Palattuaan tarkastuksesta, meni Kutusof itävaltalaisen kenraalin
seurassa työhuoneeseensa ja huudettuaan adjutanttinsa käski tämän tuoda
asiakirjat, joissa käsiteltiin saapuneiden joukkojen tilaa. Sitäpaitsi
käski hän tuoda etumaisen armeija-osaston päälliköltä, arkkiherttua
Ferdinandilta saapuneet kirjeet. Ruhtinas Andrei vei vaaditut
asiakirjat ja kirjeet ylipäällikön työhuoneeseen. Pöydälle levitetyn
kartan ääressä istuivat Kutusof ja itävaltalainen hovisotaneuvoston
jäsen.
-- Hyvä... -- sanoi Kutusof, katsahdettuaan Bolkonskiin, aivan kuin
olisi hän tällä sanalla pyytänyt adjutanttia odottamaan, ja jatkoi
ranskankielellä alotettua keskustelua.
-- Tahdon vain sanoa, kenraali, -- puhui Kutusof miellyttävän
viehkeällä äänenpainolla ja sulavuudella, joka pakoitti kuulijan
tarkkaamaan jokaista harvakseen lausuttua sanaa (Näytti siltä niinkuin
Kutusof itsekin mielihyvin olisi kuunnellut omaa puhettaan). -- Tahdon
vain sanoa, kenraali, että jos asia riippuisi ainoastaan minun omasta
tahdostani, niin hänen keisarillisen korkeutensa keisari Franssin tahto
olisi aikoja sitten täytetty. Olisin jo aikoja sitten yhtynyt
arkkiherttuan joukkoihin. Ja uskokaa, vakuutan kunniani kautta, että
itse puolestani riemumielin luovuttaisin armeijan ylijohdon jollekin
itseäni kokeneemmalle ja taitavammalle kenraalille, joista Itävallassa
ei ole puutetta, ja ravistaisin harteiltani tämän raskaan edesvastuun.
Mutta olosuhteet ovat toisinaan meitä voimakkaammat, kenraali.
Kutusof hymyili, ja hänen kasvoillaan oli ilme, joka näytti sanovan:
"Teillä on täysi oikeus olla uskomatta minun sanojani, ja vieläpä on
minulle yhdentekevä, uskotteko minua vai ette, mutta teillä ei ole
syytä sitä minulle lausua. Ja siinäpäs onkin asian ydin."
Itävaltalainen kenraali oli tyytymättömän näköinen, mutta siitä
huolimatta hän vastasi Kutusoville yhtä hienon sievistelevästi.
-- Päinvastoin, -- sanoi hän yrmeän äkäisellä äänellä, joka ei lainkaan
sopinut sanojen imartelevaan sisältöön, -- päinvastoin pitää hänen
majesteettinsa sangen suuriarvoisena teidän ylhäisyytenne toiminnan
yhteisessä asiassa, mutta meidän mielestämme jatkuva vitkasteleminen
riistää verrattomilta venäläisiltä joukoilta ja niiden ylipäälliköiltä
laakerit, joita he ovat tottuneet niittämään tappotanterilla, --
lopetti kenraali ilmeisesti valmistetun lausepartensa.
Kutusof kumarsi, mutta sama hymy leikki yhä hänen huulillaan.
-- Olen aivan vakuutettu, että itävaltalainen armeija niin taitavan
päällikön johdossa kuin kenraali Mack jo on ratkaisevasti lyönyt
vihollisen eikä enää kaipaa meidän apuamme, ja tätä arveluani vahvistaa
kirje, jonka hänen korkeutensa arkkiherttua Ferdinand on suvainnut
minulle lähettää, -- sanoi Kutusof.
Kenraali yrmisti kulmiaan. Vaikkeikaan vielä ollut saapunut varmaa
tietoa itävaltalaisten häviöstä, niin oli olemassa liiankin paljon
asianhaaroja, jotka tekivät uskottaviksi nuo onnettomat huhut; ja senpä
tähden Kutusovin arvelut itävaltalaisten voitosta tuntuivatkin ivalta.
Kutusovin kasvoilla oli yhä tuo hymyilevän lempeä ilme, joka aivan kuin
sanoi, että hänellä oli oikeus tätä olettaa. Ja todellakin oli hänelle
viimeisessä Mackin armeijasta saamassaan kirjeessä ilmoitettu saadusta
voitosta ja armeijan erittäin edullisesta asemasta.
-- Annahan tänne tuo kirje, -- sanoi Kutusof ruhtinas Andreille. --
Kuulkaahan, tehkää hyvin.
Ja ivallinen hymy huulilla luki Kutusof saksaksi seuraavan kohdan
arkkiherttua Ferdinandin kirjeestä: "Meillä on täysin keskitetyt
joukot, noin 70,000 miestä, joilla voimme hyökätä vihollisen kimppuun
ja hänet lyödäkin, jos hän pyrkii Lechin yli. Koska Ulm on hallussamme,
voimme me vallita Tonavan molemmat rannat; ja niin muodoin millä
hetkellä tahansa, jos vihollinen ei mene Lechin yli, kulkea Tonavan
toiselle rannalle, uhata vihollisen yhdyslinjaa ja palata alempaa
takasin Tonavan yli ja tehdä tyhjäksi vihollisen aikeet, jos hän koko
voimillaan aikoisi hyökätä meidän uskollisen liittolaisemme kimppuun.
Reippaina odotamme näin ollen sitä aikaa, jolloin keisarillinen Venäjän
armeija on täysin varustautunut, ja helppo on meidän sitten yhdistetyin
voimin valmistaa viholliselle kohtalo, jonka se täysin ansaitsee."
Kutusof huokasi syvään, lopetettuaan lukunsa, ja katsahti tutkivan
ystävällisesti hovisotaneuvoston jäseneen.
-- Mutta tiedättehän, teidän ylhäisyytenne, että viisainta on otaksua
aina pahinta, -- sanoi itävaltalainen kenraali, haluten nähtävästi
lopettaa siekailemiset ja iskeä asian ytimeen.