Oli iäkäs kalastaja, joka oli niin köyhä että töin tuskin ansaitsi
elatuksen itselleen, vaimolleen ja kolmelle lapselleen. Hän meni joka
päivä aamulla varhain pyydystykselle ja oli laatinut itselleen lain
ettei laskisi verkkojaan useammin kuin neljästi vuorokaudessa. Eräänä
aamuna hän lähti kalastusretkelleen kuutamossa ja riisuutui meren
rannalle päästyään. Kolme eri kertaa hän laski verkkonsa ja sai raskaan
vedettävän. Mutta hänen kuvaamattomaksi pettymyksekseen se osoittautui
ensi kerralla aasinraadoksi, toisella kertaa vedestä nousi kivillä
täytetty vasu ja kolmannella joukko mutaa, näkinkenkiä ja leviä.
Kun päivä alkoi kajastaa, hän luki rukouksensa, sillä hän oli hurskas
muhamettilainen, ja uskoi itsensä kaikkine huolineen Luojansa haltuun.
Sen tehtyään hän heitti verkkonsa neljännen kerran ja veti ne, kuten
äskenkin, perin vaivalloisesti ylös. Mutta kalojen asemesta hän löysi
vain punakellervän vaskiastian johon oli painettu sinetti. Onnenpotkaus
riemastutti häntä. Myyn sen vaskenvalajalle, hän tuumi, ja ostan
rahoilla vakallisen jauhoja.
Hän tarkasti astiaa joka puolelta ja ravisti sitä koettaakseen
läiskähtelikö sen sisällys, mutta ei kuulunut mitään. Se seikka ja
lyijykanteen painettu sinetti saivat hänet otaksumaan, että astiassa
oli jotakin arvokasta. Ottaakseen asiasta selvän hän tarttui veitseen
ja avasi astian. Hän käänsi suun alaspäin, mutta astiasta ei tullut
mitään. Se kummastutti häntä äärettömästi. Hän asetti kapineen eteensä,
ja tarkastaessaan sitä huolellisesti hän näki sen sisältä nousevan
sankkaa savua, joka pakotti hänet pikaisesti vetäytymään muutaman
askeleen taaksepäin.
Savu kohosi pilviin ja leviten merelle ja rannikolle taajeni sankaksi
sumuksi, joka kovin hämmästytti kalastajaa, kuten hyvin voimme
käsittää. Kun astiasta oli tullut kaikki savu, se kerääntyi, tiivistyi
ja hahmottui hengeksi, joka oli kaksin verroin niin pitkä kuin
kookkaimmat jättiläiset. Hirviön nähdessään kalastaja olisi kernaasti
paennut, mutta hän säikähti niin kovasti ettei päässyt liikahtamaan
paikaltaan.
Henki tuijotti kalastajaan hurjin katsein ja huudahti pelottavalla
äänellä: -- Valmistaudu kuolemaan, sillä minä tapan sinut.
-- Miksi sinä minut tappaisit? kalastaja kysyi. -- Enkö vasta ikään
vapauttanut sinut? Oletko jo unohtanut ystävällisyyteni?
-- Kyllä minä sen muistan, henki sanoi, -- mutta se ei tuota sinulle
pelastusta. Vain yhden suosion voin sinulle myöntää.
-- Ja mikä se on, kalastaja kysyi.
-- Sallin sinun valita millä tavoin toivot minun surmaavan sinut, henki
vastasi.
-- Mutta millä olen sinut vihoittanut, kalastaja kysyi. -- Tämäkö on
palkkio sinulle tekemästäni palveluksesta?
-- En voi menetellä toisin, henki lausui, -- ja jotta tietäisit syyn
siihen, niin kuuntelehan tarinaani:
Olen niitä kapinallisia henkiä, jotka ryhtyivät vastustamaan taivaan
tahtoa. Salomo, Daavidin poika, käski minun tunnustaa valtansa ja
alistua käskyihinsä. Minä kieltäydyin ja sanoin hänelle, että
mieluummin jäisin alttiiksi hänen suuttumukselleen kuin vannoisin
vaadittua uskollisuutta. Rangaistakseen minua hän sulki minut tähän
vaskiastiaan, ja jotta en voisi murtaa vankilaani, hän painoi
lyijykanteen sinettinsä, johon oli kaiverrettu Allahin suuri nimi.
Sitten hän antoi astian eräälle hengelle käskien sitä heittämään minut
mereen.
Vankeuteni ensimmäisellä vuosisadalla vannoin, että jos joku minut
vapauttaisi ennen kuin sata ajastaikaa oli kulunut, tekisin hänet
rikkaaksi. Toisella vuosisadalla vannoin valan, että avaisin kaikki
maan aarteet sille joka päästäisi minut vapauteen. Kolmannella lupasin
tehdä pelastajastani mahtavan itsevaltiaan, olla aina hengessä hänen
lähellään ja täyttää joka päivä kolme hänen pyyntöään, olkoot ne mitä
laatua tahansa. Vihdoin vannoin suuttuneena tai pikemminkin hulluna
raivosta, kun täytyi olla niin kauan vankina, että kuka tahansa minut
vapauttaisi, surmaisin hänet armotta enkä soisi hänelle muuta suosiota
kuin ehdonvallan määrätä kuolemansa laadun. Ja koska sinä tänään olet
minut vapauttanut, myönnän sinulle valintaoikeuden.
Kalastaja tuli ylen murheelliseksi, ei niinkään itsensä tähden kuin
kolmen lapsensa kohtalosta, ja valitti kurjuutta johon heidän hänen
kuolemansa jälkeen täytyi joutua. Hän yritti lepyttää henkeä ja sanoi:
-- Sääli minua ja ajattele palvelusta jonka olen sinulle tehnyt.
-- Johan sanoin sinulle, henki vastasi, -- että juuri sen vuoksi minun
täytyykin sinut tappaa. Älä hukkaa aikaa, se ärähti sitten, -- mitkään
selittelysi eivät saa minua luopumaan aikeestani. Ilmoita minulle
viivyttelemättä mikä kuolema sinusta on mieluisin.
Hätä keinon keksii. Kalastajan päähän pälkähti sotajuoni. -- Koska
minun siis täytyy kuolla, hän virkkoi hengelle, niin alistun taivaan
tahtoon, mutta vannotan sinua sen suuren nimen kautta, joka oli
kaiverrettuna profeetta Salomon, Daavidin pojan, sinettiin, että
vastaat vilpittömästi sinulle tekemääni kysymykseen.
Kun henki havaitsi, että vannottaminen pakotti hänet varmaan
vastaukseen se vapisi ja sanoi kalastajalle: -- Pyydä mitä vain haluat,
kunhan vain teet sen nopeasti.
-- Haluaisin tietää, olitko todellakin tuossa astiassa. Rohkenetko
vannoa suuren Allahin nimen kautta?
-- Kyllä, henki vastasi, -- vannon hänen suuren nimensä kautta, että
todella olin siellä.
-- Sitä en mitenkään saata uskoa, kalastaja selitti, -- astiaan ei
mahtuisi edes toista jalkaasi -- kuinka silloin on mahdollista että
koko ruumiisi olisi ollut siellä?
-- Mitä, henki ihmetteli, -- etkö usko minua edes juhlallisen valan
vannottuani?
-- En tosiaan usko, kalastaja sanoi, -- enkä voi sinua uskoa ennen kuin
menet takaisin astiaan.
Hirviön ruumis hajaantui ja muuttui savuksi, joka taaskin levisi yli
koko rannikon, ja vihdoin se kokoonnuttuaan yhteen alkoi uudestaan
solua astiaan, kunnes mitään siitä ei jäänyt ulkopuolelle. Silloin
kalastaja tarttui lujasti lyijykanteen, työnsi sen kiireesti astian
suulle ja huudahti: -- Henki, nyt on sinun vuorosi rukoilla minulta
suosiota. Mutta minäpä viskaankin sinut takaisin mereen josta sinut
nostin ja sitten rakennan rantamalle majan jossa asun ja varoitan
kaikkia kalastajia, jotka saapuvat laskemaan verkkojaan,
sinunlaisestasi häijystä hengestä, joka on vannonut tappavansa
vapauttajansa.
Henki ei laiminlyönyt mitään millä luuli voivansa taivuttaa kalastajan
suopeaksi. -- Avaa astia, se sanoi, -- ja anna minulle vapauteni, niin
lupaan palkita sinut täysin tyydyttävästi.
-- Sinä olet pettäjä, kalastaja vastasi. -- Ansaitsisin menettää
henkeni, jos olisin kyllin hupsu uskoakseni sinua. Varmaan kohtelisit
minua samalla tavalla kuin eräs kreikkalainen kuningas kohteli lääkäri
Dubania. Se on tarina, jonka haluan sinulle kertoa. Kuuntelehan siis: