Tiedä, oi mahtava henkien ruhtinas, vanha mies sanoi, -- että meitä on
kolme veljestä: nämä mustat koirat ja minä. Kuollessaan isämme jätti
meille tuhat sekiiniä kullekin. Sillä summalla me kaikki ryhdyimme
harjoittamaan kauppiaan ammattia. Veljeni päättivät matkustella ja
tehdä kauppaa vieraissa maissa.
Vuoden kuluttua he palasivat köyhinä ja kurjina menetettyään kaiken
omaisuutensa onnettomissa yrityksissä. Lausuin heidät tervetulleiksi
kotiin, ja koska onni oli ollut minulle myötäinen, annoin heille
kummallekin tuhannen sekiiniä auttaakseni heidät jälleen liikeuralle.
Jonkin ajan kuluttua he tulivat luokseni ehdottaen, että lähtisin
heidän kanssaan kauppamatkalle. Kieltäydyin heti. Mutta vastusteltuani
viisi vuotta heidän kehotuksiaan he saivat alituisilla houkutteluillaan
minut vihdoin luopumaan päätöksestäni.
Mutta kun aika tuli, jolloin meidän oli ostettava yritystämme varten
tarpeellisia vaihtotavaroita, havaitsin heidän tuhlanneen kaikki, niin
että heille kummallekin antamastani tuhannesta sekiinistä ei ollut
kolikkoakaan jäljellä. En moittinut heitä. Päinvastoin, koska
omaisuuteni nyt oli kasvanut kuudeksituhanneksi sekiiniksi, annoin
heille jälleen tuhat kultarahaa kummallekin ja ottaen yhtä suuren
summan itse mukaani kaivoin jäljelle jääneet kolmetuhatta maahan taloni
nurkalle. Ostimme tavaroita ja lastattuamme ne laivaan jonka olimme
yhteisesti vuokranneet lähdimme myötäisessä tuulessa merelle. Kaksi
kuukautta purjehdittuamme saavuimme onnellisesti satamaan, jossa
astuimme maihin ja myimme tavaramme hyvällä voitolla. Varsinkin minä
myin osuuteni niin edullisesti, että sain kymmenkertaisen hinnan.
Ollessamme valmiit lähtemään kotimatkalle tapasin merenrannalla nuoren,
hyvin kauniin, mutta kehnosti puetun naisen. Hän asteli sirosti
luokseni, suuteli kättäni ja rukoili hartaasti että naisin hänet.
Vastustelin hiukan, mutta hän esitti ehdotuksensa puolesta varsin monta
seikkaa vakuuttaakseen minulle, että minun ei tulisi hänen köyhyytensä
tähden hylätä tarjousta ja että minulla olisi syytä olla hänen
käytökseensä erinomaisen tyytyväinen, ja niinpä lopulta myönnyin.
Teetin hänelle kunnollisen puvun, ja kun olimme asianmukaisesti
vahvistaneet avioliittomme, otin hänet mukaani laivaan, ja nostimme
purjeet. Havaitsin vaimollani olevan niin paljon hyviä avuja, että
rakkauteni häneen kasvoi päivä päivältä. Veljeni taas, jotka eivät
olleet hoitaneet asioitaan yhtä menestyksellisesti kuin minä,
kadehtivat onneani ja menivät ilkeydessään niin pitkälle, että alkoivat
juonitella ottaakseen minut hengiltä. Sitten he eräänä yönä vaimoni ja
minun nukkuessa heittivät meidät molemmat mereen.
Tuskin olin pudonnut veteen, kun vaimoni nosti minut ylös ja kantoi
eräälle saarelle. Päivän tullen hän sanoi minulle: -- Näet, puolisoni,
että pelastamalla henkesi en ole huonosti maksanut minulle osoittamaasi
ystävällisyyttä. Tiedä siis, että olen haltiatar. Liikuskellessani
rantamalla sinun ollessasi astumaisillasi laivaasi, tahdoin koetella
kunnollisuuttasi ja esiinnyin sinulle valepuvussa. Sinä olet
käyttäytynyt minua kohtaan jalomielisesti, ja iloitsen saamastani
tilaisuudesta osoittaa sinulle kiitollisuuttani. Mutta minä olen kovin
suuttunut veljiisi, eikä minua tyydytä muu kuin heidän kuolemansa.
Kuuntelin hänen puhettaan ihaillen ja ihmetellen. Kiitin keijukaista
parhaani mukaan hänen minulle osoittamastaan suuresta ystävyydestä. --
Mutta, arvoisa rouva, sanoin, pyydän kuitenkin, että suot veljilleni
anteeksi. Vaikka he ovat antaneet minulle kuinkakin suurta
närkästymisen aihetta, en ole niin julma että haluaisin heidän
kuolemaansa. Kerroin hänelle mitä olin heidän hyväkseen tehnyt, mutta
se vain kiihotti hänen kiukkuaan, ja hän huudahti: -- Minun täytyy heti
lähteä ajamaan niitä kiittämättömiä pettureita takaa ja toimittaa
heille nopea kosto. Tahdon särkeä heidän laivansa ja hukuttaa heidät
meren syvyyteen.
-- Hyvä haltiatar, vastasin, -- hillitse taivaan tähden vihasi.
Ajattele että he ovat veljiäni ja että meidän tulee palkita paha
hyvällä.
Näillä sanoilla lauhdutin hänen vihansa, ja heti kun olin lopettanut
puheeni, hän kuljetti minut silmänräpäyksessä saarelta oman asuntoni
katolle. Astuin alas, avasin ovet ja kaivoin kätkemäni kolme tuhatta
sekiiniä esiin. Menin sitten puotiini, jonka myös avasin, ja naapurini,
kauppiaat, tulivat onnittelemaan minua paluuni johdosta.
Kun menin huoneisiini, näin siellä kaksi mustaa koiraa, jotka tulivat
luokseni nöyrän alistuvina häntä koipien välissä. En voinut käsittää,
mitä se merkitsi ja jouduin kovin hämilleni. Mutta haltiatar, joka heti
ilmestyi, sanoi: -- Rakas puolisoni, älä ihmettele nähdessäsi koirat.
Ne ovat sinun veljesi. Hätäännyin selityksestä ja kysyin, mikä voima
heidät oli siten muuttanut. -- Minä sen tein, hän sanoi, -- ja samalla
kertaa upotin heidän laivansa. Sinäkin menetit tavarasi, jotka olivat
laivassa, mutta korvaan ne sinulle toisella tavalla. Mitä veljiisi
tulee, olen tuominnut heidät elämään viisi vuotta tuossa hahmossa.
Petollisuudestaan he ansaitsevat sen rangaistuksen liiankin hyvin. Näin
sanottuaan ja ilmoitettuaan minulle, missä voisin kuulla hänestä,
haltiatar katosi.
Kun nuo viisi vuotta nyt ovat loppuun kulumassa, vaellan häntä
etsimässä. Tämä on tarinani, oi henkien henki! Eikö se sinusta ole
perin omituinen ja ihmeellinen?
-- Sen myönnän, henki vastasi, -- ja siksipä suon kauppiaalle anteeksi
toisenkin puolen rikoksesta jonka hän on minua vastaan tehnyt. Näin
lausuen henki nousi ja hävisi savupilveen kauppiaan ja molempien
vanhusten suureksi riemuksi.
Kauppias ei laiminlyönyt osoittaa asianmukaista kiitollisuutta
molemmille pelastajilleen. Nämä riemuitsivat nähdessään hänet vaarasta
pelastuneena ja sanoen hänelle jäähyväiset lähtivät kumpikin omille
teilleen. Kauppias palasi vaimonsa ja lastensa luo ja vietti lopun
elämäänsä rauhassa heidän parissaan.