Ennen pitkää lähdin uudelle matkalle. Tällä kertaa vaelsin Persian
halki ja saavuin satamaan, jossa astuin laivaan. Emme olleet kauan
olleet merellä, kun meidät yllätti niin raju myrsky, että purjeet
repeytyivät tuhansiksi palasiksi ja laiva törmäsi karille. Monet
kauppiaista ja merimiehistä hukkuivat ja lasti tuhoutui.
Muutamien kauppiaiden ja merimiesten kanssa onnistuin pääsemään vedessä
ajelehtiville laudoille, ja virta kuljetti meidät edessämme olevaan
saareen. Sieltä löysimme hedelmiä ja lähdevettä, joten pelastimme
henkemme. Heittäydyimme melkein siihen paikkaan jossa olimme tulleet
maihin ja vaivuimme uneen.
Seuraavana aamuna kävelimme heti auringon noustua rannalta ja
havaittuamme majaryhmän kuljimme sitä kohti. Lähelle päästyämme meidät
saarsi heti suuri joukko neekereitä. He ottivat meidät kiinni, jakoivat
meidät keskenään ja kuljettivat kukin asunnolleen.
Minut ja viisi toveriani vietiin samaan paikkaan. Neekerit asettivat
meidät istumaan ja antoivat meille joitakin yrttejä viitaten meitä
syömään. Kiinnittämättä huomiotaan siihen, että neekerit itse eivät
niitä maistaneet, toverini ajattelivat vain nälkänsä tyydyttämistä ja
söivät ahneesti. Mutta minä epäilin jotakin kujetta enkä huolinut
niihin koskeakaan, ja viisaasti siinä teinkin. Sillä vähän ajan perästä
havaitsin toverieni menettäneen järkensä ja kuulin heidän puhuttelevan
minua älyttömin lausein.
Neekerit syöttivät meille vielä öljyllä ja kookospähkinöillä
suurustettua riisiä, ja mielipuolet toverini nauttivat sitä ahmimalla.
Minäkin söin, mutta hyvin niukasti. He olivat ensin tarjonneet meille
noita yrttejä riistääkseen meiltä järkemme, jotta emme käsittäisi meitä
odottavaa surullista kohtaloa, ja riisiä he syöttivät lihottaakseen
meitä. He olivat näet kannibaaleja ja aikoivat syödä meidät heti kun
lihoisimme. Niin tapahtuikin, ja he teurastivat toverini jotka eivät
tajunneet tilaansa. Mutta voi hyvin käsittää, että minä, joka olin
täysijärkinen, en suinkaan muiden tavoin lihonut, vaan päinvastoin
laihduin päivä päivältä. Kuolemanpelko, joka minua vaivasi, muutti
kaikki ruokani myrkyksi. Aloin riutua, ja se tuotti minulle
pelastuksen. Sillä kun neekerit surmattuaan ja syötyään suuhunsa
toverini näkivät minut kuihtuneena, laihana ja sairaana, he säästivät
minut toistaiseksi.
Minulla oli paljon vapautta, hommiini kiinnitettiin tuskin mitään
huomiota, ja siten sain eräänä päivänä tilaisuuden etääntyä kylästä ja
paeta. Eräs ukko, joka näki minut ja aavisti aikeeni, huusi minulle
täyttä kurkkua kehottaen minua palaamaan, mutta en totellut häntä, vaan
päinvastoin kiirehdin askeleitani ja pääsin pian näkyvistä. Taivalsin
niin nopeasti kuin voin, valiten sellaisia seutuja, jotka näyttivät
autioimmilta, ja elin seitsemän päivää tien varrelta poimimistani
hedelmistä.
Kahdeksantena päivänä saavuin meren rannalle ja näin muutamia
minunlaisiani valkoihoisia keräämässä pippuria, jota sillä paikalla
kasvoi hyvin runsaasti. Minut nähtyään he tulivat heti minua vastaan ja
kysyivät arabiankielellä kuka olin ja mistä saavuin. Tulin hyvin
iloiseksi kuullessani heidän haastavan omaa kieltäni ja tyydytin heidän
uteliaisuutensa kertomalla haaksirikostani ja kuinka olin joutunut
neekerien käsiin. Ne neekerit syövät ihmisiä, he vastasivat. -- Kuinka
ihmeessä vältit heidän julmuutensa? Selostin heille äsken mainitsemani
seikat, jotka kummastuttivat heitä tavattomasti.
Viivyin heidän luonaan siihen asti kun he olivat keränneet
pippurimääränsä ja purjehdin heidän kanssaan saarelle josta he olivat
tulleet. He esittelivät minut kuninkaalleen joka oli hyvä ruhtinas. Hän
kuunteli tarinaani, lausui minut tervetulleeksi ja alkoi pian tuntea
minua kohtaan suurta ystävyyttä, mikä seikka teki minut tärkeäksi
henkilöksi pääkaupungissa.
Kun kukaan siinä maassa ei ratsastaessaan käyttänyt satulaa eikä
suitsia, etsin kuningasta kunnioittaakseni työmiehen ja käskin hänen
valmistaa antamani mallin mukaan satulankehän. Kun hän oli saanut sen
valmiiksi, päällystin sen sametilla ja nahalla ja kirjailin kullalla.
Sitten menin sepälle, joka teki minulle kuolaimet näyttämäni
piirustuksen mukaan ja myös muutaman parin jalustimia. Kun kaikki
kojeet olivat valmiit, lahjoitin ne kuninkaalle ja valjastin niihin
yhden hänen hevosistaan. Hänen majesteettinsa nousi heti ratsunsa
selkään ja oli niin mielissään laitteistani, että tunnustukseksi antoi
minulle arvokkaita lahjoja ja sanoi: -- Haluaisin, että menisit
naimisiin etkä enää ajattelisi omaa maatasi, vaan jäisit tänne koko
eliniäksesi. En rohjennut vastustaa ruhtinaan tahtoa, ja hän antoi
minulle yhden hovinsa naisista, ylevän, kauniin ja rikkaan. Kun
hääjuhlallisuudet olivat ohitse, menin asumaan vaimoni kanssa, ja
jonkin aikaa elimme täydellisessä sopusoinnussa. En ollut kuitenkaan
tyytyväinen maanpakooni ja sen vuoksi aioin ensi tilassa lähteä tieheni
ja palata Bagdadiin, jota silloinen hyvinkin edullinen asemani ei ollut
saanut minua unohtamaan.
Sitten tapahtui, että erään minun kanssani hyvin läheisiin
ystävyyssuhteisiin joutuneen naapurini vaimo sairastui ja kuoli. Menin
katsomaan häntä lohduttaakseni häntä hänen murheessaan ja tavatessani
hänet surun vallassa lausuin heti hänet nähtyäni: -- Allah varjelkoon
sinua ja suokoon sinulle pitkän elämän!
-- Ah, hän vastasi, -- hyvät toivomuksesi ovat turhia, sillä tänä
päivänä minut haudataan vaimoni kanssa. Sen lain ovat esi-isämme tällä
saarella laatineet, eikä sitä milloinkaan rikota. Eloon jäänyt aviomies
haudataan kuolleen vaimonsa kera ja eloon jäänyt vaimo kuolleen
miehensä kanssa. Mikään ei voi pelastaa minua. Jokaisen täytyy alistua
tähän lakiin.
Hänen selostaessaan minulle tätä hirmuista tapaa, josta kuullessanikin
veri jo hyytyi suonissani, hänen sukulaisensa, ystävänsä ja naapurinsa
saapuivat joukolla hautajaistilaisuuteen. He pukivat vaimon ruumiin
hänen uhkeimpiin vaatteisiinsa ja koristivat kaikilla jalokivillään,
aivan kuin olisi ollut hänen hääpäivänsä. Sitten he laskivat vainajan
avonaiseen ruumisarkkuun ja lähtivät marssimaan hautauspaikalle.
Aviomies käveli saaton etunenässä, ja hänen perässään kannettiin
ruumista. Noustiin korkealle vuorelle, ja kun oli saavuttu
määränpäähän, syvän onkalon suulta nostettiin iso kivi ja ruumis
laskettiin aukosta sisään kaikkine koristeineen ja jalokivineen.
Syleiltyään sukulaisiaan ja ystäviään puoliso salli vastustamatta
sijoittaa itsensä toiseen avonaiseen arkkuun, johon hänelle annettiin
mukaan vesiruukku ja seitsemän pientä leipää. Ja sitten hänetkin
laskettiin alas. Vuori oli melkoisen pitkä, ulottuen pitkin
merenrantaa, ja kuilu oli aika syvä. Kun toimitus oli päättynyt, kivi
vieritettiin jälleen rotkon suulle, ja saattajat palasivat kotiin.
Vähän sen jälkeen tuli samanlainen kohtalo minun osakseni. Vaimoni,
jonka terveydestä pidin erityisesti huolta, sairastui ja kuoli.
Kaikista vastusteluistani ja selityksistäni huolimatta täytyi minunkin,
muukalaisen, alistua maan lakiin, koska olin ollut sen maan tyttären
kanssa naimisissa, ja niin minut kuninkaan ja ylimysten saattamana,
jotka olivat tulleet maahanpaniaisiani kunnioittamaan, laskettiin
hautaan vaimoni ruumiin viereen, ja evääkseni annettiin tavanmukainen
vesi- ja leipäerä.
Olin jo syönyt evääni loppuun ja odotin kuolemaa, kun kuulin puhkuvaa
ääntä, ikään kuin hengitystä. Hapuilin sinne päin mistä ääni tuli ja
kuulin käpälien sipsutusta eläimen juostessa pakoon. Ajoin sitä takaa
ja äkkäsin vihdoin etäältä jotakin tähdeltä näyttävää. Valotäplä
laajeni sitä lähestyessäni, ja pian huomasin, että vuoressa oli
rantajuovan yläpuolella aukko. Ryömin siitä ulos, heittäydyin hiekalle
riemusta raukeana, ja kun vähän myöhemmin kohotin silmäni taivasta
kohti, havaitsin laivan lyhyehkön matkan päässä. Liehutin turbaanini
liinaa ja kiinnitin merenkulkijain huomion. He lähettivät veneen, joka
kuljetti minut turvallisesti alukseen. Sanoin kapteenille, että olin
haaksirikkoutunut kauppias. Hän uskoi kertomukseni ja otti minut
enempiä utelematta mukaansa.
Pitkän merimatkan jälkeen, jonka aikana kävimme useissa satamissa ja
ansaitsin paljon rahaa, saavuin Bagdadiin äärettömin rikkauksin, joita
olisi vaikea seikkaperäisemmin kuvailla. Kiitollisena Allahia kohtaan
hänen minulle suomastaan armosta lahjoitin auliisti rahasummia useiden
moskeijoiden kunnossapitoon ja köyhien avustamiseksi. Ja antautuen
sukulaisteni ja ystävieni seuraan nautin heidän kanssaan elämästä
juhlissa ja huvituksissa.
Sinbad lahjoitti jälleen sata sekiiniä kantajalle ja pyysi tätä
kunnioittamaan taas seuraavana päivänä häntä vierailullaan.