Madame du Hausset, älykäs ja hieno nainen, kotoisin hyvästä perheestä,
oli kohta saavuttanut markiisittaren luottamuksen. Hän nukkui pienessä
huoneessa Jeannen huoneen vieressä ja kohtapuoleen kävi ja liikkui
kutsumatta valtiattarensa huoneissa. Ei edes kuningaskaan, joka madame
d'Estradesin suureksi suruksi ei tahtonut tavata ketään markiisittaren
luona ollessaan, välittänyt, jos hän milloin sattumalta kohtasi
vaiteliaan madame Haussetin.
Ludvig oli päättänyt levätä jonkun aikaa sodan rasituksista ja asettua
markiisittaren kanssa asumaan Choisyhin. Täällä hän aikoi kerätä
ympärilleen vain ne, jotka kuuluivat hänen lähimpään piiriinsä,
jotta nämä maalla yhdessä ollessaan saisivat lähemmin liittyä hänen
rakastajattareensa. Hän ajatteli ennen muita Richelieutä, d'Ayeniä, de
Meuseä ja de Durasia.
Ludvig oli vakuutettu siitä, että Choisy miellyttäisi Jeannea. Sen
jälkeen kuin madame de Châteauroux oli siellä viettänyt riemunpäiviään,
oli Gabriel teettänyt linnassa huomattavia kaunistus- ja laajennustöitä.
Seinen varrelle oli rakennettu lisää pengermä. Gabriel oli sisustanut
uuden asuinrakennuksen, joka oli maksanut useita satoja tuhansia.
Kaikkialla oli uutta loistoa uusia mukavuuksia.
Kuningas oli juuri lähdössä Jeannen luo puhumaan tämän kanssa
matkasta Choisyhin, kun häntä vastaan kuului markiisittaren huoneesta
moniäänistä puheensorinaa.
Mitä oli tekeillä? Kuka oli hänen luonaan ja puhui niin kiivaasti ja
sopimattoman kovaäänisesti? Oliko markiisitar unohtanut, että hän oli
ilmoittanut tulevansa hänen luokseen kello yksitoista?
Kuningas seisoi tuokion aivan kuin kasvaneena kiinni lattiaan. Hänen
otsansa laskeutui vihaisiin ryppyihin.
Hän erotti madame d'Estradesin ja madame du Haussetin äänet ja erään
soinnukkaan miesäänen, jota hän ei tuntenut. Jeannen hän ei kuullut
puhuvan.
Hän kiskaisi oven auki. Omituinen näky kohtasi häntä: Jeanne seisoi
pöytään nojaten kalpeana ja purren hampaillaan alahuultaan, madame
d'Estrades ja madame du Hausset puhelivat yht'aikaa ja kiivain sanoin
eräälle kuninkaan kaartin nuorelle upseerille.
Suorana kuin seiväs seisoi nuori mies paikallaan paljastetuin miekoin,
jonka kärjessä heilui karkea, keltainen paperipala, kulmat rikki
revittyinä.
Kuninkaan ilmestyessä kovaääninen puhelu taukosi. Kaikki katsoivat
häneen hämmästyneinä. Kaikki kumarsivat syvään.
Ludvig tunsi nyt nuoren upseerin, joka oli usein ollut komennettuna
virantoimitukseen kuninkaallisiin huoneisiin.
"Mitä tämä on, kreivi Segnart? Mitä te pitelette tuossa miekkanne
kärjessä?"
Kreivi seisoi mykkänä ja kalpeana. Hän olisi tänä hetkenä tahtonut
antaa henkensä, jos olisi voinut poistua ja hävittää tuon tuhoisan
paperin kenenkään näkemättä.
Jeanne astui kuninkaan eteen.
"Salliiko teidän majesteettinne, että kreivi Segnartin ei tarvitse
vastata teidän majesteettinne kysymykseen? Salliiko teidän
majesteettinne, että kreivi Segnart saa poistua?"
Vastauksen sijasta Ludvig tempasi karkean, keltaisen paperin miekan
kärjestä ja luki sen. Hänen kasvonsa punehtuivat. Halveksuvin liikkein
hän viskasi paperilapun lattialle ja polki sitä jalallaan.
"Miten on selitettävä, kreivi Segnart, että minä tapaan teidät
markiisittaren huoneessa tuollainen ryvetys mukananne?"
Nuori upseeri taisteli ankaraa taistelua itsensä kanssa. Vihdoin hän
rohkaisi mielensä.
"Teidän majesteettinne suvaitkoon antaa minulle anteeksi. En ole täällä
itseni vuoksi. Tapasin tämän hävityskirjoituksen naulattuna puuhun
Versaillesin puistosta, kun olin tulossa virantoimitukseeni linnaan.
Miekallani sivalsin sen alas töllistelevän ihmisjoukon nähtävistä.
Madame d'Estrades saapui paikalle ja sai minut vastoin tahtoani
antamaan paperilapun rouva markiisittarelle."
"Täytyy tuntea vaarat, jotta niiltä voisi varjella itsensä, teidän
majesteettinne", huomautti madame d'Estrades kylmäverisesti, jolloin
ilkeä, hädin salattu hymy heijastui hänen suupielistään.
Kuningas viittasi häntä olemaan vaiti.
"Jatkakaa, kreivi Segnart!"
"Saapui madame du Hausset. Hän ei tahtonut millään ehdolla sallia, että
rouva markiisitar olisi saanut lukea paperin. Mutta, ikävä kyllä, se
oli liian myöhäistä. Madame d'Estrades —"
Segnart epäröi.
Kuningas polkaisi jalallaan paperia.
"Jatkakaa!"
"Madame d'Estrades oli jo ilmoittanut paperin sisällön rouva
markiisittarelle."
"Hyvä on. Voitte mennä toimeenne, kreivi Segnart."
Sitten kuningas puhutteli madame d'Estradesia:
"Pyydän teitä, madame, poistumaan huoneisiinne. Madame du Hausset,
toivon, että te jäätte lähistölle."
Kuningas jäi yksikseen Jeannen kanssa.
"Rakas poloisen!", sanoi hän lohduttaen ja hyväillen Jeannen
poskia ja käsiä. "Sinulta olisi voitu säästää tuon inhottavan
häväistyskirjoituksen lukeminen."
Ludvig otti paperin ja repi sen pieniksi palasiksi.
Jeannen huulilla oli ylpeä hymy.
"Ken nauttii suurta kunniaa, sillä on paljon vihollisia, sire. Minun
täytyy tottua tähän vastukseen, joka ei varmaankaan katoa, niin kauan
kuin minulla on kunnia omistaa teidän majesteettinne suosio."
Kuningas katsoi Jeanneen. Mikä nainen! Kuinka häntä miellytti tuo
pelottomuus, tuo voimakas sielu tuossa ihanan ihanassa ruumiissa!
Kuinka hän ihaili häntä!
Jeanne heitti voitonvarmana päänsä taaksepäin: — häväiskööt vain, —
ajatteli hän mielessään. — He häpäisevät vain sitä, jota pelkäävät! Ja
he saavat pelätä! Vain se, jota pelätään, hallitsee! —
* * * * *
Syyspäivät Choisyssä tuntuivat lentämällä lentävän. Jeanne käytti
hyväkseen kuninkaan alituista läsnäoloa mukautuakseen mielellään hänen
kiihkeisiin vaatimuksiinsa ja edistääkseen samalla niitä suunnitelmia,
jotka olivat lähinnä hänen sydäntään.
Hän oli saanut kuninkaan kutsumaan Choisyhin kaikki kirjailija- ja
filosofiystävänsä. Kutsun saivat myös eno Tournehem ja veli Abel, jota
kuninkaalla oli tapa sanoa "pikku veljeksi" ja jolle hän oli suonut
nimen monsieur de Vandières vapauttaakseen hänet Poisson-nimestä.
[Suomeksi: kala.]
Madame d'Estrades oli Versaillesissa osoittamansa tahdittomuuden tähden
jätetty pois. Kuningas oli käskenyt markiisittaren seuranaisiksi de
Lauragaisin, de Sassenagen ja de Bellefondsin.
Ludvig viihtyi erinomaisesti tässä sikermässä. Raskasmielisyyden
puuskat olivat lakanneet melkein kokonaan. Keskustelu kirjailijoiden
ja filosofien kanssa ei ollut milloinkaan väkinäistä. Kävipä niinkin,
että hän tottui yksinpä Voltairen häikäilemättömään, suorasukaiseen
ja terävään esiintymistapaan hänen taiturimaisen keskustelutaitonsa
ja niiden ihastuttavien ja pirteiden pikku kunnianosoitusten tähden,
joita tämä runoilija omisti naisille. Siten Voltaire helpotti Jeannen
tehtävää, jonka päämääränä oli saada kuningas hänen akatemiaan
valitsemisensa puolelle.
Vanha pilkkaaja ei väsynyt kiittämästä Jeannea alituisesti uudistuvilla
palavan kunnioituksensa vakuutteluilla.
Hän tuhlasi Jeannelle ylenmäärin runoja ja kukkia, ja kun hän eräänä
päivänä aavistamattaan tapasi Jeannen kaivertamassa veljensä Abelin
muotokuvaa, kirjoitti hän madrigaalin, johon kuningas erityisesti
mielistyi:
"Pompadour, ton crayon divin
Devrait dessiner ton visage;
Jamais une plus belle main
N'aurait fait un plus bel ouvrage."
Mutta eivät muutkaan Jeannen ystävistä ja niiden joukossa Bernis, joka
kuninkaan läsnäollessa vielä paremmin kuin Étiolesissa salasi palavat
tunteensa markiisittareen, jääneet osattomiksi. Duclos, Genti-Bernard,
Mortcrif, abbé Prévost, kaikille riitti ylenmäärin kuninkaan
rakastettavuutta.
Ludvigin hyväntuulisuus oli ehtymätön. Hän rupatteli ja pelasi
l'hombrea heidän kanssaan. He kävivät hänen ja markiisittaren kanssa
metsästysretkillä, hän näytteli heille seudun kaikki nähtävyydet.
Se, että Choisy oli rakennettu Vintimilleä varten, että Châteauroux oli
juuri Choisyssä pitänyt Ludvig XV:ttä lumojensa kovimmissa kahleissa,
ei häirinnyt viimemainittua vähääkään.
Erityisellä ylpeydellä hän näytti vierailleen niiden taistelumaalausten
luonnoksia, jotka kerran julistaisivat hänen Flanderissa saavuttamiensa
voittojen kunniaa.
Kuningas oli antanut niiden suorittamisen Parrocelin tehtäväksi.
Kun herra Le Normant de Tournehem eräässä tilaisuudessa teki pari
erinomaisen sattuvaa huomautusta näistä luonnoksista, koetti Jeanne
heti käyttää hyödykseen enonsa nerokasta arvostelukykyä.
Sen, mitä Jeanne oli suunnitellut jo Hôtel des Chèvresissä, hän
toteutti nyt. Hän ehdotti kuninkaalle, että tämä antaisi herra de
Tournehemille sen kuninkaallisten rakennuslaitosten yli-intendentin
toimen, jossa siihen asti oli ollut Philibert Orry.
Hän osasi helposti selittää kuninkaalle, kuinka suorastaan
itseoikeutettu herra de Tournehem oli tähän toimeen läpeensä
taiteellisen lahjakkuutensa puolesta, mihin liittyi monivuotinen
kauppiaskokemus. Hän kuvasi, miten huolellisesti ja älykkäästi herra de
Tournehem suorittaisi kuninkaan antaman tehtävän, kuninkaallisen linnan
uutisrakennus- ja kaunistustyöt.
Ludvig, jota miellytti de Tournehemin älykäs ja hieno esiintymistapa,
myöntyi vastustelematta Jeannen toivomuksiin.
Tämän taiteellisesti hyvin sivistyneen miehen koko persoonallisuus
herätti hänessä oikeutettua luottamusta.
Niinikään ei kuninkaasta ollut ensinkään epämieluinen ajatus,
että juuri Jeannen läheisellä sukulaisella, samoin kuin hänen
ministereilläänkin, olisi aina pääsy hänen työhuoneeseensa.
Jeanne riemuitsi. Hän ei ollut ainoastaan saavuttanut uutta,
varmaa tukea hovissa, vaan myöskin maksanut kiitollisuudenvelkansa
Tournehemille ja pitänyt huolta veli Abelin tulevaisuudesta.
Kuninkaallinen päätös ei koskenut ainoastaan herra de Tournehemin
asettamista toimeen, vaan siinä myös vakuutettiin "pikku veljen"
vastainen nimitys tuohon korkeaan virkaan.
* * * * *
Ankara kuumekohtaus, minkä kuningas sai, keskeytti iloisen seuraelämän
Choisyssä. Niin pian kuin tieto tästä oli saapunut Versaillesiin,
ilmoitti Maria Leszczynska aikovansa tulla Choisyyn, mikä ei suinkaan
ollut mieluinen yllätys Ludvigille. Ja kun hän tunsi jo toista päivää
olevansa parempi, päätti hän pyytää, että kuningatar peruuttaisi
käyntinsä. Jeannella oli suuri työ saada hänet muuttamaan ajatuksensa.
Miksi oli herätettävä pahaa verta?
Myöskin Ayen oli markiisittaren puolella. Hän oli vakuutettu siitä,
että Jeannen älykkyys kestää koetuksen.
Muuten Richelieu ja Ayen olivat saaneet tietää Luynesin
herttuattarelta, että "pikku Poisson", joksi Jeannea vielä toisinaan
hänen selkänsä takana sanottiin tuttavallisessa puheessa, oli voittanut
kuningattaren suosion siitä pitäen, kun hän oli tukenut tämän ja
prinsessan pyyntöjä ja saanut aikaan, että dauphinin maanpako Meudoniin
peruutettiin.
Kuningas siis kirjoitti puolisolleen, että hän ottaa hänet vastaan
mielihyvän tuntein. "Hän saa hyvät päivälliset linnassa ja seurakunnan
kirkossa sunnuntai-iltamessun ja siunauksen."
Kuningatar osoitti todellakin rakastettavimmat ominaisuutensa. Hän
tunsi sanomattoman hyvää mieltä, että uuden rakastajattaren käytös
erosi koko paljon tämän edeltäjien loukkaavasta esiintymistavasta.
Se erosi, koko lailla myöskin näiden teeskennellyistä
kunnioituksenvakuutteluista, joiden takana piili varsin ilmeinen riemu
saada olla kuninkaan rinnalla syrjäytetyn sijasta.
Markiisitar ympäröi kuningattaren mitä hienotunteisimmalla ja
kunnioittavimmalla huomaavaisuudella. Hän koetti reippaalla
keskustelullaan ja laulamalla iloisia lauluja pitää kuningatarta
hyvällä tuulella. Hän poimi tälle kimppuja kedon kukkasista, saatuaan
kuulla, miten paljon kuningatar niistä piti.
Kuningas ja Choisyssä olevat vieraat ihmettelivät markiisittaren uutta
menestystä. Pitkiin aikoihin ei Maria Leszczynskaa ollut nähty niin
tyytyväisenä ja hyväntuulisena. Sellainen hän ei ollut milloinkaan
ollut, kun Mailly, Vintimille tai Châteauroux olivat olleet saapuvilla.
"Kuinka sinä osaat käyttäytyä, pikku velho, niin että saat haihtumaan
kuningattaren äreyden ja ikävyyden?" kysyi Ludvig nostaessaan Jeannen
satulasta ja puristaessaan häntä tuokioisen hellästi rintaansa vasten.
He olivat lähteneet keveässä aamusumussa ratsastamaan kahden kesken
syksyiseen Choisy-metsään.
Ainoastaan Mars, kuninkaan lemmikkikoira, oli tullut heidän kanssaan.
Kuningas oli sitonut oman mustan ja Jeannen liinakkovärisen ratsun
erääseen tammeen. He kulkivat toistensa käsipuolessa metsän uumeniin.
Ruskeat ja punaiset lehdet ratisivat heidän askeltensa alla.
"Onko tosiaankin velhoutta olla hieman älykäs, hieman rakastettava?
Eikö ole paljoa järkevämpää osoittaa kuningatar-paralle rahtunen
ystävällisyyttä kuin haavoittaa häntä loukkaavalla kopeudella? Eikö
hänellä ole kyllin kärsimistä, sire? Kaikki, myöskin Ranskan kansa,
antavat meille helpoimmin anteeksi meidän onnemme, sire, jollemme sillä
saata muita onnettomiksi."
Ludvig kuunteli tarkkaavaisesti hänen sanojaan. Kunpa hän olisi
oikeassa!
Pilvi ilmestyi kuninkaan otsalle ja varjosti hänen kauniit
silmänsä. Hän ajatteli kreivi Segnartin miekankärjessä ollutta
häväistyskirjoitusta.
He istahtivat kaatuneelle puunrungolle.
Verkalleen, aivan kuin unessa, putoilivat kullankarvaiset ja
ruskeanpunaiset lehdet. Mars oli pannut kauniin päänsä herransa
polvelle. Kuningas silitti hiljaa sen sileää, ruskeaa karvaa. Kuinka
usein synkkämielisinä hetkinä hän olikaan pitänyt tätä uskollista
eläintä ainoana, vilpittömänä ystävänään. Iloisin mielin hän tunsi,
kuinka paljoa parempi hänen oli ollut siitä lähtien, kun Jeanne oli
hänen rinnallaan. Kuinka hän rakasti häntä!
Hän hyväili hellästi Jeannen kättä.
Jeanne piti kuninkaan sormia omissaan.
Kuinka paljoa harvinaisemmiksi olivatkaan nyt käyneet nuo
synkkämielisyyden hetket, jolloin sekä kuolemanpelko että
kuolemankaipuu yhtaikaa hänet valtasivat! Kuinka kiitollinen hän olikaan
Jeannelle.
"Minulla on eräs pyyntö, sire. Se koskee niinikään Maria Leszczynskaa.
Eikö teidän majesteettinne tahtoisi ottaa silloin tällöin ollakseen
vähän ystävällisempi kuningattarelle?"
Ludvig katsoi ihmeissään häneen. Mitä hän tarkoitti? Eikö hän ollut
ensinkään mustasukkainen: madame de Châteauroux oli nostanut metelin
joka kerran, kun hän oli osoittanut kohteliaisuutta kuningattarelle.
Kun kuningas oli vaiti, pelkäsi Jeanne, että hän epää hänen pyyntönsä,
mutta sittenkin hän mielellään toivoi, että kuningas siihen suostuisi.
Jeanne tiesi, että kuningas viimeisinä vuosina oli ollut hyvin kitsas
osoittamaan kuningattarelle kohteliaisuuttaan. Mutta kukaan ei saisi
sanoa, että markiisitar de Pompadour oli saattanut hyljätyn vielä
osattomammaksi.
Päinvastoin hän tahtoi käyttää kaikkensa parantaakseen puolisoiden
välit. Tämä halu tuli vilpittömästä sydämestä. Kuningatar oli
osoittautunut hyväksi hänelle. Ei ollut Jeannen luonteen mukaista
maksaa hyvä kiittämättömyydellä. Vain se, joka oli hänelle
epäkohtelias, ärsytti häntä vastusteluun tai loukkasi häntä, sai olla
valmis maistamaan hänen vihaansa ja kostoaan.
Vähitellen hän johti kuninkaan sinne, mihin tahtoikin! Hän oli
ymmärtänyt, että Maria Leszczynskalla oli monia toivomuksia, joiden hän
mielellään näki toteutuvan.
Jeanne sai kuninkaan siirtämään Fontainebleauhon kohdakkoin tapahtuvan
matkan kuningattaren mieleiseksi päiväksi. Hän esitti kuninkaalle
sellaisia toivomuksia, joita kuningatar ei olisi mitenkään rohjennut
ilmaista.
Hän sai kuninkaan lupaamaan, että kuningatar Fontainebleausta
Versaillesiin palatessaan saa nähdä nuo toivomukset toteutuneina.
Hän ehdotti kuninkaalle, että sänky kullattaisiin ja että se
koristettaisiin ruskeankeltaisilla kankailla _à la duchesse_ —
ruskeankeltainen oli kuningattaren lempiväri.
Myöskin uudesta gobeliinista, joka esittäisi pyhän raamatun kuvia, oli
Maria Leszczynska vihjaten maininnut. Jeanne huomautti kuninkaalle
eräästä gobeliinista Val de Grâcessa olevan kattomaalauksen mukaan,
jonka Itävallan keisarinna Anna oli Mignardilla maalauttanut.
Ehkä herra de Tournehem keksii keinon, miten sellaisen saa!
Ludvig tahtoi lähteä takaisin hevosten luo, mutta Jeanne ei vielä ollut
päässyt ajatustensa päähän.
"Mitä muuta sinulla on sanomista?" kysyi kuningas ärtyisesti. "Tahdotko
syöstä minut aivan nurin?"
"Vain puolittain, sire!" Jeanne hymyili kiehtovaa hymyään. "Tahdon
vain vielä huomauttaa myös hänen majesteettinsa kuningattaren
hyväntekeväisyysrahastosta. Teidän majesteettinne tietää, että
hyväntekeväisyys on Maria Leszczynskan suuri intohimo. Sinne menevät
kaikki hänen säästönsä."
Ludvig mutisi jotakin, josta ei saanut selvää, ja rypisti otsaansa.
Jeanne hyväili hänen kättään.
"Teidän majesteettinne tekee itsekin niin mielellään hyvää, että
teidän majesteettinne täytyy ymmärtää kuningattaren samanlainen
halu. Huomautan muun muassa siitä suuresta rahasummasta — luulen sen
olleen 600,000 livreä — jonka Pariisi oli myöntänyt hänen korkeutensa
dauphinin häiden viettämistä varten. Ludvig XV kumosi kaupungin aikeet
ja käski, että rahasumma on annettava kuudellesadalle köyhälle tytölle
myötäjäisiksi Pariisissa. Voi, minä voisin mainita paljoa enemmänkin,
esimerkiksi —"
Kuningas keskeytti hänet kärsimättömästi. Hän ei tahtonut tänään kuulla
puhuttavan hyväntekeväisyydestä, kaikista vähimmän kuningattaren
hyväntekeväisyysrahastosta, jossa nykyään oli huomattava vaillinki.
Hän tarvitsi rahansa muihin asioihin.
— Toisen kerran, — ajatteli Jeanne. — Ei saa pyytää liian paljon
yhdellä kertaa. —
Ja hän nojautui kuninkaan käsivarteen ja läksi hänen kanssaan hevosten
luo, jotka kärsimättöminä hirnuivat heidät nähdessään.