vaan enemmän Itämaiden rakennustapaa. Mistä rakennusmestarit
saivat tämän vaikutuksen? Auringonnousun maista, jonne maanpiiri
nyt käänsi katseensa odottaen ja vapisten, senjälkeen kuin
Japani oli antanut iskun, joka jatkoi liikettä länttä kohti, ja
joka ehkä oli alkava maailmanhistoriassa uuden ajanjakson, niin
uuden, että historioitsijat saisivat nimittää sitä ja kaikkea
sitä ennen, meidänkin aikaamme, uudemmaksi ajaksi. Oli puhkaistu
läpiä kaukaisen idän suureen ampiaispesään, ja nyt kihisivät
keltaiset ja mustat parvissa. Mutta kaukainen länsi auringonlaskun
mailla oli myöskin liikahtanut. Maanpiirin kaikki kansat olivat
sekoittuneet siellä ja synnyttäneet uusia jälkeläisiä, jotka tunsivat
maailmankansalaisuutensa, jotka eivät tunnustaneet Atlantia rajaksi,
vaan tahtoivat jakaa muiden kanssa maanpiirin, päästä Europan
suurvaltojen joukkoon. Vanha Espanja, hidalgo, Amerikan ensimmäinen
valloittaja, oli työnnetty syrjään, ja Columbus oli ensimmäisestä
haudastaan Haytilta kostanut kärsimänsä vääryydet. Tässä idän ja
lännen välisessä peikon painannassa Europa tunsi olemassaolonsa
uhatuksi, ja säikyksissään kuin pikku linnut he yhtyivät pakolliseen
ystävyyteen, jonka ensimmäinen ilmenemismuoto oli tsaarin käskykirje,
joka sitten aiheutti Haagin rauhankongressin, joka kai lähinnä
merkitsi: Europan valtojen yhtymistä yhteiseen puolustukseen yhteistä
vihollista vastaan, ei siis mitään maailmanrauhaa. Pansaroitu
nyrkki oli särkenyt Kiinan muurin portit, ja Sedanin jälkeisen
kostopuolueen miehet olivat luopuneet kostosta taistellakseen
yhdessä preussilaisten kanssa. Europalaiset olivat lakanneet
olemasta paikallispatriootteja, ja heidän kansakuntansa olivat
käyneet muistomerkeiksi, jotka muistuttivat ylioppilaiden osakuntia
yliopistossa, jotka kantoivat omia lippujaan juhlatilaisuuksissa,
mutta olivat arkioloissa ylioppilaskunnan jäseniä. Ruotsi,
tuntiessaan yhdyskuntana käyvänsä perikatoon, oli myöskin yhtynyt,
kääntynyt katsomaan muistojaan, siistinyt piironginlaatikot ja
poiminut esille sen, mikä oli säilytettävä ja sen, mikä oli
poltettava. Oli etsitty kirkoista, linnoista ja tölleistä ja muistot
olivat kootut pyhälle vuorelle, Skansenille.
Yli Leijonakentän valkean maailmankaupungin kohosi Skansenin
vuori mustine petäjämetsineen ja maalaisille vanhanaikaisine
kellotapuleineen, jotka soittivat hautaan menneisyyden, jonka monet
luulivat nyt heräävän uudestaan eloon. Ja runoilijat kutsuivat
esiin varjoja, loihtivat ilmoille Kaarle XII:nnen ja muita hänen
kaltaisiaan. Pyhän vuoren teille ja poluille oli annettu suuria
nimiä, jotta ne herättäisivät kansakunnan omanarvon tuntoa, ja
lujittaisivat yhdyssidettä hajaantuneiden puolueiden välillä, joita
menneisyyden piti nyt yhdistää.
Sanomalehdistön osastossa istuivat tohtori Borg ja toimittaja Holger
yksityishuoneessa ja ottelivat ankarasti. Tohtori raivosi:
-- Tämähän on naamiohuvia, etkä sinä saa imarrella maanmiestesi
turhamaisuutta, niin että he kadottavat järkensä ja luulevat olevansa
Kaarlekahdensiatoista. Nykyhetkellä voimme rehellisesti yhtyä vain
tulevaisuutta varten. Hallitsijasukuhan on vuodelta 1809 eikä voi
johtaa syntyperäänsä Lützenistä ja Narvasta; puolet aatelista on
ulkomaalaisia, ja koko Skåne alkaa vasta Lundin taistelun jälkeen;
ethän voi vaatia, että skånelaiset hurraisivat Breitenfeltille,
jossa he eivät olleet mukana; näyttelyn edusmies, ystävämme Isak,
on muukalainen itäisiltä mailta, eikä voine juhlia Lutheria eikä
Kaarle XI:ttä. Te olette tahdittomia, ja loukkaatte toisianne
tietämättänne! Itse Skansenin ukko on ulkomaalainen, menen valalle
siitä, ja minä neekeripoikana voin yhtä vähän kuin Syrach ja Isak
innostua Grönlundin lailla taalaalaistyttöihin ja Jössen kihlakunnan
poikiin. Tämä ei ole rehellistä peliä, ja ennen kaikkea sinun pitäisi
komentaa: Luokaa silmänne tulevaisuuteen! -- Sinä et huomannut
rabbiinin oikeutettua hyökkäystä kurjan menneisyyden jumaloimistamme
vastaan hänen eilen kongressissa käydessään sivistyksemme kimppuun,
jonka pohjana on Hellas ja Rooma. Hän veti paksun viivan Platonin
ihannevaltion yli, jota hän nimitti -- keskellä ritarihuonetta! --
pederastivaltioksi. Jos olisin ollut siellä, olisin hurraten nostanut
miehen ilmaan, -- Mitä saatanaa meillä on Kreikan, Rooman ja Kaarle
kahdennentoista kanssa tekemistä? Te asustatte alhaalla haudoissa
ruumiiden parissa, ja nykyaika ja tulevaisuuskin kiitää ohitsenne.
Mutta sen aiheuttaa hirvittävä koulu- ja yliopistokasvatus, ja
ylioppilastutkinto, joka nykyään vastaa 30-luvun maisteritutkintoa.
-- Mitä sitten mielestäsi olisi tehtävä?
-- Perustettava ammattikouluja ja valmistettava miehiä heidän
toimiinsa. Anna lakimiesten alkaa uransa nelitoistavuotiaina
asianajajain puhtaaksikirjoittajina ja juoksupoikina; lähetä
medisiinarit saman ikäisinä sairaaloihin hoitajiksi; anna insinöörien
aloittaa viilareina työpajoissa, anna pappien, jos sellaisia
tarvitaan, alkaa lukkarin apulaisina asettelemalla virsinumeroita
ja oppimalla kansliatehtäviä piirimiehen luona. Sulje kaikki neljä
tiedekuntaa, ja suorittakoot lapset rippikoulunsa kansakoulussa
oppimalla lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan: sitten kukin
ulos maailmalle ammattiinsa perehtymään. Nykyään täytyy taitaa
ammattinsa, muutoin sortuu kilpailussa; emmekä me kykene muuhun kuin
salonki-, kapakka- ja kokousjutteluihin. Meidän tulee olla kaikesta
perillä ja haastella vaikka mistä naisten kanssa, mutta me olemme
vain diletantteja kaikilla aloilla. Mistä saamme valtiomiehiä,
kun valtiotiedettä ei opeteta? Pilantekoa on hallituksemmekin.
Kesäisin nähdään meriministerin hoitavan kirkkoa ja koulua,
kaartinupseeri pitää huolta maanviljelyksestä ja joku entinen
asessori johtaa sotajoukkoa ja laivastoa. Onko se valtiotaitoa.
Ja toimituspäällikkö ei ennättäne opettaa valtioneuvokselle edes
alkeitakaan, ennenkuin tämä saa potkut. Koko maa on senvuoksi täynnä
entisiä valtioneuvoksia, ja jos kysyy joltakin koulupojalta, miksi
hän aikoo, niin hän vastaa: entiseksi valtioneuvokseksi! Täytyy
tuntea perustuslait tullakseen varatuomariksi, mutta päästäkseen
osastonpäälliköksi ja ministeriksi ei tarvitse osata mitään.
En tahdo puhua äänestävistä valtiopäivämiehistä, heillä on sen
verran hävyntuntoa, että tavallisesti ostavat perustuslain, mutta
valiokunnanjäsenten, jotka todella laativat lakeja, tulisi tuntea
maan kaikki lait ja olla koulutettuja valtiomiehiä. Jos valiokunnan
jäsenet olisivat valtiomiehiä, niin he olisivat pysyväisesti
koolla ja työskentelisivät yhdessä hallitusosaston kanssa, eivätkä
esiintyisi, kuten nyt, muutamia kuukausia häiritsevästi, puuttuen
umpimähkään asioihin, ja aina hallituksen vihollisina. Miksi hallitus
ja valtiopäivät esiintyvät aina vihollisina, koettavat aina nolata
toisiaan! Sehän on suuri ennätys, jos saa läpi jonkin ehdotuksen,
ja jos joku ministeri pääsee enemmistöön, niin hän on voittanut
palkinnon -- päässyt saamasta potkut, taannut itselleen paikan.
-- Ja mistä valtiopäivillä keskustellaan? P--kasta, varieteista
ja oopperakellarista, eläkkeistä ja siltojen rakentamisesta;
vieläpä poliisiasioista, kaartilaisten kahakoista, hevosten
ruokkimisesta, kaljan käyttämisestä ja tarkastusuhasta, naisten
puvuista ja koulupoikien tupakoimisesta. Onko se valtiotaitoa?
-- Valtiopäiväthän, ovat osoittaneet kyvyttömyytensä, ne kun
lykkäävät kaikki tärkeät asiat asiantuntijoista muodostettuihin
komiteoihin, mutta itse valtiopäiväinhän pitäisi olla kokoonpantu
asiantuntijoista! -- Onko se hallitusta, ovatko ne lainlaatijoita?
-- Minkä sille mahtaa?
-- Ei mitään! Hajoittaa vaan, hajoittaa! Lumen alla ei voi mitään
kasvaa; mitään ei voi rakentaa, ellei ensin ole hajoittanut vanhaa
rakennusta. Toimi ainoastaan kielteisesti; älä tee milloinkaan mitään
myönteistä ehdotusta, sitä vain pilkataan; kumoa vanhoja lakeja, suo
vapautta, ja anna voimien vaikuttaa! Sinun tulee olla herättäjä, eikä
uneen uuvuttaja! Terve mieheen, nyt löi kello seitsemän!
* * * * *
Skansenvuoren alapuolella ja ikäänkuin sinne kuuluvana, kohosi musta
rakennus, jonka muodosti suurimmaksi osaksi raskas katto; rakennettu
vanhasta, lahosta puusta, joka oli valmistettu vartavasten näyttämään
laholta; rivi pieniä maan tasalla olevia ikkunoita ilmaisi valon
kaihtamista. Se muistutti latoa, mutta saattoi olla kirkko.
Tohtori Borg ja Isak Levi katselivat sitä, ja tohtori puhui tapansa
mukaan itse:
-- Siinä on Norja! Mustana ja lahona, joka heittää varjonsa
meidän valoisan kaupunkimme ylle. Tuo korkea katto näyttää vain
kerskailulta, sen alla ei ole mitään; ei ullakoita eikä ylisiä, ei
kelpaa mihinkään, pelkkää talonpoikaiskerskailua!
-- Vihaatko nyt Norjaa?
-- Vihaan, ihan jumalattomasti! -- Miksi en vihaisi vihollistani!
Miksi en saisi vihata norjalaisia, kun he kerskuvat vihaavansa
ruotsalaisia? Saanen kai määrätä vastenmielisyyteni ja mieltymykseni
kuten muutkin kuolevaiset. Onko sinulla mitään sitä vastaan
muistuttamista?
-- Mutta sinähän työskentelet vapaan Norjan hyväksi!
-- Tietysti, tunnustan sen oikeutetut vaatimukset, mutta tahdon
myöskin vapautua tuosta mustasta hullutuksesta, joka on yltänyt
meidät kuin mielisairaus. Pitääkö meidän jumaloida tuota Dovren-ukkoa
ja hänen hupsua Nooraansa? Tiedätkö, miksi Zola sanoo häntä? --
"Kunnon George Sand'mme kuivettuneiden lanteiden viimeiseksi
hedelmäksi." Sardou sanoo häntä "pöllöksi", ja Tolstoi väittää, että
hän on hullu. Tuollaista poikaa jumaloidaan Ruotsissa! -- No, hän se
sentään on pappi. Mutta pahempi on lukkari! Nyt he molemmat ovat kuin
kaksi vanhaa gorillaa! ja Isak, eikö sinusta pappi ole kuin unsere
Leute?
-- Saatatpa olla oikeassa, vastasi Isak. Ei hän vain pelkkä
saksalainen ole. Froschmäuleriksi häntä sanottiin Fliegende
Blätterissä.
-- Ja koko Norjan vapautumispolitiikka on rappeutunut Karolinen
karkeissa kourissa taisteluksi Norjan ministerihotellista, josta
Norja luulee voivansa hallita Ruotsin hienostoa. En mene milloinkaan
enää siihen hotelliin; kyllästyin juomaan Dovren-ukkojen ja
Kristianian boheemin maljoja, enkä tahdo kuulla heidän nalkutustaan
Andréen ilmapallomatkasta. Tiedätkö eroa Ruotsin ja Norjan välillä?
Ero on sama kuin Nordenskiöldin ja Nansenin välillä? Nordenskiöld
löysi päämääräkseen asettamansa koillisväylän, mutta hänestä
ei tullut kansallissankaria; Nansen ei löytänyt lupaamaansa
pohjoisnapaa, mutta hänestä tuli kansallissankari. Ruotsi on kuin
äitipuoli, ja senvuoksi se tekee tavallisesti suuruutensa tyhjästä,
se etsii mitättömyyksiä ja korottaa ne monenkertaiseen arvoon...
-- Mutta sinähän olit julistamassa Dovren-ukkoa pyhimykseksi?
-- Tiedäthän, kuinka se käy: ei saa rauhaa, ennenkuin on viskannut
luupalan joukolle. Samoin minusta tuli Wagnerilainenkin, vaikka
hän mielestäni on kirjoittanut vain epämusikaalista ja rumaa
musiikkia; "kirjoittanut" on oikea sana, sillä sitä musiikkia ei
ole kuultu eikä sävelletty; se on kirjoitettua. Mutta me elämme
perversissä ajassa, ja demokraattisessa. Tuumiskelen myös toisinaan
eikö tämä demokratiakin, jonka hyväksi olemme raastaneet, ole
hassua, siinä kun oppimaton jakaa opetusta, neuvoton antaa neuvoja,
heikko ohjaa, sorretut sortavat ja joukkio tekee kaiken. Kuitenkin
valtiossa sellaisessa kuin meidän, jossa toinen puoli kansakuntaa
kirjoittaa muistiin, mitä toinen tekee, jossa valtiokalenteri on
suuri kuin kirkkoraamattu, jossa virkamiesten palkat muodostavat
kokonaisen kansallisomaisuuden, jossa virat ovat muuttuneet
feodaalisiksi, ja virkamiehet vasalleiksi, siellä tarvitaan ehkä
alituista kansankiihoitusta vastapainoksi. Mutta kummallisinta
nyt on se, että rahvas on kuningasmielistä, akatemiaa suosivaa,
aristokraattista, keikaroivaa, Kaarle-kahdestoistalaista,
Skansen-isänmaallista, jotavastoin hovi on demokraattinen,
kansankiihkoinen, rahvaanomainen. Rahvas on sitoutunut maksamaan
puoli miljardia pretoriaanikaartille kahdessatoista vuodessa, mutta
kun huomaavat olevansa maksukyvyttömiä, niin pakenevat -- Amerikaan.
Mutta valtion velkaantuminen ei ilmene vain hypoteekkilainoissa ja
pitäjien rappiotilassa, se ilmenee pankkien vekseleissä. Kaikki
kauppa käy velaksi ja vekseleissä; se on etumaksun ottoa; ja etumaksu
on tekemätöntä työtä. Koko kansakunta elää kuuden kuukauden etumaksun
otolla; vuokra maksetaan vekselillä, verot vekselillä, taloustarpeet
vekselillä. Mutta vekseliä ei lunasteta kuuden kuukauden kuluttua,
vaan uudistetaan se ja maksetaan korko uudella vekselillä. Eletään
siis -- tekemättömällä työllä. Ja koko kansallisomaisuuden
arvioimistapa on väärä. Mehuttomaksi imetty maa ei ole minkään
arvoinen: rappeutuneiden linnojen kunnossapito vain maksaa:
ruostuneita rautatienkiskoja ja käytettyjä vetureita voidaan myödä
vain rautaromuna, mutta ovat ne merkityt varojen joukkoon valtion
pääkirjaan; vesiputoukset eivät ole minkään arvoisia, ennenkuin
niiden varrelle on rakennettu tehdas, tehdas ei ole minkään arvoinen
ennenkuin siinä on työväkeä, ja työntekijä ei ole minkään arvoinen,
ellei hän ole taitava: mutta tehtaan tuotteilla ei ole myöskään
mitään arvoa, ennenkuin ovat saavuttaneet menekin. Norrlannin rauta
pelastaisi meidät, mutta estäjät estävät sen. Mihin joudumme? -- -- --
Kehitys kulkee kulkuaan tehden hyppäyksiä, ja valmistaen yllätyksiä.
Voihan jonakin kauniina päivänä sattua, että Norrlannin kultahuhut
osoittautuvat tosiksi. Ajattelehan silloin Ruotsia kaiken maailman
kansojen kokoontumispaikkana. Väkiluku kasvaa, Norrlantiin ilmestyy
kaupunki kaupungin viereen; maa jätetään oman onnensa nojaan ja
alkuasukkaat ryyppäävät itsensä kuoliaaksi kuin punaihoiset.
Yhdessä miespolvessa joutuu vanha Ruotsi uuden yleismaailmallisen
rodun haltuun, ja valtiopäivillä istuu kirjavaa väkeä...
-- Luuletko niin?
-- En, enpä tietenkään, mutta kaikki on mahdollista. Voihan käydä
toisinkin... _mutta tätä menoa ei voi kauan jatkua_! Ja sinun
velvollisuutesi on lausua se julki, kirjoittaa, huutaa, päivät
pääksytysten. Kuuroillekin korville.
Hän läksi paviljongista ja häipyi väen vilinään, niissä muukalaisten
oudot kasvot ilahuttivat häntä kuten kaukaiset vieraat ilahuttavat
korven erakkoa, ja missä vieraiden maiden elävien kielten kaiku johti
hänen mieleensä, että hänen oma kielensä kuului kuolleiden kielien
joukkoon, koskapa kukaan ei ymmärtänyt sitä hänen maansa rajojen
ulkopuolella.
KAHDEKSASTOISTA LUKU
Uudenvuodenyö
Vuosia oli vierinyt; vuosisata oli todellakin lopussa; puuttui vain
muutamia tunteja. Borgin suvun piti kokoontua Götalaisissa huoneissa,
ja lähteä sydänyön tienoissa Skansenille. Elämä kuluu nopeasti,
eikä tämä huoneusto ollut enää muodissa, vaan oli johto kirjallisen
"Rydbergin" käsissä; ja kun joku puhui Punaisesta Huoneesta, kaikui
se kuin menneisyydeltä, sitä sekoitettiin Vihreään Ruutuun tai
johonkin muuhun sentapaiseen...
Oltiin koolla, ja vanha toimittaja Borg, nykyään yli kuudenkymmenen,
oli mukana. Päivän kunniaksi oli saatu aikaan näennäinen sovinto.
Ester, joka lopetteli juuri tutkintojaan, oli seuran ainoa nainen;
kaikki muut olivat joutuneet syrjään ja siirretyt takaisin
koteihin, sittenkuin toverielämä kapakoissa oli osoittautunut
kestämättömäksi. -- "He liikkuivat toistensa vaimojen kanssa, niin
ettei tiennyt, kenen kanssa he olivat naimisissa." Tuhkatiheään
he erosivat ja menivät naimisiin, niin että lopuksi keksittiin
se, että naiset pitivät tyttönimensä. Elämäkerran kirjoittajat
lakkasivat mainitsemasta, kenen kanssa suuruus oli naimisissa, ja
aateliskalenteri keksi eufemismin eronneille, jotka olivat menneet
uudelleen naimisiin: "Toisissa naimisissa." Viimein ehdotettiin
myöhemmin eräässä naapurimaassa, että tyttöjäkin sanottaisiin
rouviksi, he kun enimmäkseen eivät olleet enää tyttöjä, vaan
kävelyttivät lapsiaan.
Kuitenkin, Götalaisten huoneiden pöydällä oli lista, johon kerättiin
allekirjoituksia. Kaikki olivat piirtäneet nimensä paitsi tohtori
Borg, joka kuitenkin oli sepittänyt adressin Zolalle, lausuen siinä
ihailun, jonka tämän rohkeus Dreyfus-jutussa oli synnyttänyt,
ja toivomuksen, että uusi vuosisata näkisi hänen suojattinsa
täydellisesti hyvitettynä. "Oikeutta, mutta ei armoa!"
-- No tohtori, sanoi Isak Levi, etkö sinä pistä siihen nimeäsi?
Ehkäpä luulet häntä syylliseksi?
Kysymys oli vielä niin polttava, ettei mainittu kernaasti Dreyfusin
nimeä, nimeä, joka oli viime vuosina jakanut ihmiskunnan kahteen
osaan.
Tohtori tarttui kynään ja allekirjoitti oman adressinsa muutamin
ripein vedoin.
Kunpa nyt en olisi menettänyt kunniaani ja mainettani, hän sanoi.
-- Kas niin vain! huudettiin kuorossa.
-- Niin, pojat, puuttui tohtori puheeseen, minun on täytynyt muuttaa
mieltä neljä kertaa jutun kestäessä, enkä tiedä vielä onko minusta
tullut Dreyfuslainen samoin kuin Wagnerilainen.
Kaikki loivat alas silmänsä, toiset salatakseen, toiset osoittaakseen
mieltään, ja tohtori huomasi syntyneen äänettömyyden syytteeksi,
johon hänen täytyi vastata. --
-- Nähkäähän, ensinnäkin on melkein mahdoton päästä totuuden perille
vakoilujutussa, kaikki osalliset kun ovat olleet vakoojia ja
tekemisissä valheen, petoksen ja väärien paperien kanssa. Toiseksi
on ihan luonnotonta, että kolmen vuoden kuluttua tarkastetaan
oikeudenkäyntiä, ihmisen muisti kun on niin puutteellinen, näkökohdat
kun ovat muuttuneet vuosien kuluessa, uudet harrastukset herättäneet
uusia intohimoja; kun todistajat ovat hävinneet, paperit hävitetyt
tai joutuneet hukkaan...
-- Niin, mutta asiaa käsitteli salainen tuomioistuin, väitti iäkäs
Gustaf Borg vastaan.
-- Niinpä kyllä, miksikäs ei? Meidän vapaamielinen valamiehistömme on
myös salainen...
-- Taidat pitää kenraalien puolta? tokaisi Gustaf.
-- Siinä sitä nyt ollaan! vastasi tohtori. Sehän nyt on vallan
hittoa, että ihmiset kadottavat järkensä, kun vaan syntyy puhe tästä
saatanan oikeusjutusta.
Isakista oli sääli tohtoria, joka syyttä oli joutunut väärään
asemaan. Ja koetti inhimillisen osanottavasti auttaa häntä; jos se
nyt siitä sitten johtui:
-- Myönnän, että asia ei ole selvä, puuttui hän puheeseen. Mielestäni
siinä on kolme hämärää kohtaa, joita en voi mitenkään selittää.
Ensinnäkin: Miksi Dreyfus pyysi sinihappoa kuultuaan, että asiaa
alettaisiin uudelleen tarkastaa? Miksi se ei ilahuttanut häntä? --
Toiseksi: Hän luuli silloin heti, että kenraalit olivat asettuneet
hänen puolelleen ja pyysi rouvansa etsimään apua Boisdeffre'lta.
Kuinka hän saattoi ajatella niin hyvää Boisdeffre'sta, jonka hän
tunsi? Sehän on pirullinen asema. Kolmanneksi: Lukiessani kenraalien
syytteet Rennes'ssa, niin, hyvät herrat, silloin tulin vakuutetuksi
Dreyfusin syyllisyydestä; mitä siitä sanotte? Ja siihen määrin,
vallankin kun kenraalit selittivät, ettei bordereau ollut vaikuttanut
ratkaisevasti; niin vakuutetuksi heidän kaikki todistusaiheensa
saivat minut, mutta enin heidän selvät sanansa ja ylevä käytöksensä,
että mietin mielessäni: Ammu itsesi, Labori! Kun sitten Laboria
ammuttiin ja hän kieltäytyi ottamasta vastaan oman parisilaisen
lääkärinsä apua; kun murhamiestä ei koetettu etsiä; kun haavasta
otettua kuulaa ei tutkittu, jotta sen avulla olisi päästy murhamiehen
jäljille, niin ajattelin: tässä on arka kohta! Asia on epäselvä.
Nyt tapahtui, kuten usein sattuu, että yhden ihmisen osoittaessa
jalomielisyyttä, toiset alkavat paisua yli äyräittensä
jalomielisyydestä. Holger iski heti kiinni kuin hammasratas, ja
jalomielisyyden pyörä alkoi pyöriä.
-- Samaa olen minäkin ajatellut kuin Isak; ja mestari Demange'n
puolustus, josta ei tullut mitään, on johtunut siitä kauhusta, joka
valtasi hänet nähdessään suojattinsa Rennes'ssa. Labori ja Piquart
ovat tainneet hyljätä hänet nyt...
Huutokauppa oli alkanut, ja turhamaisuus saada näyttää uusia
näkökohtia vanhassa asiassa valtasi kaikki.
-- Niin, keskeytti Kurt, minäkin olen huomannut muutamia hämäriä
kohtia. Vallankin heidän logiikkansa on minusta perin surkea.
Saksan valtakunnan kansleri on selittänyt valtiopäivillä, ettei
hän tiennyt mitään Dreyfusin vakoiluista. Eipä suinkaan, kuinka
hitto vie hän tietäisi kaukana Berlinissä siitä, mitä Parisissa
tapahtui. Mutta loistavaa on, että Bülowin yksinkertaista lausuntoa,
joka ei ole minkään arvoinen, pidetään todistuksena! Edelleen kun
kersantti Depert on vankilassa kuullut Dreyfusin selittävän: "Olen
syyllinen, mutta en yksin", niin jäävätään tämä todistus sillä,
että vankilan johtaja ei ole kuullut sitä. Onko se vain totta,
mitä joku vankilanjohtaja on kuullut? Ken ottaa huomioon sellaisen
verukkeen, hänen aivonsa ovat pehmenneet. -- Ajatelkaa: se on väärä
senvuoksi, ettei johtaja ole kuullut sitä. -- Edelleen sanotaan ja
vaaditaan väitteelle pätevyyttä: Dreyfusia ei ilahduttanut se, että
asia otettiin uudelleen käsiteltäväksi! -- Ei! Se oli ylpeyttä! --
Voitteko käsittää sitä ylpeyttä? -- Silloin hän olisi ollut ylpeä,
jos olisi kieltäytynyt pyytämästä armoa! Mutta kieltäytyä ottamasta
vastaan oikeutta? --
Kiihko kasvoi ja kuume kohosi. Sellénkin tahtoi viskata kalikkansa
tuleen:
-- Niin, logiikka, niin! Nojautumalla siihen, että Henry ammatti
vakoojana on väärentänyt erään asiakirjan, tehdään johtopäätös, että
oikeiksi todistetut oikeatkin olivat vääriä. Onko se johdonmukaista?
Tunnustan sitäpaitsi, että...
-- Älkää hiidessä, jos jatkamme näin, keskeytti tohtori, niin saamme
Dreyfusin syylliseksi, eikä se suinkaan ollut tarkoituksemme, vai
mitä Max tuumii?