Asianajajan asunnossa.
Kaikki tunkeutuivat nimismiehen ympärille. Asbjörn Krag meni hänen
luokseen ja tarttui hänen takinpieleensä.
-- Kuulkaas, sanoi hän, minun täytyy puhua teidän kanssanne.
Hän viittasi puheenjohtajalle, ja nuo kolme miestä lähtivät yhdessä
huoneesta. Sanomalehtimiehet pyrkivät mukaan, mutta Asbjörn Krag kielsi
heiltä pääsyn.
Tultuaan molempien seuralaistensa kanssa ulos kysyi salapoliisi
nimismieheltä:
-- Missä kävitte?
-- Kävin kauppiaan talossa.
-- Tapasitteko asianajajaa?
-- En.
-- Näitte kai kumminkin jotakin? Tehän olette ihan kuittina.
-- Niin, en ole ikinä semmoista nähnyt!
-- Eikö teillä ollut määräys tunkeutua asianajajan huoneeseen?
-- Oli.
-- Ovi oli lukossa, niinkö?
-- Niin.
-- Ja te mursitte sen?
-- Niin tein, niin oli määräys.
-- Ja huoneeseen päästyänne näitte sen, mikä teitä niin hämmästytti?
-- Niin.
-- Hyvä, mennään sinne heti!
Asbjörn Krag lähti ripein askelin astumaan tietä pitkin. Hän riensi
niin nopeasti, että etenkin nimismiehen, joka oli vanhanpuoleinen ja
lihava, oli vaikea pysytellä mukana. Virkaatekevä nuori tuomari oli
kiihkeässä jännityksessä. Miehet eivät vaihtaneet sanaakaan keskenään.
Kun he saapuivat perille, tuli heitä vastaan kauppiaan vaimo ja osoitti
heidät toiseen kerrokseen, missä asianajaja Boman tavallisesti majaili
ollessaan kauppamatkoilla pitäjässä. Vaimo seurasi herroja rappusia
ylös; hän oli pelästynyt ja harvasanainen. Näkyi selvään, että tapaus
teki häneen voimakkaan vaikutuksen.
Asbjörn Krag riensi ensimäisenä käytävän läpi ja huomasi heti murretun
oven.
Hän työnsi sen syrjään ja astui huoneeseen.
Ja nyt hän ymmärsi syyn, miksi nimismies parka oli niin hätääntynyt.
Huoneessa kaikki todisti, että siellä oli äskettäin tapahtunut
mylläkkä.
Piirongin ja suuren, keskellä huonetta seisovan kirjoituspöydän
laatikot olivat aukivedettyinä. Lattialla oli sikinsokin papereita.
Pari tuolia oli nurin.
-- Täällä näkyy olleen aika rymäkkä, sanoi tuomari kiihtyneenä.
Salapoliisi käveli ympäri huonetta nuuskien. Hän oli itsepäisen
vaitelias, keräsi lattialta joitakuita paperilehtiä ja luki ne. Pelkkiä
merkityksettömiä papereita, kauppakirjoja, kirjeiden jäljennöksiä,
vanhoja laskuja ja muuta semmoista.
Hän tarkasteli lattiamattoakin usean minuutin ajan. Yhtäkkiä hän nousi
seisomaan. Terävä huomioidentekijä olisi havainnut, että hän oli
löytänyt lattialta jotakin, mutta se jäi sekä nimismieheltä että
tuomarilta huomaamatta.
Asbjörn Krag oli hyvin vakava lopetettuaan tarkastuksensa.
-- Asianajaja meidän täytyy saada käsiimme, sanoi hän, -- se on selvää.
Hän pyysi saada puhutella kauppiaan rouvaa, ja tämä pieni, mitättömän
näköinen nainen hiipi sisään, hieman arastellen herroja.
-- Te näette mitä täällä on tapahtunut, sanoi Krag.
-- Minä en tiedä kerrassa mitään.
-- Ettekö ole kuullut melua?
-- Kyllä minusta eilen illalla kuulosti siltä, kuin jotakin olisi
pudonnut lattialle, mutta en minä siihen kiinnittänyt huomiota. Luulin,
että asianajaja oli huoneessaan.
Krag osoitti tuoleja.
-- Tuolit kaatuivat, sanoi hän. -- Sen te kuulitte.
Tuomari puuttui puheeseen.
-- Onkohan asianajajan kimppuun hyökätty? kysyi hän.
-- Sitä en ensinkään usko. Olisihan hän sitten huutanut apua. Ei, kyllä
tänne on joku murtautunut sisään...
-- Mutta asianajajalla oli rahat aina lompakossa, jatkoi vaimo.
-- Varas ei olekaan etsinyt rahoja, vaan jotakin muuta. Jotakin
paperia. Milloin näitte asianajajan viimeksi?
-- Eilen kello puoli kahdeksan illalla.
-- Oliko hän silloin huoneessaan?
-- Ei, hän istui alhaalla meidän kamarissamme ja kirjoitti kirjettä.
Krag ajatteli keskeneräistä kirjettä, joka oli hänen taskussaan. Sitä
mies kai oli kirjoittanut. Mutta miksi hän oli yhtäkkiä keskeyttänyt
kirjoittamisensa?
-- Saiko hän kirjeen valmiiksi?
-- Sitä en tiedä. Me emme koskaan sekaannu hänen asioihinsa. Mutta pois
hän ainakin lähti. Katsoi kelloa ja lähti.
-- Sanoiko hän minne aikoi mennä?
-- Sanoi kyllä, sanoi menevänsä huoneeseensa, ja vähän ajan päästä minä
sitten kuulin sen jyryn, mutta luulin tietysti, että se oli asianajaja,
enkä välittänyt siitä sen enempää.
-- Ja sen koommin häntä ei ole näkynyt?
-- Ei. En minä eikä miehenikään ole häntä nähnyt. Ja mieheni on kovin
levoton. Täällä tapahtuu totisesti niin hirveitä asioita...
-- Onko kukaan käynyt häntä kysymässä?
Vaimo ei vastannut, vaan vilkaisi epävarmana salapoliisiin.
Krag katsoi häneen terävästi.
-- Hyvä, sanoi hän. -- Täällä ei ole enää mitään tehtävää. Voitteko
hankkia minulle polkupyörän?
Nimismiehellä oli polkupyörä.
Krag ajoi sillä tiehensä jättäen muut ihmeissään töllistämään.
Salapoliisi ajoi eversti Holgerin taloon.
Hän lähetti nimikorttinsa Dagny neidille. Tämä käski kysyä, oliko
ehdottomasti välttämätöntä vaivata häntä nyt, kun hän oli juuri
hoitamassa isäänsä.
Salapoliisi vastasi lyhyesti, että hänen täytyi saada puhutella neitiä.
Dagny tuli. Hän oli aivan mustassa puvussa, joka vain kohotti hänen
kalpeata kauneuttaan.
Asbjörn Krag nousi ja astui häntä vastaan.
-- Pyydän anteeksi, että vaivaan teitä tällaisissa olosuhteissa, sanoi
hän, mutta on aivan välttämätöntä, että nyt vastaatte muutamiin
kysymyksiini. Oletteko kuullut mitään tarkempaa asiasta?
-- En mitään.
-- Tiedättekö, että asianajaja on kadonnut?
Nuori nainen vavahti.
-- Onko hän kadonnut? kysyi hän. -- Sepä kummallista.
Salapoliisi hymyili.
-- Kuulen, että tunnette hänet ja tiedätte kenestä on puhe, sanoi hän.
-- Hänen tähtensä olen tullut tänne.
Neiti Holger astui ovea kohden. Hän oli hehkuvan punainen.
-- Anteeksi, sanoi Krag, että viritin ansan, mutta olen nyt kerta
kaikkiaan päättänyt ottaa selon tästä kysymyksestä. Ei ole viisasta,
hyvä neiti, että menette pois.
-- Teidän tulisi varoa virittämästä ansoja, sanoi Dagny, mutta jäi
huoneeseen.
Asbjörn Krag istui tyynenä tuolillaan, jalat ristissä.
-- Muistatteko, kysyi hän, että tapasin teidät eilen kello kahdeksan
tienoissa illalla?
-- Muistan kyllä.
-- Minä kysyin, mitä te teitte ulkona niin myöhään, ettekä te tahtonut
vastata, mutta minä ymmärsin, että vain tärkeät asiat olivat saaneet
teidät lähtemään isänne sairasvuoteen äärestä.
-- Mutta mitä ne teihin kuuluvat?
-- Hyvä neiti, jos te otatte asian siltä kannalta, niin valitan, että
minun täytyy syrjäyttää eräät hienotunteisuusseikat. Sallitteko, että
teen aivan suoran kysymyksen?
Dagny ei vastannut.
-- Minä kysyn teiltä, jatkoi salapoliisi: löysittekö paperin?
Nuori nainen kävi kalmankalpeaksi ja lysähti tuolille. Asbjörn Krag
riensi hänen luokseen; hän oli melkein tainnoksissa.
-- Käskenkö palvelijatarta?
-- Ei, ei, kuiskasi Dagny.
Krag siveli rauhoittavasti hänen päätänsä.
-- Miksi teidän pitääkään salata minulta kaikki? sanoi hän. --
Epäilettekö minua? Ettekö usko, että olen ystävänne?
Dagny nousi äkkiä.
-- Nyt teidän täytyy lähteä.
-- Ei, minä en lähde, ennenkuin te olette vastannut kysymykseeni:
löysittekö paperin?
-- Minä en tiedä mistä te puhutte.
Asbjörn Krag otti taskustaan pienen esineen. Se oli sama, jonka hän oli
löytänyt asianajajan huoneen lattialta. Hän pani sen pöydälle.
-- Olkaa hyvä, sanoi hän.
Nuori nainen huudahti hämmästyksestä.