Eräällä kunnon miehellä oli kaunis vaimo, jota hän rakasti niin
hellästi että tuskin saattoi päästää häntä näkyvistään. Kun tärkeät
asiat kerran pakottivat hänet matkustamaan kotoaan, hän meni ensin
sinne missä myytiin kaikenlaisia lintuja ja osti papukaijan, joka ei
osannut ainoastaan hyvin puhua, vaan kykeni selostamaan kaikki mitä sen
lähettyvillä tehtiin. Mies vei sen häkissä kotiinsa, pyysi vaimoaan
sijoittamaan sen kammioonsa ja huolehtimaan siitä hänen poissa
ollessaan. Ja sitten hän lähti.
Palattuaan hän kyseli papukaijalta mitä sillä välin oli tapahtunut kun
hän oli ollut poissa kotoa, ja lintu kertoi hänelle sellaista josta hän
sai aihetta nuhdella vaimoaan. Vaimo päätteli, että jotkut hänen
orjattarensa olivat pettäneet hänet, mutta kaikki vannoivat olleensa
uskollisia ja olivat yksimielisiä siitä, että papukaija oli kielinyt.
Sen jälkeen vaimo mietti keinoja kuinka karkottaisi puolisonsa
mustasukkaisuuden ja kostaisi samalla papukaijalle. Kun hänen miehensä
oli taas lähtenyt matkalle, hän käski orjattaren kiertää öiseen aikaan
käsimyllyä papukaijan häkin alla, toisen hän määräsi pirskottelemaan
vettä häkin yli ikään kuin olisi satanut ja kolmannen kuljettamaan
kuvastinta edestakaisin kynttilän välkkeessä papukaijan edessä.
Orjattaret viettivät suuren osan yötä noudattamalla emäntänsä käskyjä
ja suorittivat työnsä hyvin taitavasti.
Seuraavana iltana mies palasi ja tiedusteli jälleen papukaijalta, mitä
hänen poissa ollessaan oli tapahtunut. Lintu vastasi: -- Hyvä isäntä,
salamat, ukkosenjyrinä ja sade häiritsivät minua niin suuresti kaiken
yötä, etten osaa kuvaillakaan kuinka paljon sain kärsiä.
Mies tiesi, että yöllä ei ollut käynyt ukkonen, ei salamoinut eikä
satanutkaan, ja tuumi, että papukaija, joka tässä suhteessa ei ollut
puhunut totta, oli saattanut valehdella edellisessäkin kertomuksessaan.
Hän otti sen ulos häkistä ja paiskasi sen niin kovasti lattiaan, että
se heitti henkensä. Mutta myöhemmin hän kuuli naapureiltaan, että
papukaijarukka ei ollut hänelle valehdellut, jutellessaan hänen
vaimonsa käytöksestä. Ja silloin hän katui, että oli surmannut sen.
* * * * *
-- Ja sinä, visiiri, kuningas jatkoi, -- tahtoisit, että lääkäri
Dubanin pää katkaistaisiin, koska vihaat häntä, vaikka hän ei ole
milloinkaan tehnyt sinulle pahaa. Mutta minä varon sitä tekemästä,
etten saisi katua, kuten tuo mies papukaijansa surmaamista.
-- Armollinen kuningas, visiiri vastasi, -- papukaijan kuolema oli vain
pikkuseikka, enkä luule linnun isännän sitä kauan surreen. Mutta miksi
pelkosi tehdä vääryyttä viattomalle miehelle estäisi sinua surmaamasta
tätä lääkäriä? Ei minua kateus tee hänen vihollisekseen. Jos syytökseni
on väärä, ansaitsen saman rangaistuksen kuin muuan visiiri josta
sinulle kerron, oi kuningas, jos suvaitset kuunnella minua: