Ketjun viimeinen rengas.
Asbjörn Kragin yllättävä ilmoitus, joka lausuttiin hiljaa ja tyynesti,
vaikutti silminnähtävästi ratsumestariin aivan lamauttavasti.
-- Ei ole Dagnyn isä? mutisi hän vaipuen suureen kirjoitustuoliin. --
Eikö Dagny Holger ole everstin tytär?
-- Ei, vastasi salapoliisi.
-- Tätä minä en voi käsittää!
Hän painoi päänsä käsiin.
-- Nyt kaikki luhistuu maahan, mutisi hän. -- Mitä tämä merkitsee?
Teetkö minusta pilkkaa?
-- Kuinka voit semmoista ajatella? vastasi Asbjörn Krag. -- Olen
ainoastaan päättänyt, että sinun on tänä yönä saatava tietää kaikki.
Nyt saat itse määrätä, lähdemmekö ensin tavoittamaan murhaajaa. Se on
toinen draama. Vai tahdotko ensin kuulla totuuden Dagny Holgerista? Se
on toinen draama, eikä sillä, merkillistä kyllä, ole mitään tekemistä
edellisen kanssa, ei kerrassaan mitään. Olosuhteet vain ovat punoneet
yhteen nämä molemmat jutut suureksi ja kummalliseksi arvoitukseksi. Ja
nyt on arvoitus ratkaistu.
-- Kerro ensin Dagnysta, sanoi ratsumestari.
Hän oli kalpea, ja hänen värisevät huulensa ilmaisivat ankaraa
mielenliikutusta. Viime tuntien jännitys oli kerrassaan repinyt hajalle
hänen entisen tyyneytensä ja malttinsa.
-- Kuten jo sanoin, aloitti Asbjörn Krag, ei eversti Holger ole Dagnyn
isä.
-- Onko Dagny koko ajan tietänyt sen?
-- Ei, vielä muutama viikko takaperin hän oli siinä uskossa, että
Holger oli hänen isänsä. Eikä hänellä ollutkaan syytä luulla muuta.
Kuten tiedät, on Holger leskimies. Hänen vaimonsa kuoli 18 vuotta
sitten. Dagny on nyt 19-vuotias, ja on siis luonnollista, ettei hän
enää muista äitiään. Holger otti lapsen omakseen sen ollessa hiukan yli
puolen vuoden vanha. Hän asui siihen aikaan Saksassa. Vuodet kuluivat,
ja tunnollinen kasvatusisä piti salaisuuden omana tietonaan. Hän luuli
vievänsä sen muassansa hautaan, mutta eräänä päivänä ilmestyi Boman
roisto papereineen tänne. Siitä päivästä murhenäytelmä alkoi. -- Hyvä
ystävä, mitä sinä haluat kysyä?
-- Minä en käsitä, sanoi Rye, miksi asia oli pidettävä salassa. Miksei
Holger yhtä hyvin voinut tunnustaa häntä ottotyttärekseen?
-- Niin, tietysti. Hänen olisi pitänyt tehdä se jo alussa. Tavallisissa
olosuhteissa hän olisi sen epäilemättä tehnytkin. Mutta selitys onkin
etsittävä juuri niistä erikoisista seikoista, jotka liittyvät tähän
asiaan.
-- Miksi hän ollenkaan otti Dagnyn tyttärekseen?
-- Siksi, että Dagny oli hänen parhaan ystävänsä ja lapsuudentoverinsa
tytär.
-- No mutta eihän se mitään selitä.
-- Tämä mies elää vielä, sanoi Krag.
Rye alkoi astella mietteissään ympäri huonetta. Hän alkoi aavistaa
asianlaitaa.
-- Tämä mies elää vielä, mutisi hän. -- Mikä hänen nimensä on?
-- Sitä en ole velvollinen sinulle sanomaan. Sitä vähemmin, koska hän
ei enää elä kauan, mikäli tiedetään.
-- Missä hän on? Missä hän asuu?
-- Saksassa.
Ratsumestari astui salapoliisin eteen, katsoi häntä silmiin ja sanoi
vakavasti:
-- Minä olen kyllin vahva kuulemaan kaiken.
-- Minä ymmärrän, että sinä olet arvannut.
-- Dagnyn isä ei siis ole nähnyt lastansa sen koommin?
-- Ei, ei kahdeksaantoista vuoteen. Se on ollut hänen oma
toivomuksensa.
-- Entä äiti?
-- Hän kuoli, sanoi Krag.
Seurasi vaitiolo, kiusallinen hiljaisuus. Miehet katsoivat toisiinsa.
-- Silloinko juuri? kysyi Rye.
-- Silloin.
-- Mieskö surmasi hänet?
-- Niin.
-- Hyvä jumala! Miksi?
Asbjörn Krag kohautti olkapäitään.
-- Kuka sen tietää, sanoi hän. -- Se oli hirveä juttu. Mies, Dagnyn
isä siis, tuomittiin kuolemaan. Mutta rangaistus lievennettiin
elinkautiseksi vankeudeksi. Hän kamppailee nyt viimeisiä päiviään.
Mutta ennenkuin hän astui elävältä hautaansa, vankilaan, tuli hänen
monivuotinen ystävänsä Holger ja nosti hänen hartioiltaan raskaan
taakan ottamalla luokseen hänen lapsensa. Holger lupasi ottaa tytön
omaksi lapsekseen ja pitää tapahtuman ankarasti salassa. Onneton mies
ajatteli, että jos Holger ottaisi tytön ainoastaan kasvatikseen, niin
lapsi ennemmin tai myöhemmin tahtoisi saada tietää, ketkä hänen
todelliset vanhempansa olivat, eikä silloin kannattaisi koettaa
peitellä häneltä totuutta. Jotta tyttö paran nuoruus säästyisi
sellaiselta varjolta, lupasi Holger kunniasanallaan säilyttää
salaisuuden.
Mutta sitten eräänä päivänä ilmestyy tänne tuo roisto vanhoine
papereineen. Hän oli asianajajan poika, miehen, joka aikoinaan oli
ollut tekemisissä Dagnyn isän kanssa ja joka siten oli päässyt
osalliseksi juttuun. Hän oli tunnoton keinottelijatyyppi. Olen saanut
tietooni, että hänen kerran oli pakko karata Amerikkaan erään
häpeällisen vekselijutun johdosta. Isänsä kuoltua hän tuli takaisin.
Mutta tuolla rajattomien mahdollisuuksien maassa hän lienee oppinut,
miten voi käyttää hyödykseen asiapapereita, joista riippuu kokonaisen
perheen onni ja menestys.
-- Miksei häntä pantu kiinni kiristämisestä?
-- Nyt se on joka tapauksessa myöhäistä, ja elossa ollessaan hän muuten
esiintyi erittäin ovelasti. Hänellä oli aina kunniallisuuden ja
hienotunteisuuden naamio kasvoillaan, ja hän aloitti suhteensa
everstiin ilmoittamalla, että kun nämä paperit nyt kerran olivat
joutuneet hänen haltuunsa, ei hän voinut olla oman turvallisuutensa
vuoksi antamatta asianomaisille tietoa niiden olemassaolosta. -- Niin
oli kivi alkanut vieriä, ja mies kävi päivä päivältä vaativammaksi
esiintymisessään, ja näyttääpä siltä, että hän aikoi pakoittaa Dagnyn
naimisiin kanssaan saadakseen kadotetun yhteiskunnallisen asemansa
sillä keinoin takaisin.
Eversti Holger teki virheen. Hänen olisi luonnollisesti pitänyt heti
kääntyä sinun puoleesi. Mutta hän käsitti väärin sinun ankaran ja
hiljaisen olemuksesi ja luuli tekevänsä omantuntonsa mukaisesti, kun
ilmoitti asian Dagnylle. Tämän hän teki eräänä aamupäivänä. Ja siinä
sinulla on selitys, miksi tyttö niin äkkiä muuttui. Heidän
neuvottelujensa ensi tuloksena oli päätös, että kihlaus oli purettava,
ainakin siksi, kunnes kysymys olisi tavalla tai toisella selvitetty.
Minä uskon lujasti, ettei asian järjestäminen olisi kohdannut mitään
mainittavia vaikeuksia. Mutta sitten eversti joutui hyökkäyksen
uhriksi. -- Ystäväni, voitko antaa Dagnylle anteeksi, että hän
silmänräpäyksen, ainoastaan silmänräpäyksen ajan epäili sinua?
-- Minä annan kaikki hänelle anteeksi, sanoi ratsumestari. -- Hän
lienee kärsinyt hirveästi.
-- Hän on paljon kärsinyt, vastasi Asbjörn Krag, mutta nyt hän on
tyynempi, kun olen saanut hänet vakuutetuksi, etteivät nuo hyökkäykset
ole missään yhteydessä tämän asian kanssa.
-- Niin, nuo hyökkäykset, puuttui ratsumestari puheeseen, -- ne käyvät
tämän jälkeen entistä arvoituksellisemmiksi. Nyt en toden totta näe
pienintäkään selityksen mahdollisuutta.
Asbjörn Krag katsoi kelloaan.
-- Koska olen pidättänyt sinua näin kauan tällä selitykselläni, sanoi
hän, sallit ehkä, että odotan vielä muutaman minuutin, ennenkuin näytän
sinulle murhaajan.
-- Miksei nyt heti? Hän saattaisi sillävälin päästä pakoon...
-- Hän ei pakene, vastasi Asbjörn Krag.
-- Mutta mitä sinä sitten odotat?
-- Odotan sanantuojaa asemalta. Kuten tiedät, menee pikajuna tästä ohi
kello puoli kaksi. Se ei tavallisesti pysähdy, mutta minä olen
pyytänyt, että se tällä kertaa pysähtyy asemalle.
-- Kuka siinä tulee?
-- Muuan poliisikonstaapeli Kristianiasta.
-- Mitä varten? kysyi ratsumestari. -- Avustamaanko murhaajan
vangitsemisessa?
-- Ei suinkaan, vastasi Krag. -- Hän vain tuo minulle erään paperin. Ja
tämä paperi on ketjun viimeinen rengas.