Huuto.
Salapoliisi seisoi katsellen nuoren naisen jälkeen, kunnes hän katosi
tien käänteeseen.
Sitten hän pudisti päätänsä ja lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan.
Tämä odottamaton tapaaminen oli yhtäkkiä täyttänyt hänen mielensä
ajatuksilla. Ja jokin aavistus sanoi hänelle, ettei itse näytelmä ollut
vielä päättynyt, vaan että yhä vielä, joka tunti, tapahtui jotakin.
Mikä oli saanut nuoren neidin lähtemään liikkeelle näin iltamyöhällä?
Hän tuli ilmeisesti niityltä, mistä hänen isänsä oli löydetty. Miten
oli selitettävissä tuo salaperäisyys, mihin hän verhoutui? Salapoliisi
alkoi uskoa, ettei ollut päässyt vielä lähellekään asian ydintä.
Kenties oli kohta edessä uusi ja suurempi arvoitus. Hän ei ollut
tyytyväinen ystäväänsäkään, ratsumestariin, vaan hänestä tuntui, että
tämä salasi häneltä jotakin. Ja muistellessaan nuoren neidin
itkettyneitä kasvoja hän alkoi aavistaa, että jotakin kauheaa oli
tapahtumaisillaan tai jo tapahtunut.
Hän kulki edelleen niitylle päin. Hämärä oli käynyt yhä tiheämmäksi, ja
kaste laskeutui maahan. Ääriviivat häipyivät näkymättömiin, puut olivat
kuin suuria varjoja. Yhtäkkiä hän jäi seisomaan polvittelevalle
niittypolulle.
Hän ei ollut yksin tässä kamalassa paikassa! Tuolla matalien puiden
alla, samassa paikassa, mistä eversti oli löydetty puolikuolleena,
liikkui joku varjo. Se oli ihminen, mies.
Näytti siltä, kuin tuo olento olisi pyrkinyt pakoon. Hän liikkui
poispäin puiden alla. Hän oli siis huomannut Asbjörn Kragin.
Salapoliisi meni nopeasti lähemmäksi. Nyt oli miehellä vain kaksi tietä
avoinna. Joko juosta kaikin voimin mäkeä alas ja siten ilmaista
olleensa pimeyden töissä tahi mennä Asbjörn Kragia vastaan. Mies
valitsi jälkimäisen tien. Hän meni salapoliisia vastaan.
Ja kun hän astui pimennosta esiin, tunsi Asbjörn Krag hänet.
Hän oli tuo koulunopettajan näköinen mies, jonka Krag oli pannut
merkille jo ensi kertaa paikalla käydessään. Mies tervehti, ja Krag
vastasi tervehdykseen.
-- Kummallista, että tapaamme toisemme täällä, änkytti koulunopettaja.
-- Ja tällaiseen aikaan, vastasi Krag.
-- Olemme ehkä samalla asialla.
-- Kuka te olette?
Koulumestarinaamainen mies nosti hattuaan.
-- Asianajaja Boman, vastasi hän.
-- Kristianiasta? kysyi Krag.
-- En, lähimmästä kaupungista.
-- Niinkö. Ja olette täällä tapahtuman johdosta. Onko aikomuksenne
ruveta ratsumestari Ryen asianajajaksi?
-- Ei, vastasi asianajaja vastahakoisesti. -- Ja kahdesta syystä.
Ensinnäkin en ole täällä tapahtuman johdosta, ja toiseksi en ottaisi
puolustaakseni ratsumestari Ryen asiaa.
-- Miksi ette?
-- Siksi ettei niin huonoa asiaa käy puolustaminen.
Asbjörn Krag vihelsi lystikkäästi.
-- Hoo, vai sillä lailla. Te siis kuulutte niihin moniin, joilla on
ratsumestarista ennakolta valmis mielipide. Eikö teidän mielestänne
hänen asemansa ole tarpeeksi tukala muutenkin, ilman teidän aiheetonta
asiaan-puuttumistanne?
-- Minulla on aina ollut valpas oikeudentunto, vastasi
asianajaja. -- Ja minusta tuntuu nyt, että on jouduttu sangen kauas
oikeudenmukaisuudesta, sitten kun on saatu tänne tuo kuuluisa
salapoliisi.
Asbjörn Krag ei ollut millänsäkään miehen julkeasta viittauksesta.
-- Minä ymmärrän, sanoi hän. -- Te luulette, että ratsumestari on
syyllinen. Myönnän teidän olevan oikeassa sikäli, että monet seikat
puhuvat häntä vastaan. Mutta tässä murhenäytelmässä on paljon useampia
ja suurempia salaisuuksia, kuin mitä me voimme nähdä.
Asianajaja katseli salapoliisia silmät viirullaan.
-- Ja sitten on myös paljon sellaista, joka nähdään, mutta josta ei
hiiskuta, sanoi hän.
-- Mitä sillä tarkoitatte?
-- Minäkin olen tutkinut maata täällä niityllä, sanoi hän.
-- Vai niin.
-- Ja löytänyt hevosen jälkiä.
-- Ratsumestarin hevosen?
-- Niin.
-- Eihän kukaan voi kieltää häntä ratsastamasta minne häntä haluttaa.
Asianajaja viittasi metsikköön päin, mistä eversti oli löydetty.
-- Mutta hevosenjäljet vievät tuonne, sanoi hän. -- Ne näkyvät selvästi
savessa.
-- Mistä te niin varmaan tiedätte, että ne ovat hänen hevosensa jälkiä?
-- Sen sain tietää aivan samalla tavalla kuin tekin, vastasi asianajaja
vilkuttaen silmiään. -- Teidän tulee esiintyä varovaisemmin, jos
mielitte onnistua peittämään todistusaiheet, jotka puhuvat ystäväänne
vastaan. Puoli tuntia sen jälkeen kuin te olitte käynyt tallissa
hevosen kavioita tarkastamassa, sain minä vihiä siitä, ja niin oli asia
selvä.
-- Toisin sanoen, virkkoi salapoliisi hieman ärtyneenä, --
ratsumestarin ympärillä on joka taholla ilkeämielisiä urkkijoita.
-- Niin, varokoon hän itseään. Hän alkaa nyt takertua kiinni. Ja
huomenna hänen luullakseni täytyy antautua, kun minä pyydän päästä
todistamaan.
Asbjörn Krag tarttui asianajajan takinpieleen.
-- Nyt minä sanon teille erään asian, sanoi hän. -- Minusta on
samantekevää mitä te huomenna esitätte oikeudessa. Mutta olen nyt kerta
kaikkiaan vakuutettu siitä, ettei ratsumestarilla ole mitään tekemistä
murhayrityksen kanssa. Ja edelleen olen varma, että täällä on
henkilöitä, jotka pahassa tarkoituksessa punovat juonia häntä vastaan.
Ensimäinen tehtäväni on nyt repiä rikki heidän verkkonsa. Ja samalla
tulen tietämään, mikä osa teillä on tässä näytelmässä. Hyvää yötä,
herra. Jatkakaa tutkimuksianne.
Asbjörn Krag jätti hänet muitta mutkitta, ja asianajaja jäi hetkeksi
seisomaan tien oheen. Sitten hän jatkoi matkaansa kävellen
ratsumestarin taloon päin. Asbjörn Krag meni niittyjen poikki, tuli
hakaan ja sieltä hetken kuluttua kauppiaan suuren talon edustalle. Sen
ikkunoista näkyi valoa.
Krag kysyi kauppiasta ja pääsi heti hänen puheilleen. Hän huomasi jo
ensi silmäyksellä jonkinlaista epäileväisyyttä. Kauppias puhui
häilyvin, epävarmoin lausein ja koki vältellä asiaa. Salapoliisi oli
pian huomannut, että paikkakunnalla oltiin jo vihamielisiä hänelle,
koska luultiin hänen pitävän syyllisen puolta, joka täkäläisten
ihmisten silmissä ei voinut olla kukaan muu kuin ratsumestari. Ja hän
tunsi selvään, kuinka suuresti sellainen yleinen mielipide kykeni
vahingoittamaan tärkeätä asiaa. Hänellä ei totisesti ollut paljon
toiveita seurustelusta paikkakunnan väestön kanssa, jonka parissa hän
nyt aikoi jatkaa tutkimuksiaan.
Mutta sattuma, joka monesti ennen oli niin ihmeellisellä tavalla tullut
Asbjörn Kragille avuksi, ei nytkään jättänyt häntä pulaan.
Hän istui juttelemassa kauppiaan kanssa tämän kamarissa. Pöydällä oli
hajallaan papereita mustepullon ympärillä, niiden joukossa eräs
keskeneräinen kirje. Tämä kirje herätti Asbjörn Kragin huomiota, ja kun
hän tarkemmin katsoi käsialaa, ällistyi hän niin, että tuskin sai
salatuksi mielenliikutuksensa.
Tuo kirje hänen täytyi saada haltuunsa. Ja mieluimmin kauppiaan
tietämättä.
Krag lakkasi siis kyselemästä kauppiaalta ihmisistä ja oloista ja alkoi
sen sijaan katsella seinillä olevia valokuvia. Kauan ei kestänyt,
ennenkuin kirje oli hänen taskussaan.
Kauppias ei ollut huomannut mitään. Krag lähti kotia. Ulkona oli jo
sangen pimeä. Hän otti kuitenkin kirjeen taskustaan nähdäkseen mitä se
sisälsi. Se oli tavallinen asiakirje, eikä siinä ollut vielä
allekirjoitusta. Se koski joitakin metsäkauppoja.
Mutta sisällyksestä näkyi selvään, kuka sen oli kirjoittanut. Muuten ei
kirje itsessään kiinnittänyt Kragin mieltä. Käsiala vain oli herättänyt
hänen huomiotansa, ja keksintö sai hänet vapisemaan ilosta. Nyt hän
näki ensimäisen valonpilkahduksen tässä salaperäisyyden pimeydessä.
Kotimatkalla metsäniityn poikki mennessään hän kuuli tuskaisen huudon
siltä taholta, missä ratsumestarin talo oli.
Hetkeäkään epäröimättä hän lähti juoksemaan sinnepäin.