Oli kerran kuningas, joka sairasti pitaalitautia, ja hänen lääkärinsä
olivat turhaan yrittäneet parantaa häntä. Vihdoin hänen hoviinsa saapui
hyvin taitava lääkäri nimeltä Duban. Hän oli kokenut luonnontutkija ja
ymmärsi täydellisesti kasvien ja rohtojen hyvät ja huonot ominaisuudet.
Kuultuaan mikä tauti kuningasta vaivasi ja että lääkärit olivat
hylänneet hänet parantumattomana Duban pyrki hänen luokseen.
-- Minä tiedän, hän sanoi alamaisen tavanmukaisten tervehdysten
jälkeen, -- että lääkärisi, oi kuningas, eivät ole kyenneet parantamaan
sinua pitaalista. Mutta jos suvaitset vastaanottaa palvelukseni, lupaan
tehdä sinut terveeksi juottamatta sinulle karvaita rohtoja ja ilman
ulkopuolista käsittelyä.
Kuningas vastasi: -- Jos kykenet täyttämään lupauksesi, teen sinut ja
sinun jälkeläisesi rikkaiksi. Saat koettaa.
Lääkäri palasi asuntoonsa, teki onton nuijan ja pani sen kädensijaan
rohtoja. Hän valmisti myös tarkoitukseensa sopivan pallon. Ja nämä
kapineet mukanaan hän saapui seuraavana aamuna kuninkaan luo sanoen: --
Oi kuningas, nouse ratsun selkään ja ryhdy lyömään tätä palloa
nuijalla, kieritä sitä, kunnes kätesi ja ruumiisi hikoilevat. Kun
lääke, jonka olen pannut nuijan onttoon kädensijaan, on kätesi
hankauksesta kuumentunut, se tunkeutuu läpi koko ruumiisi, ja heti kun
olet alkanut hikoilla, voit luopua urheilusta, sillä silloin lääke on
vaikuttanut. Palatsiin palattuasi sinun on heti mentävä kylpyyn,
annettava pestä itsesi hyvin ja hangata ihosi sileäksi. Käy sitten
vuoteeseen, ja huomenna noustessasi olet terve.
Kuningas otti nuijan ja löi palloa, jonka hänen kanssaan pelaavat
upseerit aina palauttivat hänelle. Hän leikki niin kauan, että hänen
kätensä ja koko ruumiinsa olivat kovasti hiessä, ja sitten nuijan
varteen suljettu lääke vaikutti, kuten lääkäri oli sanonut. Sen jälkeen
kuningas lopetti leikkinsä, palasi palatsiinsa, meni saunaan ja
noudatti hyvin tarkoin lääkärin määräyksiä.
Aamulla herätessään hän havaitsi yhtä ihmeissään kuin riemuissaankin,
että pitaali oli lähtenyt ja hänen ruumiinsa oli yhtä puhdas kuin jos
siinä ei olisi koskaan mitään tautia ollutkaan. Pukeuduttuaan hän lähti
heti neuvostosaliinsa, nousi valtaistuimelleen ja näyttäytyi
hovimiehilleen, jotka uteliaina tietämään mitä uusi lääke oli
vaikuttanut saapuivat sinne aikaisin ja ilmaisivat suurta iloa
nähdessään kuninkaan täydellisesti parantuneen.
Astuttuaan saliin lääkäri Duban kumartui valtaistuimen eteen koskettaen
kasvoillaan lattiaa. Hänet huomatessaan kuningas käski hänen istua
viereensä, esitteli hänet saapuvilla oleville ja ylisti häntä hänen
ansionsa mukaan. Mutta hän ei pysähtynyt siihenkään, vaan antoi
lääkärille uusia armon ja suosion osoituksia joka päivä.
Mutta kuninkaalla oli visiiri, joka oli saita, kateellinen ja
luonnostaan kykenevä kaikenlaiseen häijyyteen. Hän ei voinut
kadehtimatta katsella, mitä kaikkia lahjoja lääkärille annettiin, ja
päätti sen vuoksi alentaa hänen arvoaan kuninkaan silmissä. -- Suuri
hallitsija, hän sanoi kuninkaalle, -- onko viisasta, että siedät
luonasi miestä joka hyvinkin saattaa olla vihollisesi lähettämä
henkeäsi väijymään?
-- Ei ei, visiiri, kuningas keskeytti, -- olen varma, että lääkäri
jota epäilet lurjukseksi ja petturiksi on miesten parhaita ja
kunnollisimpia. Tiedäthän että hän paransi minut pitaalistani. Jos hän
olisi väijynyt henkeäni, miksi hän sitten pelasti minut? Hänen olisi
vain tarvinnut jättää minut tautiani potemaan. Huomaan, että hänen
kunnollisuutensa herättää kateuttasi, mutta älä luule, että minua
voidaan syyttömästi yllyttää häntä vastaan. Kerronpa sinulle mitä eräs
visiiri sanoi herralleen, kuningas Sinbadille, estääkseen häntä
surmauttamasta poikaansa prinssiä. Esitettyään, että kuninkaan tulisi
varoa tekemästä sellaista mikä johtui toisen vihjauksesta, se visiiri
kertoi seuraavan tarinan: