Riemut joita nautin hurmasivat minut taaskin siihen määrin, että
unohdin kaikki näkemäni vaivat ja kärsimäni onnettomuudet, jotka eivät
voineet vieroittaa minua halusta lähteä uusille matkoille. Ostin siis
kauppatavaroita ja kuljetin ne parhaaseen merisatamaan. Ja jotta en
olisi riippuvainen kapteenista, vaan saisin itse hallita laivaani,
odotin kunnes ehdin varta vasten rakennuttaa itselleni aluksen omasta
kohden. Matkani päämääränä olivat Sundasaaret. Kun laiva oli valmis,
nousin siihen tavaroineni. Minulla ei kuitenkaan itselläni ollut täyttä
lastia, ja sen vuoksi suostuin ottamaan mukaani moniaita eri
kansallisuuksiin kuuluvia kauppiaita tavaroineen.
Purjehdimme satamasta ensimmäisellä suotuisalla tuulella, ja
ensimmäinen paikka jonne poikkesimme, oli autio saari. Löysimme sieltä
vaakalinnun munan, yhtä ison kooltaan kuin se, josta olen aiemmin
kertonut. Vaakalinnun poikanen oli juuri puhkeamassa kuoresta, ja nokka
pistikin jo esiin.
Kauppiaat, jotka olivat nousseet kanssani maihin, särkivät munan
kirveillä, kiskoivat nuoren vaakalinnun paloina ulos ja paistoivat sen.
Olin vakavasti varoittanut heitä koskemasta munaan, mutta he eivät
totelleet minua.
Tuskin he olivat päättäneet ateriansa, kun ilmasta melkoisen matkan
päässä meistä tuli näkyviin kaksi isoa pilveä. Kapteeni, jonka olin
pestannut laivurikseni, tiesi kokemuksesta mitä se merkitsi. Hän sanoi,
että ne olivat poikasen vanhemmat, uros- ja naaras-aarni, ja hoputti
meitä astumaan alukseemme välttääksemme onnettomuuden, jonka tiesi
meitä muutoin kohtaavan. Riensimme laivaan ja laskimme kiireen vilkkaa
ulapalle.
Sillä välin lähestyivät molemmat vaakalinnut kauheasti meluten ja
rääkkyivät vielä enemmän nähdessään, että muna oli rikottu ja poikanen
poissa. Ne lensivät takaisin sinnepäin mistä olivat tulleet ja
hävisivät joksikin aikaa. Me taas levitimme kaikki purjeet kiitääksemme
mahdollisimman nopeasti vaaraa pakoon, joka kuitenkin meidät tavoitti.
Linnut palasivat pian, ja näimme kummankin kuljettavan kynsissään
aikamoista kivenlohkaretta. Päästyään kohdallemme ne leijailivat
laivamme yläpuolella, ja toinen pudotti kivensä, mutta perämiehen
taitavuuden avulla vältimme sen. Möhkäle putosi mereen ja jakoi veden
kahtia, niin että pohja melkein näkyi. Onnettomuudeksemme paiskasi
toinen vaakalintu raskaan kantamuksensa niin täsmällisesti keskelle
laivaa, että alus pirstautui tuhansiksi kappaleiksi. Kaikki merimiehet
ja matkustajat murskautuivat ja hukkuivat. Minäkin upposin, mutta
noustuani jälleen pinnalle onnistuin saamaan kiinni laivahylyn
pirstaleesta, ja uiden milloin oikealla kädelläni, milloin
vasemmallani, mutta aina pysytellen kiinni laudassa, ajauduin tuulen ja
vuoksen avulla saarelle, jonka rantatöyräs oli kovin jyrkkä.
Vaivalloisesti kiipesin sitä pitkin ylös ja pääsin maihin.
Istahdin ruoholle toipuakseni väsymyksestäni, ja sen jälkeen lähdin
tarkastamaan saarta. Kaikkialla oli puita, joiden oksat nuokkuivat,
mitkä raakojen, mitkä kypsien hedelmien painosta, ja kirkasvetisiä
vilvoittavia puroja virtasi hauskasti kiemurrellen. Söin hedelmiä jotka
maistuivat oivallisilta ja join vettä joka oli erittäin raikasta ja
hyvää. Yön tullen laskeuduin mukavaan paikkaan ruohikkoon, mutta en
voinut nukkua tuntia yhteen mittaan, kun mieleni täytti vaarojen pelko.
Vietin suurimman osan yötä hätäännyksissäni ja nuhtelin itseäni
tyhmyydestäni, kun en ollut pysynyt kotona, vaan olin lähtenyt vielä
tälle matkalle. Näissä surullisissa mietteissä menin niin pitkälle,
että aloin tuumia elämäni lopettamista, mutta päivänvalo karkotti
moiset synkät ajatukset. Nousin ja kävelin puiden alla, joskin yhä
pelokkaana.
Kulkiessani syvemmälle saareen tapasin vanhan miehen, joka näytti perin
heikolta ja raihnaalta. Hän istui puron partaalla, ja ensin luulin
häntä haaksirikkoiseksi, kuten itsekin olin. Astuin lähemmäksi ja
tervehdin, mutta hän vain hiukan nyökäytti päätään. Kysyin häneltä,
miksi hän istui niin hiljaa ja hievahtamatta. Vastauksen asemesta hän
viittasi minulle, että ottaisin hänet selkääni ja kantaisin hänet puron
poikki, ja antoi minun ymmärtää aikovansa kerätä sieltä joitakin
hedelmiä.
Luulin että äijä todellakin oli apuni tarpeessa. Nostin hänet selkääni
ja kannettuani hänet puron yli käskin hänen astua alas. Samalla
kumarruin, jotta hän pääsisi helpommin maahan. Mutta vanhus, joka
minusta oli näyttänyt aivan rammalta, kiersikin kovanahkaiset koipensa
näppärästi kaulani ympäri puristaen niillä kurkkuani niin tiukkaan,
että menin tainnoksiin.
Pyörtymisestäni huolimatta häijyläinen puristi yhä kaulaani, mutta
hellitti sen verran, että pystyin jälleen hengittämään. Hän työnsi
toisen jalkansa vatsaani vasten ja potkaisi toisella niin rajusti
kylkeeni, että pakotti minut nousemaan. Noustuani hän kävelytti minua
puiden alla ja pakotti minut silloin tällöin pysähtymään poimiakseen ja
syödäkseen hedelmiä joita löysimme. Hän ei päästänyt minua koko
päiväkauteen, ja kun laskeuduin yöksi levolle, hän paneutui mukanani
makaamaan puristaen yhä koivillaan. Joka aamu hän töykkäsi minut
hereille, pakotti nousemaan ja kävelemään ja puristi minua jaloillaan.
Voitte arvata, hyvät herrat, minkälaisessa tuskassa olin, kun minulle
oli sälytetty mokoma taakka, josta en kyennyt irrottautumaan.
Eräänä päivänä löysin muutamia kuivia puusta pudonneita
pullokurpitsoja. Otin yhden isoimmista ja poistettuani sisuksen
puristin siihen mehua viinirypäleistä, joita saarella kasvoi runsaasti.
Täytettyäni kuoren asetin sen sopivaan paikkaan ja muutamaa päivää
myöhemmin menin sitä tarkastamaan, ja kun maistoin nestettä, havaitsin
viinin niin oivalliseksi, että nautittuani sitä unohdin pian suruni ja
sain uusia voimia. Se teki minut niin hilpeäksi että aloin kävellessäni
laulaa ja tanssia.
Kun ukko huomasi vaikutuksen, jonka neste minuun teki, ja näki että
kannoin häntä entistä keveämmin, hän viittasi minua antamaan hänellekin
juomaa. Ojensin hänelle kurpitsan, ja kun neste maistui hänestä
hyvältä, hän joi pohjaan asti ja tuli pian niin päihinsä että höllensi
otteensa. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja paiskasin hänet tantereeseen,
missä hän virui liikkumatta. Otin ison kiven ja murskasin hänen
kallonsa.
Olin iloissani vapauduttuani ainiaaksi kiusallisesta painajaisesta.
Kävelin rannikolle ja tapasin laivan miehistön, joka oli laskenut
saaren luo ankkuriin tullakseen vettä noutamaan. He kummastuivat
nähdessään minut ja vieläkin enemmän kun kuulivat seikkailujeni
yksityiskohdat.
-- Jouduit merenukon käsiin, he sanoivat, -- ja olet ensimmäinen joka
olet pelastunut hänen häijyiltä juoniltaan. Hän ei ole koskaan
päästänyt niitä, jotka kerran on saanut haltuunsa, kunnes on kuristanut
heidät. Ja siten hän on tehnyt saaren surullisen kuuluisaksi
tappamiensa monilukuisten uhrien vuoksi, eivätkä kauppiaat ja
merimiehet uskaltaneetkaan tunkeutua saaren sisäosaan muuten kuin
ryhmittäin.
Näin sanottuaan he veivät minut mukanaan laivaan. Kapteeni otti minut
hyvin ystävällisesti vastaan kuullessaan tarinani. Hän laski jälleen
ulapalle ja muutaman päivän purjehdusmatkan jälkeen saavuimme suuren
kaupungin satamaan. Kaupungin rakennukset olivat hakatusta kivestä.
Eräs kauppiaista, joka oli minuun mieltynyt, kehotti minua tulemaan
asuntoonsa ja antoi minulle suuren säkin. Hän suositteli minua
joillekuille kaupungin asukkaista, jotka keräsivät kookospähkinöitä, ja
pyysi heitä ottamaan minut mukaansa. -- Mene, hän virkkoi, -- seuraa
heitä ja tee kuten näet heidän tekevän, mutta älä erkane heistä, koska
muutoin voit joutua hengenvaaraan. Näin puhuttuaan hän antoi minulle
ruokatarvikkeita matkaeväiksi, ja lähdin miesten mukaan.
Tulimme tiheään palmumetsään, jossa kasvoi hyvin korkeita ja niin
sileärunkoisia puita, että oli mahdotonta kiivetä hedelmiä kantaville
oksille. Metsään astuessamme näimme ison joukon erikokoisia apinoita,
jotka meidät havaitessaan riensivät pakoon kiiveten ihmeellisen
nopeasti puiden latvoihin.
Kauppiaat, joiden seurassa olin, poimivat kiviä ja pommittivat niillä
puissa olevia apinoita. Minä tein samoin, ja apinat paiskelivat
kostoksi meitä kookospähkinöillä niin kiivaasti ja sellaisin elein,
että huomasi hyvin niiden kiukun ja närkästyksen. Keräsimme
kookospähkinöitä ja viskelimme vähän väliä kiviä ärsyttääksemme
apinoita. Tämän juonen avulla täytimme säkkimme hedelmillä. Pian sain
omani kaupaksi ja palasin useat kerrat metsään ansaiten siten sievoisen
summan.
Laiva, jossa olin saapunut, purjehti satamasta ja siinä lähti muutamia
kauppiaita, jotka olivat lastanneet sen kookospähkinöillä. Minä odotin
toisen tuloa, joka vähän myöhemmin ankkuroikin satamaan ottaakseen
samanlaisen lastin. Kuormitin siihen kaikki kookospähkinäni, ja kun se
oli lähtövalmiina, sanoin jäähyväiset kauppiaalle, joka oli ollut
minulle niin ystävällinen. Hän itse ei näet voinut matkustaa kanssani,
koska ei ollut vielä päättänyt liikehommiaan satamassa. Purjehdimme
saaria kohti, joilla kasvaa runsaasti pippuria. Sitten kävimme Komarin
saarella, joka tuottaa parasta aloepuuta ja jonka asukkaat ovat
säätäneet itselleen ehdottoman lain olla koskaan juomatta viiniä.
Vaihdoin kookospähkinäni näillä saarilla pippuriin ja aloepuuhun ja
menin muiden kauppiaitten kanssa helmiä kalastamaan. Pestasin
sukeltajia, jotka noutivat minulle muutamia hyvin isoja ja puhtaita
helmiä. Astuin laivaan, joka saapui onnellisesti Bassoraan. Sieltä
palasin Bagdadiin ja ansaitsin suuria summia pippurilla, aloepuulla ja
helmillä. Jaoin kymmenykset voitoistani almuiksi, kuten olin tehnyt
edellisiltäkin matkoilta palattuani, ja koetin erilaisilla huvituksilla
hankkia virkistystä kärsimieni rasitusten jälkeen.
Lopetettuaan kertomuksensa Sinbad lahjoitti Hinbadille sata sekiiniä,
kuten ennenkin, ja pyysi häntä saapumaan jälleen seuraavana päivänä
tavalliseen aikaan.