Kierrettyään koko taistelulinjan oikealta sivustalta vasemmalle
ruhtinas Andrei nousi sille patterille, mistä esikunta-upseeri sanoi
näkyvän koko ympäristön. Täällä hän laskeutui ratsultaan ja pysähtyi
reunimaisen tykin ääreen. Tykkejä oli kaikkiaan neljä, ja ne olivat
irroitetut etuteloistaan. Tykkien edustalla asteli vahtisotilas. Hän
oikasihe suoraksi, nähdessään upseerin, mutta ruhtinas Andrei vapautti
hänet kunnianteosta, ja sotilas jatkoi tasaista ikävää astuntaansa.
Tykkien takana lojuivat etutelat, niiden takana olivat liekapaalut,
joiden vieressä roihuivat tykkimiesten nuotiot. Vasemmalla, lähellä
laidimmaista tykkiä, oli virpeistä punottu maja, mistä kuului upseerien
vilkasta puhelua.
Patterilta näkyivät todellakin kaikki venäläisten asemat ja suurin osa
vihollisenkin asemista. Taivaanrannalta, patterin vastapäätä
sijaitsevalta kunnaalta näkyi Schöngrabenin kylä; kylän oikealla ja
vasemmalla puolella näkyi nuotiotulien savun keskitse kolmessa paikassa
ranskalaisia joukkoja, joista suurin osa nähtävästi oli kylässä ja
kunnaan takana. Vasemmalla kylästä häämöitti savun läpi jotain patterin
tapaista, mutta paljaalla silmällä ei sitä tarkkaan eroittanut.
Venäläisten oikea sivusta oli asettunut jotenkin jyrkälle ylänteelle,
joka hallitsi ranskalaisten asemia. Siellä oli enimmäkseen jalkaväkeä,
mutta aivan ylänteen äärellä näkyi rakuunoitakin. Keskustasta, missä
sijaitsi Tushinin patterikin, vietti aivan suora ja loitto alamäki
purolle, joka eroitti venäläiset Schöngrabenista. Vasen sivusta ulottui
metsään saakka, missä venäläiset jalkamiehet paraillaan kaatoivat puita
loimuaviin nuotioihinsa. Ranskalaisten taistelulinja ulottui
laajemmalle kuin venäläisten, ja sentähden olikin selvää, että he
helposti saattaisivat kiertää venäläiset molemmilta sivuilta.
Venäläisten asemien takana oli jyrkkärinteinen, syvä rotko, jonka yli
tykistön ja ratsuväen oli vaikea kulkea. Ruhtinas Andrei kaivoi esille
muistikirjansa ja, kyynärvarsillaan tykkiin nojaten, hän piirsi
lyijykynällä joukkojen asemaluonnoksen. Kahteen kohtaan teki hän
lyijykynällä huomautuksia, joista hän aikoi ilmoittaa Bagrationille.
Hänen mielestään olisi koko tykistö pitänyt sijoittaa keskustaan ja
ratsuväki viedä rotkon toiselle puolelle. Koska ruhtinas Andrei aina
oli ollut ylipäällikön lähettyvillä ja seurannut erityisemmin suurten
joukko-osastojen liikkeitä ja yleisiä järjestelyjä, ja kun hän
sitäpaitsi alituiseen lueskeli kuvauksia historiallisista taisteluista,
niin hän nytkin, kuvitellessaan mielessään lähestyvän taistelun menoa,
haahmoitteli sen välittömästi vain pääpiirteissään. Hän ajatteli vain
seuraavanlaisia huomattavia sattumia: "Jos vihollinen hyökkää oikean
sivustan kimppuun", puheli hän itsekseen, "niin täytyy Kievin
krenatöörien ja Podolin jääkärien pitää asemansa siksi, kunnes
keskustan varaväki joutuu heille avuksi. Tässä tapauksessa saattavat
rakuunat hyökätä sivustaan ja ruhjoa heidät. Jos vihollinen taas
hyökkää keskustaan, on meillä tällä kunnaalla keskuspatteri, ja sen
tukemana voi vasen sivusta vetäytyä erillisrivistöissä rotkolle
saakka", päätteli hän itsekseen...
Koko ajan kun ruhtinas Andrei seisoi tykin luona kuuli hän virvemajassa
puhelevain upseerien ääniä, mutta hän ei käsittänyt, kuten usein on
laita tällaisissa oloissa, ainoatakaan sanaa heidän puheistaan.
Yhtäkkiä sattui hänen korviinsa niin kumman hivelevä äänensävy, että
hän tahtomattaankin alkoi kuunnella.
-- Ei, kyyhkyläiseni, -- puhui miellyttävä ja aivan kuin tutulta
kuulostava ääni, -- sanon, että jos olisi mahdollista tietää, mitä
seuraa kuoleman jälkeen, niin silloinpa ei kenkään meistä kuolemaa
pelkäisikään. Eiköhän niin liene, kyyhkyläiseni.
Toinen, nuoremmalta kuulostava ääni keskeytti puhujan:
-- Pelkää, tai ole pelkäämättä, yhdentekevä, -- et siitä pääse.
-- Mutta sittekin pelkäät! Voi teitä, oppineita, -- sanoi kolmas,
miehekäs ääni, keskeyttäen molemmat edelliset. -- Niinpä niin, te
tykkimiehet, te olette niin oppineita, sillä te voitte kaikkea
kuljettaa mukananne, sekä viinat että särpimet.
Ja "miehekkään äänen omistaja" -- nähtävästi jalkaväen upseeri -- alkoi
nauraa.
-- Mutta sittekin pelkäät, -- jatkoi ensimäinen, tuttu ääni. --
Pelkäät, kun et mitään tiedä, siinä on pelon syy. Tosin sanotaan, että
sielu menee taivaaseen ... mutta tiedämmehän, ettei ole mitään
taivasta, on ainoastaan ilmakehä.
Taas keskeytti miehekäs ääni tykkimiehen.
-- No, tarjotkaahan nyt sitä yrttiviinaanne, Tushin, -- hän sanoi.
"No, nyt muistan! sama kapteeni, joka muonakauppiaan luona oli
sukkasillaan", ajatteli ruhtinas Andrei, mielihyvin tunnustellen tuota
miellyttävää, mietiskelevän harrasta ääntä.
-- Yrttiviinaa kyllä saatte, -- sanoi Tushin, -- mutta sittekin on
vaikeata käsittää tulevaa elämää...
Hän ei lopettanut lausettaan. Samassa kuului ilmassa suhinaa; yhä
lähempänä, lähempänä, vinhemmin ja selvemmin, selvemmin ja vinhemmin,
ja, aivan kuin kesken sanottavaansa, romahti tykinluoti maahan lähelle
virvemajaa, sinkahuttaen kauhealla voimalla sirpeitä ympärilleen. Maa
aivan kuin valitti kauheasta jymäyksestä.
Samassa hetkessä hypähti majasta pikku Tushin piippunysä suupielessä;
hänen hyvänsuovat, viisaat kasvonsa olivat jonkunverran kalpeat. Hänen
jälissään tuli "miehekkään äänen omistaja", nuorekkaan näköinen
jalkaväen upseeri. Hän lähti juoksemaan komppaniaansa kohti, napittaen
juostessaan takkiaan.