vuorta kohti, ja jos
tuulee maalta päin, minkä luulisi edistävän niiden pääsemistä takaisin
ulapalle, pysähdyttää vuoren korkeus vihurin ja saa aikaan tyvenen,
niin että virran voima kuljettaa rantaan. Kaiken onnettomuuden
kukkuraksi on yhtä mahdotonta nousta vuorelle kuin pelastua meritse.
Olimme tosiaan surkeassa asemassa. Rantamalla viruvien luurankojen
määrä vahvisti kapteenin väitteen, että pelastusmahdollisuutemme olivat
varsin vähäiset. Ja vaikka paikka olikin ihana katsella, surimme
kohtaloamme ja odotimme kuolemaa niin kärsivällisesti kuin meille oli
mahdollista.
Vihdoin muonamme alkoi loppua, ja seuralaiseni kuolivat toinen toisensa
jälkeen, kunnes jäin yksin eloon koko joukosta. Jälkeenjääneet
hautasivat ne jotka kuolivat ennen heitä, ja minä olin osoittamassa
viimeistä kunnioitusta kaikille tovereilleni. Se ei ole ihme. Paitsi
että säästelin osalleni tulleita ruokatarvikkeita visummin kuin toiset,
minulla oli hiukan omiakin, joita en jakanut toverieni kanssa.
Haudatessani viimeisen heistä ne olivat kuitenkin huvenneet niin
vähiin, etten otaksunut voivani pysytellä enää kauan hengissä. Sen
vuoksi kaivoin haudan päättäen itse laskeutua siihen, koska ketään ei
ollut jäljellä minua hautaamassa. Samalla minun täytyy tunnustaa, että
en voinut olla nuhtelematta itseäni oman tuhoni tuottajana, ja kaduin,
että koskaan olin lähtenyt tälle viime retkelle. Enkä pysähtynyt
pelkkiin mietiskelyihin, vaan olinpa vähällä ryhtyä kiirehtimään omaa
kuolemaani.
Mutta Allah suvaitsi vieläkin osoittaa minulle armoaan ja herätti
mielessäni ajatuksen lähteä virran partaalle, joka juoksi valtavaan
rotkoon. Katselin sen mahdollista suuntaa hyvin tarkkaavaisesti ja
tuumin itsekseni: -- Tämän joen, joka näin juoksee maan sisään, täytyy
jossakin virrata jälleen esille. Jos teen lautan ja jätän itseni virran
vietäväksi, se kuljettaa minut asuttuun seutuun tai joudun tuhon
omaksi. Jos hukun, en menetä mitään, vaan ainoastaan vaihdan yhden
lajin kuolemaa toiseen. Jos taas pääsen pois tästä turmiollisesta
paikasta, en ainoastaan vältä toverieni kohtaloa, vaan kenties löydän
uuden tilaisuuden rikastumiseen. Kenties onni odottaa minua. Ehkä tältä
vaaralliselta äyräältä lähdettyäni saan moninkertaisen korvauksen
haaksirikostani.
Ryhdyin heti työhön. Keräsin köysiä ja isoja hirrenpätkiä, joita
rannikolla oli yllin kyllin, ja sidoin laudat ja pölkyt niin lujasti
toisiinsa, että minulla pian oli varsin tukeva lautta. Saatuani sen
valmiiksi kuormitin sille muutamia säkillisiä rubiineja, smaragdeja ja
muita jalokiviä, harmaata ambraa, vuorikristallia ja kallisarvoisia
kangasmyttyjä. Sitten jätin lauttani virran vietäväksi ja alistuin
Allahin tahtoon lohduttaen itseäni mietteellä, että joka tapauksessa
oli melkein samantekevää missä muodossa kuolema saapui -- samantekevää
hukuinko veteen vai näännyinkö nälkään.
Heti rotkoon tultuani valo katosi kokonaan, enkä tiennyt minne virta
kuljetti minua. Ajelehdin muutamia vuorokausia pilkkopimeässä, ja
kerran oli holvi niin matala että se melkein kosketti päätäni, minkä
vuoksi myöhemmin koetin varoa sellaista vaaraa. Koko tänä aikana en
syönyt enempää kuin mitä hengenpitimiksi oli ihan välttämätöntä. Mutta
evääni loppuivat sittenkin, ja vaivuin ravinnonpuutteesta horrokseen.
En tiedä, kuinka kauan olin tajuttomana. Toipuessani näin ihmeekseni
laajan tasangon leviävän virran partaalta, johon lauttani oli
kiinnitetty. Rantatöyräällä seisoi suuri joukko mustia ihmisiä. Heidät
nähtyäni nousin heti ylös ja tervehdin heitä. He puhuttelivat minua,
mutta en ymmärtänyt heidän kieltään. Olin niin riemastunut, että
lausuin ääneen koraanilauseen arabiankielellä ja kiitin Allahia
pelastuksestani.
Kun yksi mustista, joka ymmärsi arabiankieltä, kuuli sen, hän astui
luokseni ja sanoi: -- Veli, kerrohan meille tarinasi, sillä se on
varmaan hyvin merkillinen. Kuinka uskalsit lähteä virralle ja mistä
olet tullut?
Pyysin heitä ensin antamaan minulle jotakin syötävää ja vakuutin, että
sitten kyllä tyydyttäisin heidän uteliaisuutensa. He toivat minulle
useanlaista ruokaa, ja karkotettuani nälkäni kerroin kaikki mitä
minulle oli tapahtunut. He kuuntelivat tarkkaavaisesti ja ihmetellen ja
haettuaan hevosen saattoivat minut kuninkaansa luo, jotta hän saisi
kuulla merkillisen tarinani.
Kuljimme kunnes pääsimme Serendibin pääkaupunkiin. Olin näet noussut
maihin sen nimiselle saarelle. Mustat miehet esittelivät minut
kuninkaalleen. Lähestyin hänen valtaistuintaan ja tervehdin häntä
langeten kasvoilleni hänen jalkojensa juureen, kuten olin tottunut
tervehtimään Intian kuninkaita. Ruhtinas käski minun nousta, otti minut
suopeasti vastaan ja viittasi minut istumaan lähelleen.
Ensin hän kysyi nimeäni. Vastasin: -- Minua sanotaan merenkulkija
Sinbadiksi niiden monien retkien vuoksi, jotka olen tehnyt, ja olen
kotoisin Bagdadista.
Kerroin peittelemättä kaikki seikkailuni, ja kun havaitsin hänen
mielihyvin silmäilevän jalokiviäni ja tarkastavan merkillisimpiä niistä
toista toisensa jälkeen, lankesin hänen jalkojensa juureen ja
rohkaistuin lausumaan hänelle. -- Armollinen kuningas, en ainoastaan
itse ole teidän majesteettinne käytettävissä, vaan myös lautalla
tuomani tavaratkin. Pyydän teitä menettelemään niiden suhteen mielenne
mukaan ja pitämään niitä ominanne.
Hän lausui hymyillen: -- Sinbad, kaukana siitä, että ottaisin sinulta
jotakin, päinvastoin aion antaa sinulle arvoisiasi lahjoja. Vastasin
vain rukoilemalla menestystä jalomieliselle ruhtinaalle ja ylistämällä
hänen aulista anteliaisuuttaan.
Hän käski yhden virkailijoistaan pitää minusta huolta ja määräsi eri
henkilöitä palvelemaan minua hänen omalla kustannuksellaan. Virkailija
täytti tunnollisesti tehtävänsä ja toimitti kaikki tavarani minulle
varattuun asuntoon.
Serendibin saari [Ceylon] sijaitsee päiväntasaajalla, joten päivät ja
yöt siellä ovat aina yhtä pitkät, kaksitoista tuntia kumpikin. Saari
itse on kahdeksankymmentä parasangia pitkä ja melkein yhtä leveä.
Pääkaupunki on kauniin laakson perukassa saaren keskellä ja korkeiden,
kenties maailman korkeimpien vuorten ympäröimä, jotka nähdään kolmen
päivän purjehdusmatkan päästä mereltä. Rubiineja ja monenlaisia
kalliita mineraaleja on yllin kyllin, ja vuoret ovat enimmältä osaltaan
merkeliä eli metallikiveä, jota käytetään muiden kalliiden kivien
leikkaamiseen ja hiomiseen. Saarella kasvaa kaikenlaisia harvinaisia
pensaita ja puita. Varsinkin setripuita ja kookospalmuja. Päävirran
suulla kalastetaan helmiä ja muutamissa laaksoissa tavataan timantteja.
Vietettyäni jonkin aikaa pääkaupungissa ja käytyäni kaikissa
kiintoisissa paikoissa sen ympäristössä, muun muassa siellä missä Aadam
majaili sen jälkeen kun hänet oli karkotettu paratiisista, pyysin
kuninkaalta lupaa palata omaan maahani, ja hän myönsi sen erittäin
kohteliaasti ja kunnioittavasti. Hän pakotti minut ottamaan vastaan
kallisarvoisen lahjan. Kun menin sanomaan hänelle hyvästi, hän jätti
minulle vielä arvokkaamman lahjan ja samalla kirjeen valtiaallemme
oikeauskoisten hallitsijalle vietäväksi, sanoen: -- Pyydän, että
toimitat lahjani ja tämän kirjeen kalifille ja vakuutat hänelle
ystävyyttäni.
Serendibin kuninkaan kirje oli kyhätty taivaansinisin kirjaimin erään
harvinaisuutensa vuoksi kallisarvoisen eläimen kellervälle nahalle ja
sisälsi seuraavaa:
-- Intian kuningas, jonka edessä kulkee tuhat norsua, joka asuu
sadallatuhannella säteilevällä rubiinilla koristetussa palatsissa ja
jonka aarteistossa on ainakin kaksikymmentätuhatta timanteilla
somistettua kruunua -- Kalifi Harun-al-Rashidille.
-- Vaikka Sinulle lähettämämme lahja on vähäpätöinen, ota se kuitenkin
veljenä ja ystävänä vastaan sen hartaan ystävyyden nimessä, jota
tunnemme Sinua kohtaan ja josta haluamme antaa Sinulle todistuksen.
Toivomme itsellemme samanalaista osaa Sinun ystävyydessäsi, koska
uskomme sen ansaitsevamme, kun olemme arvoltamme Sinun vertaisesi.
Pyydämme sitä Sinulta veljellisesti. Hyvästi!
Lahjana oli ensiksikin yhdestä ainoasta rubiinista valmistettu puoli
jalkaa korkea, tuuman paksuinen ja puolen drakman painoisilla pyöreillä
helmillä täytetty malja, toiseksi käärmeennahka jonka suomut olivat
yhtä isoja kuin tavalliset kultarahat ja joka varjeli taudeilta, kun
laskeutui sille lepäämään, kolmanneksi viisikymmentätuhatta drakmaa
parasta aloepuuta ja kolmekymmentä pistasiapähkinän kokoista
kamferijyvää, sekä neljänneksi erinomaisen ihana nainen jonka puku oli
kauttaaltaan jalokivillä kirjailtu.
Laiva lähti satamasta, ja hyvin onnellisen purjehduksen jälkeen
pääsimme Bassoraan. Sieltä matkustin Bagdadiin, jossa menin heti
viemään kuninkaan kirjeen kalifille. Ja kun olin esittäytynyt, kalifi
kuunteli tarkkaavaisesti kuvaustani Intiasta ja havaitsi siitä, että
kuningas ei suinkaan ollut varallisuuttaan liioitellut. Kerroin myös
sikäläisen kansan tavoista, ja sekin oli oikeauskoisten hallitsijasta
mielenkiintoista.
Näin puhuttuaan Sinbad ilmoitti että kertomus kuudennesta retkestä oli
lopussa ja lahjoitti Hinbadille taaskin sata sekiiniä kehottaen tätä
kaikin mokomin saapumaan seuraavana päivänä kuuntelemaan, kun hän
tarinoisi seitsemännestä ja viimeisestä retkestään.