Jälki.
Dagny neiti ei vastannut, astui vain salapoliisin edellä taloon.
Tuomari jäi pihalle. Ajatukset täyttivät nuoren miehen mielen. Hän
tunsi, että asia alkoi luistaa hänen käsistään ja että oli olemassa
useita seikkoja, joita hän ei käsittänyt.
Dagny neiti pysähtyi erään suljetun oven eteen.
-- Tahdotteko nähdä häntä? kysyi hän.
Asbjörn Krag pudisti päätänsä.
-- En nyt, sanoi hän. -- Antaa sairaan olla rauhassa. Tärkeämpää on,
että saan puhua teidän kanssanne, neiti.
He istuutuivat suureen arkihuoneeseen.
Dagny asettui tahallaan kauas sohvankulmaan, missä valo ei kohdannut
hänen kasvojaan. Hän tiesi ulkomuotonsa voivan ilmaista tunteita, jotka
hän tahtoi salata.
Asbjörn Krag puhui nuorelle naiselle levollisella äänellä, miltei
isällisesti.
-- Te kai tunnette minut nimeltä, sanoi hän. -- Kenties ratsumestari
Rye on joskus puhunut minusta.
Neiti Holger nyökkäsi.
-- Hän on puhunut teistä. Tehän olette hänen paras ystävänsä.
-- Hyvä. Ja nyt tahdon kysyä, ettekö tekin luota minuun.
Dagny neiti katsoi häneen.
-- Tietysti, sanoi hän, tietysti minä luotan teihin.
Asbjörn Krag kohautti olkapäitään.
-- En minä sitä tarkoittanut, mutisi hän. -- No niin, minä en ole
tunkeilevainen. Mutta sen verran tahdon sanoa, etten työskentele tässä
asiassa ainoastaan totuuden ja oikeuden, vaan myös onnettoman ystäväni
hyväksi.
-- Sen ymmärrän kyllä.
-- Hänen asemansa ei ole hyvä tällä hetkellä. Tiedättekö, neiti, jollen
minä olisi puuttunut asiaan, olisi hän nyt luultavasti vangittuna.
-- Mistä syystä? kysyi Dagny.
Hän alensi äänensä kuiskaukseksi.
-- Te ymmärrätte varmaan, että isäänne vastaan on tehty murhayritys.
-- Sehän on hirveätä.
-- Ja Ivar Rye on se, jota epäillään.
Dagny taisteli kauan mielenliikutustaan vastaan.
-- Ja minä voin kertoa teille, jatkoi salapoliisi, että hänen asemansa
tässä suhteessa on hyvin huono. Huonompi kuin alussa luulinkaan.
Oletteko vakuutettu hänen viattomuudestaan, neiti Dagny?
-- Miten voitte kysyäkään sellaista? sanoi Dagny, ääni harmista
väristen.
-- Katsokaamme kuitenkin asioita kylmäverisesti. Voidaanhan pitää
täysin todettuna, että isänne päälle hyökättiin kello neljä. Juuri
siihen aikaan Ivar Rye oli poissa kotoaan. Ellei hän voi todistaa
olleensa muualla, on hän tuomittu, sillä hän on tunnustanut
kirjoittaneensa isällenne kirjeen saadakseen hänet ulos. Tiedättekö
siitä kirjeestä mitään?
-- Olen kuullut puhuttavan siitä.
-- Oliko se tämä? kysyi Krag ojentaen hänelle kirjeen, jonka tuomari
oli esittänyt oikeudelle.
Dagny vilkaisi paperiin ja lysähti kokoon kauhusta. Asbjörn Krag
katseli häntä tarkoin. Hänen kasvoillaan vilahti mielihyvän ilme.
-- Se ei ole ratsumestarin käsialaa, sanoi Dagny.
Kirje vapisi hänen kädessään.
-- Tunnetteko käsialan?
-- En.
Dagnyn vastaus oli kova ja jyrkkä. Hän vetäytyi kauemmaksi
sohvankulmaan. Asbjörn Krag löi näppiänsä. Yhtäkkiä hän nousi.
-- Hyvä, sanoi hän, ette siis tahdo uskoa minulle asiaanne?
-- Kyllä, sanoi nuori nainen miltei itkemäisillään, -- mutta käsialaa
en tunne.
-- Hyvä neiti, minä en usko teitä. Tämä kirje on jonkun kolmannen
kirjoittama. Tämä kolmas meidän täytyy saada käsiimme, muuten käy
hullusti. Muuten ratsumestari Rye joutuu mitä suurimpaan vaaraan.
-- Luuletteko minun sitten valehtelevan?
Asbjörn Krag vastasi aivan levollisesti:
-- Luulen, neiti.
Dagny nousi.
-- Ennenkuin lähden, sanoi Asbjörn Krag, tahtoisin mielelläni
huomauttaa, että asia voi milloin tahansa ja perin helposti kääntyä
sille kannalle, että ratsumestari Ryen pelastus riippuu yksinomaan
siitä, että te puhutte avoimesti. Ivar itse ei sano mitään, siitä
saatte olla vakuutettu. Suokaa minun vielä kysyä: milloin viimeksi
tapasitte Ivar Ryen?
-- Eilen kello puoli neljän tienoissa.
-- Ratsainko hän oli?
-- Ei, hän ei ollut ratsain. Enkä minäkään. Me puhelimme tienhaarassa
kartanon pohjoispuolella.
-- Sattumaltako tapasitte?
-- Emme. Olimme sopineet.
-- Mutta isännehän oli sellaista tapaamista vastaan?
-- Niin.
-- Oliko isänne kieltänyt teitä menemästä ulos?
-- Oli.
-- Niinpä siis ratsumestari Rye oli kirjoittanut isällenne tuon kirjeen
saadakseen tilaisuuden tavata teitä?
-- Ei tuota kirjettä, vastasi Dagny osoittaen salaperäistä kirjettä. --
Se oli toinen.
Asbjörn Krag nyökkäsi.
-- Kummallinen yhteensattumus, sanoi hän, että nuo molemmat kirjeet
tulivat samaan aikaan. En tahdo enää kauemmin pidättää teitä, hyvä
neiti, mutta ennenkuin lähden, tahdon sanoa teille, että jos
ratsumestari on tehnyt tuon väkivaltaisen teon...
Salapoliisi huomasi Dagnyn liikahtavan tahdottomasti.
-- Sanon nimenomaan _jos_, sillä itse puolestani olen vakuutettu siitä,
että hän _ei_ ole sitä tehnyt. Mutta _jos_ -- silloin hänen on täytynyt
ratsastaa kohtauksestanne suoraa päätä metsään ja siellä käydä everstin
kimppuun. Mistä te puhelitte keskenänne?
-- Sitä en voi teille sanoa. Eikä sillä ole asiaan nähden mitään
merkitystä.
-- Sovitteko myöhemmästä tapaamisesta?
-- Emme, vastasi Dagny hiljaa, sitä emme tehneet.
-- Te siis sanoitte hyvästit toisillenne?
-- Niin.
-- Silloin saatan kuvitella, että ystävämme on lähtenyt teidän luotanne
syvästi masentuneena, kenties aivan epätoivoisena. Ja sellaisessa
mielentilassa paras ja kylmäverisinkin ihminen voi...
-- Ei, älkää puhuko enää siitä, sanoi Dagny kauhistuen. -- Minä en
tiedä mitään enkä voi mitään sanoa.
-- Hyvä. Minä jätän teidät nyt. Mutta tulen takaisin, ja silloin joko
te olette päättänyt puhua -- tahi...
-- En ymmärrä mitä te tarkoitatte. Tahi...
-- Tahi puhun minä, sanoi salapoliisi ja lähti. -- -- --
Viittä minuuttia myöhemmin ratsumestari Rye näki salapoliisin tulevan
tyynesti kävellen everstin kartanosta. Hän kulki niittyjen poikki.
Ratsumestari odotti hänen tulevan suoraan sisälle, mutta salapoliisi
ohjasikin kulkunsa talliin.
Pehtori avasi hänelle oven.
Hän viipyi tallissa kauan.
Kun hän sitten tuli ulos, oli hän Ivar Ryen mielestä hirvittävän
totinen.
-- Onko sinulla ruokaa? kysyi hän astuessaan sisään. -- Minun on toden
totta nälkä.
-- Pöytä on kohta katettu.
Asbjörn Krag meni suoraan pesukaapille. Hänen käsistään näkyi, että hän
oli penkonut maata. Ratsumestari kysyi, kuuluiko mitä uutta.
-- Koko joukko uutta, vastasi salapoliisi.
-- Onko asia parantunut?
-- Pahentunut se on melkoisesti, rakas ystävä. Ellen niin lujasti ja
täydellisesti luottaisi sinuun, olisin nyt vakuutettu, että
rikoksentekijä olet sinä.
-- Mitä olet sitten löytänyt?
-- Vastaa ensin kysymykseeni. Sinähän läksit ratsastamaan kello puoli
neljä?
-- Niin.
-- Ja ratsastit "Eevalla"?
-- Niin.
-- Ja väität edelleenkin, ettet koko iltapäivänä ollut lähellä sitä
paikkaa, mistä eversti löydettiin?
-- Niin väitän.
-- Hyvä ystäväni, oletko huomannut, että "Eevalla" on rikkinäinen
kenkä?
-- En.
-- Vasemman etujalan kenkä on rikki.
-- Sitä en ensinkään tiennyt. Mutta mitä sillä on tekemistä asian
kanssa?
-- Kävin juuri tallissa, jatkoi Krag.
-- Näin sen. Mitä teit siellä?
-- Tutkin "Eevan" kavioita. Ja silloin sen huomasin.
-- En ymmärrä vieläkään...
-- Minä selitän. Eversti löydettiin muutamien puiden alta metsäniityn
laidasta. On tuskin luultavaa, että hänet oli sinne houkuteltu.
Todennäköisempää on, että hän oli _paennut_ sinne. Jäljetkin viittaavat
siihen. Eversti on juossut henkensä edestä. Joku ratsastaja on ajanut
häntä takaa.
Ja nyt tulee kummallisin.
Jäljistä näkyy selvästi, että hevosen vasemman etujalan kenkä on ollut
rikki. Aivan kuin "Eevan".
Ratsumestari peräytyi kauhistuneena.
-- Näet siis, jatkoi Krag tyynesti, että asia on huonontunut.