Vastaanottohuoneessa ei ollut enää muita kuin ruhtinas Vasili ja vanhin
ruhtinatar, jotka istuivat Katarinan muotokuvan alla ja puhelivat
vilkkaasti keskenään. Huomattuaan Pierren ja hänen saattajattarensa he
vaikenivat. Pierre luuli huomanneensa, että ruhtinatar pisti
kiireisesti jotain piiloon. Ruhtinatar kuiskasi:
-- En voi kärsiä tuota naista.
-- Katish on käskenyt valmistaa teetä pieneen vierashuoneeseen, --
sanoi ruhtinas Vasili Anna Mihailovnalle. -- Menkäähän, rakas Anna
Mihailovna, ja nauttikaa jotakin, muuten ette tätä kestä.
Pierrelle hän ei sanonut mitään, puristihan vain tunteellisesti
häntä käsivarresta. Pierre ja Anna Mihailovna lähtivät pieneen
vierashuoneeseen.
-- _Il n'y a rien qui restaure comme une tasse de cet excellent thé
russe après une nuit blanche_,[32] -- puhui Lorrain pidätetyn
vilkkaasti, hörppiessään ahtaassa, pyöreässä vierashuoneessa teetä
korvattomasta kiinalaisesta kupista. Pöydällä, jonka edessä
ranskalainen seisoi, oli teekojeet ja kylmiä illallisruokia. Pöydän
ympärille olivat kokoontuneet voimiaan vahvistamaan kaikki, jotka sinä
yönä olivat kreivi Besuhovin talossa. Pierre muisti hyvin tämän pienen
pyöreän vierashuoneen kuvastimineen ja pienine pöytineen. Tanssiaisten
aikana Pierre, joka ei osannut tanssia, mielellään oli istuskellut
tässä pienessä kuvastinhuoneessa ja katsellut naisia, kun nämä huoneen
läpi kulkiessaan tanssiaispuvuissaan, timantit ja helmet paljailla
rinnoilla, tarkastelivat itseään kirkkaasti valaistuissa kuvastimissa.
Nyt valaisi tätä huonetta ainoastaan kaksi kynttilää, ja yösydännä
virui pöytä pahasella hujan hajan teekojeita ja kulhoja, ja kansaa
kaikenlaista -- ei suinkaan juhlayleisöä -- istui siellä kuiskaillen
keskenään. Heidän jokainen liikkeensä, jokainen sanansa ilmaisi,
etteivät he hetkeksikään unohtaneet, mitä paraillaan tapahtui ja vasta
oli tapahtuva makuuhuoneessa. Pierre ei syönyt, vaikka hänen olikin
nälkä. Hän vilkasi kysyvästi ohjaajaansa ja huomasi, että tämä
varpaillaan kulki takasin vastaanottohuoneeseen, minne ruhtinas Vasili
ja vanhin ruhtinatar olivat jääneet. Pierre arveli, että tämäkin kuului
asiaan, ja lähti hieman epäröittyään Anna Mihailovnan jälkiin. Anna
Mihailovna seisoi ruhtinattaren vieressä, ja he puhuivat molemmat
yhtaikaa kiihkeästi kuiskaten:
-- Suvaitkaa, ruhtinatar, tietänen, mikä on tarpeellista, mikä
tarpeetonta, -- puhui vanhin ruhtinatar, ollen nähtävästi samallaisessa
kiihkeässä mielentilassa kuin illallakin, mäjäyttäessään kiinni
huoneensa oven.
-- Mutta, rakas ruhtinatar, -- puhui Anna Mihailovna lempeästi ja
vakuuttavasti, sulkien ruhtinattarelta tien makuuhuoneeseen, -- eikö
käy se liian raskaaksi setä rukalle tällaisina hetkinä, jolloin hän
tarvitsee lepoa? Maallisia asioita tällaisina hetkinä, jolloin hänen
sielunsa jo on valmis...
Ruhtinas Vasili istui nojatuolissa kodikkaassa asennossa, jalat
korkealla ristissä. Hänen poskensa tempoilivat rajusti ja hänen reuhkan
asentonsa johdosta näyttivät ne paksunevan alaspäin; ei hän paljon
ollut välittävinään naisten keskustelusta.
-- _Voyons, ma bonne_, Anna Mihailovna, sallikaa Katishin tehdä, mitä
hän haluaa. Tiedättehän, miten kreivi häntä rakastaa.
-- En edes tiedä, mitä tämä paperi sisältää, -- puhui vanhin
ruhtinatar, kääntyen ruhtinas Vasiliin ja osoittaen mosaikkisalkkuun,
jota piti kädessään. -- Sen vain tiedän, että todellinen testamentti on
kreivin kirjoituspulpetissa, mutta tämä on unhoitettu paperi...
Hän aikoi mennä Anna Mihailovnan ohi, mutta tämä hypähti eteen ja sulki
taas tien.
-- Tiedän, rakas, hyvä ruhtinatar, -- sanoi Anna Mihailovna, tarttuen
salkkuun ja vieläpä niin lujasti, että näytti niinkuin ei hän hevin
siitä luopuisi. -- Rakas ruhtinatar, pyydän teitä, rukoilen teitä,
säälikää häntä. Rukoilen teitä...
Ruhtinatar Katish ei vastannut sanaakaan. Kuului vain, miten salkusta
rimpuiltiin. Selvästi huomasi, että jos ruhtinatar Katish suunsa avaa,
niin kyllä kuulee kunniansa Anna Mihailovma. Anna Mihailovna piti
lujasti kiinni salkusta, mutta siitä huolimatta ei hänen äänensä
menettänyt makeata joustavuuttaan ja pehmeyttään.
-- Pierre, tulkaa tänne, ystäväiseni. Hänen ei pitäisi mielestäni olla
liikaa sukulaisneuvottelussa; eikö totta, ruhtinas?
-- Miksi vaikenette, _mon cousin_? -- kirkasi yhtäkkiä ruhtinatar
Katish niin kovaa, että vierashuoneessa olijat kuulivat hänen äänensä
ja säikähtivät. -- Miksi vaikenette, vaikka täällä, Jumala tietää ken
lieneekin, suvaitsee kuolevan kynnyksellä sekaantua hänelle
kuulumattomiin asioihin ja ryhtyä hävyttömyyksiin. Juonittelija! --
sähisi hän ilkeästi ja kiskasi salkkua kaikin voimin.
Mutta Anna Mihailovna otti muutaman askeleen, jottei jäisi salkusta, ja
tarttui lujemmin kiinni.
-- Oh, -- lausui ruhtinas Vasili nuhtelevasti ja ihmetellen. (Hän nousi
seisaalleen.)
-- Tämä on naurettavaa. _Voyons_, päästäkää. Sanon teille.
Ruhtinatar Katish jätti salkun.
-- Ja te myös!
Anna Mihailovna ei totellut.
-- Päästäkää, olenhan sanonut. Otan toimittaakseni asian. Menen ja
kysyn kreiviltä. Minä! ... lienee teille kylliksi.
-- Mutta, rakas ruhtinas, -- puhui Anna Mihailovna, -- suokaa hänelle
toki hetkinen rauhaa tällaisen suuren sakramentin jälkeen. Tuossapa on
Pierre, sanokaa mielipiteenne, -- kääntyi hän Pierreen, joka oli tullut
aivan heidän viereensä ja katseli ihmeissään ruhtinatar Katishin
raivostuneita ja liettäviä kasvoja ja ruhtinas Vasilin tempoilevia
poskia.
-- Muistakaa, että teidän on vastattava kaikista seurauksista, -- sanoi
ankarasti ruhtinas Vasili: -- te ette tiedä, mitä teette.
-- Inhottava nainen! -- kiljasi ruhtinatar Katish ja hyökkäsi
odottamatta Anna Mihailovnan kimppuun, kiskoen salkkua.
Ruhtinas Vasili painoi alas päänsä ja levitti kätensä. Samassa hetkessä
tuo kauhea ovi, jota Pierre niin kauvan oli katsellut, ja joka
tavallisesti oli avautunut niin hiljaa, lensi äkkiä rymyllä auki,
paukahti seinään ja singahti siitä takasin, ja keskimäinen ruhtinatar
tuli juosten vastaanottohuoneeseen ja löi kätensä yhteen.
-- Mitä te teette! -- huusi hän toivottomasti: -- hän tekee kuolemaa,
ja te jätätte minut yksikseni.
Vanhin ruhtinatar pudotti salkun. Anna Mihailovna kumartui nopsasti ja
siepattuaan riidanalaisen esineen hän lähti juoksemaan makuuhuoneeseen.
Toinnuttuaan hämmästyksestään lähtivät ruhtinas Vasili ja vanhin
ruhtinatar hänen jälkiinsä. Jonkun hetken kuluttua tuli ensimäisenä
vastaanottohuoneeseen vanhin ruhtinatar, kuivat kasvot kalpeina ja
purren alahuultaan. Kun hän huomasi Pierren, ilmaantui hänen
kasvoilleen leppymätön vihan ilme.
-- Niin, iloitkaa nyt, -- hän sanoi, -- tätä olette odottanutkin.
Hän pyrskähti itkuun, peitti nenäliinalla kasvonsa ja juoksi ulos
huoneesta.
Sitten tuli makuuhuoneesta ruhtinas Vasili. Hän astui vaappuen sohvan
luo, jolla Pierre istui, heittäytyi istumaan ja peitti silmänsä
käsillään. Pierre huomasi, että hän oli kalpea, ja että hänen leukansa
loukkui ja tärisi kuin vilutautisen.
-- Ah, ystäväiseni! -- hän sanoi, tarttuen Pierren kyynärvarteen; ja
hänen äänensä oli niin heikko ja teeskentelemätön, jollaisena Pierre ei
koskaan sitä ollut kuullut. -- Kuinka paljon teemmekään syntiä, kuinka
paljon harjoitamme petosta, ja miksi tämä kaikki? Olen jo kuudennella
kymmenellä, ystäväiseni... Minähän... Kaikki päättyy kuolemaan, kaikki.
Kuolema on kauhea. (Hän alkoi itkeä.)
Viimeisenä tuli makuuhuoneesta Anna Mihailovna. Hän astui hiljaisin,
tasaisin askelin Pierren luo.
-- Pierre! ... -- hän sanoi.
Pierre katsahti kysyvästi häneen. Anna Mihailovna suuteli nuorukaista
otsalle, kostuttaen hänet kyynelillään.
-- Häntä ei enää ole olemassa...
Pierre katseli häntä lasiensa läpi.
-- Menkäämme, minä teidät saatan. Koettakaa itkeä. Mikään ei niin
lievennä surua kuin kyyneleet.
Hän vei Pierren pimeään vierashuoneeseen, ja tämä oli iloinen, ettei
kukaan siellä voinut nähdä hänen kasvojaan. Anna Mihailovna poistui
hetkiseksi, ja kun hän palasi, nukkui Pierre sikeästi, käsi pään alla.
Seuraavana aamuna Anna Mihaiknvna puhui Pierrelle:
-- Niin, rakkaani, tämä on meille kaikille suuri tappio. Teistä en
puhukkaan. Mutta Jumala teitä tukee, olette nuori ja toivoakseni
suunnattomain rikkauksien haltija. Testamenttia ei vielä ole avattu.
Tunnen teidät kyllin hyvin ja olen vakuutettu, ettei tämä pane päätänne
pyörälle; mutta se velvoittaa teitä paljoon, ja täytyy olla miehuutta.
Pierre oli vaiti.
-- Myöhemmin, rakkaani, kenties kerron teille, että jollen olisi ollut
täällä, niin Jumala tietää, mitä olisi tapahtunut. Tietänette, että
setä toissapäivänä lupasi muistaa Borista, muttei enää ehtinyt. Toivon,
rakkaani, että te täytätte isänne toivomuksen.
Pierre ei käsittänyt hänen puhettaan ja oli vaiti. Hän katseli,
kainosti punastuen, Anna Mihailovnaa. Keskusteltuaan Pierren kanssa
Anna Mihailovna lähti Rostovien luo ja meni levolle. Herättyään aamulla
hän kertoi juurtajaksain Rostoveille ja kaikille tuttavilleen kreivi
Besuhovin kuoleman. Hän kertoi, miten kreivi kuoli juuri niin kuin
hänkin toivoo kuolevansa, että hänen loppunsa ei ollut ainoastaan
liikuttava, vaan vieläpä mieltä ylentäväkin; isän ja pojan viimeinen
kohtaaminen taas oli niin liikuttava, ettei hän kyynelittä voi sitä
muistella, ja ettei hän voi sanoa -- kumpi heistä käyttäytyi paremmin
näinä kauheina hetkinä: isäkö, joka niin muisteli kaikkea ja kaikkia
viime hetkinään ja puhui niin liikuttavia sanoja pojalleen, vai
poikako, jota kävi sääliksi katsella, kun hän oli menehtyä suruun, ja
siitä huolimatta koetti salata murheensa, jottei olisi katkeroittanut
kuolevan isän mieltä. "C'est pénible, mais cela fait du bien, ça élève
l'âme de voir des hommes comme le vieux comte et son digne fils",[33]
-- hän puhui. Ruhtinas Vasilin ja ruhtinatar Katishin menettelystä hän
myös puhui, mutta moittien ja vaatien kuulijoita pitämään nämä omina
tietoinaan.