Joudu, joulukulta,
sytytä jo tulta
lasten riemuks kuusen kynttilään,
luo jo rauha työhön,
loista yöhön,
tuiman talven hyiseen hämärään!
Joudu joka taloon,
nosta kaikki valoon,
mikä sortui, uupui uskossaan,
nosta murhemieltä,
auta tieltä
langennutta tähtiin luottamaan!
Laula lohdun loihdut,
nosta rauhan soihdut
yli suuren, synkän maailman,
poista sodan sauhut.
kaikki kauhut,
kaikki tuskat ajan ankaran!
Joulu, vanha tuttu.
kerro meille juttu,
jonka lasna mummot tarinoi,
kuinka kulki kerran
kanssa Herran
pyhä Pietari ja kapinoi:
»Tämä maa on myöty.
tämä kansa lyöty
kärsimyksen puutaan kantamaan.
täällä henki hyytyy.
tunto tyytyy,
kalistamaan orjan kahleitaan.» —
Haastoi henki Herran:
»Löin ma kansan kerran,
nyt sen nöyryydestä nousta suon,
kunnialla kostan,
kansan nostan,
vapaan, kauniin Kaanaan sille luon.
Että täyttyis taika,
syntyis uusi aika,
täysi tunnus suurten unelmain,
ettei riehu vaino,
käskyn paino,
uusi Herodes, mi rikkoo lain!»
— Niin se taru kuultiin,
joka joulun luultiin
tuovan turvaa Pohjan pimeään. —
Joudu joulukulta,
sytytä jo tulta
kansan vapauden kynttilään!
Oulunkylässä 1917.