Kreivitär Rostof istui tyttärineen vierashuoneessa, minne jo oli
kokoontunut paljon vieraita. Kreivi oli vienyt miehiset vieraat
työhuoneeseensa, missä tarjoili heille turkkilaisia piippuja
kokoelmastaan, jota hän vaali kuin silmäteräänsä. Vähäväliä pistäysi
hän vierashuoneeseen ja kysyi: eikö ole jo saapunut? Odotettiin Maria
Dmitrijevna Ahrosimovia, jota seurapiirissä kutsuttiin _le terrible
dragon_ (hirmuinen lohikäärme). Hän ei ollut kuulu rikkauksistaan tai
korkeasta yhteiskunnallisesta asemastaan, vaan järkensä selvyydestä ja
käytöstapansa siekailemattomuudesta ja suoruudesta. Hänet tunsi
keisarillinen perhe, koko Moskova, koko Pietari, ja molemmissa
kaupungeissa häntä ihmeteltiin ja salavihkaa naureskeltiin hänen
raakuuttaan, kertoeltiin hänestä juttuja; mutta siitä huolimatta kaikki
eroituksetta häntä kunnioittivat ja pelkäsivät.
Työhuoneessa, joka oli harmaana tupakansavusta, puhuttiin sodan
julistuskirjeestä ja sotaväennostosta. Julistuskirjettä ei kukaan vielä
ollut lukenut, mutta kaikki tiesivät, että se oli julkaistu. Kreivi
istui turkkilaisella sohvalla kahden tupakoivan naapurin keskellä,
jotka innokkaasti juttelivat keskenään. Kreivi itse ei tupakoinnut eikä
puhellut, kallistelihan vain päätään puolelta toiselle ja oli
nähtävästi sangen tyytyväinen katsellessaan ja kuunnellessaan
tupakoivia naapuruksiaan. Vähäväliä hän uhitteli heitä toistensa
kimppuun.
Toinen naapureista oli siviilipukuinen vanhanpuoleinen mies, jonka
laihat, sapekkaat kasvot olivat kurttuiset ja paljaaksi ajellut.
Iästään huolimatta hän oli puettu kuin uusimman kuosin mukainen
keikari. Hän istui jalat sohvalla ja näytti olevan vanha tuttu talossa.
Silmät sirillä hän kiskoa ahmensi savuja merenvahapiipusta, jota piti
syvällä suupielessään. Hän oli vanhapoika, nimeltään Shinshin,
kreivittären serkku ja "myrkky-kieli", kuten häntä nimitettiin Moskovan
vierashuoneissa. Puhekumppaliaan hän näytti kohtelevan armollisen
alentuvasti. Tämä oli terveennaköinen, punaposkinen kaartin upseeri,
moitteettomasti siistitty, napitettu ja kammattu. Hän piti merenvahaa
keskellä suuta, vedellen hiljalleen ruusuhuulillaan savua, jonka hän
sitten renkaina puhalteli kauniista suustaan. Hän oli samainen
luutnantti Berg, jonka kanssa Boriksen oli määrä lähteä rykmenttiinsä
ja jolla Natasha kiusasi Veraa, kutsuen häntä tämän sulhaseksi. Kreivi
istui heidän keskellään ja kuunteli tarkkaavana. Ei mikään ollut
kreivistä niin hauskaa -- jollemme ota lukuun bostonpeliä -- kuin
kuunteleminen, vallankin kun hän onnistui saamaan puhekumppalit
kinastelemaan.
-- No, batjushka,[18] _mon très honorable_[19] Alfons Karlitsh, --
puhui Shinshin pilkallisesti ja sekoittaen puheeseensa (joka tekikin
hänen puhetapansa ominaiseksi) aito venäläisiä kansan puheparsia ja
hienon hienoja ranskalaisia lausetapoja. -- _Vous comptez, vous faire
des rentes sur l'élat_,[20] komppaniasta tahdotte sievoset tulot?
-- En lainkaan, Pjotr Nikolaitsh, tahdon vaan näyttää, että jalkaväessä
on paljon edukkaampi palvella kuin ratsuväessä. Ajatelkaahan, Pjotr
Nikolaitsh, minun asemaani...
Berg puhui aina sangen täsmällisesti, rauhallisesti ja kohteliaasti.
Mutta hän puhui aina vain itsestään; rauhallisena hän kuunteli, kun
puhuttiin jostain muusta, joka ei suorastaan koskenut häneen. Ja vaiti
ollen hän saattoi istua tunti kaudet, häiritsemättä muita tai tulematta
itse häirityksi. Mutta heti kun puhe kääntyi häneen, alkoi hän puhua
perusteellisesti ja suurella mielihyvällä.
-- Ajatelkaahan asemaani, Pjotr Nikolaitsh: jos olisin ratsuväessä,
niin en luutnanttinakaan saisi enempää kuin parisataa ruplaa
kolmanneksittain; mutta nyt saan kaksisataa kolmekymmentä, -- hän puhui
iloisesti hymyillen ja katsahti Shinshiniin ja kreiviin sen näköisenä
aivan kuin kaikkien ihmisten toiveiden päämääränä aina pitäisi olla
hänen menestyksensä.
-- Sitäpaitsi, Pjotr Nikolaitsh, siirryttyäni kaarttiin olen näkösällä,
-- jatkoi Berg, -- täyttämättömiä paikkojakin on kaartin jalkaväessä
useammin. Ja vielä, ajatelkaahan, miten hyvin tulen toimeen
kahdellasadalla kolmellakymmenellä ruplalla: säästöjä jää ja
isällenikin lähetän, -- hän jatkoi, päästäen renkaan suustaan.
-- _La balance y est_...[21] Kirveenhamaralla saksalainen elonsa pui,
_conime dit le proverbe_,[22] -- sanoi Shinshin vieden merenvahan
toiseen suupieleensä ja iskien kreiville silmää.
Kreivi remahti nauramaan. Muut vieraat, huomattuaan Shinshinin
puhelemassa, lähestyivät kuuntelemaan. Berg ei huomannut pilkkaa eikä
kuuntelijain välinpitämättömyyttä, jatkoi vain kertomustaan, miten hän
kaarttiin siirtymällä oli päässyt arvoasteen edelle koulutovereistaan,
miten komppanian päällikkö sodassa voi kaatua, ja hän, jäätyään
vanhimmaksi upseeriksi, voi helposti tulla komppanian päälliköksi, ja
miten kaikki rykmentissä hänestä pitävät, ja miten hänen isänsäkin on
häneen tyytyväinen. Berg nähtävästi nautti kertomuksestaan, ja näytti
niinkuin hän ei edes olisi aavistanutkaan, että toisillakin saattoi
olla omat harrastuksensa. Mutta kaikki, mitä hän kertoi, oli niin
herttaisen säädyllistä, ja hänen nuorekas itsekkyytensä niin luontevan
ilmeistä, että hän riisti kuuntelijoiltaan aseet.
-- No, batjushka, te menestytte kaikkialla, olette sitten jalka- tai
hevosväessä; sen teille ennustan, -- sanoi Shinshin, taputtaen häntä
olalle ja laskien jalkansa sohvalta.
Berg hymyili iloisena. Kreivi ja hänen jälissään vieraat lähtivät
vierashuoneeseen.
* * * * *
Oli tuollainen kutsupuolisten edellinen aika, jolloin vieraat
eivät enää antaudu pitkiin keskusteluihin odotellessaan einepalaa,
mutta pitävät sentään velvollisuutenaan liikuskella ja puhella,
osoittaakseen, miten kärsivällisesti he odottavat aterian alkamista.
Isäntäväki katsahtelee ovelle ja vaihtaa vähäväliä keskenään
silmäyksiä. Näistä katseista koettavat vieraat arvata, ketä tahi mitä
odotetaan: mahtavaa myöhästynyttä sukulaistako, vai viivähtänyttä
ruokalajia?
Pierre saapui aivan viime tingassa ja istuutui kömpelösti ensimäiselle
tapaamalleen nojatuolille keskelle vierashuonetta, ollen kaikkien
tiellä. Kreivitär koetti puhella hänen kanssaan, mutta hän vastaili
lyhyesti kaikkiin kysymyksiin, katsellen naivisti ympärilleen lasiensa
läpi, aivan kuin olisi jotakuta etsiskellyt silmillään. Hän teki
seuraan kiusallisen vaikutuksen, mutta itse hän sitä ei lainkaan
huomannut. Suurin osa vieraista tiesi hänen karhujuttunsa ja katseli
sentähden uteliaana tätä kookasta, paksua ja rauhallista miestä,
ihmetellen miten tällainen vetkistelijä ja nuhjus on saattanut tehdä
sellaisen kepposen poliisille.
-- Olette hiljan saapunut? -- kysyi häneltä kreivitär.
-- _Oui, madame_, -- vastasi Pierre, katsellen ympärilleen.
-- Oletteko tavannut mieheni?
-- _Non, madame_. -- Hän hymähti aivan sopimattomaan aikaan.
-- Tehän olette aivan hiljan ollut Pariisissa? Siellä, luulen, on
sangen mieltäkiinnittävää.
-- Sangen mieltäkiinnittävää.
Kreivitär vilkasi Anna Mihailovmaan. Tämä käsitti, että häntä pyydetään
haastelemaan tämän nuorukaisen kanssa, ja istuuduttuaan Pierren
vierelle hän alkoi puhua tämän isästä; mutta samoin kuin kreivittärelle
vastaili Pierre Anna Mihailovnallekin vain sangen lyhyeen. Vieraat
olivat vilkkaassa sananvaihdossa. "Rasumovskit... Se oli hurmaavaa...
Te olette erittäin ystävällinen... Kreivitär Apraksin..." kuului eri
haaroilta. Kreivitär nousi nojatuolistaan ja lähti saliin.
-- Maria Dmitrijevna? -- kuului salista kreivittären ääni.
-- Hänpä juuri, -- vastasi karkea naisääni, ja samassa astui
vierashuoneeseen Maria Dmitrijevna.
Kaikki neitoset, vieläpä rouvatkin, vanhimpia lukuun ottamatta,
kavahtivat seisaalleen. Maria Dmitrijevna seisahtui ovelle ja pyylevänä
seisoi hän siinä, viisikymmenvuotinen harmaakutrinen pää korkealla. Hän
katsahti tutkivasti vieraisiin ja korjaili rauhallisena leveitä
hihojaan aivan kuin aikoisi ne kääriä. Maria Dmitrijevna puhui aina
venättä.
-- Rakkaalle nimipäiväin viettäjälle ja hänen lapsukaisilleen onnea, --
hän sanoi kovalla, miehekkäällä äänellään, joka saattoi kaikki muut
äänet kuulumattomiksi. -- Entäs sinä, vanha syntinen, -- sanoi hän
kreiville, joka suuteli hänen kättään, -- tietenkin on sinun ikävä
Moskovassa? ei ole kai, missä huhtoisit koirinesi? Mutta mitäpäs sille
teet, batjushka, mutta kylläpäs nämä lintuset varttuvat... -- Hän
viittasi neitosiin. -- Tahdot tai et, sulhasia on heille hankittava.
-- No, entäs sinä, kasakkani? (Kasakaksi kutsui Maria Dmitrijevna
Natashaa) -- puhui hän, hyväillen kädellään Natashaa, joka rohkeasti ja
iloisena oli tullut suutelemaan hänen kättään. -- Tiedän, että äksy
olet tytöksi, mutta pidän sinusta kumminkin.
Hän otti mahdottoman suuresta työlaukustaan päärunan muotoiset
ametistiset korvarenkaat ja annettuaan ne Natashalle, jonka kasvot
nimipäiväin johdosta loistivat ja olivat tulipunaiset, hän heti kääntyi
Pierreen.
-- Hee, Hee! rakkaani! tulehan tänne, -- hän sanoi teeskennellyn
hiljaisella ja vienolla äänellä. -- Tulehan, rakkaani...
Ja uhkaavana hän kiersi hihojaan entistään ylemmäs. Pierre meni hänen
luokseen, katsellen naivisti lasiensa läpi.
-- Käy lähemmäs, käy lähemmäs, rakkaani! Minä ainoa isällesikin sanoin
totuuden, kun tarvittiin, ja Jumala käskee sinullekin sanomaan.
Hän vaikeni hetkiseksi. Kaikki olivat vaiti, odotellen, mitä tuleman
piti, sillä he tiesivät, että olivat kuulleet vasta alkulauseen.
-- Hyvä olet, ei ole moittimista! kelpo poika!... Isä viruu
kuolinvuoteellaan, mutta hän huvitteleikse, ajattaa poliisia karhun
selässä. Häpeä, batjushka, häpeä! Parempi kun menisit sotaan. Hän
käänsi Pierrelle selkänsä ja tarttui kreivin käsivarteen. Kreivi
pidättyi vaivoin nauruista.
-- No, eiköhän käydä jo puolisille, luulenpa, että on jo aika? -- sanoi
Maria Dmitrijevna.
Edellä kulkivat kreivi ja Maria Dmitrijevna; sitten kreivitär
husaari-everstin käsivarressa. Anna Mihailovna -- Shinshinin kanssa.
Berg tarjosi käsivartensa Veralle. Hymyilevä Julie Karagin kulki
Nikolain käsivarressa. Heitä seurasi paria koko salin pituudelta,
ja viimeisinä tulivat yksitellen lapset, kotiopettajat ja
kotiopettajattaret. Palvelijat alkoivat hyöriä, tuolit kolisivat,
parvekkeelta alkoi kuulua soittoa, ja vieraat asettuivat paikoilleen.
Kreivin koti-orkesterin säveleet sulautuivat veitsien ja kahvelien
kilinään, vieraiden ääniin ja palvelijain hiljaisiin askeliin. Pöydän
toisessa päässä istui kreivitär. Hänen oikealla puolellaan Maria
Dmitrijevna, vasemmalla Anna Mihailovna ja muut naisvieraat. Toisessa
päässä kreivi, vasemmalla husaari-eversti, oikealla Shinshin ja sitten
muut miesvieraat. Pöydän toisella sivustalla istui varttunut nuoriso:
Vera Bergin vieressä, Pierre Boriksen vieressä; toisella sivustalla --
lapset, kotiopettajat ja opettajattaret. Kristallipullojen ja
hedelmämaljakkojen takaa kreivi katseli vaimoaan ja tämän keltaisilla
nauhoilla koristettua tanua ja täytteli uutterasti naapureittensa
laseja, muttei sentään omaansakaan unohtanut. Myöskin kreivitär
ananasien takaa heitteli merkitseviä silmäyksiä mieheensä, jonka kalju
ja kasvot hänen mielestään kävivät yhä punakammiksi ja yhä selvemmin
alkoivat eroittautua harmaista hapsista. Naisten puoleisessa pöydän
päässä kävi tasainen löperrys, miesten puolisessa kävi puhe yhä
äänekkäämmäksi, etenkin oli äänessä husaari-eversti, joka söi ja joi
vankasti, käyden yhä punakammaksi, niin että kreivi jo mainitsi hänet
esikuvaksi, kehoittaessaan muita vieraita syömään ja juomaan. Berg
puhui hellästi hymyillen Veralle rakkaudesta, miten tämä tunne ei ole
maasta, vaan taivaista peruisin. Boris nimitteli uudelle ystävälleen
Pierrelle pöydässä istuvia vieraita ja katsahti vähäväliä pöydän
vastakkaisella sivustalla istuvaan Natashaan. Pierre puheli vähän,
tarkasteli outoja kasvoja ja söi vahvasti. Liemiruo'ista, joista hän
valitsi kilpikonnaliemen kalapiiraan kanssa, pyihin saakka hän ei
jättänyt maistamatta ainoatakaan ruokalajia. Hyvältä maistuivat hänelle
myös viinit, joita hovimestari lautasliinaan käärityistä pulloista
salaperäisenä tarjoeli vieruskumppalin olan takaa, lausuen joko "kuivaa
madeiraa", tai "unkarilaista," tai "Reinin viiniä". Pierre ojensi
hovimestarille ensimäisen käsiinsä sattuneen kreivin nimikirjaimilla
varustetun kristallilasin, joita kunkin vieraan eteen oli asetettu
neljä, ja joi tyytyväisenä, katsellen yhä ystävällisemmän näköisenä
vieraita. Natasha, joka istui hänen kohdallaan pöydän vastakkaisella
sivustalla, katseli Borista, kuten katselevat kolmentoista vuotiaat
tyttöset poikaan, jolta hetki sitten ovat saaneet ensimäisen suutelon
ja johon ovat rakastuneet. Hänen katseensa kääntyi toisinaan
Pierreenkin, ja tämän lystikkään, vilkkaan tyttösen katse oli aina
vähällä saattaa hänet nauramaan, vaikkeikaan hän käsittänyt miksi.
Nikolai istui kaukana Sonjasta, Julie Karaginin vieressä, ja taas oli
hänen huulillaan tuo samainen teeskennelty hymy, kun hän puhui jotain
Julielle. Sonja hymyili keikailevasti, mutta nähtävästi kalvoi häntä
mustasukkaisuus: hän vuoroin vaaleni, vuoroin punastui ja koetti kaikin
voimin kuunnella, mistä Nikolai ja Julie puhelivat. Kotiopettajatar
vilkuili rauhattomana ympärilleen, aivan kuin olisi valmistautunut
puollustautumaan, jos joku rohkenisi loukata lapsia. Saksalainen
kotiopettaja koetti painaa mieleensä kaikkien ruokalajien, jälkiruokien
ja viinien nimitykset, jotta sitten kirjeessään omaisilleen Saksaan
voisi tarkasti kaikesta kertoa. Hän oli sangen loukkautunut, kun
hovimestari lautasliinaan käärittyine pulloineen sivuutti hänet. Hän
näytti yrmeältä ja tahtoi kasvojensa eleillä osoittaa, ettei hän tästä
viinistä välittänytkään, vaan että hän on loukkautunut sentähden, kun
kukaan ei häntä ollut ymmärtänyt: hän ei viiniä halunnut janoaan
tyydyttääkseen, ei ahnehtiakseen, vaan puhtaasta tiedonhalusta.