Tuleeko hän?
Seuraavana aamupäivänä täsmälleen kello kymmenen oli oikeudenistunto
alkava nimismiehen talossa. Paljon uteliasta väkeä oli kokoontunut
paikalle. Oli synkkä päivä, harmaa ja sateinen. Taivas riippui matalana
ja kylmänä maan yläpuolella, ja raskaat tuulenpuuskat puhalsivat pitkin
teitä.
Jo yhdeksän tienoissa oli ihmisiä alkanut näkyä pihalla. Toiset olivat
tulleet todistamaan, toiset pelkästä uteliaisuudesta. Seisoksittiin
nurkissa vaiteliaina. Oli kuin asiaan liittyvä kauhuntunnelma olisi
hillinnyt luontaista suulautta. Mutta niistä harvoista sanoista, jotka
pääsivät mutisevilta huulilta, ja noista synkistä katseista, jotka
suuntautuivat sinnepäin, mistä ratsumestari Ryen piti tulla, huomasi
selvästi mitä mielissä liikkui.
Oli tullut pari pääkaupungin sanomalehtimiestäkin. He kulkivat ympäri
puhutellen talonpoikia. Paljon he eivät saaneet tietoonsa, sillä
talonpojat ovat yleensä harvasanaisia tällaisissa asioissa. Mutta niin
paljon he kuitenkin kuulivat, että saattoivat muitta mutkitta
kirjoittaa mustiin kirjoihinsa:
'Tämänpäiväisen kuulustelun odotetaan tuovan valoa asiaan.
Se on peräti arvoituksellinen juttu, jossa punaisena lankana
on rakkaustarina. Tällä hetkellä näyttävät todistusaiheet
peloittavan lukuisina vahvistavan ratsumestari Ryen syyllisyyden.
Hänen asemansa on huonontunut sen johdosta, että hän on
ilmeisesti salannut ja vääristellyt asioita.
Niinpä hän kieltäytyy ilmoittamasta, mikä tarkoitus oli hänen
ratsastusmatkallaan k:lo 3-1/2 4 sinä päivänä, jolloin asia
tapahtui. Edelleen hän kieltää ratsastaneensa metsäniityn poikki
tuona päivänä, vaikka hevosen jäljet kulkevat juuri sitä tietä.
Se henkilö, joka on tuonut päivänvaloon tämän tärkeän ja miltei
ratkaisevan hevosenjälkiseikan, on paikkakunnalla tunnettu
asianajaja Boman. Hän on näyttänyt omaavansa todellista
salapoliisikykyä ja osoittanut asiassa kiitettävää tarmoa.
Asian käsittelyä johtaa nuori virkaatekevä tuomari, vakinaisen
ollessa sairaana. Paikkakuntalaiset tuntuvat kummastelevan
sitä seikkaa, että tuomari aina on sairaana, milloin joku
pulmallisempi asia on kysymyksessä. Ei tietysti voi odottaa
nuorelta viransijaiselta, joka on vasta 25-vuotias, että hänellä
olisi riittävästi kokemusta ohjatakseen varmalla kädellä
asian kulkua. Hän menettelee ehdottomasti moitittavasti, jos
osoittautuu todeksi ihmisten puhe, että hän eilisessä istunnossa
mukautui noudattamaan erään kristianialaisen yksityissalapoliisin
neuvoja. Tämä tuntuu sitä kummallisemmalta, kun puheenaoleva
salapoliisi -- jonka nimeä ei vielä tiedetä ja joka ei vielä
k:lo 1/2 10 ollut saapunut oikeuspaikalle -- on epäluulonalaisen
ratsumestarin hyvä ystävä ja asuu hänen luonaan.
Ehkei olisi haitaksi, vaikka kaupunginviskaalikin, joka
todennäköisesti kuitenkin joutuu tekemisiin tämän salaperäisen
asian kanssa, olisi näissä tutkinnoissa läsnä.'
Tämä kirjoitettiin ennen käsittelyn alkamista ja lähetettiin heti
puhelimitse lehden toimitukseen latojalle annettavaksi.
Kun reportterit palasivat pieneltä puhelinasemalta, huomasivat he
ihmisten käytöksestä, että jotakin oli tekeillä. Kaikki seisoivat
hiljaa ja tuijottivat tielle päin.
-- Hän tulee, kuului kuiske.
-- Kuka tulee?
-- Ratsumestari.
Kolme herraa tuli tietä pitkin kävellen hitaasti ja puhellen keskenään.
-- Keskimäinen on ratsumestari, sanoi joku.
-- Entä toiset?
-- Salapoliisi ja tuomari.
Sanomalehtimiehet rupesivat yhdessä tuumimaan. Olihan sangen
merkillistä, että oikeuden puheenjohtaja, rikoksesta epäilty ja joku
syrjäinen kolmas henkilö noin vain seurustelivat julkisesti kaikkien
nähden.
Kun tulijat saapuivat pihalle, kysyi tuomari asianajaja Bomania.
Hänellä oli paperi kädessään. Kauppias astui esiin ja ilmoitti, että
asianajaja Boman saattoi tulla millä hetkellä hyvänsä.
-- Aion nimittäin kuulustella häntä ensimäisenä todistajana, sanoi
nuori virkaatekevä tuomari. -- Hän on kirjoittanut minulle.
Tuomari mutisi jotakin lukien paperista:
"... asiaa koskevia hyvin tärkeitä tiedonantoja..."
-- No niin, mies tulee kyllä, koska on luvannut.
Hän katsoi kelloaan.
-- Aikaa on vielä neljännestunti kuulustelun alkamiseen.
Asbjörn Krag, joka oli tähän asti seisonut ratsumestarin vieressä,
astui nyt esiin. Hän oli tarkastellut kauppiasta ja huomannut hänen
kasvoissaan jotakin levottomuuden tapaista.
-- Hyvää päivää, sanoi Krag. -- Vieläkö tunnette minua?
Kauppias tunsi.
-- Tiedättekö missä asianajaja oleksii?... Ettekö?... Minä luulin
teidän tulleen yhdessä tänne?
Kauppias katsoi ilmaan.
-- Ei, emme tulleet, sanoi hän.
Salapoliisissa heräsi äkillinen epäluulo.
-- Milloin puhuitte hänen kanssaan viimeksi?
-- Ei siitä ole pitkä aika.
-- Milloin?
Asbjörn Krag lausui kysymyksensä äänellä, joka vaati vastausta.
-- En ole nähnyt häntä sitten eilis-illan, sanoi kauppias epävarmasti.
Tuomari kävi uteliaaksi. Hän tuli heidän luokseen.
-- Asianajaja Boman asuu teillä, eikö niin?
-- Asuu kyllä, ja asuu muuten aina, kun käy täälläpäin.
-- Mutta eikö ole kummallista, ettette ole nähnyt häntä sitten eilisen?
-- Oo, hänellä on niin paljon juoksuja, metsänmyyjiä ja sen semmoista.
On mahdollista, että hän on ollut jonkun luona, jolta ostaa metsiä, ja
jäänyt sinne yöksi.
-- Puhuiko hän lähtiessään mistään sellaisesta?
-- Ei puhunut.
-- Milloin hän lähti?
-- Puoli kahdeksan tienoissa eilen illalla.
Asbjörn Krag laski: kello kahdeksalta hän oli itse tavannut
asianajajan, joka ei silloin näyttänyt olevan ensinkään
lähtöhankkeissa. Ja sitäpaitsi hän oli kirjoittanut tuomarille kirjeen
ja luvannut tulla täsmälleen kello yhdeksän antamaan tärkeän
todistuksensa, toisin sanoen esittämään mitä seikkoja oli saanut
kootuksi ratsumestaria vastaan.
-- Odotitteko häntä kotiin eilen illalla? kysyi Krag.
-- Odotin kyllä, mitenkäs muuten. Hän oli puhunut joistakin kirjeistä,
jotka piti lähettää, mutta lähettämättä ne sitten kuitenkin jäivät.
Krag ja tuomari vaihtoivat katseen.
-- Niin, sanoi tuomari, me vain kyselimme saadaksemme tietää, oliko
hänelle mahdollisesti tapahtunut jotakin.
Silloin kauppias tuli yhtäkkiä puheliaammaksi.
-- Sitä en usko, sanoi hän, sillä Bomanilla oli revolveri mukanaan.
Asbjörn Krag kohautti olkapäitään. Hän huomasi molemmat
sanomalehtimiehet. Hän tervehti.
-- Täällä jo! sanoi hän. -- Herrat ovat aikaisin liikkeellä.
Tässä kohden huomautettakoon, että Asbjörn Krag oli henkilökohtaisesti
sangen vähän tunnettu. Hän esiintyi mieluimmin valepuvussa, milloin oli
pakoitettu näyttäytymään julkisuudessa. Muuten häntä harvoin näki. Ei
siis ollut ihme, etteivät sanomalehtimiehet tunteneet häntä. Mutta he
tahtoivat tietää kuka hän oli ja esittelivät senvuoksi itsensä.
-- Ette luultavasti tiedä minun nimeäni, vastasi Krag. -- Minä en ole
mikään poliisilaitoksen urkkija, vaan aivan yksityinen ja olen
puuttunut tähän juttuun pelkästä asianharrastuksesta, mutta etenkin
auttaakseni vanhaa ystävääni, ratsumestaria. Nimeni on Asbjörn Krag. --
Minne nyt, hyvät herrat?
Sillä hän oli tuskin sanonut nimensä, ennenkuin molemmat herrat tekivät
täyskäännöksen ja riensivät tulista kyytiä puhelinasemalle päin.
Tilanne oli tuokiossa muuttunut. Oli tarvis täydentää aikaisemmin
lähetetyt kertomukset uutisella, että Asbjörn Krag, tuo ihmeellinen
yksityissalapoliisi, ohjasi koko asiaa. Krag hymyili. Hän tiesi mistä
oli kysymys, mutta hän ei ollut tahtonut salata itseään. Tuomari katsoi
kelloaan. Se oli kohta kymmenen.
Kaikki tähystivät tielle päin nähdäkseen, saapuisiko päätodistaja viime
tingassa.