Miesten puoleisessa pöydän päässä kävi keskustelu yhä vilkkaammaksi.
Eversti kertoi, että sodan julistuskirje jo oli ilmestynyt Pietarissa,
ja että kappaleen siitä, jonka hänkin oli nähnyt, kuriiri tänäpänä oli
tuonut ylipäällikölle.
-- Ja miksi saattaa paholainen meidät sotimaan Bonaparten kanssa? --
sanoi Shinshin. -- _Il a déjà rabattu le caquet à l'Autriche. Je crains
que cette fois ce ne soit notre tour_.[23]
Eversti oli kookas, vankkarakenteinen ja kuumaverinen saksalainen,
nähtävästi uskollinen sotilas ja isänmaanystävä. Hän kiivastui
Shinshinin sanoista.
-- Siksi vain, herraseni, -- hän sanoi, -- murtaen tuntuvasti
saksankieleen, -- siksi, että keisari asian tietää. Hän on
julistuskirjeessä lausunut, ettei hän välinpitämättömänä voi katsella
Venäjää uhkaavia vaaroja, ja että valtakunnan turvallisuus, sen arvo ja
_liittojen_ pyhyys... -- hän puhui, ties minkätähden erityisemmin
koroittaen _liittojen_ sanan, aivan kuin siihen sanaan sisältyisi asian
koko ydin.
Ja hänelle ominaisella muistin erehtymättömyydellä ja virallisuudella
eversti toisti julistuskirjeen alkusanat ... "ja keisarin ainoa ja
järkkymätön halu: rakentaa Europaan pysyväinen rauha -- on saattanut
hänet näissä oloissa siirtämään osan joukoista vieraalle maalle ja
toimimaan tämän uuden ehdon toteuttamiseksi".
-- Nähkääs miksi, herraseni, -- hän lopetti opettavasti, juoden lasinsa
pohjaan ja katsellen kreiviin aivan kuin olisi odottanut sanoilleen
tämän hyväksymistä.
-- Tunnetteko sananlaskun: Jerema, Jerema, nurkassasi kekottaisit,
värttinääsi terottaisit, -- sanoi Shinshin, hymyillen otsa rypyissä. --
_Cela nous convient à merveille_.[24] Onpas ollut meillä Suvorof, mutta
hänetkin lyötiin, _à plate couture_,[25] mutta missä ovat nykyään
meidän Suvorovit? _Je vous demande un peu_,[26] -- hän puhui, käyttäen
vuoroin venäjää, vuoroin ranskaa.
-- Meidän on taisteltava viimeiseen veripisaraan, -- eversti sanoi,
lyöden nyrkillä pöytään: -- ja kuol-l-ltava keisarimme edestä, ja
silloin on kaikki hyvin. Mutta järkeiltävä on ma-a-hdollisimman (hän
venytti erityisesti ääntään "mahdollisimman" sanassa) vähän, -- hän
lopetti, kääntyen taas kreiviin. -- Näin me vanhat husaarit
päättelemme, ja siinä kaikki. Mutta, mitä te arvelette, nuori mies ja
nuori husaari? -- hän lisäsi, kääntyen Nikolaihin, joka, kuultuaan,
että puhuttiin sodasta, oli jättänyt vieruskumppalinsa ja silmät
everstiin imeytyneinä kuunteli korvat höröllään hänen puhettaan.
-- Yhdyn täydellisesti teihin, -- vastasi Nikolai tulipunaisena
kieritellen lautastaan ja siirrellen lasejaan niin päättäväisen ja
huiman näköisenä, aivan kuin olisi ollut suurimmassa vaarassa, -- olen
vakuutettu, että venäläisten on joko kuoltava tai voitettava, -- hän
sanoi. Heti nämä sanat lausuttuaan hän huomasi, samoin kuin kaikki
muutkin, että ne olivat tähän tilaisuuteen liian juhlalliset ja
pöyhkeilevät ja sentähden sopimattomat.
-- Sangen kauniisti sanottu, -- virkkoi Nikolain vierellä Julie.
Nikolain puhuessa Sonja vapisi kuin haavan lehti ja punastui korvia
myöten, korvain takaa, niskasta, harteista.
Pierre kuunteli everstin puheita ja nyökäytteli hyväksyvästi päätään.
-- Kas tämä on mainiota, -- hän sanoi.
-- Todellinen husaari, nuori mies, -- huusi eversti, mäjäyttäen taas
nyrkillään pöytään.
-- Mitä siellä huudatte? kuului yhtäkkiä pöydän toisesta päästä Maria
Dmitrijevnan karkea ääni. -- Miksi pöytää taot? -- kysyi hän
everstiltä, -- kenelle olet äkeissäsi? Varmaankin luulet ranskalaisia
edessäsi näkeväsi?
-- Puhun totta, -- sanoi eversti, hymyillen.
-- Yhä vaan sodasta, -- huusi kreivi. -- Lähteehän minulta poika, Maria
Dmitrijevna; poika lähtee.
-- Onhan minunkin neljä poikaani armeijassa, enkä sentään napise.
Jumala kaikki säätää: uunille saatat kuolla, mutta sodassakin voi
Jumala armahtaa, -- jyrisi pöydän toisesta päästä Maria Dmitrijevnan
miehekäs ääni, vaikkakin hän puhui rauhallisena ja korottamatta
ääntään.
-- Niinhän se on.
Ja keskustelu alkoi mennä taas entistä latuaan -- naiset haastelivat
omista asioistaan, miehet omistaan.
-- Mutta etpäs kysy, -- puhui pikku veli Natashalle, -- mutta etpäs
kysy!
-- Kysynpäs, -- Natasha vastasi.
Yhtäkkiä punastuivat hänen kasvonsa, ja niillä kuvastui huima, iloinen
päättäväisyys. Hän nousi hieman tuoliltaan kehoittaen silmäyksillään
vastakkaisella puolella istuvaa Pierreä kuuntelemaan, ja kääntyi
äitiinsä:
-- Äiti! -- hän huusi kirkkaalla lapsen rintaäänellä.
-- Mikä sinun on? -- kysyi kreivitär pelokkaana, mutta huomattuaan
tyttärensä silmistä, että tällä oli kujeet mielessä, hän uhkaavasti
häristi kädellään, tehden samalla myöskin päällään uhkaavan ja
kieltävän liikkeen.
Keskustelu katkesi.
-- Äiti! mitä saamme jälkiruoaksi? -- kajahti taas Natashan ääni
entistään päättävämpänä ja rauhallisena.
Kreivitär koetti yrmistää kulmiaan, muttei voinut. Maria Dmitrijevna
häristi etusormellaan.
-- Kasakka, -- hän lausui uhkaavasti.
Suurin osa vieraista vilkasi iäkkäämpiin henkilöihin, nähdäkseen miten
olisi arvosteltava tätä päähänpistoa.
-- Kyllä minä sinut! sanoi kreivitär.
-- Äiti! mitä saamme jälkiruoaksi? -- huusi Natasha jo aivan rohkeasti
ja oikullisen iloisesti, ollen jo ennakolta varma, että hänen
päähänpistonsa vieraita huvittaa.
Sonja ja lihava pikku Petja kyyristyivät nauramaan.
-- Kysyinpäskin, -- kuiskasi Natasha pikku veljelleen ja Pierrelle,
johon hän samassa vilkasi.
-- Jäätelöä, mutta sinulle ei anneta, -- sanoi Maria Dmitrijevna.
Natasha oli huomannut, ettei ole vaaraa, eikä hän sentähden Maria
Dmitrijevnaakaan pelännyt.
-- Maria Dmitrijevna! minkälaista jäätelöä? En pidä kermajäätelöstä.
-- Keltajuurikasjäätelöä.
-- Eipäs, minkälaista? Maria Dmitrijevna, minkälaista? -- intti
Natasha, melkein huutaen. Tahdon tietää!
Maria Dmitrijevna ja kreivitär alkoivat nauraa, ja heidän jälissään
melkein kaikki muutkin vieraat. Vieraat eivät nauraneet Maria
Dmitrijevnan vastaukselle, vaan he nauroivat tämän tyttösen
uhkarohkeudelle ja näppäryydelle, hän kun oli rohjennut ja taitanut
näin käyttäytyä Maria Dmitrijevnan kanssa.
Natasha ei hellittänyt ennenkun hänelle ilmoitettiin, että jälkiruoaksi
tarjotaan ananasijäätelöä. Ennen jälkiruokaa tarjottiin samppanjaa.
Orkesteri alkoi taas soittaa, kreivi suuteli puolisoaan ja vieraat,
nousten paikoiltaan menivät onnittelemaan kreivitärtä, kreivin ja
lasten kanssa ja keskenään he kilistelivät lasejaan yli pöydän. Taas
alkoivat palvelijat hääriä, tuolit kolisivat, ja vieraat palasivat
vierashuoneeseen ja kreivin työhuoneeseen samassa järjestyksessä kuin
olivat tulleetkin; heidän naamansa vain olivat hieman tavallista
punakammat.