Parannuttuaan Anita, oli väsymätön keksimään uusia huvituksia. Paitsi
alituisia matkoja kaupunkiin Lyylin ja hänen miehensä tai jommankumman
seurassa hän löysi puuhaa heille heidän omalla paikkakunnallaan. Hän
oli näet siellä johtava henkilö, sikäläisen elämän kaikki kaikessa,
sen sielu. Hän olikin siksi puheenjohtajana kaikissa yhdistyksissä ja
seuroissa. Luonnollista oli siis, että hän veti mukaansa nyt myöskin
Lyylin ja, mihin voi, tämän miehen.
Oli tullut elokuu. Siihen aikaan tapasi V.P.K. panna toimeen suuret
arpajaiset iltaman ohessa, jolloin m.m. esitettiin joku näytelmäkappale
ja tanssittiin. Tähän tilaisuuteen oli keksittävä ohjelmaa.
Arpajaispuolen johdon ja hoidon jätti Anita Lyylille, joka
käytännöllisenä talous- ja käsityöihmisenä oli siihen toimeen hänen
mielestään sopivin. Lyyli sai nyt häärätä sen seudun muitten rouvien
ja neitosten parissa, hän, joka juuri oli vilkkaampaa seuraa kaivannut
heidän entisellä asemallaan. Vieläpä hän piti kunnianaan saada olla
ikäänkuin johtavassa asemassa hänkin, vaikkakin Anitan apulaisena.
Hän ei heti tullut ajatelleeksi, kuinka ovelasti Anita oli asiat
järjestänyt, ennenkuin sitten huomasi, että hänet tavallaan olikin
syrjäytetty, hänen huomionsa käännetty toisaanne.
Iltamaohjelman valmistamisen otti Anita näet kokonaan omiin käsiinsä.
Ja koska hänen miehensä, suuritöisen ammattinsa tähden, ei koskaan
ollut mukana tämmöisissä askareissa, niin sai kuin saikin Anita
Einon mukaansa, eritoten näytelmän esittämiseen, tämä kun oli tullut
lausuneeksi olleensa ennen joskus seuranäytelmissä mukana. Vaikka
mies alussa vähän vastustelikin, hänen täytyi lopulta taipua, kun ei
sopinut kieltäytyäkään paikkakunnalle hiljattain muuttaneena, tämä
kun olisi voitu tulkita jonkinlaiseksi ylpeydeksi. Lisäksi hän omasta
puolestaankin halusi tulla tunnetuksi ja saavuttaa kuntalaisten suosion.
Sitten heräsi kysymys, mikä näytelmä oli otettava esitettäväksi V.P.K:n
iltamassa. Anita ja Eino kävivät yhdessä työhön käsiksi. Edellinen oli
johtava sielu taaskin, hän kun oli paljon nähnyt ja paljon lukenutkin.
Niinpä he yhdessä tarkastelivat pikkunäytelmiä, ja punnitsivat
näyttelijäkykyjään. Mutta tehtävä oli vaikea.
Yht'äkkiä välähti ajatus Anitan aivoissa. Hän tahtoi saada
esitettäväksi sellaisen kappaleen, jossa Eino olisi hänelle osien
mukaan sopiva vastanäyttelijä. Hän halusi hartaasti, että hänen
suhteensa Einoon siinäkin tilaisuudessa edistyisi ja vahvistuisi.
Samalla piti myöskin yleisön edessä Einon sydämen salaisuuden paljastua
tälle itselleenkin. Heidän väliensä piti näin kiristyä ja edistyä.
Niiden paulojen, jotka hän oli uhrinsa ympäri saanut heitetyksi, piti
yhä enemmän lujittua, niin ettei minkäänlaiseen perääntymiseen enää
olisi mahdollisuutta. Ja Anita tunsi omassa sydämessään tämmöisen
asiantilan välttämättömäksi. Hänkään ei tahtonut eikä voinut enää
otettaan hellittää, sitä otetta, jonka hän heti alusta alkaen oli
toisesta saanut. He olivat molemmat joutuneet kaltevalle pinnalle,
jota myöten vyöryivät kuin pyöreä kivi, yhä alemmaksi minkään esteen
voimatta enää heitä pysähdyttää.
Eino ehdotti huvinäytelmää sopivaksi sekä heidän omaan esityskykyynsä
että myöskin itse tilaisuuteen ja yleisön makuun. Mutta siinä
teki Anita tenän. Asia oli otettava vakavalta kannalta. Hänen
vastanäyttelijänsä — siksi piti Einon tulla, — oli sisäisesti
alistuttava; hänet oli nöyryytettävä ja hän oli nöyrtyvä. Hänen tuli
purkaa rakkautensa Anitalle tulisella kiihkolla, jopa siinä määrin
intohimoisesti, että oli valmis pistämään tikarin rintaansa, vaipumaan
hänen eteensä polvilleen, kuolemaan hänen jalkojensa juureen.
— Minä tiedän kappaleen, josta muutama kohtaus sopisi meille
molemmille mainiosti, — selitti Anita. Kappale tosin sinänsä on
aivan liian vaikea, mutta eihän yleisömme täällä voi meiltä liikoja
vaatiakaan, ja arvostelusta, siitä, mitä ihmiset sanovat, välitämme
viis. Pääasiahan on, että arpajaiset onnistuvat. — Näytelmän sankari
on rakkautta kaipaava, sankaritarta rajusti tavoitteleva nuorukainen,
tämä taas tunteitaan salaava, mutta siitä huolimatta häneen
rakastunut nainen, joka kärsii, kärsii äärettömästi toivottomassa,
ylitsepääsemättömien esteitten ympäröimässä asemassaan. Mutta lopulta
nainen saattaa kuitenkin osoittaa, minkä uhrauksen hän suuren
rakkautensa tähden tekee ja voi tehdä lempensä esineelle.
Tuli hetkisen äänettömyys. Anita katsoi Einoon, joka loi silmänsä
poispäin.
— Meidän tulee olla varovaisia, — sanoi Eino kotvan kuluttua. — Emme
saa antaa aihetta ihmisten juoruihin. Luulen jo muutenkin, että meihin
katsotaan pitkään, meitä ruvetaan epäilemään.
— Pyh! Itse tiedät, ettei ihmisillä ole vähintäkään syytä epäilyksiin.
Minä puolestani en välitä koskaan kenestäkään mitään.
— Mutta minä kyllä, — vastasi Eino.
— Eihän ihmisillä ole muuta tekemistä kuin juoruta ja valehdella,
panetella ja mustata lähimmäisiään. Sehän on heidän jokapäiväinen
leipänsä, — jatkoi Anita melkein vihaisesti.
— Minulla ei ole vielä noin surullista kokemusta, — puolustihe Eino.
— Mutta minulla on. Ja se pitää paikkansa, — tuli jälleen nopeasti
Anitan suusta. — Kuka tietää, ehkä sinäkin vielä saat sen kokea.
— Mahdollista, — vastasi Eino. — Mutta tarkoittamaasi osaa minä en
voi näytellä.
— Se on ikävä, sanoi Anita, kaksimielinen ajatus päässään. — Mutta
olen varma, että sen joskus vielä opit, — vihjasi hän samaan suuntaan
Einon kuitenkaan huomaamatta tarkoitusta.
— Ajatellaan muuta, toista kappaletta, — esitti Eino. — Jos nyt
kerran pitää olla semmoinen rakkausnäytelmä, — huvinäytelmä olisi
minun mielestäni ollut parempi — niin otetaan Märtta Lejonhufvud.
Se on sievä pikku näytelmä, jonka olen kerran nähnyt. Jos siihen
kykenee saamaan tunnelmaa, niin se voi olla mielenkiintoinen. Mutta
sitäkään ei ole helppo esittää. Sitäpaitsi siinäkin on rakkauden
tunnustus, semmoinen, joka, loppuu siten, että nuori Svante Sture
heittäytyy polvilleen kuningatar Margaretan eteen ja aikoo pistää
tikarin rintaansa. Mutta samalla tulee kuningas Kustaa Vaasa sisään,
ja Margareta, Svante Sturen nuoruuden lemmitty, jonka kuningas,
Sturen ollessa poissa Lübeckissä, on nainut, pelastaa Sturen ja
tilanteen ilmoittamalla, että Sture pyytääkin hänen sisartaan Märtta
Lejonhufvudia puolisokseen. — Minä tietysti esittäisin kuninkaan osan,
jo senkin vuoksi, että olen pitkä mies niinkuin Kustaa Vaasa kuuluu
olleen — lopetti Eino.
Siitä syntyi kinaa. Romanttisen aiheen vuoksi Anita hyväksyi näytelmän,
mutta Einon oli näyteltävä rakastajan osaa. Hänellä oli muka tiedossa
toinen kookas mies kuninkaaksi. Ja vaikka Eino edelleen viittasi
pahojen kielten mahdollisiin vertailuihin kappaleen henkilöiden ja
heidän välillään, niin ei Anita enää antanut perään.
— Joutavaa arkuutta, — sanoi hän Einolle. — Me näyttelemme sen
kappaleen, se on päätetty. — Sinä lankeat polvillesi minun eteeni
yleisön nähden, siinä kaikki, mitä haluan. Sinä olet sydämessäsi minun,
vaikka pakosta luovutankin sinut toiselle.
Siinä oli jälleen salainen viittaus hänen omiin tarkoituksiinsa, jotka
Eino nyt ymmärsi varsin hyvin.