1.
Nyt juhannuksen taivas korkeana kaartaa
ja syvälle sen kuva järven pintaan päilyy.
juhannuskukat tuoksuu kartanoilla,
ruiskorret vainioilla hiljaa häilyy,
käy lämmin tuuli niinkuin äidin henkäys,
maa-emon loppumaton sydänlempeys.
Ja kuule, kuinka riemusta nyt täyttyy rinta,
soi kankahilla käen kukku, lempi iltarastaan.
kun ihmisäänet piirilauluin liitää
laaksosta kajahtaen vuorta vastaan.
miss' iloliekit korkealle loimuaa,
niin laulun nuori voima valoon vaeltaa.
Maa viherjöi ja kaikki puut käy täyteen kukkaan,
maan voima rakkahasti kauniin kasvun kantaa,
maa aina altis, koruton ja karu,
myös vaatii työtä, maa se leivän antaa,
se kevään kimmeltäissä päältään roudan luo,
saa taivaan sateen, poudan, syksyn sadon suo.
Nyt juhannuksen taivas korkeana kaartaa,
ja päivä kallistuu jo mailleen seutuvilla,
mut valo viipyy, viihtyy kukkuloilla,
on leppoisa ja tyyni suvi-ilta,
kuin vetten yllä suven henki uinuais.
pian auringon taas nousevan se ennustais.
Ja on kuin jälkisoinnut yöhön hiljaa haihtuis
taas lähestyissä kaiken lämmön lähtökohtaa,
kuin syventynyt oisi ihmissävel,
kun varjot väistyi, taasen päivä hohtaa,
kun aamu voimakkaana valaa ruskoaan,
luo kaikkeen kauneutta, suurta uskoaan.
2.
Nyt kummutkohon laulun lähtehet.
kun kesän kukkeutta uhkuu maa.
kun siihen lankee taivaan sätehet,
ja kun sen voimaa sade virvoittaa!
Nyt tulkoot suuret tunteet tulvillaan,
kun kohisevat raikkaat koskensuut,
nyt tulkoot muistot tuoden toivojaan,
kun ihanina seisoo vihreet puut!
Niin käy nyt, nuori laulu, läikkymään
kuin tuuli yli meren, vihreen puun,
luo taivas lähteensilmään väikkymään,
vie, laulu, voimas elon kamppailuun!
Niin kummutkaa te, kevään hettehet,
te laulun ilopuut, te sohiskaa.
te käykää korkeina, te miettehet,
te kosket, kumartaen kohiskaa!
Niin nouskoon laulu kauas kulkien,
maat, metsät, saaret, sinijärvein veet,
maan kaiken kaihon syliin sulkien,
se sulattakoon surun kyyneleet!
Kuin luja lohtu, niin se säilyköön
työn, elon toimet, taistot kirkastain,
se sielun pohjaan iäks päilyköön
kuin päivä suuren suvisunnuntain!
Se uuden uskon työhön valakoon
yön, tuskan jälkeen aikaan parempaan,
kuin juhannuksen liekki palakoon
se voiton valona nyt vuorellaan.
Ja kaikukoot nyt laulutantereet
ain pilviin korkeimpiin ja kirkkaimpiin,
sen kuulkoot metsät, meret, mantereet,
puut, kivet sointukohot säveliin!
Nyt kasvamahan paljaat kalliot,
suot erämaat se laihoiks loihtikoon,
se haihduttakoon hallan turmiot,
se vieköön sukukunnat sovintoon!
Niin soi nyt, nuorten nuori sävel soi,
te nuoret rinnat riemuin paisukaa,
te siskot, veljet, naiset, miehet, oi.
te kuulkaa kuinka laulu siivet saa!
Soi laulu, iloks kaikkein ihmisten,
sen kuulkoon kaikki kansa, kaikki maa,
se luokoon suureks joka sydämen,
soi, laulu, ihmiskunnan kunniaa!