Kiitettyään Anna Pavlovnaa ihastuttavasta illanvietosta vieraat
alkoivat hajautua.
Pierre oli kömpelö. Lihava kun oli ja varreltaan tavallista pitempi ja
harteikkaampi, ei hän suurine punaisine käsineen osannut, kuten
sanotaan, astua vierashuoneeseen ja vielä vähemmän sieltä poistua,
toisin sanoen, hän ei osannut lähteissään lausua jotain erityisen
miellyttävää. Sitäpaitsi hän oli hajamielinen. Noustessaan hän oman
hattunsa asemasta sieppasi käteensä kolmikulmaisen sulkatöyhtöisen
kenraalinhatun ja töyhtöä nykien kieritteli sitä kädessään, kunnes
kenraali sen häneltä otti. Mutta hänen hajamielisyytensä ja
tottumattomuutensa vierashuoneen tapoihin ja puheisiin korvasi monin
kerroin hänen sydämellinen, avonainen ja vaatimaton kasvojensa ilme.
Anna Pavlovna kääntyi häneen ja ilmaisi kristillisen hellästi, että on
antanut anteeksi hänen hyökkäyksensä, nyökäytti päällään ja sanoi:
-- Toivon taas pian teidät näkeväni, mutta toivon myös, että muutatte
mielipiteenne, rakas _monsieur Pierre_.
Pierre ei hänelle mitää vastannut, kumarsihan vain ja näytti vielä
kerran kaikille, miten hän hymyilee. Eikä hänen hymynsä mitään
erikoista ilmaissut, kenties sentään jotain tähän tapaan: "Mielipiteet
mielipiteinä, mutta näettehän, miten olen hyväntahtoinen ja kelpo
poika". Ja tämän tunsivat välittömästi kaikki, Anna Pavlovnakin.
Ruhtinas Andrei oli jo eteisessä, ja palvelija kurotteli hänen
harteilleen viittaa. Rauhallisena hän kuunteli, miten vaimonsa
lörpötteli ruhtinas Hippolytin kanssa, joka myös jo oli ehtinyt
eteiseen. Ruhtinas Hippolyt seisoi kauniin, raskaan ruhtinattaren
vieressä ja katsoa tuijotti häneen lornetillaan.
-- Menkäähän, Annette, vilustutte, -- puheli pikku runtinatar,
lausuessaan jäähyväisiä Anna Pavlovnalle. -- C'est arrêté,[8] -- lisäsi
hän hiljaa.
Anna Pavlovna oli ehtinyt jo puhelemaan pikku ruhtinattaren kanssa
naittamishankkeistaan.
-- Luotan teihin, rakas ystävä, -- puheli hiljaa Anna Pavlovnakin, --
te kirjoitatte nadollenne ja ilmoitatte sitten minulle, mitä isä
asiasta arvelee. Näkemiin, -- ja hän poistui eteisestä.
Ruhtinas Hippolyt astui pikku ruhtinattaren luo, kumartui hänen
puoleensa ja alkoi miltei kuiskaten hänelle jotain puhua.
Kaksi palvelijaa, toinen ruhtinattaren, toinen ruhtinas Hippolytin,
seisoi odotellen heidän keskustelunsa päättymistä. Toisella oli saali,
toisella kaapu kädessä, ja he kuuntelivat isäntäväkensä heille
käsittämätöntä ranskankielistä keskustelua sen näköisinä aivan kuin
kaiken ymmärtäisivät, vaikkeivät ole ymmärtävinään. Ruhtinatar tapansa
mukaan puhui hymyillen ja kuunteli nauraen.
-- Olen sangen iloinen, etten mennyt lähettilään juhlaan, -- sanoi
ruhtinas Hippolyt: -- ikävä... Verraton illanvietto, eikö totta,
verraton?
-- Sanotaan tanssiaisten olevan ylen komeat, -- vastasi ruhtinatar,
haivenista huultaan kohauttaen. -- Siellä ovat seurapiirin kaikki
kaunottaret.
-- Ei toki kaikki, eipäs ole teitäkään; ei kaikki, -- lausui ruhtinas
Hippolyt iloisesti nauraen ja temmattuaan saalin palvelijalta, alkoi
sitä sovitella ruhtinattaren kaulalle sellaisella innolla, että
palvelijakin sai häneltä sysäyksen.
Liekkö ollut kömpelyyden syy tai tahallaanko (kenkään ei voinut sitä
eroittaa) lie antanut kätensä niin kauvan olla ruhtinattaren kaulalla,
vaikkakin saali jo oli paikallaan, mutta siltä ainakin näytti niinkuin
olisi hän syleillyt nuorta naista.
Ruhtinatar irtautui hänestä sulavasti, mutta yhä sentään hymyili ja
kääntyi mieheensä. Tämän silmät olivat aivan ummessa: niin väsyneeltä
ja uniselta hän näytti.
-- Oletko valmis? kysyi hän vaimoltaan ja katsahti samalla häneen.
Ruhtinas Hippolyt heitti kiireesti harteilleen kaapunsa, joka uusimman
kuosin mukaan oli niin pitkä, että liepeet maata laahustivat, ja lähti
juosta kompuroimaan ruhtinattaren jälestä portaille, joiden luona
palvelija jo sovitteli ruhtinatarta vaunuihin.
-- _Princesse, au revoir_,[9] -- hän huusi, kangertaen kielellään,
kuten jaloillaankin.
Ruhtinatar sovitteli pukuaan ja istuutui vaunujen hämärään; hänen
miehensä asetteli miekkaansa; ruhtinas Hippolyt oli auttavinaan, mutta
hääräilikin vain esteenä.
-- Päästäkäähän, herraseni, -- sanoi ruhtinas Andrei kuivan
epäkohteliaasti ruhtinas Hippolytille, joka sulki häneltä tien
vaunuihin.
-- Odotan sinua, -- lausui hän hyväillen ja lempeästi Pierrelle.
Eturatsastaja lähti liikkeelle, ja vaunujen pyörät alkoivat jyristä.
Ruhtinas Hippolyt nauraa kikatti portailla odotellessaan vikomttia,
jonka hän oli luvannut saattaa kotiin.
* * * * *
-- Mutta rakkaani, teidän pikku ruhtinattarenne on ylen suloinen, ylen
suloinen, -- puheli vikomtti istuuduttuaan Hippolytin viereen
vaunuihin. -- Kerrassaan suloinen. -- Hän suuteli sormiensa päitä. --
Ja täydellinen ranskatar.
Hippolyt nauraa pyrähti.
-- Ja entäs te sitten, olettepa tekin vaarallinen mies, vaikka
olettekin niin viattoman näköinen, -- jatkoi vikomtti. -- Säälikseni
käy aviomies raukka, tämä pikku upseeri, joka on olevinaan ainakin
hallitsevan henkilön veroinen.
Hippolyt pyrskähti taas nauramaan ja mongersi naurun seasta:
-- Ja te olette sanoneet, etteivät venakot ole ranskattarien vertaisia.
On vain vetäistävä oikeasta rihmasta.
Pierre oli saapunut ruhtinas Andrein luo ennen isäntäväkeä ja meni
aivan kuin omainen suoraan ruhtinaan työhuoneeseen. Hän otti
umpimähkään erään kirjan (Caesarin muistelmat) hyllystä ja heittäytyi
reuhkana sohvalle ja alkoi kyynärpäihinsä nojaten sitä lukea mistä
sattui.
-- Mitä teitkään neiti Schererille? Varmaankin hän nyt aivan käy
sairaaksi, -- puheli ruhtinas Andrei astuessaan työhuoneeseensa ja
hieroi valkeita, pieniä käsiään.
Pierre kääntyi koko ruumiinsa painolla niin että sohva natisi, katsahti
säihkyvin silmin ruhtinas Andreihin, hymähti ja heilautti kädellään.
-- Ei, tämä abotti on merkillinen mies, mutta ei hän sentään oikein
ymmärrä asiaa... Minun mielestäni on ikuinen rauha mahdollinen, mutta
en taida sitä oikein lausua... Mutta ei ainakaan valtiollisen
tasapainon avulla...
Ruhtinas Andreita ei nähtävästi miellyttänyt tällaiset abstraktiset
keskustelut.
-- Ei käy, rakkaani, kaikkialla puhuminen kaikesta mitä
ajattelemme. Mutta entäs päätöksesi, joko viimeinkin olet valinnut?
Hevoskaarttilainenko sinusta tulee vai valtiomies? -- kysyi ruhtinas
Andrei hetkisen vaiti oltuaan.
Pierre nousi istumaan ja veti jalat alleen.
-- Ajatelkaahan, en vieläkään tiedä. Kumpikaan ala minua ei miellytä.
-- Mutta täytyyhän sinun toki joku ala valita! Isäsi odottaa.
Kymmenvuotiaana oli Pierre lähetetty kotiopettaja-abotin seurassa
ulkomaille kasvatettavaksi, ja viipyi siellä kunnes oli kahdenkymmenen
vuoden vanha. Kun hän oli palannut Moskovaan, päästi isä abotin
palveluksestaan ja sanoi nuorelle miehelle: "Lähdehän nyt Pietariin,
tarkastele ja valitse. Minä suostun kaikkeen. Tässä on kirje ruhtinas
Vasilille, ja tässä on rahaa. Kirjoita kaikesta, autan sinua kaikessa."
Kolmisen kuukautta oli Pierre jo ollut elämänuran etsinnässä eikä ollut
mitään saanut aikaan. Tästä etsinnästä ruhtinas Andreikin hänelle nyt
puhui. Pierre hierusti otsaansa.
-- Mutta hän on varmaankin vapaamuurari, -- sanoi hän, tarkoittaen
abottia, jonka oli tavannut illanvietossa.
-- Mitäpäs houreista, -- keskeytti hänet ruhtinas Andrei, -- puhukaamme
mieluummin asiasta. -- Oletko käynyt hevoskaartissa?
-- En, en ole käynyt, mutta olen jo ennenkin tahtonut teille kertoa,
mitä on ollut mielessäni. Paraillaan käymme sotaa Napoleonia vastaan.
Jos tämä olisi vapaussota, niin käsittäisin ja ensimäisenä olisin
valmis astumaan sotapalvelukseen; mutta väärin on auttaa Englantia ja
Itävaltaa maailman suurinta miestä vastaan...
Ruhtinas Andrei kohautti vain harteitaan Pierren lapsellisille
puheille. Hän ilmaisi kasvojensa eleillä, ettei tällaisiin tyhmyyksiin
voi vastata; mutta vaikeapa olikin todella muuta vastata tähän naiviin
kysymykseen.
-- Jospa ihmiset sotisivat ainoastaan omasta vakaumuksestaan, niin ei
olisi sotia olemassakaan, -- hän sanoi.
-- Se olisi verratonta, -- Pierre sanoi.
Ruhtinas Andrei hymähti.
-- Kenties olisi se verratonta, mutta sellaista aikaa ei koskaan tule
olemaan...
-- Mutta miksi lähdette te sotaan? -- kysyi Pierre.
-- Miksi? en tiedä. On välttämätöntä. Sitäpaitsi menen... -- Hän
vaikeni. -- Menen siksi, että elämäni täällä ei minua tyydytä!