JAAKKO (säpsähtää). Oikein! Se minua miellyttää kun sinäkin punnitset
asioita kylmällä sydämellä -- (pois peräovesta).
ALMA. Kylmälläkö sydämellä? Jaakko! Jaakko! (rientää hänen jälkeensä,
mutta vaipuu oven luona tuolille ja nyyhkyttää suonenvedontapaisesti --
Anna tulee vasemmalta).
ANNA (itsekseen). Kuinka on olevinaan tekopyhä! (Rykii. Kovasti). No,
rakas miniälapseni! -- Mitä niistä miesten juonista noin suremaan
rupeat! Osaa ne suuttua syyttäkin! Niin teki minunkin rakas
miesvainajani, levätköön rauhassa, yhäti suuttui ja tulistui; milloin
oli nappi paidasta poissa: ja jos se sattui olemaan siinä, istui se
väärässä kohdassa. Kun maantiellä huomasi kaksi olenkortta ristissä,
oli siinä tekstinainetta koko viikoksi. Mitäs niistä, ei niitä huoli
surra!
ALMA (nousee). Voi, kuinka sydämetön, kuinka tunteeton! (Kovasti). Tänä
iltana lähden! --
JAAKKO (peräovessa huutaa). Risto, valjasta päistärikkö!
LIISA (vasemmalta, ovessa). Rouva, kaikki on valmiina! Nuo siunatut
rautatiet! Yhtäpian ne saattavat rakastavat parit yhteen, kuin ne
eripuraisetkin kauvas toisistaan lennättävät.