Hyvin pian väsyin toimettomaan ylelliseen elämääni ja lähdin uudelle
merimatkalle. Keskellä ulappaa meidät yllätti hirveä myrsky, ja
ajauduimme saarelle, jolla samoin kuin naapurisaarillakin kapteenin
ilmoituksen mukaan asui karvaisia villejä jotka pian hyökkäisivät
kimppuumme. Ja vaikka he olivat ainoastaan kääpiöitä, kova onni pakotti
meidät luopumaan kaikista puolustusyrityksistä, sillä he olivat
heinäsirkkojakin lukuisammat. Jos sattuisimme tappamaan yhdenkin
heistä, kaikki karkaisivat kimppuumme ja tuhoaisivat meidät.
Ennen pitkää kapteenin sanat kävivät toteen. Lukematon joukko noin
kahden jalan pituisia villejä, joiden ruumiit olivat punertavan karvan
peittämät, tuli uiden meitä kohti ja piiritti aluksemme. He haastoivat
meille, mutta emme ymmärtäneet heidän kieltään, ja kiipesivät
ihmeteltävän ketterästi laivan kylkiä pitkin kannelle. Kun villit
olivat kiskoneet purjeet alas ja katkaisseet ankkuriköyden, he
hinasivat laivan maihin, pakottivat meidät kaikki poistumaan siitä ja
kuljettivat sen toiselle saarelle, jolta olivat tulleetkin.
Me kuljimme edemmäksi saarellemme ja saavuimme upeasti rakennetun,
hyvin korkean palatsin edustalle, jossa oli mustapuinen pariportti.
Mursimme sen auki. Astuimme pihaan ja näimme ison suojan
pylväskäytävineen. Eteisen toisella sivulla oli kasa ihmisenluita ja
toisella suuri joukko paistinvartaita. Pelkomme ei suinkaan vähentynyt,
kun asumuksen ovi avautui kovalla ryskeellä ja kauhean muotoinen musta
mies, pitkä kuin korkea palmupuu astui esiin. Hirviöllä oli vain yksi
silmä, ja se sijaitsi keskellä otsaa, missä se kiilui punaisena kuin
hehkuva hiili. Hänen etuhampaansa olivat hyvin pitkät ja terävät ja
ulkonivat suusta, joka oli syvä kuin hevosen kita. Alaleuka oli
lerpallaan rinnan päällä, korvat olivat kuin norsulla ja peittivät
hänen olkapäänsä. Kynnet olivat yhtä pitkät ja käyrät kuin isoimpien
petolintujen. Moisen kauhean jättiläisen nähdessämme menetimme
tajuntamme ja viruimme kuin kuolleina. Kun hän oli meitä kyllikseen
katsellut, hän astui meitä kohti ja tarttuen kädellään minuun nosti
minut niskasta ja käänteli minua kuin teurastaja kääntelisi
lampaanpäätä. Tarkasteltuaan minua ja huomattuaan minun olevan liian
laiha, pelkkää luuta ja nahkaa, hän päästi minut menemään. Sitten hän
tarttui vuorotellen tovereihini ja tarkasteli heitä kaikkia yksitellen
samaan tapaan. Kapteenin, joka oli lihavin, hän kohotti toisella
kädellään, aivan kuin minä kohottaisin varpusen, ja työnsi sitten
paistinvartaan hänen lävitseen, sytytti suuren tulen, käristi hänet ja
söi hänet asunnossaan illallisekseen. Ateriansa päätettyään jättiläinen
palasi eteiseen, jossa hänen makuusijansa oli, ja vaipui uneen
kuorsaten ukkosen jyrinää äänekkäämmin.
Istua kyyrötimme pelosta jäykistyneinä, mutta seuraavana päivänä me
jättiläisen mentyä ulos neuvottelimme ja keksimme kostotuuman. Kun
hirviö oli taas ahmaissut yhden joukostamme iltapalakseen ja
laskeutunut nukkumaan, valmistauduimme panemaan rohkean aikeemme
täytäntöön. Kuullessamme hänen kuorsaavan lähestyimme yhdeksän
toveriani ja minä, kullakin kädessä paistinvarras jonka kärki oli
kuumennettu hehkuvaksi, ja työnsimme kaikki yhtaikaa vartaamme hänen
silmäänsä sokaisten hänet. Jättiläinen huitoi hurjasti yrittäen
tavoittaa meitä. Huomattuaan meidän kätkeytyneen hän läksi ulos karjuen
tuskissaan.
Viivyttelemättä pakenimme palatsista ja saavuimme pian rannikolle,
jossa rakensimme häthätää muutamia lauttoja paetaksemme niillä tiukan
tullen. Mutta tietäen mihin vaaraan sellaisella matkalla antautuisimme
odottelimme toivoen, että jättiläinen oli kuollut, koska hän oli
lakannut parkumasta. Tuskin oli kuitenkin päivä sarastanut, kun näimme
vihollisemme tulevan meitä kohti kahden muun melkein yhtä ison koljon
taluttamana ja parvi toisia jättiläisiä kintereillään.
Riensimme heti lautoillemme, jolloin ihmissyöjät raivostuneina siitä
että heidän yrityksensä oli mennyt myttyyn, poimivat isoja
kivenmöhkäleitä, juoksivat rantaan, kahlasivat vyötäisiin asti veteen
ja heittivät kivensä niin taitavasti, että upottivat kaikki muut lautat
paitsi sen jolla minä olin. Kaikki toverini hukkuivat paitsi ne kaksi,
jotka olivat minun lautallani. Soudimme voimiemme takaa ja pääsimme
jättiläisten ulottuvilta. Aallot viskelivät meitä sinne tänne kaiken
päivää ja koko seuraavan yön, kunnes vihdoin pääsimme saarelle, jolla
kasvoi runsaasti oivallisia hedelmiä.
Yöksi paneuduimme rannalle nukkumaan. Meidät herätti kuitenkin
hämmästyttävän pitkä ja paksu käärme, jonka suomut kalisivat sen
kiemurrellessa eteenpäin. Se nielaisi toisen tovereistani hänen
äänekkäistä huudoistaan huolimatta ja vaikka hän ponnisteli
irtautuakseen sen syleilystä. Paiskaten hänet usean kerran maata vasten
se murskasi miespoloisen, ja kuulimme kun se nakersi ja raastoi hänen
luitaan, vaikka olimme paenneet melkoisen matkan päähän. Käsittäen
itseämme uhkaavan vaaran kiipesimme seuraavaksi yöksi korkeaan puuhun
välttääksemme käärmettä. Kauhuksemme hirviö nousi puunrunkoa pitkin ja
huomasi toverini joka oli minua alempana, nielaisi hänet ja poistui.
Viivyin puussa päivään asti, laskeuduin sitten maahan ja keräsin suuren
joukon näreitä, risuja ja kuivia orjantappuroita, jotka sidoin
kimpuiksi ja laadin niistä laajan piirin puun ympärille. Muutamia
niistä sidoin myös oksiin pääni yläpuolelle. Sen tehtyäni sulkeuduin
illan tullen tähän kehään laihana lohdutuksenani tieto, etten ollut
laiminlyönyt mitään suojellakseni itseäni julmalta kohtalolta, joka
minua uhkasi. Käärme tulikin tavalliseen aikaansa ja kiersi puuta
etsien tilaisuutta minut hotkaistakseen, mutta rakentamani
suojavarustus esti sen siitä. Se loikoi siinä päivään asti kuin kissa,
joka turhaan väijyskelee turvapaikkaan pujahtanutta hiirtä. Päivän
tullen se vetäytyi pois, mutta en uskaltanut lähteä linnoituksestani
ennen kuin aurinko oli korkealla taivaalla.
Rientäessäni merta kohti varmasti päättäneenä, etten enää jatkaisi tätä
kurjaa elämää, havaitsin laivan melkoisen matkan päässä. Huusin minkä
jaksoin, irrotin turbaaniliinani ja liehutin sitä, jotta laivalta
paremmin huomattaisiin minut. Se tepsikin. Miehistö äkkäsi minut, ja
kapteeni lähetti veneen noutamaan minua. Heti kun pääsin kannelle,
kauppiaat ja merimiehet kerääntyivät ympärilleni udellen kuinka olin
joutunut autiolle saarelle. Kerrottuani heille kaikki mitä minulle oli
tapahtunut vanhin joukosta selitti, että he olivat usein kuulleet
edellisellä saarella majailevista jättiläisistä, jotka olivat
ihmissyöjiä ja ahmivat uhrinsa milloin raa'altaan, milloin
käristettyinä. -- Käärmeitä taas, he lisäsivät, -- on jälkimmäisellä
saarella viljalti. Ne kätkeytyvät päiviksi ja liikkuvat öisin.
Ilmaistuaan ilonsa siitä, että olin pelastunut niin monista vaaroista,
he toivat syödäkseni parasta mitä heillä oli. Ja kun kapteeni, sama
mies, joka oli toisella matkallani jättänyt minut oman onneni nojaan,
näki minun olevan ryysyissä, hän lahjoitti minulle jalomielisesti yhden
omista puvuistaan. Ilmoitin hänelle kuka olin, ja hän huudahti: --
Allah olkoon ylistetty! Riemuitsen siitä, että kohtalo on korjannut
minun vikani. Tuolla ovat tavarasi, joita säilytin huolellisesti. Otin
ne vastaan, kiitin häntä lämpimästi hänen rehellisyydestään ja
menestyin niin hyvin kaupoissani, että taaskin saavuin Bassoraan suuri
omaisuus mukanani. Sieltä palasin Bagdadiin, lahjoitin paljon köyhille
ja ostin toisen melkoisen tilan sen lisäksi joka minulla jo oli.
Päätettyään kertomuksen kolmannesta retkestään Sinbad lähetti Hinbadin
kotiin, annettuaan hänelle nytkin sata sekiiniä, ja kutsui hänet
seuraavaksi päiväksi päivälliselle kertoakseen hänelle lisää
seikkailuistaan.