Eräs tapaaminen.
Ratsumestari alkoi kävellä hermostuneesti ympäri huonetta.
-- Anna kun ajattelen, sanoi hän. -- Minä tunnen, että synkkiä pilviä
kerääntyy päälleni. Toistan vielä kerran, rakas ystävä, etten nähnyt
eilispäivänä eversti Holgeria, mutta kun todistuksia kasaantuu tällä
tavoin, alan epäillä omaa luotettavuuttani, omaa huomiokykyäni, omaa
järkeäni.
Krag otti jälleen esille salaperäisen näytelmän tapahtumapaikan
asemaluonnoksen ja sanoi:
-- Sinä myönnät itse, että puhelit Dagnyn, hänen tyttärensä kanssa
tienhaarassa kartanon pohjoispuolella, ja sanot varmasti sen
tapahtuneen puoli neljän tienoissa?
-- Niin.
Asbjörn Krag kirjoitti aikamäärän paperille.
-- Tässä asiassa, sanoi hän, jossa ratkaisu toiseen tai toiseen
suuntaan voi riippua minuuteista, on hyvä olla etukäteen selvillä
kaikista numeroista. -- Hän jatkoi:
-- Näyttää käyneen ilmi, että everstin päälle on hyökätty puoli neljän
tai neljän ajoissa, ehkä vähän myöhemmin tai aikaisemmin. Toisin
sanoen, jos joku tulee ja väittää, että sinä todennäköisesti ratsastit
Dagnyn luota suoraan metsään ja siellä tapasit everstin -- niin sitä et
tee tyhjäksi. Vastakohta ei ole todistettavissa.
-- Mutta eihän väitekään ole toteennäytettävissä, mutisi Ivar Rye.
Krag hypisteli lyijykynää käsissään. Hän katseli ystäväänsä tutkivasti.
-- On, sanoi hän.
-- Mitä tarkoitat?
-- Jos _minä_ tahtoisin, voisin milloin hyvänsä todistaa sen. Tai
ainakin esittää joukon seikkoja, jotka puhuvat sinua vastaan.
-- Selitä tarkemmin.
-- No niin. Palaan siis talliin ja hevoseesi. Kenkä on rikki.
-- Sen olet jo sanonut.
-- Maa paikan ympärillä osoittaa selvästi, että ratsastaja on ajanut
everstiä takaa. Itse olet kertonut, ettei näillä seuduin ole monta,
jotka ratsastavat.
-- Mikäli tiedän ei muita kuin eversti ja minä sekä Dagny.
-- Se jo on sangen epäilyttävää. Mutta on vielä epäilyttävämpää:
everstin vainooja on ratsastanut hevosella, jonka vasemman etujalan
kenkä on rikki.
Ratsumestari peitti kasvonsa käsillään.
-- Kun sinä tätä kaikkea kerrot, sanoi hän, täytynee asian olla niin.
Mutta minä en voi sitä käsittää. Se on täydellinen arvoitus. Ratsastin
Dagnyn luota suoraan kotiini.
-- Ja kun tätä seikkaa verrataan edellisiin, jatkoi Krag, ja koko sinun
esiintymiseesi, teidän välienne äkilliseen purkaantumiseen, everstille
kirjoittamaasi kirjeeseen y.m., on todistusketju itse asiassa valmis.
Niin, ystäväni, jos eversti nyt on kuollut, niin sinä olet murhaaja.
Ratsumestari syöksähti häntä kohden kasvot tuhkanharmaina. Mutta
Asbjörn Krag, joka oli aivan levollinen, pysäytti hänet.
-- Tarkoitan _juridisesti_, sanoi hän. -- Juridisesti sinä olet
murhaaja, et moraalisesti. Olen vakuutettu, ettet sinä ole sitä tehnyt,
vaan että olet täysin viaton, vaikka epäilysten kietoma, kun sarja
kummallisia, arvoituksellisia seikkoja todistaa sinua vastaan.
Tehtäväni käy vaikeaksi, eikä ole suinkaan sanottu, että voin ensi
kuulustelussa estää sinua joutumasta vangituksi.
-- Kunpa vain voisin ymmärtää, sanoi ratsumestari, kuka sen on tehnyt.
Eversti Holgerillahan oli pelkkiä ystäviä tällä paikkakunnalla. Ja
sellaisen teon täytyy olla verivihollisen työtä.
-- Ajattele tarkoin, vastasi Krag, niin ehkä pääset jäljille. Muistatko
muutosta, mikä yhtäkkiä tapahtui everstissä?
-- Muistan.
-- Alussa hänellä ei ollut mitään sinua vastaan, ja hän olisi
varmaankin mitä mieluimmin antanut sinulle tyttärensä vaimoksi. Mutta
sitten tapahtui yhtäkkiä käsittämätön käänne. Eversti, joka oli ennen
ollut vilkas, puhelias, tuttavallinen ja rakastettava, muuttui äkkiä
luoksepääsemättömäksi ja sulki ovensa. Kaikki viittasi siihen, että
häntä oli kohdannut suuri onnettomuus. Samalla sait tiedon, ettei
avioliitto sinun ja Dagnyn välillä voinut enää tulla kysymykseen, ja
kihlauksenne purettiin. Ei ole tapahtunut mitään, sanot sinä. Samaa
sanoo tyttö, ja niin on everstikin sanonut. Ei siis ole tapahtunut
mitään. Täytyy olla olemassa joku ihminen, joka on aikaansaanut
muutoksen, sama ihminen, joka on kyhännyt tuon kirjeen, jota tuomari
luuli sinun kirjoittamaksesi, sama ihminen, joka on tähdännyt
surmaniskun everstin päähän.
-- Niin, mutta kuka? puuskahti ratsumestari tulisesti. -- Kuka se
ihminen on?
-- Siitä meidän on nyt koetettava hankkia selko. Mutta toistaiseksi
saamme jättää asian sillensä. Kas -- tuolla on pöytä!
Ovet avautuivat, ja ratsumestarin vanha emännöitsijä pyysi herroja
astumaan ruokasaliin. Hän oli pannut parastaan vieraan tulon johdosta,
ja Asbjörn Krag söi hyvällä halulla.
Aterian kestäessä ei enää koskettu asiaan. Ratsumestari oli
harvapuheinen, ja Krag koetti hauskuttaa häntä kevyellä pakinalla.
Kun ystävykset nousivat pöydästä, sanoi Krag lähtevänsä ulos
hengittämään raikasta ilta-ilmaa. Ratsumestari seurasi häntä pihalle.
Muuan mies tervehti.
Se oli Ryen pehtori. Hän kääntyi salapoliisiin ja sanoi:
-- Nyt on kenkä kunnossa.
Ja viitaten metsän laitaan, missä piehtaroi muutamia hevosia, hän
jatkoi:
-- Tuo tuolla on "Eeva". Nyt se on saanut uuden kengän. Mutta jopa oli
hittoa, että herra sen tiesi.
-- Minä tiedän enemmän kuin monet aavistavat, sanoi salapoliisi
nyökäten molemmille miehille ja lähti kävelemään tietä pitkin. Hän
asteli hitaasti ja hyräillen, niin kauan kuin ratsumestari ja pehtori
saattoivat nähdä hänet seisoessaan pihalla varjostaen kädellä
silmiänsä. Mutta päästyään heidän näkyvistään hän lisäsi heti vauhtia.
Hän oli taas poikennut Holteen johtavalle tielle ja kulki sinnepäin,
missä rikos oli tapahtunut.
Alkoi hämärtää. Puut hautautuivat mahtaviin, tummiin varjoihin.
Kun hän oli saapunut niin lähelle, että saattoi eroittaa niityn, näytti
hänestä, kuin jokin elävä olento -- kookas mies -- olisi seisonut
kumartuneena sen paikan yli, mistä eversti oli löydetty.
Mutta kun hän tuli lähemmäksi, katosi haamu.
Yhtäkkiä hän seisahtui tien mutkassa.
Joku nainen tuli häntä vastaan.
Se oli Dagny.
Krag tervehti. Dagny nyökkäsi.
Hän aikoi mennä ohi, mutta näytti epäröivän.
Asbjörn Kragin tuli häntä sääli. Hän näytti niin surulliselta ja oli
hyvin kalpea.
-- Onpa kummallista, että osuimme taas yhteen, sanoi Krag.
-- Se ei ollut tarkoitukseni. Luulin teidän olevan hänen luonaan --
ratsumestari Ryen luona.
-- Tulen juuri sieltä. Saanko kysyä, mistä te tulette?
-- Olen ollut hiukan kävelemässä. Asbjörn Krag katseli häntä
tutkivasti.
-- Pidättekö todellakin kävelystä tällaiseen aikaan? Sanon "tällaiseen
aikaan", koska voitte nykyään niin suuressa määrässä joutua kiusallisen
huomion esineeksi.
-- En. Ei se mitään huvia olekaan.
-- Sitten teillä on ollut jokin määrätty asia?
-- Niin on.
-- Kävittekö tapaamassa vihollista vai ystävää?
Neiti Holger viivytteli vastausta. Näkyi selvään, että hän taisteli
itseänsä vastaan.
Vihdoin hän sai sanotuksi:
-- Toivoin, etten olisi tavannut ketään. Mutta kun nyt kuitenkin
kohtasin teidät, on minulla eräs pyyntö teille tehtävänä.
-- Antakaa kuulua.
-- Luvatkaa olla kertomatta Ryelle, että tapasitte minut.
-- Sen lupaan. Enkö voi tehdä mitään muuta teidän hyväksenne?
-- Ette, vastasi Dagny ja aikoi jatkaa matkaansa kotiin päin.
-- Sitten sanon teille, sanoi Krag, -- että jos lähipäivinä tunnette
suuren vaaran uhkaavan, niin lähettäkää minulle sana.
Dagny ei vastannut. Hän vain nyökkäsi. Mutta kappaleen matkaa
kuljettuaan hän kääntyi katsomaan, seurasiko Krag häntä.