Syyllinen.
Asbjörn Krag pysähtyi ja kuunteli pimeydessä, kuuluisiko huutoa
toistamiseen.
Se oli tuntunut hänestä ihmisen ääneltä, vaarassa olevan ihmisen
avunhuudolta, hätähuudolta, joka kävi luihin ja ytimiin.
Huuto oli kuulunut metsikön toiselta puolen, ratsumestarin talon
viereiseltä niityltä.
Asbjörn Krag seisoi kauan hiljaa ja kuulosti. Hän odotti monta
minuuttia, mutta kun ei mikään enää häirinnyt syvää hiljaisuutta,
jatkoi hän päättävästi kulkuansa samaan suuntaan. Hän joudutti
askeliaan. Epämiellyttävä aavistus sanoi hänelle, että ratsumestarin
talon läheisyydessä oli tapahtunut jotakin.
Hän odotti koko talon olevan kuohuksissa, kun saapui perille, mutta
näkikin siellä olevan hiljaista ja tulien tuikkivan rauhallisesti
ikkunoista.
Hän tapasi pihalla pehtorin ja meni hänen luokseen.
-- Onko täällä tapahtunut jotakin? kysyi hän.
-- Tapahtunutko? vastasi pehtori, joka ei käsittänyt kysymystä.
-- Ollessani tiellä tänne tulossa, selitti Asbjörn Krag, kuulin jonkun
huutavan. Se kuului täältäpäin.
-- Huutavan! Ei täällä tietääkseni kukaan ole huutanut.
Pehtori katseli salapoliisia epäluuloisesti. Hän oli harteva ja
itsetietoinen maamies, joka nähtävästi alkoi kummastella asiain menoa,
kun salapoliisikin oli saatu tänne muuten niin rauhalliselle seudulle.
Asbjörn Krag viittasi metsänreunaan, joka oli jonkun sadan metrin
päässä talosta.
-- Tuolta se kuului, sanoi hän. -- Ikäänkuin metsän sisästä.
Pehtori nauroi.
-- Oho, sanoi hän, silloin se oli joku hevosista. Ne hirnuvat usein
näin iltasella, kun tulee pimeä.
Hän viittasi niitylle, missä liikuskeli harmaita varjoja. Hevoset
olivat siellä laitumella.
-- Se hullu "Eeva" siellä kai on hirnunut, jatkoi hän.
Hevonen! Asbjörn Krag seisoi vaiti hetkisen. Hänen aivonsa tekivät
työtä.
-- Onko herra Ryen ratsuhevonen kovin hurja? kysyi hän.
-- Sillä on omat aikansa, vastasi pehtori. -- Toisinaan se ihan
villiintyy. Minä en ymmärrä sitä hevosta ensinkään.
Asbjörn Krag lopetti äkkiä:
-- Niin, no sitten se oli joku hevosista.
Hän nyökkäsi pehtorille ja meni. Muutaman askelen päässä hän pysähtyi,
kääntyi ja kysyi:
-- Joko ratsumestari on levolla?
-- En luule. Hän oli äskettäin ulkona kävelemässä.
-- Niinkö, missä hän kävi?
-- Sitä en tiedä.
-- Hyvää yötä, sanoi Asbjörn Krag ja meni sisään.
Hevonen... Kragin täytyi hymyillä itsekseen. Hänkö ei muka eroittaisi
ihmisen hätähuutoa villin hevosen hirnunnasta! Mutta jääköön pehtori
omaan uskoonsa.
Ratsumestari istui kamiinin edessä lämmitellen. Pitkä piippu oli
veltosti suussa. Hän torkkui, mutta heräsi salapoliisin askelten
äänestä. Krag käveli tahallaan niin raskaasti, että herätti hänet.
Ratsumestari kavahti pystyyn ja tuijotti tulijaan unenpöpperössä.
Ikäänkuin anteeksipyytäen hän sanoi:
-- En ole nukkunut pariin vuorokauteen.
Asbjörn Krag istui hänen viereensä, ja hänen äänensä sai hellän
soinnun.
-- Ystävä parka!
Ratsumestari puristi huulensa yhteen.
-- En ole koskaan vedonnut sääliväisyyteen, sanoi hän hiljaa, enkä tee
sitä nytkään.
Asbjörn Krag istui hetken ääneti. Sitten hän sanoi:
-- Huomenna on kuulustelu. Katson todennäköiseksi, että oikeus määrää
sinut vangittavaksi. Sinä näyt ottavan asian tyynesti.
-- Tapahtukoon mitä hyvänsä, vastasi ratsumestari järkähtämättömän
levollisesti, -- minä en kadota tasapainoani.
Asbjörn Krag jatkoi:
-- Palaan yhä uudelleen kysymykseen, jonka olen jo monta kertaa
esittänyt: etkö voi sanoa, onko täällä ketään, jolla on paha mielessä
sinua vastaan?
Ratsumestari pudisti päätänsä.
-- Minä arvelen, sanoi hän, että useimmilla täkäläisillä ihmisillä on
paha mielessä minua vastaan. Mutta en voi mainita ketään erityisesti.
Minähän en tunne ketään.
-- Mutta jos minä nyt mainitsen erään nimen?
-- Sano pois!
-- Asianajaja Boman?
-- Asianajaja Boman!
Ratsumestari pudisti taas päätänsä. Nimi ei näyttänyt herättävän
hänessä mitään mielenkiintoa.
-- Tarkoitatko häntä, joka on asunut jonkun aikaa kauppiaan luona,
häntä, joka on näöltään kuin koulunopettaja?
-- Häntä juuri.
-- Hän on kai täällä metsiä ostelemassa. Luullakseni hän keinottelee
jonkun kristianialaisen yhtiön asiamiehenä. Muuta en miehestä tiedä.
Mutta huomasin tänään tutkinnassa, että hän osoitti silmäänpistävää
asianharrastusta. Hän nuuski maata kuin koira. Mutta, hyvä ystävä, minä
olen lakannut ihmettelemästä syrjäisten henkilöiden uteliaisuutta ja
ilkeyttä.
-- Tiedätkö onko hän missään tekemisissä vanhan everstin kanssa?
-- Muistaakseni ukko kerran mainitsi hänen nimensä. Siitä minä kai
alunpitäen tulinkin tietämään, että mies oleskeli tällä paikkakunnalla.
Ukko Holgerilla oli kyllä joskus ollut jotakin tekemistä
hänen kanssaan, ja minusta tuntui, että hän mainitsi nimen
ylenkatseellisesti.
Asbjörn Krag luki uudestaan kauppiaan pöydältä löytämänsä keskeneräisen
kirjeen. Sitten hän ojensi sen ratsumestarille.
-- Tunnetko käsialan? kysyi hän.
Ratsumestari vilkaisi paperiin.
-- En.
-- Se on samaisen asianajaja Bomanin kirjoitusta.
Ratsumestari luki mielenkiinnolla niin pitkälle kuin kirjettä riitti.
Lopetettuaan hän sanoi kummastellen:
-- Mutta eihän tässä kirjeessä ole mitään!
Krag nyökkäsi.
-- Se koskee jotakin metsäkauppaa. Mutta sillä on joka tapauksessa
merkitystä sinun asiaasi nähden.
-- Sitä en voi käsittää. Eihän siitä tässä mainita sanaakaan.
-- Mutta sillä on kuitenkin merkitystä, sanon minä. Sen on kirjoittanut
henkilö, jolla on paha mielessä sinua vastaan.
-- Todellakin?
-- Mies, joka nuuski maata kuin koira, niinkuin sinä sanot.
-- No, entä sitten?
-- Hänkin on saanut tietää hevosenkenkäjutun. Hän tulee
oikeuskuulusteluun huomenna.
-- Tulkoon.
-- Siellä hän esittää tutkimustensa tulokset. Ne ovat samat kuin minun.
Ne näyttävät todistavan, että sinä olit ratsastamassa niityllä samaan
aikaan kuin Holgerin päälle hyökättiin.
Ratsumestari kohautti olkapäitään.
-- Siitä tulee siis vangitseminen, kuten sanot.
-- Aivan varmaan.
-- No hyvä, minä valmistaudun siltä varalta.
-- Sinä?
-- Niin, ja toivon, ettet silti hylkää minua. Uskothan vielä, että olen
viaton?
Asbjörn Krag nousi. Omituinen hymy väreili hänen huulillaan.
-- Hyvä ystävä, sanoi hän, eihän ole kysymystäkään sinun
vangitsemisestasi.
Ratsumestari Rye kavahti pystyyn.
Molemmat miehet seisoivat pitkän aikaa katsellen toisiaan ja
virkkamatta sanaakaan. Toinen oli tyyni, leikkivä hymy huulilla;
Asbjörn Krag tunsi itsensä jälleen vahvaksi ja järkensä kirkkaaksi.
Toinen, ratsumestari, seisoi kalpeana ja hämmentyneenä.
-- Mitä tarkoitat? änkytti hän. -- Kenet sitten vangitaan, jollei
minua?
-- Syyllinen, vastasi Asbjörn Krag.