Koska kertomukseemme astuu esille kolme merkillistä henkilöä, niin on
tarpeellinen heidän kanssaan tutustua jo ennakolta, että tapausten
juoksussa heidät paremmin käsittäisimme.
Aivan Kirrilän likimäinen naapuri oli Rehkonen, jonka isäntää kutsumme
Rehkoseksi. Hän, vaimonsa Pirko ja heidän tyttärensä Kirsti, ovat
kysymyksessä olevat henkilöt. Itse Rehkonen oli hyvä-luontoinen,
hajamielinen mies, joka ei olisi tahtonut kenenkään mieltä pahoittaa ja
sentähden hän koki elää, olla ja tehdä jokaiselle mieliksi. Mutta jota
enemmän.
Hän koki tuolla monimielisyydellä voittaa ihmisien kunnioitusta ja
suosiota, sitä enemmän sai hän vihollisia ja ylönkatsojia, sillä
viimein suuttuivat häneen kaikki. Hän oli kirjoittava mies, mutta kun
hän oli haja- ja löyhämielinen, sotkei ja porkkasi hän ihmisien asiat
aivan nurin, ett'ei niistä kukaan enään ollut selvää saada. Tuo
kirjoituksen laita oli hänessä herättänyt suuren oman rakkauden ja hän
pakkausi polkuhinnasta käsiksi kaikkiin kirjallisiin toimiin, ja
tavallisesti sanoi hän: "kyllä minä tiedän" ja "minä olen semmoinen
mies, että..."
Hänen vaimonsa ja tyttärensä olivat täysi järkisiä ihmisiä, mutta niin
tielletulemattomia räähkiä, ett'ei heille vertaa tietty. Tytär oli
perinyt äitinsä myrkyllisen luonnon ja saanut yhtä huonon kasvatuksen
kuin hänkin. Tytär oli naimisissa ja asui miehensä kanssa vanhempiensa
kodissa; hän piti salakauppaa ja osti vähittäin jyviä keneltä vaan sai,
vaikka väliin tiedettiin tuotujen jyvien olevan varastetuita.
Vaikka isä, äiti ja tytär olivat niin eriluontoiset, oli heillä
kaikilla kumminkin semmoinen ominaisuus, että he hirmuisesti kadehtivat
muita ihmisiä, ja sentähden sekausivat he niinkuin rapakko rattaasen
ihmisien joka asiaan, mikä vaan oli heidän ulottuvissaan, ja niissä
ajoivat he asiaansa niin kavalasti ja pirullisesti, kun vaan voivat,
sillä heillä ei ollut omaatuntoa ollenkaan.
Rehkos-riepu oli vaimonsa ja tyttärensä käsissä tahdottomana
välikappaleena, sillä talossa vallitsi täydellinen akkavalta, sanan
oikeassa merkityksessä, ja Rehkosen oli täydellisesti heidän tahtonsa
alle antauminen, jos hänen oli mielensä korvuksiansa eheöinä säilyttää.
* * * * *
Kirrilässä ei ollut nyt muusta puhettakaan kuin Martin naimisesta, eikä
muuta tekemistä, kuin estää Martin naimasta Ainaa ja toimittaa hänelle
Sussoa.
Juuri kun Kirrillä ja Katrulla oli taas parhaana työnä Ainan
haukkuminen ja parjaaminen, töytää Rehkosen tytär, Kirsti, huoneesen,
tohisten, hajalla hiuksin ja hengästyksissään.
"Hyvänen aika! Oletteko kuulleet mitä Kolkkilassa on tapahtunut?' kysyi
hän hätäyksissään heti huoneesen tultuansa.
"Emme. Mitä?" kysyi Katru.
"Vai ette ole kuulleet! Kolkilta on varastettu", selitti Kirsti.
"Mitä Jumalan tähden sieltä on varastettu?" hätäili Katru, unhottaen
hetkeksi vihansa.
"Jyviä", selitti Kirsti.
"Mistä sen tiedät?"
"Kolkki tuli juuri syynäämästä ja jäi meille", sanoi Kirsti.
"Missä varastetut jyvät ovat tavatut, koska niitä on jo tiedetty
syynätäkin?" kysyi Kirri.
"Niin jyvät olleet? -- yhy -- yhy yhy -- niin, ne ovat olleet
tuolla, tuolla -- tuolla -- -- ne ovat tuotu tuonne -- tuonne --
kauppamiehelle ja myöty sinne", soperteli Kirsti hätäyksissään ja
ryiskellen teko-yskää, kun ei ollut keksiä uutta valhetta,
peittääksensä menneitä ja tulevia valheitansa.
"Kuka jyvät on kauppamiehelle tuonut?" kysyi Kirri.
"Torpan ukko, joka aina on semmoisien asiamiehenä", sanoi Kirsti.
"Ja varas sitten?" utasi Kirri yhä edelleen.
"Arvaattehan sen jo edeltäkin päin, ett'ei varas ole muualta kuin
kotoa", sanoi Kirsti.
"Kotoa! ja kuka sieltä?"
"Vieläkö tuota nyt kysytte? Kuka se muu on ollut kuin Aina. Hänhän
jyvät oli tuonut torpan ukolle. Vai ette te vielä tiedä, että hän
varastaa kotoaan niin hirmuisesti. Mutta kävipä kettu kerran käpyyn,
oikeen isoon käpyyn, julki Jumalan ja ihmisten", liehkasi ja valehteli
Kirsti.
"Semmoista se on! hym!" kummaili Kirri.
"Vieläkö nyt epäilet?" kysyi Katru tohtunuisena Kirriltä.
"En ensinkään. Niinkuin olen sanonut ja päättänyt, niin sen asian
käymänkin pitää -- vielä hyvän päälle varaskin, hyi; hän ei sovi
seinillekään, saatikka sitten meille, sanoi Kirri vakuutettuna.
"Rupea sinä, Kirsti, toimittamaan Sussoa meille miniäksi! Hänen me
mielellämme ottaisimme", sanoi Katru Kirstille, samassa iskien hänelle
silmää.
Kirsti parka ei ymmärtänytkään tuota kuvallista ja kavalaa emännän
kuvakieltä, jonka tarkoituksena oli isännälle ilmoittaa, ett'ei Susso
vielä muka tiedä koko asiasta mitään, ja tuon ymmärtämättömyytensä
vuoksi rupesi hän koko kurkulta hoveltamaan, että oli siihen läkähtyä.
"Voi kuulkaa hyvä emäntä! Susso on parina iltana käynyt meillä ja hän
on pyytänyt minun sitä samaa teillä toimittamaan -- voooi -- se on
kauv..."
"Eihän kai Susso ole sinua pyytänyt toimittamaan?" sanoi Katru,
katkaisten Kirstin puheen, saadaksensa siten hänen huomaamaan ja
lakkaamaan tuosta hänelle tällä kerralla vastahakoisesta puheesta.
"Onpa niinkin Susso minua pyytänyt toimittamaan ja hän on kauvan
minulle sitä puhunut, aina siitä asti jo hienosti, kun Martti leskeksi
jäi ja sitten aina kiihkeämmin kun rupesi huhuja kuulumaan Martin
suosiosta Ainaa kohtaan, tuota varasta -- pää-rosmoa kohtaan -- mutta
ei pidä tästä kenellekään puhua. Jumalista! Mitähän Susso sanoo, kun
hän saa tästä tiedon, ja tänä päivänä hän sen saakin. No, hän onkin
toista, kuin tuo Kolkin heittiö; niin minun käypi vihakseni koko otus,
että kirppuna purisin hammasteni raossa hänen -- ei pidä kenellekään
pu..."
Katru käveli hänen tykönsä ja nykäsi häntä hiljaa, jonkatähden Kirsti
pysäytti innokkaan puheensa. Sitten hän kuihkasi Kirstille hiljaa:
"miksi sinä isännän kuullen semmoisia puhut, että Susso on pyytänyt
toimittamaan!"
"Ettäkö Susso on sinun pyytänyt toimittamaan?" kysyi Kirri samassa
Kirstiltä.
"Ei vainenkaan, minä ilman -- aikojaan vaan sanoin, kun ma tiesin
asian menestyvän -- ilman aikojaan minä niin sanoin; ei Susso ole minua
pyytänyt toimittamaan", veti Kirsti hädissään sanojansa takaisin.
"Toimita nyt niin, että Susso tulee tänä iltana tänne!" sanoi Katru
ylevästi Kirstille.
"Sen teen mielelläni", sanoi Kirsti ja lähti halttasemaan pois.
"Hän on suora ja toimellinen ihminen tuo Kirsti", sanoi Katru Kirstin
pois mentyä.
"No, tuntuisipa hän muutoin siltä, mutta miksikä hän puhuu niin monella
lailla?" sanoi Kirri, harkiten Kirstin viimeistä puhetta.
"Hän suopi paljon hyvää meille ja siinä innossaan puhuu hän väliin
liikojakin, ei se ole mitään muuta", sanoi Katru.
"Niin tuo taitaa olla", sanoi Kirri huolettomasti.
Samassa tuli naapurin Maija huoneesen.
"Mitä kuuluu?" kysyi Katru.
"Eipä tuota mitään erinomaisia kuulu, mitä tänne kuulunee?" sanoi
tullut.
"Kuuluu tänne: Kolkkilasta on varastettu", sanoi Kirri, päästäksensä
käsiksi tuohon mieluiseen uutiseensa.
"Niin on", sanoi Maija.
"Jyviä".
"Niin".
"Kolkki on käynyt syynäämässä".
"Niin".
"Hän on löytänyt varastetut jyvänsä".
"Kauppamieheltä".
"Ei kun Kirstin aitasta", tokaisi Maija vastaan, kun kuuli asian
rupeavan menemään väärälle tolalle.
"Se on valhe, kauppamieheltä", intti Kirri.
"Se ei ole valhe, se on tosi, että jyvät löydettiin Kirstin aitasta",
intti Maija vastaan.
"Nyt se teiltä ylistetty Kolkin Aina on viimeinkin joutunut kiikkiin!"
sanoi Kirri, uskoen ainakin, että Aina oli varastanut.
"No, mitenkä?' kysyi Maija säikähtäen.
"Ettepä te kaikkia asioita tiedäkään tahi ette ole tietävinänne. Aina
on niiden jyvien varas, jotka Kolkki on käynyt noutamassa pois
kauppamieheltä; siinä yksi teidän kehuttunne pimeyden töitä", sanoi
Katru, hänkin todesta uskoen Kirstin valheellisen puheen.
"Herra Jumala, mitä puhutte!" huudahti Maija säikähtyneenä. "Jyvien
varashan on Kolkin renki, mistä te semmoisia tietoja olette saaneet?"
kysyi hän sitten.
"Kirsti lähti vasta täältä; hän puhui tarkalleen koko asian", selitti
Kirri.
"Voi hyvä Jumala, sitä Kirstiä! Kuinka tunnotoin hän lienee, kun vasten
parempaa tietoansa semmoisia puhuu! Kyllä kaiketi sekin on Kirstiltä
kotoisin, että jyvät ovat löydetyt kauppamieheltä?" puheli Maija
kauhistuksissaan.
"Niin onkin", vakuutti Kirri.
"Arvasinhan minä sen, mutta asian laita on totuudessa tämä: kauppamies
ei osta koskaan epäluulon alaisilta jyviä. Nytkin kun torpan ukko toi
kaupaksi hänelle jyviä ja kun kauppamies havaitsi ne riihikuiviksi,
laittoi hän sanan Kolkkilaan, jossa parast'aikaa puidaan talviriihiä.
Sitä tietä sai Kolkki tiedon ja tuli syynäämään. Kun kauppamies
kieltäysi niitä ostamasta, vei ukko ne Kirstille, jossa ne kyllä
kelpasivat. Kauppamiehen avulla osasi Kolkki suoraan Kirstille, jonka
monen turhan peittelemisen, valheen ja mutkan perästä täytyi tunnustaa
ottaneensa jyvät torpan ukolta ja mitata joka kappa Kolkille takaisin,
joita oli ummelleen tynnöri kahdeksantoista kappaa rukiita", selitteli
Maija.
"Niin, mutta eihän tuo teidän puheenne puhdistanut yhtään Ainaa
varkaudesta", sanoi Katru toivovasti.
"Se puhdistuu itsestänsä, kun ma vielä lisään. -- Kolkki meni oitis
torpan ukon kimppuun ja ukko raiskan täytyi tunnustaa ottaneensa Kolkin
rengiltä jyvät myötäväkseen. Kolkki taas renkiensä kimppuun, joista
erään -- asian näin selvän ollen -- täytyi tunnustaa, että hän on jyvät
vähitellen koonnut olkilatoon ja sitten sieltä toimittanut ne torpan
ukon myytäviksi. Kolkki olisi heti eroittanut rengin pois
palveluksesta, mutta kun hän itki ja rukoili ja lupasi parantaa
tapansa, niin Kolkki tahtoi häntä vielä koetella ja antoi hänen vielä
jäädä paikoillensa. -- Niin asiat totuudessa ovat", vakuutti Maija.
"Puhuttepa niin suurella varmuudella, kuin olisitte itse olleet
paikalla", sanoi Kirri.
"Itse en ole yhdessäkään noissa rettelöissä ollut saapuvilla, mutta
mieheni, Matti, oli Kolkilla vieraana miehenä joka tempussa; häneltä
olen tiedot saanut ja minun Mattini ei valhehtele koskaan", sanoi Maija
suurella varmuudella.
"Mutta Kirsti puhui asian kaikenni toisin", sanoi Kirri epäilevästi.
"Niinhän hän on tehnyt, kuulinhan sen jo! kumma kun hänen piti jo
hypätä tänne valehtelemaan ja kääntelemään ja vääntelemään asiat aivan
nurin päin! Ja mikä vielä kummempi: omat rikoksensa työntämään muiden
ihmisien niskoille! Jos ei tuommoisia varasten pesiä olisi, kun Kirsti
juuri on, niin ei olisi puoliakaan selkkauksia ihmisien kesken kylässä.
Hän on semmoinen heittiö, että ottaa tietensä vastaan palkollisilta ja
-- mikä vielä surkeampi -- lapsiltakin varastettua kalua, ja niin hän
koulaa varkaita kylään! Voi surkeaa! No, hän onkin kaikissa asioissa
kumma hattara ja riitojen laittaja; hän ei ole niissä toimissaan yhtään
huonompi Lillua", puheli Maija ja lähti harmeissaan pois.
"Mitäs nyt sanot?" kysyi Kirri Katrulta, Maijan pois mentyä.
"Sitä nyt sanon kuin ennenkin, että Maija on kolkkilaisten asiamies ja
häntä ei täällä tarvittaisi ensinkään", sanoi Katru puoli-vihassa.
"Mutta Matti ja Maija ovat kylän rehellisimpiä ihmisiä", sanoi Kirri.
"Usko sinä heitä. Ei maar Kolkki osaa peitellä kakarainsa vikoja ja
rikoksia, ja sen vuoksi on hän hankkinut itsellensä noin luotettavat
asiamiehet, että asia näyttäisi paremmin uskottavammalta", koki Katru
selittää.
"Ainakin heidät pidän uskottavampina ja rehellisempinä ihmisinä kuin
Lillun ja Kirstin", intteli Kirri yhä edelleen.
"Sinä olet oikeen kummallinen ihminen! Jos kuka mitä puhuu, uskot sinä
heti heitä ja käännyt sinne päin! Luulempa, että sinä itse kohta rupeat
Kolkin tytärtä toimittamaan miniäksemme, sillä sinä et näy uskovan
vähääkään mitä minä ja muut olemme hänestä kuulleet. Mutta Kolkin
asiamiehet -- kas! heitä sinä kyllä uskot ja kuuntelet! Miehinen mies!
Sussokin on kohta täällä, eikä Martille ole puhuttu sanaakaan koko
Sussosta. -- Martti tänne ja sukkelaa! Kyllä minä teidät, vetelykset,
opetan tässä nuijottamaan ja kaikkia juoruja uskomaan. -- Martti tänne
ja sukkelaa!" sanoi Katru vihoissaan, kun pelkäsi, ett'ei tässä muu
auta.
"Jotakinhan tuota tulee uskomaan ja sanomaan tässä alinomaisessa
juorujen liekissä; kun nuot tiedot ovat niin vastakkaiset ja
toisistansa niin suuresti eriäväiset, niin ei tahdo tietää mitä uskoa,
mitä ei. Mutta siltä minusta taas tuntuu, kun sinä olisit oikeassa ja
minä väärässä. Käske Martti tänne, että saamme hänen kanssaan
tuumitella", sanoi Kirri, taas ehki kääntyneenä toisaalle!
Katru lähti ulos.
Kirri parka oli kovin vaikeassa asemassa, noiden alinomaisten juorujen
helletten keskellä. Oikeen hän hikoili Katrun ulos mentyä. Hän väänteli
käsiään ja mumisi itseksensä.
"Mitähän tästä asiasta viimein tuleekaan? Huh, huh! oikeenpa päätäni
ppörryttää. Mikä näistä kaikista on totta, mikä valhetta? -- -- ei, ei,
mutta se köyhyys -- ja jos hän on semmoinen kuin sanotaan -- ei, ei, se
ei sovi, ei ensinkään."
Samassa tulivat Katru ja Kirsti huoneesen.
"Kävikö naapurin Maija täällä?" kysyi Kirsti heti tultuansa.
"Kävipä kyllä ja sanoi Kolkilta varastetut jyvät löydetyn sinun
aitastasi, vaikka sanoit ne kauppamieheltä löydetyn! Semmoinenko
ihminen sinäkin olet, että vasten parempaa tietoasi puhut sillä lailla
ja koet omia asioitasi työntää muiden niskoille? Ja eiväthän jyvät
kuulu olleen Ainan varastamia, niinkuin sinä sanoit!" sanoi Kirri
Kirstille nuhtelevaisesti.
"Voi pirun väki -- vai niin! Kolkkilan emännältä itseltään minä ostin
ne jyvät, jotka Kolkki minulta kävi pois riistämässä, ja sinne nekin
menivät -- vai niin! En olisi tahtonut Kolkin emännän kunniaa loukata
ja silti vähän valehtelinkin. -- Niin, niin -- asia on tosi, niinkuin
nyt sanoin ja, ja Aina on ne jyvät varastanut, jotka Kolkki kävi
kauppamieheltä pois noutamassa", sanoi ja puhui Kirsti tohisten ja
hätäillen.
"Ymmärrätkö nyt asian oikean laidan?" kysyi Katru Kirriltä, katsoen
häntä silmiin voittoriemulla.
"Sydäntäni helpoittaa ja kaikki epäluulo rupeaa vähitellen haihtumaan.
Kolkkilaiset ovat siis kaikin epärehellisiä ihmisiä!" sanoi Kirri,
sillä Kirstin puhe oli niin todenmukaista, että se taas täydellisesti
vakautti hänen uskonsa.
"Mitenkähän toki nuot Kolkin penikatkin olisivat oppineet varastamaan,
niinkuin Ainakin, jos ei emänsä edellä olisi heitä opettanut? -- Vai
niin, vai piti naapurin Maijan jo osata valehtelemaan -- ei maar se,
piru, osaa! Kolkin lähettiläshän hän on, aivan Kolkin, sen minä
varmaan tiedän. Mutta kun minä hänen tapaan, kyllä minä hänen, sen
vietävän, opetan ja kunnioitan -- no ei -- älkää puhuko tästä asiasta
kauppamiehelle mitään, ett'ei hän tulisi joutavan tähden juoruihin
sekoitetuksi", pyyteli Kirsti viimeiseltä, sillä hän pelkäsi sen kautta
hirmuisen valheensa tulevan ilmi.
"Yhä selvemmästi rupeaa huomaamaan, että te olette oikeassa ja minä
väärässä. Kiitos, Kirsti, puheestasi!" sanoi Kirri.
"Ei siinä kiittämistä; ainahan oikea asia puolensa pitää", sanoi Kirsti
ja lähti pois. -- Samasta avauksesta tuli Martti sisälle.
"Miksi isä minua käski?" kysyi Martti.
"Sinun pitää, Martti, paikalla noutaa kihlasi pois Kolkin tyttäreltä,
Ainalta, ja ottaa heti erosi semmoisesta ihmisestä; me emme voi
semmoista ihmistä kärsiä. Me olemme äitisi kanssa katsoneet sinun
parastasi ja tuumineet sinulle sopivamman morsiamen, joka on kohta
täällä ja jonka kanssa saat itsekin asiasta tuumitella, ja niin
paikalla kihlata; sitten ensi pyhänä kuulutuksille, harmiksi Ainalle,
Kolkin koko perheelle ja -- pirulle", puheli Kirri Martille.
"Puhutpa nyt niinkuin kelpomies", sanoi Katru Kirrille, kun huomasi
saaneensa hänen täydellisesti voitetuksi.
"Mitä te, isä, nyt puhuitte? En ymmärtänyt sitä ensinkään", sanoi
Martti hajamielisesti.
"Sanoin sitä, että saat ottaa toisen morsiamen, jonka jo olemme sinulle
valinneet, ja erota entisestä. Se on tehtäväsi, sanon minä", sanoi
Kirri tuimasti.
"Kenen?" kysyi Martti.
"Susson, nisujen leipojan."
"Kyllä se on paras, isä ja äiti, kun ette rupeakaan mihinkään keinoihin
siinä asiassa", sanoi Martti välttelevästi.
"Susso on kohta täällä ja saatpa luvan sopia hänen kanssansa", sanoi
Kirri lujasti.
"Vaikka tulisi kymmenen Sussoa ja nisujen leipojaa, se on yhden tekevä,
sillä minä en kumminkaan muuta päätöstäni, vaikka vielä maailmakin
päälleni raukeaisi. Miksikä te saatte semmoisia kiusauksia itsellenne,
minulle ja meille?" sanoi Martti.
"Martti, Martti! Malta mielesi ja ajattele perään mitä teet!" sanoi
Kirri leppyisemmästi. "Etkö tiedä olevasi minun poikani, ja siinä
suhteessa on minun vallassani tehdä suuria muutoksia tulevaisuudellesi.
Ajattele toki perään mitä teet, ennenkun rupeat tekemään niin
itsepintaisia päätöksiä. Entisestään tiedät päätökseni Kolkin tyttären
suhteen, nimittäin: jos hänen nait, niin et saa tinasta neulaa minulta
perintöä, vaan saat paikalla marssia matkoihisi täältä, yhtä tyhjänä
kuin olet tullutkin -- ymmärrätkös? Mutta jos tyydyt tuumiimme ja otat
Susson vaimoksesi, niin saat paikalla, kun se on tapahtunut,
kolmetuhatta markkaa käsirahoiksesi, joita saatte sitten yhtenä
viljellä kuin parhain taidatte ja hyödyttää itseänne; yhtäkaikki saatte
talossa asua niinkuin parhain taidatte. Ajattelepas nyt tarkoin: toinen
epärehellinen, kelvotoin, köyhä rotta, jonka kanssa tulet itsekin yhtä
köyhäksi; toinen komea, hyvämaineinen, varakas, nuori ihminen, joka
vielä minultakin tuopi sinulle kolmetuhatta markkaa -- valitse! mutta
valitse ymmärryksellä!" houkutteli Kirri.
"Minä olen jo valinnut ja siihen ei toki pitkiä aikoja tarvita. Vaikka
vielä mitäkin juonia minun eteeni laittaisitte ja pauloja tielleni
virittäisitte, en sittenkään muuta päätöstäni. Ja vaikka ajaisitte
minun paikalla pois kotoa, yhtä tyhjänä kuin olen tullutkin tähän
maailmaan, niin en minä saata enkä voi muuttaa päätöstäni, enkä toisin
tehdä. Tässä minä, isä, olen, tehkää minun kanssani mitä tahdotte",
sanoi Martti lujasti.
Samassa tuli Susso. Hän oli hyvin teko-arkana ja tekohäpeissään. Hän
katsella vilkuili ympäri huonetta, pitäen suutansa niin imelän ja hymyn
näköisenä kuin suinkin mahdollista oli ja käytti itsensä hyvin kainon
ja sievän tapaisesti.
"Hyvää iltaa (nyt oli ilta)! Olin tuolla kylissä asioitani ajelemassa,
niin pistäysin teilläkin käymään -- yhy, yhy!" sanoi Susso, ryiskellen.
"Käy istumaan, Susso! Mitä sitä nyt kuuluu?" sanoi Katru hyvin imelästi
Sussolle.
"Eipä mitään erinomaisia, mitä vaan tänne kuulunee?" sanoi Susso
teeskennellen.
"Kuuluupa tuota tänne jos mitä. Tuo Kolkin rottahan tuo pakkauupi
väkirynnäköllä taloomme, mutta se ei saa niin tapahtua. Olemme sinun
kutsuttaneet tänne -- olisihan tässä taloa -- niin, kutsuttaneet sinun
tänne, murhettamme lievittämään. Olemme, isännän kanssa, täällä
tuumitelleet, että -- jos sinä siihen suostut -- otamme sinun
miniäksemme; mitä sinä siihen vastaat?" tuumitteli Katru Sussolle.
"Mitäs minusta on tämmöisihin paikkoihin. Kyllä kaiketi Martti löytää
parempiakin, ei hän toki katsokaan tämmöisten päälle", sanoi Susso
laupiaalla, teeskennellyllä äänellä ja katsellen ehtimiseen Martin
puoleen.
Jouduttuansa semmoiseen pinteesen, katsoi Martti parhaaksi lähteä pois
koko huoneesta.
"Se sopii", sanoi Kirri.
"Kyllä me tiedämme sinun kelpaavan taloomme, ja oletkin toista kuin tuo
Kolkin rotta. Sinä joka olet vielä niin nuori ja komea ihminen ja
semmoinen saamamies sitten. Sinulla ei ollut kuin yksi lapsi
ensimäisissä naimisissasikaan, mutta tuo Kolkin tyttö on vielä niin
sikiävää sukuakin kuin russakat; hän saattaisi pian munia huoneemme
täyteen; Kolkillakin on itsellään koko tusina kakaroita, kaikki
elossa", puhui Katru innostuksissaan.
"Mitäs Martti itse sanoo asiasta?" kysyi Susso.
"Martti? Mikä itse hän on siihen asiaan? Saapa hän luvan tyytyä siihen,
minkä me päätämme. Me emme ole vielä ennättäneet paljon puhua Martille
tästä asiasta, eikä ole ollut tarviskaan; pää-asia on vaan se suostutko
sinä tähän meidän tuumaamme vai etkö?" toimitteli Katru.
"Jos vaan minä teille kelpaan, niin kyllä kaiketi minä -- voi hyvänen
aika minua -- kylläkaiketi minä -- -- -- suostun", sanoi Susso hyvin
muka häpeillen.
"Heti kun asia tapahtuu, annan minä teille kolmetuhatta markkaa
käsirahoiksi ja yhtäkaikki saatte kuolemamme jälkeen periä niinkuin
toisetkin pojat. Vapaasti saatte asua ja olla talossa, niinkuin vaan
haluttaa; sinä saat leipoa nisuja ja panna saaliisi omaan kukkaroosi --
eikö kelpaa?" ehdotteli Kirri pontevasti.
"Voi hyvänen aika tuota isäntää! Millä me -- tuota, millä minä olen
ansainnut semmoisen hyvyytenne? En minä tarvitseisi semmoisia lahjoja;
onpa noita rahoja tullut, nytkin viime markkinoilla kieppasin
viisisataa markkaa", sanoi Susso kerskaten.
"Lillu sanoi kolmesataa", sanoi Kirri muistuttaen.
"Niin, Lillu! yhy! Enpä minä viitsi kaikille niin tarkoin saaliitani
sanoa", sanoi Susso hämyillen.
"Asia siis on päätetty ja sanassani pysyn", sanoi Kirri varmuudella.
"Kylläkaiketi asia saa olla minun puoleltani päätettynä", sanoi Susso
ja huokasi raskaasti, niinkuin ainakin se, jonka sydämestä kauvan
rasittava murhe on pudonnut.
"Tästä ei pidä kenellekään puhua ja ensi pyhänä kuulutuksille, että
pölähtää", sanoi Katru voittoriemussaan.
"Kylläkaiketi asia minun puolestani salassa pysyy, vaan se minua
vaivaa, kun en ole Martin omasta suusta kuullut, mitä hän asiasta
arvelee -- no ei kai Ainakaan häävi ole?" sanoi Susso hajamielisesti.
"Me tiedämme kaikki", sanoi Kirri.
"Vai tiedätte te toki! Semmoinenhan hän raukka kuuluu olevan, vaikk'en
minä tahdo kenenkään kunniaa kalvata, enkä ketään panetella -- kun
olisi Martti täällä!" sanoi Susso, sillä asia ei ollut vielä hänen
mielestänsä varma kun Martti ei ollut virkannut hänelle mitään koko
asiasta, ja siitä tuo hajamielisyys.
"Pian kaiketi Martti tänne saadaan", sanoi Katru ja käski Martin
toisesta huoneesta saapuville.
"Me olemme äitisi kanssa puhuneet sinun ja Susson asian aivan
valmiiksi; mitä sinä siihen sanot?" kysyi Kirri Martilta, hänen
huoneesen tultua.
"Minkä asian?" kysyi Martti, olevinaan tietämätöin koko asiasta.
"Naimiskaupan sinun ja Susson välillä; mitä sinä siihen sanot, vastaa!"
selitteli Kirri.
"Ennättäähän tuosta vastakin puhua", sanoi Martti häveten.
"Se asia ei saakaan jäädä vastaisiin aikoihin, se pitää päättää
paikalla ja ensi pyhänä kuulutuksille", sanoi Kirri kiivaasti ja
päättäväisesti.
"Antakaa Martin itsensä sanoa ajatuksensa", sanoi Susso ja katsoi
imelällä hymyllä Marttia silmiin.
"Poika! Muista mitä olen sanonut", sanoi Kirri hyvin käskevästi ja
muistuttavaisesti.
"Pitäneekö tuohon suostua", sanoi Martti, mutta tuon hän sanoi paremmin
häpeästä Sussoa kohtaan, kuin todellisesta aikomisestaan yhtyä Susson
kanssa, sillä hän oli hyväluontoinen mies, eikä olisi tahtonut
Sussoakaan julkisesti loukata totuuden tunnustamisellansa. Vieläpä
siinä oli sekin syy, että hän tahtoi päästä mitä pikemmin pois tuosta
tukalasta tilastaan.
Jos oikeen katsomme tuon Martin vastauksen läpitse, niin heti
huomaamme, ett'ei se ollut myöntävä eikä kieltävä, olihan vaan
tuommoinen hätäpisto, joita ihminen on valmis keksimään, kun hänen
sydämensä salaiset tunteet joutuvat semmoiseen ahdistukseen, että ne
pitäisi yht'äkkiä päällimmäksi paljastaa, mutta jonka työn ja teon ajan
ei hän katso vielä soveliaan olevan.
Vaikka tuo Martin vastaus oli niin ja näin, otaksuivat asian-omaiset
kumminkin sen myöntäväksi, sillä Martin vanhemmat eivät olleet koskaan
ennen kuulleet hänen myöntävän vähintäkään sinne päin, ja Susso ei
liene kaukaan aikaan saanut kuulla kosimistuumissaan niinkään edullisia
sanoja.
"Kas niin, poikani! kolmetuhatta markkaa on teidän", sanoi Kirri
innostuksissaan, kuullessaan Martin vastauksen, ja Susso vetäsi
henkeään hyvin syvästi ja sijoitti itsensä toiseen paikkaan.
"Voi hyvänen aika kun minä olen täällä kauan", sanoi hän sitten.
"Taitavat ihmiset luulla, että minä -- minun pitää lähteä -- saammehan
jälestä päin asiasta likemmin puhua ja tuumitella -- pitäkäähän asia
salassa, siihen asti kun se tulee oikeaan loppuunsa -- no kylläkaiketi
minä ennätän kihlat vastakin saada -- hyvästi!" lisäsi hän sitten
hajamielisesti ja kättä puristaen jätteli hän Kirrin ja Katrun hyvästi.
Sitten kääntyi hän Martin puoleen hiipistellen, mutta Martti oli
vaipuneena niin syvä-, ja hajamielisiin ajatuksiin, ett'ei hän
huomannut Susson koko hyvästijättö-puuhia. Siinä Susso likenteli ja
täpisteli, sillä peräti sopimattomalta tuntui hänestä erota hyvästittä
siitä, joka tästälähtien tulisi olemaan hänen elämänsä korkeimpana
määränä.
"Etkö huomaa, Martti?" sanoi Kirri lujasti, kun näki viimein missä
kiusauksessa Susso oli Martin huomaamattomuuden vuoksi.
Kuultuansa isänsä lujan ja käskevän äänen, heräsi Martti kuin unesta.
Katsahtaen ympärillensä, havaitsi hän Susson jo kauan hänelle tarjotun
käden ja päätänsä kääntämättä ojensi hän kylmästi ja pitkäveteisesti
kätensä Sussolle; siihen tyytyi Susso ja lähti hyvällä toivolla pois.
-- Tovin ajan perästä meni Marttikin.
"Asia sai paremman lopun kun voimme aavistaakaan", sanoi Kirri
hyvillään, kun Martti oli mennyt.
"Niin toki, Jumalan kiitos!" sanoi Katru huoaten ja ottaen itsellensä
hyvin hurskaan ja arvokkaan näköisen aseman.
Sinä iltana ei asiasta puhuttu sen enempää. Martti vaan näytti niin
ajatuksiinsa vaipuneelta, ett'ei hän näyttänyt asuvan tätä mailmaa;
hänen nykyinen olonsa näytti kalan elämältä. Kun aamu tuli, oli Martti
niin umpimielinen, ett'ei kukaan kuullut hänen sanovan eli puhuvan
yhtäkään sanaa; tavallisesti söi hän eineensä, otti kirveen käteensä ja
meni rantteelle hakkaamaan.
Melkeen samassa tuokiossa tuli Kirrin ja Katrun nuorempi poika, Esko,
huoneesen; hän oli tuiki hätääntyneen ja tyhmistyneen näköinen.
"No, mitä nyt?" kysyi Kirri.
"Martti löi kirveellä jalkaansa", sanoi Esko.
"Herra Jumala! Pääseekö hän sieltä omin voiminsa pois?" hätäili Katru.
"Juokseeko haava?" kysyi Kirri.
"Juoksee oikeen kovasti", vakuutti Esko.
"Kolkki pitää noutaa paikalla tänne, hän on tottunut haavojen sitoja ja
hoitaja", sanoi Kirri hätääntyneenä.
"Kolkki! Minä kyllä rakastan lapsiani, mutta vaikka Martti juoksisi
niin kuivaksi, ett'ei hänessä olisi mehua enempää kuin puristetussa
silahkassa ja vaikkapa hän vielä paikalle oikeisi, en sittenkään
antaisi noutaa Kolkkia -- no kaikkea sinä suustasi päästelet! Kolkkia!
Mutta mene sinä itse sukkelaan avuksi, saattamaan häntä huoneesen ja,
jos mahdollista, tukkimaan haavaa; minä lähtisin myös, mutta niinkuin
tiedät, pyörryn minä kohta, kun ma näen vertä", sanoi Katru täydellä
äiti- ja emäntävallalla.
"Pitää kaiketi minun lähteä häntä katsomaan ja auttamaan", sanoi Kirri
tottelevaisesti ja meni.
"Miten Martti ennätti näin vähällä ajalla jalkaansa lyödä?" kysyi Katru
Eskolta.
"Kun hän tuli rantteelle, seisoi hän siinä kirvesvarteensa nojaten
niinkuin kuvapatsas ja niin rauhassa, ett'ei hän silmiänsäkään
räpäyttänyt. Vihdoinkin alkoi hänen rintansa kohoilemaan, sitten
lainehtimaan; sitten huokasi hän raskaasti, kohoitti hirveensä ja
rupesi lyömään puuhun, mutta löikin suoraan jalkaansa", selitti Esko.
"Mikä Jumalan tähden vaivaa sitä miestä? Hän on koko yöntienoon ollut
niin kummallinen ja umpimielinen, ett'en tiedä oikeen mitä hänestä
ajatteleisin", sanoi Katru harmistuneena.
"En tiedä", sanoi Esko.
"No, kuinkas kävi?" kysyi Katru Kirriltä, joka juuri nyt tuli
huoneesen.
"Haava saatiin tukkoon ja Martin henki on turvattu, Martti oli kerran
sattunut näkemään Kolkin sitovan paljon vuotavan haavan, Martti seurasi
esimerkkiä ja haava tyrehtyi", sanoi Kirri voittavasti.
"Mitä haavalle tehtiin?' utasi Katru.
"Ensinnäkin pidettiin jalka pystössä ja toiseksi koko jalka
jäähdytettiin kylmällä vedellä. Kolmanneksi otti Martti kuluneista
palttinatilkuista nykityitä lankoja, hierusteli kämmentensä välissä
niistä parhaan kokoisen tukon, painoi sen haavan pohjaan ja sitoi
sitten haavan tukevasti leveästä liinasta tehdyllä pitkällä siteellä,
niin oli teko tehty; sillä hirveä vuoto kohta seisahtui", sanoi Kirri,
ikäänkuin kerskaten.
"Ne ovat joutavia Kolkin temppuja. Kyllä kai haava olisi lakannut
juoksemasta, jos olisi siihen kaatanut pikiöljyä", sanoi Katru,
turvaten omiin lääkkeisinsä ja pahaan sisuunsa.
"Se olisi kyllä saattanut olla mahdollista, mutta annetaan hänen nyt
vaan tuossa koettaa. Mutta luulempa minä tuon vahingon olevan Jumalan
salliman", arveli Kirri.
"Mitenkä se on ymmärrettävä?" kysyi Katru.
"Kuulehan nyt!" kehoitti Kirri. "Nyt täytyy Martin pysyä koreasti
kotona ja niin ei hän pääse yhtymään Kolkin tyttären kanssa, ja sillä
tavalla hän vieraantuu pois hänestä. Sillä muutoin ei olisi hänehen
ollut juuri paljon luottamista, jos kohtakin lupasi naida Susson, sillä
poika on niin kummallisen salamielinen, ett'en oikeen tiedä mitä
hänestä ajatteleisin. Nyt ei tunnu sydämessäni olevan yhtään liikaa
painoa, kun asiamme olemme saaneet kerran noin hyvälle kannalle ja kun
päälle päätteeksi sallimuskin näkyy meidän toimeamme suosivan", sanoi
ja selitti Kirri erinomaisen kevennetyllä mielellä.
"Sinä olet oikeassa; tuo, jota ensin pidin suurimpana
onnettomuutenamme, onkin, näen mä, oikeen ajateltuna, suurin onnemme,
sillä todellakin se edistää meidän toimiamme paljon, sanomattoman
paljon", sanoi Katru, myös suuresti lohdutettuna.