Käänne.
Rye säpsähti.
-- Oletko puhunut hänen kanssaan tänä iltana?
-- Olen, pari tuntia sitten.
Ratsumestari katsoi ystäväänsä tutkivasti.
-- Sanoiko hän sinulle mitään?
-- Sanoi kyllä, sanoi mitä tiesi. Sattumalta minä tiesin hiukan enemmän
kuin hän. Läksin hänen luokseen siinä varmassa aikeessa, että nyt panen
hänet kertomaan kaiken. Olen koettanut ennenkin, mutta hän ei ole
suostunut. Tyttö parka, hänellä on ollut kauheat ajat.
Ratsumestari käveli edestakaisin levottomana.
-- Minulle hän ei ole virkkanut mitään, mutisi hän.
-- Ei, ja yksinomaan sinun tähtesi, jota hän on rakastanut ja vieläkin
rakastaa. Olosuhteet ovat saattaneet hänet epätoivoon. Raskain mielin
hän luopui sinusta. Jos vanha eversti Holger olisi saanut määrätä, ei
mitään välirikkoa olisi tapahtunut, mutta tyttö itse tahtoi sitä.
-- Hän itsekö? kysyi ratsumestari silmät pystyssä.
-- Niin, hän itse, ja juuri sinun asemasi tähden.
Rye istuutui tuolille vastapäätä ystäväänsä. Näkyi selvään, että hän
koetti kaikin voimin hillitä liikutustaan.
-- Minusta tämä käy yhä arvoituksellisemmaksi, sanoi hän. -- Mutta nyt
sinä siis tiedät kaiken, ja nyt minä tahdon tietää totuuden yhtä
järkähtämättömästi kuin sinä mennessäsi Dagnyn luo. Ovi on kiinni. Sinä
et pääse ulos, ennenkuin olet kertonut minulle kaiken.
Asbjörn Krag osoitti rikkinäistä ikkunaa.
-- Niin kauan kuin tuo veitikka kiertelee näitä nurkkia, ei meillä ole
hätää ulospääsystä, sanoi hän hymyillen.
-- Sinä panet minut kidutuspenkille. Minusta tuntuu, että sinä ihan
huviksesi kiusaat minua.
-- En suinkaan. Saanko pyytää sinulta sikaria.
Ratsumestari pani esille laatikon. Asbjörn Krag otti sikarin ja
sytytti. Rye vääntelehti maltittomuudesta.
-- Tiedätkö nyt kuka murhaaja on? kysyi hän.
-- Tiedän.
-- Ja hän on edelleenkin vapaalla jalalla?
-- On, käy sanominen.
Ratsumestari katsoi häneen.
-- "Käy sanominen"? Minä en ymmärrä sinua.
Mutta Asbjörn Krag ei ollut huomaavinaan, vaan istui levollisena ja
varmana. Hän vain nyökäytti päätään ja toisti:
-- Niin, käy sanominen, että hän on vapaalla jalalla.
-- Ja yhtä vaarallinen?
-- Ehdottomasti. Kenties hiukan vaarallisempikin.
-- Mutta minkä kumman tähden et sitten kutsu väkeä koolle ja otata
häntä kiinni?
-- Tällä hetkellä ei ole tarpeellista ottaa häntä kiinni, vastasi Krag.
-- Mutta kun katson sopivaksi paljastaa hänet, ei se maksa minulle
enempää kuin pienen kävelymatkan ja yhden ainoan sanan.
-- Hän on siis lähitienoilla?
-- Niin on, aivan lähellä.
Ratsumestari katsahti säikähtyneenä salapoliisiin.
-- Ethän vain tarkoittane ketään omasta väestäni? kysyi hän.
-- Sen saat tietää, kun pääsemme niin pitkälle. Ensin puhukaamme hiukan
asianajaja Bomanista.
-- Oletko täysin vakuutettu siitä, että hän oli roisto?
-- Sen huomasin heti.
Molemmat olivat hetkisen ääneti.
-- Hän on kukistunut omiin tekoihinsa, jatkoi salapoliisi. -- Hän se
uhkauksillaan pakoitti Dagny neidin purkamaan kihlauksen.
-- Suuri jumala, olisinpa tämän tiennyt!
Ratsumestari puristi kätensä nyrkkiin.
-- Dagny siis tunsi asianajajan? kysyi hän sitten.
-- Ei, hän ei luultavasti ollut nähnytkään koko miestä, ennenkuin tämä
ilmestyi näille maille.
-- Mutta miten se sitten kävi...
Asbjörn Krag karisti tuhkan sikaristaan.
-- Hyvä ystävä, sinä varmaankin tiedät, että on olemassa eräänlaisia
valonarkoja henkilöitä, jotka puuhailevat semmoisilla välikappaleilla,
ettei niitä kunnon ihminen voi ottaa käteensäkään tuntematta itseään
mitä inhottavimmin liatuksi. Hän oli jostakin saanut hankituksi
itselleen eräitä asiapapereja. Ja nämä paperit kädessään hän pakoitti
Dagny neidin toimimaan vastoin omaa ja isänsä tahtoa ja harrastusta ja
vastoin omaa tunnettaan. Dagny oli hänen vallassaan.
Ratsumestari kalpeni.
-- Onpa hyvä, sanoi hän, että se mies on kuollut.
-- Kuinka niin?
Rye ei vastannut. Asbjörn Krag katsoi ystäväänsä tutkivasti ja jatkoi
sitten samalla levollisella äänellä:
-- Samana iltana, jolloin onnettomuus tapahtui asianajajalle, kävi
Dagny Holger hänen asunnossaan... Ei, ole sinä huoleti, hän oli siellä
aivan yksin. Hän hankki itselleen pääsyn huoneeseen, kun tiesi, että
asianajaja oli mennyt ulos. Sanon tahallani: hankki itselleen pääsyn.
Siitä voit arvata nuoren tytön epätoivon. Hänen tarkoituksensa oli
saada käsiinsä eräitä papereita, jotka roistolla oli hallussaan, juuri
nuo samaiset vaaralliset asiapaperit. Mutta hän ei löytänyt niitä. Ja
hänen täytyi hiipiä tiehensä tyhjin toimin.
-- Onko hän kertonut tämän sinulle?
-- Ei, vastasi salapoliisi, mutta minä löysin asianajajan huoneesta
pienen sormuksen, jonka hän oli kiireessään pudottanut. Otin sen
talteen ja näytin sitä hänelle tilaisuuden sattuessa. Se oli hänen
sormuksensa. Ehkä sinä tunnet sen?
Salapoliisi heitti pöydälle kultasormuksen. Ratsumestari otti sen
käteensä, ja hänen kasvoilleen tuli haikea ilme.
-- Puoli vuotta sitten, sanoi hän, eräänä kauniina aamuna puoli vuotta
sitten hän sai sen minulta... Mutta paperit! keskeytti hän yhtäkkiä
kiihtyneenä. -- Miten kävi paperien?
-- Niitä ei löytynyt huoneesta. Roisto, jolla on sellaiset paperit
hallussaan, kantaa niitä mieluimmin aina muassaan. Ja kun hänen
ruumiinsa löydettiin, löysin minä paperitkin.
-- Näytä ne minulle, pyysi ratsumestari kiihkeästi.
-- Ei, vastasi Krag, ne ovat Dagnyn papereita. Hän on jo saanut ne
minulta, ja luullakseni hän on polttanut ne.
-- Nuo paperit ovat siis antaneet sinulle arvoituksen selityksen?
-- Ovat, osittain, vastasi Krag. -- Niistä kävi selville syy, miksi
Dagnyn oli erääseen aikaan mahdoton mennä naimisiin sinun kanssasi.
Vain sen verran voin sinulle sanoa, ettei hän missään tapauksessa olisi
ruvennut tuon roiston vaimoksi.
-- Oliko todellakin puhetta sellaisesta?
-- Oli. Otaksun, että asianajaja oli aikonut puhua juuri siitä ukko
Holgerin kanssa, silloin kun hän niin uhkaavalla tavalla kirjoitti
hänelle tahtoen tavata häntä siellä suon laidassa. Onneton sattuma
ohjasi niin, että tämä kirje saapui samaan aikaan kuin sinun kirjeesi,
jossa pyysit tapaamista molemminpuolisen selvityksen toivossa. Sinun
kirjeesi katosi, kun taas asianajajan lähettämä joutui oikeuden käsiin.
Minä oletan, jatkoi salapoliisi, ettei asianajaja kohdannut eversti
Holgeria. Hän oli kyllä mennyt häntä tapaamaan määrättynä aikana, mutta
sitä ennen oli onnettomuus tapahtunut everstille.
-- Sitä ennen hän oli kohdannut murhaajan?
-- Niin, saman, joka myöhemmin surmasi roiston itsensä. Sallimus asetti
niin, että hänen piti sortuman omiin tekoihinsa.
-- Mutta murhaaja? kysyi ratsumestari. -- Missä suhteessa hän on ollut
Dagnyyn, Holgeriin ja yleensä koko tähän asiaan?
Asbjörn Krag oli kummastelevinaan.
-- Ei missään, vastasi hän. -- Sehän se juuri onkin tehnyt jutun niin
kummalliseksi ja vaikeaksi selvittää. Emme näet ole tässä tekemisissä
yhden ainoan asian, vaan kahden eri asian kanssa. Ne ovat aivan eri
juttuja eivätkä ole missään yhteydessä keskenään. Tähän asti olen
kysynyt itseltäni: kuka on se mies, joka hyökkäsi everstin kimppuun, ja
mikä on ollut teon vaikuttimena? Olen koettanut vastata kysymykseen
lähtien siltä pohjalta, minkä asian tutkiminen on antanut, mutta en ole
päässyt tyydyttävään tulokseen. Toiset, jotka ovat tehneet saman
kysymyksen, ovat löytäneet sen vastauksen, että ainoa, jolle saattoi
olla etua everstin kuolemasta, olit sinä. Niin, ota se tyynesti. Siinä
päättelyssä on jonkinlaista johdonmukaisuutta. Minä, joka olin koko
ajan edellyttänyt, että sinun omatuntosi oli puhdas, vastasin tähän
epäluuloon osoittamalla asianajajan kirjettä ja koko hänen uhkaavaa
esiintymistään. Sillä tavoin sain epäluulot johdetuksi toisaalle. Mutta
sitten tuli asianajajan murha, ja silloin sinä olit miltei
auttamattomasti hukassa. Kelle näet olisi ollut etua hänen
surmaamisestaan, ellei sinulle? Mutta silloin minä keksin eroituksen
noiden kahden asian välillä. Jos ajatellaan niin, että murhat eivät ole
minkäänlaisessa suhteessa tuohon toiseen juttuun, nimittäin kihlauksen
purkaantumiseen ja asianajajan puuhiin, silloin asianlaita muuttuu
aivan toiseksi, ja kokonaisuus käy ajattelevalle järjelle helpommin
käsitettäväksi.
-- Murhat, sanot sinä! kuiskasi ratsumestari. -- Onko Dagnyn isä
kuollut?
-- Dagnyn isä? kysyi salapoliisi. -- Ketä tarkoitat?
-- Tietysti vanhaa everstiä.
-- _Hän ei ole Dagnyn isä_, vastasi salapoliisi.