Sillä välin kun markiisittaren ystävällinen suhde Bernisiin pysyi yhä
ennallaan ja abbé, vaatimattoman hartaana ja kiitollisena huoneistosta,
joka hänelle oli luovutettu Tuilerieissä, ja yksityisestä 1500 livren
eläkkeestä kuninkaan rahastosta, pysyi markiisittaren vilpittömänä
ystävänä ja osasi antaa arvoa tämän ponnisteluille hänen virkauransa
puolesta, oli sen sijaan Jeannen ja Richelieun välinen suhde
kylmenemistään kylmennyt.
Madame d'Estrades ja d'Argenson olivat Richelieun ollessa sotaretkellä
koettaneet kaikin keinoin yllyttää herttuaa, joka oli enemmän kuin arka
kuninkaan suosiosta, Pompadourin yhä kasvavaa valtaa vastaan.
Ministerin ja hänen rakastajattarensa kannattajat kiinnittivät suuria
toiveita Richelieun paluuseen. Madame d'Estrades ei tyytynyt yksistään
siihen läheiseen suhteeseen, jossa hän eli d'Argensonin kanssa, vaan
kosiskeli myötäänsä kaihoisilla katseillaan kuninkaan suosiota.
Genuan piirityksen jälkeen herttua saapui alkuvuodesta Versaillesiin,
ylpeänä ja säteilevänä uudesta Ranskan marsalkan arvostaan, jonka oli
perinyt Moritz Saksilaiselta.
Richelieu saattoi tuskin malttaa mieltään, ennenkuin sai astua uuteen
virkaansa ensimmäisenä kamariherrana. Tässä asemassa hän luuli
helpommin voivansa päästä tarkoituksensa perille: "raivata tieltä
vähäpätöisen Pompadourin, ikäänkuin hän olisi oopperatyttö", ja hankkia
uuden rakastajattaren, joka tyytyisi pienempään tilaan kuninkaan
rinnalla.
Tilaisuus ensimmäiseen yhteentörmäykseen tarjoutuikin ennen pitkää.
Jeanne oli todellakin saanut toteutetuksi sen rohkean ja nerokkaan
aikeensa, jonka oli ensimmäisen teatterivuoden päätyttyä ilmaissut
enolleen Tournehemille.
Suureen Lähettiläskäytävään, missä Ludvig XIV ennen aikaan oli antanut
esittää vakavia sinfonioita, oli Gabriel nyt rakentanut uuden salongin.
Näyttämö oli suunniteltu aivan niin, kuin Jeanne kerran oli ehdottanut.
Se voitiin hyvin lyhyessä ajassa ja milloin tahansa panna pystyyn
ja taas purkaa. Tämä näyttämö oli maksanut 65,000 livreä. Lisäksi
tulivat kustannukset puvuista ja palkoista, ja niihin oli ensimmäisenä
näytäntövuonna mennyt 100,000 écutä lukuun ottamatta tarveaineita,
jotka kuitenkin oli enimmäkseen otettu "Pikku teatterista" (Les Menus
Plaisirs).
Koko hovi ja etupäässä kuningas olivat niin ihastuneita tästä
omaperäisestä sommitelmasta, ettei siihen saakka ollut paljon puhuttu
kustannuksista.
Sinisin ja kultavärein koristettu salonki, jossa oli neljäkymmentä
mukavaa katsojapaikkaa ja yhtä monta paikkaa orkesterin jäsenille, oli
sellainen sali, jota ei voinut kylliksi kiitellä.
Kaikki oli tapahtunut Aumontin herttuasta välittämättä, joka sinä
vuonna oli virkatoimituksessa ensimmäisenä kamariherrana. La Vallière
oli toiminut itsenäisesti yksissä neuvoin markiisittaren kanssa. Hän
lähetti määräyksensä suoraan "Pikku teatterin" virkamiehille, käytti
siellä olevia tarveaineita ja toimitti kaikki rakennusmestareille,
maalareille ja koristelijoille menevät käskyt omalla vastuullaan
asianomaisten käsiin.
Aumontin herttua oli aivan oikeassa rajoittaessaan tätä
itsevaltaisuutta. Kaikki teatterit ja näyttämöt olivat ensimmäisen
kamariherran valvonnan alaisia, samoin kuin Lähettiläskäytäväkin
loistohuoneustojen osana. Aumont ei kuitenkaan ollut milloinkaan
uskaltanut asettua Pompadourin välillisiä käskyjä vastaan.
Richelieu teki asiasta pikaisen lopun. Heti sen jälkeen kuin hän
oli ryhtynyt virkaansa, hän lähetti kuninkaalle hyvin pontevan
vastalausekirjelmän La Vallièren aikaansaamien väärinkäytösten johdosta.
Kun kuningas ei vastannut, käski Richelieu uudestaan avata Pikku
teatterin. Hän julkaisi ankaran määräyksen, ettei ainoatakaan
hovivaunua saa antaa käytettäväksi ilman hänen allekirjoittamaansa
valtuutusta. Tarveaineita ja koristuksia ei saanut hänen luvattaan
lainata Pikku teatterista eikä hoviteatterin työmiehiä käyttää ilman
herttuan myöntymystä.
Jeanne ei ollut niitä, jotka alistuivat tällaiseen vastustukseen.
Aiottiin esittää Lullyn "Acis ja Galathea". Tarvittiin monia
harjoituksia ja kallisarvoisia varustuksia. Koko hovi oli ilmaissut
haluavansa saapua katsomaan.
— Kolme prinsessaa, Henriette, Adelaide ja Victoire, jotka hyvin
mielellään kävivät teatterissa uudessa salongissa, samoin kuin Maria
Josefakin, saivat kuningattaren puuttumaan asiaan.
Richelieun toimenpiteet raukesivat.
Kuningas, joka piti tähdellisempänä markiisittaren ja lastensa
huvitteluja sekä omaa rauhaansa ja mukavuuttaan kuin Richelieun
toimenpiteitä, kysyi marsalkalta jo ensimmäisessä vastaanotossa
jääkylmästi:
"Kuinka monta kertaa teidän ylhäisyytenne on ollut Bastiljissa?"
"Kolme kertaa, sire."
Ludvig XV, joka aivan hyvin tunsi ne syyt, joiden tähden herttua oli
joutunut Bastiljiin, luetteli ne aivan levollisesti marsalkalle.
Richelieu pelästyi ja otti huomautuksen opikseen. Hän ei sen koommin
kajonnut teatteria koskeviin asioihin.
Hän karisti mielestään d'Argensonin ja madame d'Estradesin neuvot,
jotka olivat niin pahasti häneen kolahtaneet. Hän rupesi säännöllisesti
käymään markiisittaren vastaanotoissa, joissa koko hovi, prinsessat
etunenässä, oli saapuvilla.
Hän käytti hyväkseen jokaista tilaisuutta, saadakseen mitä
sievistelevimmin vakuuttaa Jeannelle ystävyyttään ja mitä
rakastettavimmin asettua hänen käytettäväkseen täyttääkseen kaikki
hänen toivomuksensa.
Aselepo oli saatu toimeen.
Sitkeämmin pyrki d'Argenson, käsi kädessä madame d'Estradesin kanssa,
päämääräänsä kohden.
Madame d'Estrades oli syrjäteitse, Lebelin kautta, saanut kuulla,
että jotakin hankausta oli olemassa hänen sukulaisensa ja kuninkaan
välillä, vaikkeivät asiat tätä nykyä ollenkaan sellaisilta näyttäneet.
Hän lähetti hakemaan Lebeliä ja kuulusteli tätä tarkkaan, ennenkuin
neuvotteli ministerin kanssa.
Ovela kettu kohautti olkapäitään.
Hän väitti, ettei hänellä ole mitään tarkkoja tietoja. Kuningas
kävi joka ilta markiisittaren luona. Hän tosin myönsi, että hänen
majesteettinsa poistui markiisittaren luota aikaisemmin kuin muulloin,
mutta että se ei todista mitään.
Hän oli joskus tehnyt pieniä ehdotuksia kuninkaalle, että tämä
huvittelisi toisinaan muidenkin naisten kanssa, mutta nämä ehdotukset
oli joka kerran hylätty.
"Minä en ole pieni ehdotus", oli madame d'Estrades äkäisesti vastannut,
rientäen d'Argensonin luo.
Ministeri lietsoi, kuten aina tällaisissa tapauksissa,
rakastajattarensa vihaa porvarillista sukulaista vastaan. Hän kertoi
tuolle ahneelle naiselle uusista, kallisarvoisista kuninkaan lahjoista,
vieläpä arvonylennyksestäkin, joka odotti markiisitarta.
Vähäistä, rumaa naista, jolla oli karkeat kasvonpiirteet, kalvoi kateus.
"Huomenna hovi muuttaa Choisyhin. Kolmen päivän perästä saatte kuulla
minusta, hyvä ystävä", sähisi hän vääristynein kasvoin.
* * * * *
Jeanne oli Quesnayn kehoituksesta ja madame du Haussetin tarkan
valvonnan alaisena aloittanut maidonjuontinsa, joka vaikutti hänen
terveyteensä erinomaisen virkistävästi. Muuten lääkäri oli määrännyt
hänelle ankaran ravintojärjestyksen.
Kuningas oli erittäin huomaavainen ja teki mitä suinkin voi, että
tämä parannustapa olisi mahdollisimman tehoisa. Hän vapautti Jeannen
velvollisuudesta käydä suurilla hovipäivällisillä tai ottamasta osaa
rasittaviin huveihin. Parin päivän oleskelun jälkeen Choisyssä Jeanne
aikoi matkustaa La Celleen vahvistaakseen perin pohjin Normandiaan
aiottua matkaa varten.
Ludvigista oli paljon vaikeampi kuin hän tahtoi itselleen myöntää olla
pakotettu niin usein olemaan ilman markiisitarta.
Hän oli synkkä ja äänetön ja joi ruokapöydässä enemmän kuin hänen
terveytensä sieti.
Hän ei ollut vielä milloinkaan ollut juovuksissa, mutta Choisyssä se
melkein tapahtui.
Tämä Ludvigin mielentila oli mitä otollisin madame d'Estradesin
suunnitelmille ja d'Argensonin puolueelle, joka oli ministerin
rakastajattaren takana ja kuiskutteli joka päivä hänen korvaansa,
että hän käyttäisi hyväkseen sopivaa hetkeä päästäkseen Pompadourin
seuraajaksi.
Kerran päivällisillä, jonne Jeanne oli puolittain luvannut saapua,
mutta viime tingassa lähettänyt peruutuksen, kuningas joi suutuksissaan
ja mielihaikeudessaan paljon viiniä. Hän tahtoi olla iloinen ilman
markiisitartakin.
Madame d'Estrades oli pitänyt kuningasta tarkoin silmällä. Hän
riemuitsi. Vihdoinkin oli koittanut hetki, jolloin hän saisi vaivuttaa
kuninkaan syleilyllään unohduksiin ja onnenhuumaan.
Puolijuovuksissa kuningas käski panna toimeen gondoliretken
päivällisten jälkeen. Hänellä oli tukehduttavan kuuma, hän kaipasi
ilmaa ja viileyttä.
Hän käski Lebelin ilmoittaa retkestä markiisittarelle. Tämän piti istua
hänen rinnallaan kuninkaallisessa gondolissa.
Lebel, joka piti salapeliä madame d'Estradesin kanssa, mikäli tämä
hyvin kitsas nainen palkitsi hänen palveluksensa, ilmoitti heti hänelle
tämän kuninkaan määräyksen.
Madame d'Estrades pisti silloin hänen käteensä kaksikymmentä livreä,
jotka olivat lähtöisin d'Argensonin lahjomisrahastosta.
"Hyvä on, herra Lebel. Minä käyn joka tapauksessa sukulaiseni luona ja
voin silloin kertoa hänelle kuninkaan toivomuksen."
Mutta madame d'Estrades ei aikonutkaan mennä tapaamaan markiisitarta.
Hän kietoi ympärilleen kallisarvoisen pitsihuivin, jonka d'Argenson
oli lähettänyt hänelle Englannista, ja jäi pensaiden taakse piiloon
odottamaan kuninkaan tuloa.
Kuningas meni hoippuen purteen. Juuri oikeaan aikaan astui myös madame
d'Estrades esille tukeakseen kuningasta.
Ludvigin aistimet eivät olleet niin sumentuneet, ettei hän olisi
huomannut, kuka Jeannen sijasta istui hänen vieressään.
Hän torjui madame d'Estradesin tungettelevat hellyydenosoitukset, mutta
pohjaltaan hän oli mielissään siitä, että hänen kanssaan oli joku, joka
auttoi häntä viettämään aikaa.
Myöhään, kun jo oli tullut aivan pimeä, palattiin Choisyhin. Seurue
hajosi nopeasti.
Madame d'Estrades seurasi kuninkaan huomaamatta tämän kintereillä ja
hiipi hänen jäljestään hänen työhuoneeseensa.
Etuhuoneessa odottivat madame d'Estradesin ystävät, d'Argensonin
henkiheimolaiset, jotka tahtoivat hinnalla millä hyvänsä pysyttää
d'Argensonin paikallaan.
Jos ministerin ystävättären onnistuisi saada kuningas, pauloihinsa,
niin peli olisi voitettu.
He saivat odottaa kauan. He olivat jo luopumaisillaan toiveistaan, kun
madame d'Estrades hiukset hajallaan ja pitsihuivi revittynä syöksyi
ulos kuninkaan työhuoneesta.
"_C'est fait_!" huusi hän voitonriemuisesti pienelle, odottavalle
joukolle ja katosi prinsessojen huoneisiin, D'Argenson palkitsi
rakastajatartaan suurella rahasummalla tästä urotyöstä, vaikka hän
itse asiassa ei uskonut todeksi ruman madame d'Estradesin voittoa
kuninkaasta, varsinkin kun tämä yöllinen kohtaus sai sellaisen
jälkinäytöksen, että madame d'Estrades muutamia päiviä myöhemmin sai
jokseenkin jyrkän ilmoituksen poistua toistaiseksi Choisystä.
Ministeri koetti saada Lebeliä ilmaisemaan asian oikean laidan.
Mutta Lebel väitti, että kuningas oli ollut niin juovuksissa, ettei
ollut oikein tiennyt, mitä oli ajatellut tai tehnyt.
Madame d'Estrades sitä vastoin vannoi onnistuneensa ja käytti tätä
seikkaa hyväkseen saadakseen siitä erinomaista käytännöllistä hyötyä:
hän kerskui äänekkäästi olevansa suhteissa kuninkaan kanssa ja möi
kaksinkertaisilla hinnoilla luuloteltua valtaansa Ludvig XV:nteen ja
todellista d'Argensoniin nähden.
Rahvaan kesken laulettiin häväistyslauluja rumasta, juonittelevasta,
kiittämättömästä ja ahneesta naisesta:
"Si vous voulez faire
Dans le temps présent
La plus mince affaire,
Il faut de l'argent;
Parlez à d'Estrades, elle reçoit un écu,
Lanturelu!
Si vous voulez être
Sûr de la trouver
Et la reconnaître
Sans la demander,
Cherchez le visage le plus semblable au c...
Lanturelu!"