Lokakuun ensimäisenä päivänä sai Kutusof urkkijaltaan tiedon, joka
uhkasi saattaa koko hänen armeijansa perikadon partaalle. Urkkija
ilmoitti, että ranskalaiset, kuljettuaan Wienin sillan yli, uhkaavat
suunnattomine voimineen Kutusovin yhteyttä Venäjältä tulevien joukkojen
kanssa. Jos Kutusof jää Kremsiin, katkaisee Napoleon häneltä kaikki
yhdyslinjat ja saartaa hänen neljänkymmenentuhannen miehen suuruisen
nääntyneen armeijansa sadanviidenkymmenentuhannen miehen suuruisilla
joukoillaan, ja täten kävisi Kutusoville samoin kuin Mackille Ulmin
luona. Jos Kutusof taas poikkeaa siltä tieltä, jota myöten saapuvat
apujoukot Venäjältä, niin täytyy hänen joukkonsa vetäytyä tiettömille,
tuntemattomille seuduille Böhmin vuoristoon, täällä torjua ylivoimaisen
vihollisen hyökkäyksiä, ja viimeinenkin toivo Buxhövdeniin yhtymisestä
on mennyttä. Jos hän taas vetäytyy Kremsistä Olmütziä kohti yhtyäkseen
Venäjältä tuleviin joukkoihin, niin on vaara tarjolla, että
ranskalaiset, jotka jo ovat kulkeneet Wienin sillan yli, saapuvat
perille ennen häntä, ja silloin täytyy hänen ryhtyä taisteluun
marssikunnossa raskaine kuormastoineen ja otella kolme kertaa itseään
voimakkaamman vihollisen kanssa, joka ahdistelee häntä kahdelta
suunnalta.
Kutusof valitsi viimeksi mainitun suunnan.
Kuljettuaan Wienin sillan yli etenivät ranskalaiset pikamarssissa
Znaimia kohti, kuten urkkija oli ilmoittanut. Znaim sijaitsee
Kremsin--Olmützin tien varrella, runsaasti sadan virstan matkalla
Kremsistä, Jos siis Kutusof ehtisi Znaimiin ennen ranskalaisia, olisi
vielä toivoa armeijan pelastamisesta; mutta jos ranskalaiset ehtisivät
ennen, niin silloin odottaisi armeijaa joko Mackin kohtalo tai
täydellinen perikato. Koko armeijoineen ei Kutusof voinut ajatellakkaan
ehtivänsä ennen ranskalaisia. Matka Wienistä Znaimiin oli lyhempi kuin
Kremsistä, ja sitä paitsi oli tie tuntuvasti parempi.
Vielä samana yönä lähetti Kutusof neljäntuhannen miehen suuruisen
etujoukon Bagrationin johdossa vuoritse Kremsin--Znaimin tieltä
Wienin--Znaimin tielle. Bogrationin oli levähtämättä kuljettava tämä
taival, asetuttava rintamineen Wieniä kohti ja, jos ehtisi
ranskalaisten eteen, pidätettävä heitä viimeiseen saakka. Kutusof lähti
kuormastoineen ja tykistöineen marssimaan Znaimia kohti.
Kuljettuaan nälkäisine, paljasjalkaisine joukkoineen, joista kolmas osa
uupui tielle, myrsky-yönä tiettömässä vuoristossa neljäkymmentäviisi
virstaa, saapui Bagration muutamia tunteja ennen ranskalaisia
Hollabrunniin, joka sijaitsee Wienin--Znaimin tien varrella.
Saapuakseen kuormastoineen Znaimiin täytyi Kutusovin kulkea vielä
kokonainen vuorokausi, ja sentähden piti Bagrationin neljäntuhannen
miehen suuruisella nälkäisellä, uupuneella etujoukollaan pidätellä
Hallabrunnin luona koko vihollisarmeijaa kaksikymmentäneljä tuntia.
Tämä näytti aivan mahdottomalta. Mutta kummallinen sattuma teki
mahdottoman mahdolliseksi. Hurmaantuneena petoksensa onnistumisesta,
jonka seurauksena oli Wienin sillan joutuminen taistelutta
ranskalaisille, luuli Murat voivansa pettää Kutusovinkin. Tavattuaan
Bagrationin heikon osaston Znaimin tiellä luuli Murat olevansa
tekemisissä Kutusovin koko armeijan kanssa. Jotta hän täydellisesti
voisi lyödä tämän armeijan, täytyi hänen odottaa Wienistä tulevia
joukkoja. Sentähden ehdotti hän Bagrationille kolmipäiväistä aselepoa,
jonka kuluessa armeijat eivät saisi vaihtaa asemiaan eivätkä liikkua
paikoiltaan. Hän vakuutteli, että rauhanneuvottelut jo olivat käymässä,
ja että hän, turhaa verenvuodatusta välttääkseen, tarjoaa aselepoa.
Itävaltalainen kenraali, kreivi Nostitz, joka oli etuvartioston
päällikkönä, uskoi Muratin lähetin sanoihin ja vetäytyi takasin,
jättäen siten Bagrationin osaston vaaralle alttiiksi. Toinen lähetti
saapui venäläisten ketjuun, tuoden saman tiedon rauhanneuvotteluista ja
tarjosi kolmipäiväistä aselepoa. Bagration vastasi, ettei hän voi
päättää sitä eikä tätä aselevosta, ja lähetti adjutanttinsa
ilmoittamaan Kutusoville hänelle esitetyn aselevon ehdoista.
Kutusoville tarjosi aselepo ainoan keinon ajan voittamiseksi, ja
Bagrationin nääntyneelle osastolle saataisiin täten välttämätöntä
lepoa, ja aselevon aikana saattaisivat kuormasto ja tykistö (niiden
etenemisestä eivät ranskalaiset tietäneet) edetä edes yhden
päivämarssin verran Znaimia kohti. Aselepo oli siis ainoa ja
odottamaton keino armeijan pelastamiseksi. Saatuaan tämän tiedon
lähetti Kutusof viipymättä esikunnassaan palvelevan kenraaliadjutantti
Winzingeroden vihollisen leiriin. Tämä sai toimekseen suostua aselevon
ehtoihin ja sen ohessa piti hänen esittää antautumisen ehdot.
Samalla lähetti Kutusof adjutantteja hoputtaman kuormaston kulkua
Kremsin--Znaimin tiellä. Ainoastaan Bagrationin nääntyneen, nälkäisen
osaston piti jäädä paikoilleen kahdeksan kertaa voimakkaamman
vihollisen lähettyville peittämään koko armeijan ja kuormaston
liikkeitä.
Kutusovin toiveet toteutuivat siinä suhteessa, että antautumisen
ehdottaminen, joka ei velvoittanut häntä mihinkään antoi osalle
kuormastoa tilaisuuden kulkea rauhassa Znaimiin, ja siinäkin suhteessa,
että Muratin erehdys sangen pian huomattiin. Heti kun Bonaparte, joka
majaili Schönbrunnissä, kahdenkymmenenviiden virstan päässä
Hollabrunnista, oli saanut Muratin tiedonannon ja aselevon ja
antautumisen suunnitelmat, huomasi hän petoksen ja kirjoitti Muratille
näin kuuluvan kirjeen:
Prinssi Muratille. Schönbrunn, brumairen 25 p:nä v. 1805,
klo 8 aamulla.
En löydä sanoja ilmaistakseni teille mielipahaani. Johdatte
ainoastaan etujoukkojani eikä teillä ole oikeutta tehdä
aselepoa käskyttäni. Riistätte minulta sotaretken hedelmät.
Lopettakaa viipymättä aselepo ja hyökätkää vihollisen kimppuun.
Ilmoittakaa hänelle, ettei kenraalilla, joka on allekirjoittanut
antautumisehdot, ole siihen oikeutta eikä siihen ole oikeutta
kenellään muulla kuin Venäjän keisarilla.
Muuten, jos Venäjän keisari suostuu mainittuihin ehtoihin, niin
suostun minäkin; mutta tässä on kyseessä petos. Menkää, hävittäkää
Venäjän armeija ... voitte anastaa kuormaston ja tykistön.
Venäjän keisarin kenraaliadjutantti on... Upseereilla ei ole mitään
merkitystä, kun heillä ei ole valtuutta; kenraaliadjutantilla ei
sellaista ole... Itävaltalaiset antoivat vetää itseään nenästä
Wienin sillalla, nyt annatte te keisarin adjutantin tehdä teille
samoin.
Napoleon.
Bonaparten adjutantti nousi ratsulle ja lähti täyttä neljää viemään
tätä uhkaavaa kirjettä Muratille. Luottamatta kenraaleihinsa ja peläten
menettävänsä valmiin saaliin, lähti Bonaparte koko kaartineen
taistelukentälle. Mutta huolettomana sytytteli Bagrationin
neljäntuhannen miehen suuruinen osasto nuotioitaan; sotilaat
lämmittelivät, kuivailivat vaatteitaan ja keittivät taas ensi kerran
puuroa kolmipäiväisten rasitusten ja kärsimysten jälkeen. Kenkään
sotilaista ei tiennyt eikä ajatellut tulevia kohtaloita.