ANNA. Rauhaan! -- Sitä sanot, kun itse toit tuollaiset
rauhanhäiritsijät taloon. -- Paras olikin kun sait sellaisen heilakan
vaimoksesi -- oli se, vakka ja kansi tosiaankin! (itkee).
JAAKKO. Antakaa jo olla, vai lieneekö teidän kielenne se vihdoin
keksitty perpetuum mobile --
ANNA. Kiitoksia poikaseni! -- Jo se nyt vanha äiti on liljaksikin
perehtynyt myöpeli sinun huushollissasi. -- No, kyllä minusta rauhaan
pääset. Älä luule, että minä olen tottunut parittomilla kengillä
kuljeksentelemaan! En sellaisten kanssa tahdo elääkään yhdessä!
Ajattele vain, mistä ne parittomat ovat kotoperäisin?
LIISA (oikealta. Kantaa harmaata kissaa). Nyt leijuona söit vihdoinkin
suuhusi sen linturukan ja paljonko siitä kostuit! Senkin salakavala
rospoiniekka -- senkin kiljuva --. (Anna ottaa kissaa pois, ottelevat).
ANNA (samalla aikaa). -- jalopeura etsii kenen suuhunsa saisi niellä.
-- Vai lempi kissaani -- (anastaa sen Liisalta).
LIISA (osottaa sohvan alle). Entäs tuo tuolla (kyykistyy sinne). Silmät
päässä palavat kuin tulisoihdut! Tuota luulin kissaksi! (vetää sohvan
alta kirkkaan tupen ja pyssyn). Ja revolli ja pyssy ja miekat -- --
ANNA (rientää lähelle, kissa sylissä). Voi pelastakaatte! Auttakaatte!
Nyt se jo sai pyssyt käsiinsä! Voi, jo ampuu, ampuu! (pitää kissaa
korkealla edessänsä. Liisa ojentaa pyssyä häntä kohti).
LIISA. Nyt ammun sen kirjavan sudenpennun!
ANNA (juoksee Jaakon taakse). Jaakko, etkö saa pyssyä sen kädestä
temmaistuksi! Seisot kuin kuvapatsas! (Käy selin oveen, kissa edessä
korkealla, pois).
JAAKKO. Liisa, vie aseet huoneeseni. Mitä rouva tekee?
LIISA. Seisoo ja itkee, istuu ja itkee, ei nuku, eikä valvo, -- pois
pyrkii ja kelloa katselee! Rouva on kuihtunut kuin särkynyt lilja. --
(pois vasemmalle).
JAAKKO (itsekseen). Puhun hänelle kaikki. (Oikealla ovella).