Kun Natasha lähti juoksemaan vierashuoneesta, niin pysähtyi hän jo
kasvihuoneeseen, alkoi kuunnella, mitä vierashuoneessa puheltiin ja
odotteli Borista. Hän alkoi jo käydä kärsimättömäksi, polkasi
jalkulaisellaan, ja itku kurkussa karvasteli, kun ei Borista heti
kuulunut. Mutta samassa alkoi kuulua askelia. Ne eivät olleet nopeita,
ei hiljaisia, kuuluihan vain tuollainen nuorukaisen säädyllinen
astunta. Natasha hypähti vikkelästi kukkasammioiden väliin ja
piiloutui.
Boris pysähtyi keskelle huonetta, katsahti ympärilleen, pyyhkäsi tomun
virkanuttunsa hihasta ja astui kuvastimen luo, ihaillen siinä kauniita
kasvojaan. Henkeään pidätellen tarkasteli Natasha piilopaikastaan, mitä
Boris tekisi. Hän seisoi hetkisen kuvastimen edessä, hymähti ja lähti
astumaan ovelle. Natasha aikoi huutaa häntä, mutta muuttikin sitten
mieltään. "Etsiköön", hän sanoi itsekseen. Tuskin oli Boris lähtenyt
huoneesta, kun vierashuoneesta tulla tupsahti Sonja tulipunaisena ja
kiukkuisasti sopertaen jotain kyynelten keskitse. Natasha aikoi
heti juosta hänen luokseen, malttoi kuitenkin mielensä ja jäi
piilopaikkaansa, aivan kuin taikahatun alle, nähdäkseen, mitä
maailmassa tapahtui. Tämä tuotti hänelle aivan ominaista, uutta
nautintoa. Sonja supisi jotain itsekseen ja tähysteli vierashuoneen
ovea. Nikolai astui huoneeseen.
-- Sonja! mikä sinun on! onko mahdollista? -- sanoi Nikolai, juosten
Sonjan luo.
-- Ei mikään, ei mikään, jättäkää minut rauhaan! -- Hän alkoi itkeä.
-- Ei, kyllä tiedän.
-- Jos tiedätte, niin on hyvä, menkää sitten Julien luo.
-- So-o-onja! yksi sana! Voitko näin kiusata itseäsi ja minua
luulottelujen perustalla? -- puhui Nikolai ja tarttui hänen käteensä.
Sonja ei irroittanut kättään ja herkesi itkemästä. Natasha ei
liikahtanut, ei edes hengittänyt ja katseli loistavin silmin
piilopaikastaan. "Mitähän nyt tapahtuu?" hän ajatteli.
-- Sonja! maailma on minulle turhuus! Sinä olet kaikkeni, -- puhui
Nikolai. -- Näytän sen sinulle.
-- Minua ei miellytä tuollaiset puheet.
-- En jatka, annahan anteeksi, Sonja! Hän veti tytön luokseen ja
suuteli häntä.
"Voi, miten kaunista!" -- ajatteli Natasha, ja kun Nikolai ja Sonja
olivat lähteneet huoneesta, nousi hänkin piilopaikastaan, lähti heidän
jälestään ja kutsui Boriksen luokseen.
-- Boris, tulkaa tänne, -- sanoi hän viekkaan merkitsevästi. -- Minun
täytyy puhua teille eräs asia. Tänne, tänne, -- hän puhui ja vei
Boriksen kasvihuoneeseen, siihen paikkaan, missä oli ollut
kätkeytyneenä kukkasammioiden keskessä.
Boris kulki hymyillen hänen jälessään.
-- Mikä on sitten se _eräs asia_? -- hän kysyi.
Natasha hämmentyi, katsahti ympärilleen ja huomattuaan kukkasammiolla
nukkensa kumartui sitä ottamaan.
-- Suudelkaa nukkea, -- hän sanoi.
Boris katseli hellän tutkivasti hänen kiihtyneitä kasvojaan eikä
vastannut mitään.
-- Ettekö tahdo? Tulkaa sitten tänne, -- hän sanoi, meni edemmäs
kukkain keskeen ja heitti nuken kädestään. -- Likemmäs, likemmäs! --
hän kuiskasi.
Hän tarttui Boriksen hihankäänteeseen, ja hänen ihanilla kasvoillaan
kuvastuivat juhlallisuus ja pelko.
-- Tahdotteko sitten minua suudella? -- kuiskasi hän tuskin kuuluvasti,
katsellen hymyhuulin Borista kulmainsa alta ja oli vähällä itkeä
mielenliikutuksesta.
Boris punastui.
-- Miten olette naurettava, Natasha, -- hän sanoi, kumartui tytön
puoleen, käyden yhä punasemmaksi, mutta ei tehnyt mitään, odottihan
vain.
Natasha hypähti yhtäkkiä kukkasammiolle, niin että tuli Borista
pitemmäksi, kiersi ohuet, paljaat kätösensä Boriksen kaulalle ja
siuhtaistuaan päänheitolla hiukset niskalleen hän suuteli häntä
keskelle suuta.
Samassa hypähti hän lattialle, puikahti sammioiden keskitse kukkain
taakse ja jäi sinne seisomaan pää rinnoille vaipuneena.
-- Natasha, -- sanoi Boris, -- te tiedätte, että teitä rakastan,
mutta...
-- Oletteko rakastunut minuun? -- keskeytti hänet Natasha.
-- Olen rakastunut, mutta älkäämme enää tehkö, mitä juuri... Vielä
neljä vuotta... Sitten pyydän teidän kättänne.
Natasha alkoi miettiä.
-- Kolmetoista, neljätoista, viisitoista, kuusitoista ... luki hän
ohuvilla sormillaan. -- Hyvä! Onko päätetty?
Ja riemun ja rauhan hymy valaisi hänen kiihtyneet kasvonsa.
-- Päätetty! Boris sanoi.
-- Iäksikö? -- tyttö sanoi. -- Kuolemaanko saakka? Ja tartuttuaan
Boriksen käsivarteen lähti Natasha onnesta säteilevänä työhuoneeseen.