Kumpi?
Salapoliisi veti laskostetun paperin taskustaan.
Tämän paperin hän asetti eversti Holgerin saaman salaperäisen kirjeen
viereen oikeuspöydälle ja kysyi puheenjohtajalta:
-- Voiko kukaan väittää, etteivät nämä molemmat kirjeet ole saman
henkilön käsialaa?
Tuomari tutki hyvin tarkoin molempia asiapapereita. Hänen kasvoistaan
näkyi, että hän oli hämmästynyt ja ymmällä.
-- Miten on minulta voinut jäädä huomaamatta, mutisi hän, että
everstille lähetetty kirje on selvästi kirjoitettu vääristetyllä
käsialalla. Ei ole epäilystäkään, molemmat kirjeet ovat saman miehen
kirjoittamat. Mistä olette saanut tämän kirjoituksen, herra Krag?
-- Olen löytänyt sen, vastasi salapoliisi.
Tuomari katsoi häneen ja hätkähti.
Krag, joka näki hänen katseensa, huomautti:
-- Teidän on muistaminen, ettei tässä ole kysymys pelkästä tuloksen
saavuttamisesta hämärässä ja kummallisessa asiassa, vaan että myös
kanssaihmisen onni ja kunnia on vaarassa. Päällepäätteeksi ystävän.
-- Minä voisin täydentää todisteluainesta, sanoi puheenjohtaja laskien
pöydälle kolmannen kirjelipun.
_Se oli asianajaja Bomanin kirje_, jossa hän ilmoitti aikovansa
esiintyä todistajana ja tuoda tärkeitä tietoja.
Oli nyt aivan ilmeistä, että kaikki kolme kirjettä, eversti Holgerin
saama, tuomarille lähetetty ja se, jonka Asbjörn Krag oli tuonut,
olivat saman henkilön kirjoittamia, siis Bomanin. Viimeksimainittu
kirje oli se paperi, jonka Asbjörn Krag oli kauppiaan luona käydessään
pistänyt taskuunsa: keskeneräinen kirje metsäkaupasta.
Oikeuden puheenjohtaja istui hetkisen mietteissään. Tilanteen äkillinen
muutos oli nähtävästi hämmästyttänyt häntä melkolailla.
-- Asia on siis joutunut uuteen vaiheeseen, sanoi hän. -- Epäilykset
käyvät nyt kahtaanne. Ratsumestari Rye ei ole ainoa epäluulonalainen.
-- Pyytäisin tämän johdosta saada huomauttaa, sanoi Krag, että toinen
epäluulonalaisista, ratsumestari, on täällä läsnä, kun taas toinen on
poissa, vastoin omaa ilmoitustaan. Näyttää siltä, kuin asianajaja olisi
alkanut aavistaa pahaa ja vainuta, että oli edessä pikkuinen tilinteko,
ja senvuoksi katsonut parhaaksi hukkia tiehensä.
-- Se tuntuu uskomattomalta, arveli tuomari. -- Miten hän olisi voinut
aavistaa sellaista? Eihän minulla itsellänikään ole ollut siitä
aavistusta ennen kuin nyt vasta. Tiesin kyllä, että teillä oli jokin
yllätys mielessä, mutta en osannut ajatellakaan, että se oli tällainen
pommi.
Hän selaili hämillään papereitansa.
-- Niin, tässä me nyt koreasti istumme, kunnes asianajaja suvaitsee
saapua. Kunpa tietäisi missä hän oleksii.
Asbjörn Krag kumartui hymyillen lakipöydän yli.
-- Saanko antaa neuvon? sanoi hän.
-- Olkaa hyvä. Niin kokeneen miehen neuvoa kuuntelen mielelläni. Mehän
emme ole ehtineet pitemmälle kuin valmistavaan kuulusteluun, ja kaikki
on otettava varteen, mikä voi tuoda selvyyttä asiaan. Mitä teillä on
sanomista?
-- Jos olisin teidän sijassanne, sanoi Krag, päättelisin näin: onhan
peräti todennäköistä, että mies, joka on kirjoittanut kirjeen eversti
Holgerille, on syyllinen. On olemassa kaksi sellaista kirjettä, tai
oikeammin sanoen on puhe kahdesta kirjeestä, joista toinen on tässä
oikeuspöydällä, toinen kadoksissa. Toisen on ratsumestari Rye
kirjoittanut, toisen asianajaja Boman.
Kumpi näistä miehistä on syyllinen?
Jos olisin teidän sijassanne, herra puheenjohtaja, ottaisin tässä
kohden avuksi psykologisen arvostelukykyni.
Jos jätätte huomioonottamatta kaiken löyhän panettelun, kaikki
ilkeämieliset huhut, joita ratsumestari Ryestä on paikkakunnalla
levitetty, ette voi kieltää, että hän on gentlemanni, tai ainakin tekee
sen vaikutuksen.
Ratsumestari on -- jatkoi Krag -- muitta mutkitta tunnustanut asioita,
jotka ovat omansa asettamaan hänet mitä huonoimpaan valoon, ja
kieltäytynyt ilmaisemasta toisia asioita, silläkin uhalla, että
vaikeneminen yhä pahentaa hänen asemaansa. Hän ei toisin sanoen ole
pienimmässäkään määrässä pitänyt silmällä itseänsä, vaan on
avomielisesti antanut ne tiedot, jotka on katsonut voivansa antaa, ja
vaiennut silloin kun on katsonut siten toimivansa oikeimmin. Hän ei
tahdo tarkemmin selittää vaikenemisensa syitä. Mutta ei tarvitse
kovinkaan suurta psykologista tarkkanäköisyyttä huomatakseen, että
juuri tämä hänen esiintymisensä on todisteena hänen vilpittömyydestään.
Minä luulen, herra puheenjohtaja, että olemme tässä kohden yhtä mieltä.
-- Minustakin tuntuu, sanoi tuomari, että ratsumestarin käytöksessä on
luotettavuuden leima. Mutta minä vain en käsitä, mistä syystä hän
tahtoo salata tärkeitä seikkoja. No niin, jatkakaahan.
-- Kääntykäämme nyt toiseen epäluulonalaiseen, sanoi Krag. -- Me
panimme kumpikin heti hänet merkille. Hän osoitti silmäänpistävää
asianharrastusta. Me muistamme, kuinka hän kulki niityllä nuuskien
maata, ikäänkuin hänellä olisi ollut vainu. Hän koetti kaikin mokomin
saada epäluulot kohdistumaan ratsumestariin. Miksi? Onko ajateltavissa,
että kuka tahansa tuiki tuntematon herra X sekaantuu tähän asiaan ja
koettaa kaikin mahdollisin keinoin tehdä toisen ihmisen onnettomaksi ja
kunniattomaksi?
Minä voin kertoa teille, että kohtasin tämän miehen eilen illalla. Se
tapahtui luultavasti muutamia minuutteja sen jälkeen kuin hän oli
lähettänyt teille tuon kirjeensä, ehkä puolta tuntia myöhemmin. Olin jo
silloin päättänyt hieman tarkastella häntä, ja mahdollista on, että
minulta siinä pääsi joku varomaton sana, joka herätti hänen
epäluulonsa. Oli miten tahansa, tänään on ilmennyt seikka, joka
todistaa häntä vastaan. Häntä ei ole kuulunut, vaikka hän nimenomaan on
ilmoittanut tulevansa tänne. Hän on kadonnut jäljettömiin. Hän ei ole
lähettänyt peruutusta eikä minkäänlaista selitystä. Jätän teidän
ratkaistavaksenne, kumpi on epäiltävämpi: ratsumestariko, joka itse on
lyönyt korttinsa pöytään, vai tuo mieskö, joka tällä tavoin tekeytyy
näkymättömäksi.
-- Siihen kysymykseen ei ole vaikea vastata, sanoi tuomari. --
Epäiltävämpi on minun silmissäni ehdottomasti asianajaja.
-- Eikö niinmuodoin pitäisi hankkia hänet tänne?
-- Ehdottomasti. En tiedä miten tässä muuten päästäisiin mihinkään,
ellemme saa kuulla hänen selitystänsä.
-- Silloin pitäisi teidän myös etsityttää häntä, sanoi salapoliisi,
vieläpä kaikilla vallassanne olevilla keinoilla.
Puheenjohtaja katsoi häneen kysyvästi. Krag nyökkäsi, ja sitten tuomari
antoi merkin nimismiehelle.
Molemmat viranomaiset kuiskailivat keskenään hetken aikaa, ja sitten
nimismies lähti nopeasti huoneesta.
Kuulustelu, joka oli muodostunut todellakin odottamattomaksi,
keskeytettiin nyt, ja oikeus otti neljännestunnin väliajan. Nimismies
oli saanut tehtäväkseen keinolla millä hyvänsä ottaa selon
asianajajasta ja tarpeen tullen vaikka väkipakolla tuoda hänet
kuulusteluun. Toinen sanomalehtimiehistä kääntyi Kragin puoleen:
-- Me olemme saaneet sen käsityksen, että te se itse asiassa olette
täällä määrääjänä.
-- Toivon, vastasi Asbjörn Krag, että olette myös saaneet selvän
käsityksen siitä, miten äärettömän huonosti olisi voinut käydä, ellei
nuori puheenjohtaja olisi ollut siksi järkevä ja totuuttaharrastava.
-- Niin olemme.
-- Minä en taistele ainoastaan ystäväni puolesta. Taistelen totuuden
puolesta. Ja se se lopulta voittaa.
-- Sitä emme epäilekään.
Asbjörn Krag meni Ryen luo, joka seisoi kaakeliuunin kupeella
välinpitämättömän näköisenä. Vaikka hän oli näytelmän päähenkilöitä,
jottemme suorastaan sanoisi päähenkilö, näytti siltä, kuin asia ei
olisi ensinkään liikuttanut häntä.
-- Nyt on vihollinen lyöty, sanoi Asbjörn Krag.
-- Mitä tarkoitat?
-- Tämän jälkeen sinua ei vangita.
-- Yhdentekevä.
-- Niin, siltä näyttää, mutta minulle se ei ole yhdentekevää.
-- Kuinka niin?
-- Syystä että tunnen selvään, että asia olisi vaikeutunut suuresti,
jos sinun olisi käynyt huonosti. Minulla on paremmat toiveet päästä
selvyyteen asiasta, kun sinä olet vapaana.
-- En ymmärrä vieläkään...
-- Mutta minä ymmärrän. Täällä on liikkeellä voimia sinua vastaan,
vaarallisia voimia.
-- Niinkö.
Ratsumestari tapaili taskua, missä hänellä oli ase.
Asbjörn Krag huomasi tämän.
Hän laski kätensä ystävän olalle.
-- Ehkä vaarallisempia kuin sellaiset, sanoi hän.
Samassa ovi lensi auki ja nimismies syöksyi sisään.
Hän oli kalmankalpea ja hätääntynyt.
-- Tämä... tämä, änkytti hän,... tämä on siisti juttu!