Kuulustelu.
Kun nimismies astui sisään ja näki Ivar Ryen luona vieraan, hämmästyi
hän hiukan. Hän pysähtyi ovelle eikä oikein tiennyt miten aloittaa.
Rye nousi ja viittasi häntä astumaan lähemmäksi.
-- Mitä haluatte? kysyi hän.
-- Minulla on hyvin ikävä asia, herra Rye. Se koskee tuota eversti
Holgerin seikkaa.
-- Tapaturmaa tarkoitatte?
Nimismies vaikeni. Hän katseli vuoroin toista, vuoroin toista.
-- Mitä te sitten tahdotte? kysyi Krag.
-- Älkää ujostelko, sanoi Rye.
-- Tuomari, aloitti nimismies, -- tuomari on nyt täällä sen johdosta,
mitä on tapahtunut eversti Holgerille. Hän tahtoo puhutella teitä.
-- Te siis tulette noutamaan minua hänen luokseen?
-- Niin, sanoi nimismies keventynein mielin, kun näki kaiken käyvän
näin yksinkertaisesti.
-- Eikö tarkoituksenne oikeastaan ole vangita ratsumestari? kysyi Krag.
Nimismies hypisteli hämillään virkalakkiansa.
-- Tuota... ainakin täytyy hänen nyt lähteä mukaan, sanoi hän, --
minulla on semmoinen määräys.
Ratsumestari nouti päällystakkinsa.
-- Suo anteeksi, sanoi hän, mutta minun on nyt vaikea pyytää sinua
päivälliselle. Saamme odottaa kunnes palaamme.
-- Ei hätää. Tehkäämme ensin asiat selviksi tuomarin kanssa.
Molemmat herrat läksivät nimismiehen matkaan. Tiellä oli joukko
uteliaita töllistelemässä. Salapoliisi pani merkille, että Rye sai
pelkkiä vihaisia katseita. Hän kulki ripein askelin, takinkaulus
pystyssä. Kragin täytyi ihailla hänen kylmäverisyyttään. Hänen
ulkonäöstään ei voinut huomata, että hänen mielensä oli järkytetty.
Kasvot olivat ehkä tavallista kalpeammat, silmät tavallista
kirkkaammat. Muuten ei näkynyt mitään erikoista.
Nimismies vei herrat muutamaan suureen taloon. Kyytimiehensä
kuvauksesta Asbjörn Krag tunsi sen everstin kartanoksi.
Veräjällä seisoi mies, joka tervehti ratsumestaria kunnioittavasti.
-- Päivää, Hansen, vastasi Rye tervehdykseen.
Pehtori, ajatteli Krag.
Isossa salissa oli oikeus jo koolla. Vihreällä veralla peitetyn pöydän
päässä istui puheenjohtaja, nuori varatuomari, tuskin kolmenkymmenen
ikäinen. Kasvot eivät olleet tyhmimmän näköiset, mutta niillä oli
teennnäinen arvokkuuden ilme, joka ei ollut sopusoinnussa nuorekkaan
muodon kanssa.
Hänen oikealla puolellaan istui kaksi seudun talonpoikaa lautamiehinä.
Pohjaton vakavuus kuvastui heidän parrakkailla kasvoillaan, ja ankarin
katsein he tuijottivat suoraan eteensä saliin. Puheenjohtajan
vasemmalla puolella istui nuori notaari, suuri pöytäkirja edessään.
Saattoi nähdä, että miehen huomattavin ominaisuus oli kaunis käsiala.
Ratsumestari ja Asbjörn Krag tervehtivät, ja puheenjohtaja teki kevyen
kumarruksen. Hän oli tietoinen tuomioistuimen arvosta. Hän istui
kyynärpäät pöydällä ja sormenpäät vastatusten.
-- Te haluatte kuulustella minua? kysyi ratsumestari.
-- Istukaa, vastasi puheenjohtaja.
Rye istuutui joutilaana olevalle tuolille, ja Asbjörn Krag asettui
hänen viereensä. Nuori tuomari ei näyttänyt tuntevan salapoliisia.
Kun asiaankuuluvat muodollisuudet oli läpikäyty, sanoi puheenjohtaja:
-- Tämä on yksityinen kuulustelu. Oikeus toivoo, että syrjäiset
poistuisivat.
Ja samalla hän loi moittivan katseen Asbjörn Kragiin.
Krag nousi.
-- Herra puheenjohtaja, sanoi hän. -- Ratsumestari Rye on nyt
sellaisessa asemassa, että hän voi tarvita avustajaa. Minä olen hänen
avustajansa. Pyydän senvuoksi saada olla kuulustelussa läsnä.
Kragin esiintyminen sai puheenjohtajan hieman tolaltaan, eikä hän enää
yrittänyt saada vierasta poistumaan.
Ratsumestari kutsuttiin sitten lakipöydän eteen.
-- Te luultavasti jo tiedätte, minkä johdosta teidät on kutsuttu tähän
kuulusteluun, aloitti puheenjohtaja. -- Eversti Holger on löydetty
vaarallisesti haavoitettuna metsästä, ja kaiken todennäköisyyden mukaan
hän on joutunut murhayrityksen uhriksi. On aihetta uskoa, että te
tunnette tämän surullisen tapauksen yhteydessä olevia lähempiä
seikkoja.
-- Onko eversti kuollut? kysyi ratsumestari.
-- Ei, mutta hänen tilaansa pidetään toivottomana. Hän on edelleenkin
tajuttomana.
-- Kuulustellaanko nuorta neitiä todistajana?
-- Olimme toivoneet sitä, vastasi puheenjohtaja, mutta neiti on vuoteen
omana. Hän on saanut hermokohtauksen, ja lääkäri kieltää häntä
esiintymästä todistajana. Eversti Holger poistui kotoaan eilen
iltapäivällä kello kolme. Kerrotaan, että te läksitte samaan aikaan
talostanne ratsastamaan. Onko se totta?
-- On.
-- Mihin te ratsastitte?
-- Ajoin everstin kartanoon päin.
-- Eversti tavattiin Holten tienoilla. Hänen talostaan on siihen
paikkaan, mistä hänet löydettiin, noin neljännestunnin kävelymatka.
Missä olitte neljännestä yli kolmen ja puoli neljän välisenä aikana?
Ratsumestari mietti.
-- Olin ihan everstin talon läheisyydessä, vastasi hän.
-- Niinmuodoin verrattain kaukana siitä paikasta, missä hän makasi?
-- Niin, verrattain kaukana.
Puheenjohtaja ojensi hänelle paperipalasen.
-- Minä en oikein tunne näitä seutuja, sanoi hän. -- Voisitteko
muutamilla viivoilla joltisenkin tarkasti määritellä paikan, missä
olitte kello neljännestä yli kolmen?
Ratsumestari otti paperin ja kyhäsi pienen asemapiirroksen.
Asbjörn Krag tuli pöydän luo ja vilkaisi piirustukseen.
-- Minne teillä oli matka? kysyi puheenjohtaja.
-- Minun on tapana käydä aina siihen aikaan ratsastamassa, vastasi Rye.
-- Se kuuluu tottumuksiini.
-- Tapasitteko everstin tiellä?
-- En.
-- Oletteko nähnyt häntä viime aikoina?
-- En muutamiin päiviin.
Kuulustelu keskeytyi hetkeksi, jonka jälkeen puheenjohtaja jatkoi:
-- Mihin aikaan tulitte kotia?
-- Kello neljä.
-- Niinkö, kello neljä, mutisi varatuomari ottaen uudelleen käteensä
piirustuksen ja katsellen sitä.
-- Te olitte siis hyvin lähellä everstin taloa kello 3.15. Missä
olitte, sanokaamme, kello puoli neljältä?
-- Sitä en voi tarkoin ilmoittaa. Olin koko ajan kartanon lähettyvillä.
Eikä se muuten merkitse asiaan nähden sitä eikä tätä.
Puheenjohtaja tekeytyi ankaramman näköiseksi.
-- Minä tässä päätän, mikä merkitsee, mikä ei, sanoi hän. -- Mitä tietä
ratsastitte takaisin?
-- Samaa mitä tulinkin.
-- Ette siis mennyt Holteen päin?
-- En.
-- Oletteko aivan varma siitä? Tämä on nimittäin hyvin tärkeä seikka.
-- Minä en mennyt Holteen päin, vastasi Rye hieman ärtyneenä
toistetuista kysymyksistä. -- En ollut lähelläkään sitä paikkaa.
Syntyi taas hetken kestävä vaitiolo, ja Asbjörn Krag huomasi nuoren
puheenjohtajan kasvoista, että hän valmistautui hyökkäykseen.
-- Kirjoititteko everstille eilen tai toissa päivänä?
-- Kirjoitin.
Asbjörn Krag siirtyi lähemmä kuullakseen paremmin.
-- Kirjoititte hänelle tärkeästä asiasta?
-- Niin.
-- Pyysitte saada tavata häntä kello puoli neljä?
-- Niin.
-- Eikö tarkoituksenne ollut saapua kohtauspaikalle?
-- Ei, mahdollisesti ei.
-- Sepä merkillinen vastaus.
-- Siihen kysymykseen en voi vastata toisin.
-- Tahdon huomauttaa, sanoi puheenjohtaja, että sellaiset vastaukset
tekevät oikeuteen huonon vaikutuksen ja pahentavat asiaanne. Ettehän
liene kirjoittanut everstille suorastaan siinä tarkoituksessa, että
saisitte hänet poistumaan talostaan?
-- En. Alkuperäinen aikomukseni oli mennä häntä tapaamaan, mutta sitten
sattui este.
-- Mikä este?
-- Sitä en voi täällä selittää.
-- Pankaa mieleenne, että seisotte oikeuden edessä. Todistaja ei saa
salata mitään.
-- Minä en sano enempää.
-- Tällainen käytös pahentaa asiaanne. Pelkään, että se muuttaa teidän
asemanne tuomioistuimeen nähden.
-- Mitä tarkoitatte, herra tuomari?
-- Te olette tähän asti esiintynyt todistajana. Oikeus ottaa nyt
harkitakseen, eikö teitä ole käsiteltävä syytettynä.
Ratsumestari ei vastannut. Hän seisoi selin Asbjörn Kragiin, joten tämä
ei nähnyt hänen kasvojaan.
-- Muistatteko miten kirjoittamanne kirje kuului? kysyi puheenjohtaja
edelleen.
-- En, mutta oletan, että se on oikeuden hallussa.
Puheenjohtaja nyökkäsi ja haki esille paperin.
-- Aivan oikein, sanoi hän. -- Tämä tosiaankin kummallinen ja hyvin
huonoon valoon saattava kirje on täällä.
Hän ojensi paperin ratsumestarille. Tämä vilkaisi siihen.
-- Tätä kirjettä, sanoi hän, _minä en ole kirjoittanut_.