Ruhtinas Vasili oli täyttänyt ruhtinatar Drubetskoille antamansa
lupauksen. Boriksesta ilmoitettiin keisarille ja hän siirrettiin
vänrikkinä Semjonovin kaarttiin. Mutta adjutantiksi tai Kutusovin
seurueeseen häntä ei nimitetty, vaikka Anna Mihailovna kylläkin puuhasi
ja hommaili. Pian Anna Pavlovnan illanvieton jälkeen Anna Mihailovna
palasi Moskovaan ja asettui asumaan rikkaiden sukulaistensa Rostovien
luo kuten tavallisesti. Rostovien luona oli Boriskin asustanut
vuosikausia, ja he hänet lapsesta saakka olivat kasvattaneetkin.
Jumaloitu Borjenka oli hiljan ylennetty armeijaväen vänrikiksi ja nyt
hän heti siirrettiin kaarttiin. Kaartti oli jo elokuun 10 p:nä lähtenyt
Pietarista, ja Boriksen, joka oli jäänyt Moskovaan varustautumaan, piti
saavuttaa se Radsivilovin tiellä.
Rostoveilla vietettiin nimipäiviä, juhlittiin Nataliaa, äitiä ja
nuorinta tytärtä. Aamusta alkaen kuljettelivat kuusivaljakot
onnittelijoita kreivitär Rostovin suureen taloon Povarskajakadulle.
Tämän talon tunsi muuten koko Moskova. Kreivitär ja hänen kaunis vanhin
tyttärensä istuivat vierashuoneessa, seurustellen vieraiden kanssa,
joita tuli ja meni lakkaamatta.
Kreivitär oli noin 45 vuotias nainen. Itämaisine, laihoine kasvoineen
hän näytti sangen väsyneeltä ja uupuneelta, johon nähtävästi oli syynä
lasten paljous -- niitä oli hänellä ollut kaksitoista. Hänen
liikkeittensä ja puhetapansa hitaus, joka johtui heikkoudesta, teki
hänet arvokkaan ja kunnioitettavan näköiseksi. Ruhtinatar Anna
Mihailovna Drubetskoi, joka oli talossa kuin kotonaan, istui myös
vierashuoneessa auttaen emäntää vieraiden vastaanottamisessa ja
seurusteli vieraiden kanssa, joille ei emännältä riittänyt aikaa.
Nuoret oleilivat sisähuoneissa eivätkä välittäneet onnittelijoista.
Kreivi johdatteli vieraitn, toisia vierashuoneeseen, toisia eteiseen ja
kutsui kaikkia päivällisille.
"Olen sangen, sangen kiitollinen teille, _ma chère_ tahi _mon cher_
omasta ja rakkaiden nimipäiväin viettäjäin puolesta. (_Ma chère_ tahi
_mon cher_ sanoi hän kaikille eroituksetta, ylemmilleen ja
alemmilleen.) Muistakaahan vain tulla päivällisille. Muuten
loukkaannun, _mon cher_. Pyydän teitä sydämellisesti koko perheen
puolesta, ma chère." Nämä sanat hän lausui kaikille eroituksetta,
samalla tavalla hän voimakkaasti puristi kaikkien kättä, kaikille hän
samalla tavalla lyhyeen nyökäytteli päätään, ja sama oli aina hänen
täyteläillä, sileäksi ajelluilla kasvoillaan iloinen ilme. Saatettuaan
jonkun vieraista eteiseen hän palasi vierashuoneeseen, siirsi
nojatuolin jonkun toisen vieraan luo, haritti nuorekkaan ja
elämänhaluisen näköisenä jalkansa, asetti kätensä polvilleen ja
ruumistaan heilutellen lasketteli arveluitaan ilmoista, neuvotteli
terveydestään, puhuen milloin venättä, milloin ranskaa, jota hän puhui
kehnosti, mutta itsetietoisesti, kunnes taas väsyneen, mutta
velvollisuuksissaan lujan näköisenä lähti saattamaan, korjaillen
harmaita haituviaan kaljullaan ja kutsuen päivällisille. Toisinaan hän
eteisestä palatessaan pistäysi kukka- ja palveliahuoneen kautta suureen
marmorisaliin, missä katettiin pöytää kahdeksallekymmenelle hengelle.
Täällä hän katseli palvelijoita, jotka kuljettelivat hopea- ja
porsliiniastioita, sovittelivat pöytiä ja levittelivät niille
tamastisia pöytäliinoja. Hän viittasi luokseen Dmitri Vasiljevitshin,
aatelismiehen, joka hoiteli kaikkia hänen asioitaan, ja sanoi hänelle:
"No, no, Mitjenka, katsohan että kaikki on hyvin. Niin, niin", puheli
hän, tyytyväisenä katsellen mahdottoman pitkää pöytää. "Pääasia on --
tarjoileminen. Niinpä niin..." Ja hän lähti taas, tyytyväisenä
huoahtaen, vierashuoneesen.
-- Maria Ljvovna Karagin tyttärineen! -- ilmoitti kreivittären
jättiläismäinen ratsupalvelija bassoäänellä oven suusta. Kreivitär
mietti hetkisen, avasi kultaisen nuuskarasian, jonka kantta kaunisti
hänen miehensä muotokuva, ja pisti nuuskaa nenäänsä.
-- Nämä vieraskäynnit minut aivan uuvuttavat, -- hän sanoi. -- Olkoon
menneeksi, olkoon hän nyt viimeinen. Ylen on hän keimaileva. Pyydä
tulemaan -- sanoi hän surullisella äänellä, aivan kuin olisi tahtonut
sanoa: "no, lyökää häntä nyt kylliksenne!"
Kuului hameiden kahinaa ja pitkä, täyteläinen, ylpeän näköinen nainen
astui vierashuoneeseen pyöreänaamaisen hymyilevän tyttärensä kanssa.
"Rakas kreivitär, siitä on jo niin kauvan ... hän on ollut sairas
lapsi rukka ... tanssiaisissa Rasumovskien luona ... ja kreivitär
Apraksin ... minä olen ollut niin onnellinen..." puhelivat naiset
innokkaasti, keskeyttäen toinen toistaan, ja heidän äänensä sulautuivat
hameiden kahinaan ja tuolien siirtelemisestä syntyneeseen kolinaan. Ja
alkoi tuollainen keskustelu, joka tavallisesti kestää vain rupeaman,
sitten vieraat nousevat lähteäkseen, hameet kahisevat, ja puhellaan:
"Olen ylen iloinen; äidin terveys ... ja kreivitär Apraksin", ja taas
kahisevat hameet, mennään eteiseen, puetaan turkit tai kaapu ja
lähdetään kotiin. Keskustelu siirtyi kaupungin silloiseen tärkeimpään
tapahtumaan, tunnetun kauniin Katarinan aikuisen pohatan, kreivi
Besuhovin, tautiin ja hänen lehtopoikaansa Pierreen, joka oli niin
sopimattomasti käyttäytynyt Anna Pavlovna Schererin illanvietossa.
-- Surkuttelen suuresti kreivi rukkaa, -- lausui vieras: -- hänen
terveytensä on jo ennenkin ollut huono, ja nyt tämä pojan tuottama
mielipaha varmaankin vie häneltä hengen!
-- Mikä sitten? -- kysyi kreivitär, aivan kuin ei muka olisi tietänyt,
mitä vieras tarkoitti, vaikka hän ainakin viisitoista kertaa oli
kuullut syyn kreivi Besuhovin mielipahaan.
-- Sellaista on nykyaikainen kasvatus! Jo ulkomailla, -- jatkoi vieras,
-- tämä nuorukainen oli jätetty oman onnensa nojaan, ja nyt kerrotaan
hänen Pietarissa tehneen sellaisia kauhutöitä, että poliisi on hänet
karkoittanut sieltä.
-- Jopa nyt! -- sanoi kreivitär.
-- Hän oli valinnut huonoja ystäviä, -- puuttui puheeseen Anna
Mihailovna. Kerrotaan että hän ruhtinas Vasilin pojan ja erään
Dolohovin seurassa on tehnyt, Jumala ties mitä. Saivatpas siitä
molemmat. Dolohof on alennettu sotamieheksi, ja Besuhovin poika on
lähetetty Moskovaan. Anatol Kuraginin asian hänen isänsä jotenkuten
sotki, mutta karkoitettiin hänkin sentään Pietarista.
-- Mutta mitä he sitten oikeastaan tekivät? -- kysyi kreivitär.
-- He ovat todellisia rosvoja, erittäinkin Dolohof, sanoi vieras. Hän
on Maria Ivanovna Dolohovin poika. Äiti sellainen kunnioitettava
ihminen, ja entäs poika? ajatelkaahan: kolmisin olivat he saaneet
jostain karhun, asettivat sen keskelleen vaunuihin ja veivät sen
näyttelijättärien luo. Poliisi riensi heitä hillitsemään. Nämä
poliisiin käsiksi, sitoivat hänet selin karhun selkään ja sysäsivät
karhun kanavaan; karhu uida pulikoi, ja poliisi on selässä.
-- Hauskalta mahtoi, _ma chère_, poliisi näyttää, -- huudahti kreivi
nauruun pakahtumaisillaan.
-- Ah, kauheata! Mitä siinä on naurettavaa, kreivi?
Mutta tahtomattaankin nauroivat naiset itsekin.
-- Vaivoin pelastettiin onneton, -- jatkoi vieras. -- Näin järkevästi
huvittelee kreivi Kirill Vladimirovitsh Besuhovin poika! -- hän lisäsi.
-- Ja on kerrottu, miten hän on hyvin kasvatettu ja viisas. Mihin on
nyt vienyt ulkomaalainen kasvatus? Toivon, ettei kukaan täällä
seurustelisi hänen kanssaan, vaikka hän onkin niin rikas. Minulle
aijottiin esittää hänet. Kieltäydyin jyrkästi: minulla on tyttäriä.
-- Miksi sanotte, että tämä nuorukainen on niin rikas? -- kysyi
kreivitär, kääntyen neitosista, jotka heti tämän huomattuaan alkoivat
jutella keskenään, eivätkä olleet kuuntelevinaan kreivittären
puhetta. -- Kreivi Besuhovillahan on ainoastaan aviottomia lapsia.
Tietääkseni ... on Pierrekin avioton.
Vieras häiläytti kädellään.
-- Hänellä on luullakseni ainakin kaksikymmentä aviotonta.
Ruhtinatar Anna Mihailovnakin takertui keskusteluun; nähtävästi hän
tahtoi näyttää, minkälaisia suhteita hänellä on ja miten hyvin hän
tuntee suuren maailman asiat.
-- Näin on asia, -- hän sanoi merkitsevästi ja melkein kuiskaten. --
Kreivi Kirill Vladimirovitshin maine on tunnettu... Lastensa luvunkin
hän jo on unohtanut, mutta tämä Pierre on ollut hänen lemmikkinsä.
-- Miten kaunis olikaan ukko vielä viime vuonna! -- sanoi kreivitär. --
Kauniimpaa miestä en milloinkaan ole nähnyt.
-- Nyt on hän kovin muuttunut, -- sanoi Anna Mihailovna. -- Niin, minun
piti sanoa, -- hän jatkoi: -- ruhtinas Vasili on vaimonsa kautta koko
omaisuuden perillinen, mutta isä on suuresti rakastanut Pierreä,
toimittanut hänelle kasvatuksen ja kirjoittanut keisarille ... niin
että vaikea on sanoa, kenpä hänen kuoltuaan (hän on niin heikko, että
joka hetki odotetaan kuolemaa, ja _Lorrain_ on saapunut Pietarista) saa
tämän suunnattoman omaisuuden, Pierrekö, vai ruhtinas Vasili.
Neljäkymmentä tuhatta sielua ja miljoonat. Minä tiedän omaisuuden
tarkalleen, sillä itse ruhtinas Vasili on minulle kertonut. Ja onpa
Kirill Vladimirovitsh kaukaista sukuakin minulle äidin puolelta. Ja hän
se oli Borikseni risti-isänäkin, -- lisäsi hän, aivan kuin ei tälle
seikalle olisi tahtonut antaa mitään merkitystä.
-- Ruhtinas Vasili saapui eilen Moskovaan. Hän on tarkastusmatkalla,
kerrotaan, -- lausui vieras.
-- Niin, mutta meidän kesken sanottuna, -- puhui Anna Mihailovna, --
tämä on tekosyy; todellisuudessa hän on saapunut Kirill
Vladimirovitshin tähden, kuultuaan, että hän on niin heikkona.
-- Mutta, _ma ehère_, tämä on verraton juttu, kreivi sanoi, ja
huomattuaan, ettei vieras häntä kuunnellut, hän kääntyi neitosten
puoleen: -- mahtoi poliisi olla hauskan näköinen.
Ja kuvailtuaan mielessään, miten poliisi huitoi käsillään, hän taas
pyrskähti äänekkääseen nauruun, joka saattoi koko hänen täytelään
ruumiinsa heilumaan. Näin nauravat ihmiset, jotka elämänsä kaiken ovat
hyvin syöneet ja etenkin juoneet... "Niin, välttämäti meille
päivällisille, tehkää hyvin", hän sanoi.