kielletään julkisesti.
-- He tietysti valehtelevat.
-- En usko heidän sitä tekevän, mutta sehän saattaa olla
tunnustelemista.
-- Eivätkö he valehtele, tuolla ylhäällä? Silloin et tunne
valtioviisaita. Onhan sitäpaitsi vanha valtiotaito näyttää
rehelliseltä, mutta olla viekas. Rehellinen kaupanvälittäjä olisi
kuitenkin toimittanut Emsin sanoman. Niin, Norja! joka on tuottanut
Ruotsille kaksikymmentä vuotta päänvaivaa, joka on hajoittanut meidät
ja kääntänyt huomiomme omista harrastuksistamme. Kannattaako tähän
pieneen maahan kiinnittää niin suurta huomiota? Kalastaja-, laivuri- ja
paimenkansa, joka elää päivän kerrallaan ja on yhtä velkainen kuin
mekin. Matkailijamaa ravintolanisäntineen; kuuluisampi näköalojensa
kuin peltojensa vuoksi; vie maasta kuivaa kalaa ja jäätynyttä vettä.
Mitä tekemistä meillä on heidän kanssaan? Pöyhkeitä peeveleitä, jotka
tahtovat naisvaltaa! Hyi hitto!
-- Sinä, naistenvihaaja!
-- Tyhmeliini! Aion juuri mennä kolmannen kerran naimisiin.
-- Minulle ei ole olemassa mitään naiskysymystä! Näen vain ihmisiä.
-- Ellet myöskään näe eroa miehen ja naisen välillä, niin olet
perversi, kuten kaikki muutkin. Mutta kun pääset huomenna linnaan,
niin puhumme nyt jostakin muusta! -- Oletko kuullut, että keltaiset
ovat alentuneet arvossa?
-- Niin väitetään, mutta he ovat tainneet pelissä menettää kirkon.
-- Muistomerkki Lützenin tappiosta. Mainioita ollaan tässä maassa,
kun juhlitaan tappioitamme; ja he aikovat kohta juhlia Pultavaakin.
-- Keltaisista juohtuu mieleeni, että heidän sukuperänsä lienee
myöskin väärä, sillä keltaisen prikaatin Lützenin luona muodostivat
saksalaiset, ja oli se keskustassa; muutoin useammat rykmentit
muodostivat yhden prikaatin; ja tämä keltainen polveutunee
vapaudenajalta.
-- Selvä se; mutta joutuvatko nämä kassanhoitajat vankeuteen?
-- Eivät, he ylenevät viroissaan; mutta ken siitä uskaltaa mitään
hiiskua, joutuu varmasti vankeuteen! Olin aikonut pistää tuon jutun
kirjoitukseeni, mutta muutin mieltäni; nyt minua kaduttaa.
-- He kulkivat Pienen teatterin ohi, joka oli valaistu juhlanäytäntöä
varten.
-- Eteläteatterin ohjelmisto, ja Kansallisteatterin vaatimukset.
-- Kuninkaallinen teatteri, jonka on perustanut majesteetinrikkoja
Anders Lindeberg; alkaa majesteettirikoksella ja päättyy siihen!
Miten eriskummallista! Ajattelehan!
-- Kansallisteatteri, jota hallitsee eräs Strandvägenin varrella
asuva pelihuoneen emäntä, ja johon uusia jäseniä värvää... niin;
mutta suurilta suljetaan ovet; Antigone ja Julia ovat paenneet,
Hamlet ja Horatio kulkivat joutilaina loppua odottaen. Maku ei ole
korkea kukkuloilla. "Iloista ja likaista", siinä heidän makunsa!
Vakavuutta he pelkäävät.
-- Nuo vanhat idealistit ovat mainioita; Allehanda julistaa Paul de
Kockin viattomaksi, ja Posttidningen suojelee tuota "irstasta ja
jumalatonta" Anatole Francea! Mitä se merkitsee?
-- Barrabasta! Vapauttakaa kuka tahansa, vaikka itse Barrabas,
kunhan ette vain suurta Zolata! Heillä on niin suunnaton kauhu
kaikkea suurta ja voimakasta kohtaan siksi, että itse ovat
pieniä ja heikkoja. -- Tiedätkö, äsken oopperassa, kun tunsin
tuon käden takaapäin tiukasti tarttuvan minuun, niin ajattelin,
mitä tuo tuntematon tahtoi. -- Personaton raukka, joka ei mahda
minulle mitään, suurentaa vähäpätöisen personansa tekeytymällä
kuninkuuden osaksi. Hän tahtoo, että palvelisin _hänen_ jumalaansa
senvuoksi, että se on _hänen_, ja siten hän tuntee olevansa hetken
yläpuolellani. Hän on jonkinlainen ryhmäeläin, kuten korallit, jotka
elävät ja kasvavat yhtenä möhkäleenä. He eivät ajattele mitään,
vaan muistelevat ainoastaan, mitä ovat lukeneet sanomalehdestä,
kirjasta, mitä ovat kuulleet puhuttavan, lukiessaan he sulattavat
kaiken, perkkaamattomana, jyvät ja pienet kivet, paltun ja papanat;
ja puhuessaan he aukaisevat kurelihakset ja laskettavat sanoja
suustaan, joka on heidän peräreikänsä. Sellainen on enemmistö,
uskollinen kansa, terve ymmärrys, joka on vain ymmärtämättömyyttä;
he ovat oikeinajattelevia, maan rauhallisia, he muodostavat väestön
ytimen. Ja kaikki he ovat vallanhimoisia, mutta voivat hallita vain
hallitsijan kautta, joka käy heidän välikappaleekseen siksi, että
hän hallitsee heidän kauttaan. -- Tiedätkö, minusta tulee anarkisti,
vastoin tahtoani.
-- Ken ei siksi tulisi! -- Kun elämän ja kehityksen kulku on niin
kiihtynyt, että nyt suoritetaan maailmanhistoriallinen ajanjakso
kymmenessä vuodessa, niin kasvuvoimaisille käy yhä kiusallisemmaksi,
että heidät tukahuttaa vanhentunut hallitusmuoto, jolla ei ole
mitään käsitystä nykyajasta. Tavat muuttuvat, mutta vanhat lait
pysyvät voimassa; oikeuskäsitteet uudistuvat, mutta lakikirja pysyy
samana kuin se oli 1734 ja 1866. Meidän laskiessamme metreissä ja
kruunuissa, mittaavat vanhat kyynäräkepillä ja laskevat rahansa
rikseissä. Nämä epäsuhtaisuudet yhteiskuntarakennuksessa tekevät
elämän siinä kuin helvetiksi tai hourujenhuoneeksi. Tiedätkö mitä:
maa, jolla ei ole ollut vallankumoustaan, ei voi kasvaa. Katso
aateliskalenterista, niin huomaat tarvitsemmeko Tukholman verilöylyä,
Lindköpingin samanlaista ja Kaarle XI:nnen reduktsioonia. Oletko
Lundissa katsellut Lundagårdia? Siellä ei viihdy yksikään nuori puu,
sillä vanhat ovat tiellä ja varjostavat; onttoja ja lahoja ne ovat,
ja huuhkajat asuvat niissä. Kaataa niitä ei saa! Miksi piru vie ei
saa?... Sinä päivänä kuin ne kaatuvat itsestään, muuttuu koko puisto
hiekka-aavikoksi, ja miespolvia saa varrota, ennenkuin uusia kasvaa
sijaan. Ei, harventaa pitää ja uudistaa!
-- Tahtoisitko seisoa mestauslavan ääressä?
-- Minäkö? Kernaasti! Olen tottunut näkemään viattomien kärsimyksiä
leikkauksissa; ja minä seisoisin pään puolella ja sanoisin heille
lohduttavan sanan viime hetkellä annettuani heille kloroformia.
Minä olen villi, minä, vaikkakin olen merkitty henkikirjoihin
ruotsalaiseksi; ja minä luulen, että tulevaisuus on villien.
Tiedäthän, että kaikki sivistyneet kansakunnat kuolevat; sivistys,
hupsuttelu, eläinsuojelus ja kansantieteelliset museot tappavat
heidät. Ken kääntyy taakse tunkioitaan katsomaan, hän on kuolemalla
kuoleva. Niin tekee nyt kansa tähystellessään taakseen Lützeniä
ja Narvaa, Kustaa kolmatta ja Ruotsin akatemiaa, kaakinpuita ja
kellotapuleita, vemmelpuita ja raintoja; he kääntyvät vain ympäri,
osoittavat sontakokkareita ja sanovat: Kas tämän me olemme tehneet!
-- Niin, ja elleivät he ole pian tyhjentäneet itseään, niin ei meillä
ole milloinkaan tilaisuutta tehdä _omaa_ tarvettamme!
-- Oletko joutunut takaisin aikaisemmalle kannallesi kaiken
suunnattomasta roskaisuudesta?
-- Kun väsyn, niin tuntuu minusta kaikki roskalta; mutta kylliksi
nukuttuani olen jälleen valmis tanssimaan suurta tuntematonta kohti!
* * * * *
He kulkivat katuja edestakaisin.
-- Katsopas, puuttui tohtori jälleen puheeseen; nykyinen asiain tila
on sietämättömämpi minulle ja minun ikäisilleni, jotka kasvoimme
60-luvulla siinä uskossa, että yksinvalta oli laitonta, anastettua;
että ruhtinas oli kansan luonnollinen vihollinen, ja että se,
ken tahtoi olla Brutus, ansaitsi suuren riemusaaton. Kuulimmehan
vapaudenlaulajien sellaisten kuin Talis Qvalisen ja Snoilskyn
lauluissaan ylistävän tasavaltaa korkeimmaksi hyväksi. Tämä aiheutti
sen, että me tasavaltalaiset odottelimme uutta Jerusalemia, ja 1866
luulimme sen tulleen. Mutta se ei tullut. Ja kun tämä sinua kohtasi,
niin me suistuimme takaisin 40-luvulle. Minusta tuntuu, että tänään
löyhkää Kaarle Juhanalle, Crusenstolpelle ja Anders Lindebergille,
mutta enin Kaarle-Juhanalle. Tällä viimeksi mainitulla tarkoitan
kaikkea tympeää: lakkauttamisvaltaa ja kaupungintaloa, Vaxholman
linnoitusta ja suurleiriä; sanalla sanoen: ennen minua ollut oli
tuhkana ja tomuna, jossa me jo kasvoimme; se kaivettiin ylös ja
löyhkää nyt. No, mutta pelkäätkö vankilaa?
-- En! Päinvastoin! Se on oleva minulle lepoaika, jolloin tahdon
kasvattaa uudelleen itseni.
-- Niin, leikin asia se ei ole; olen istunut kuusi vuorokautta
sotilaslääkärinä, ja aivoni olivat pakahtua liikatuotannosta.
-- Mitä sitten olit tehnyt?
-- Olin vastustanut asevelvollisten laitonta kohtelua. Lääkärit
käyttivät miehistöä idioottimaisiin kokeisiin, kuten mahalaukun
suuruuden mittaamiseen, jonka jokainen oppikirja sanoo vetävän
kolme litraa. Senvuoksi heidän piti nieleskellä letkuja, ja kun
he eivät voineet tai eivät tahtoneet, niin heitä rangaistiin
tottelemattomuudesta. Mitä sanot siitä? No niin, aloin puolustaa
noita sorrettuja, ja sain kuusi päivää vankeutta. Sellainen on
Ruotsi, maa, joka minun nuoruudessani oli lailla rakennettava. --
Tuo uusi armeija merkitsee pientä piiritystilaa! Perustuslaillinen
yksinvalta, suojanaan pretoriaanikaarti, joka määrää korkeimman
tahdon. Mielivaltaa, puolueellisuutta, laittomuutta, siinä kaikki. --
He kävelivät vielä puoli tuntia, äänettöminä, odottaen kellonlyöntiä,
jolloin jäähyväisjuhla oli alkava.
Silloin ilmestyi takaapäin äkkiä jättiläinen heidän eteensä, ja
lempeällä, osanottavalla äänellä lausui pastori Alroth:
-- Miksis olette niin murheelliset?
Pastori oli näet matkustanut kaupunkiin tervehtimään sisarenpoikaansa
Holgeria ja osoittamaan hänelle osanottoaan. Tosin hän oli
lainkuuliainen alammainen, mutta, kuten papisto yleensä, ei hänkään
voinut sietää sitä, että luterilaisen kirkon päämies oli amiraali.
Uskonpuhdistuksen seurauksena oli ollut se, että maan isästä oli
tullut kirkon korkein piispa; ja maallinen paavi arkkipiispan
yläpuolella muistutti hieman kaartinrykmentin pappisvaltaa, jossa
eversti oli kuitenkin aina vain alapäällikkö. Holgerin huomautus
tämän vanhan muodottomuuden johdosta oli miellyttänyt pastoria, ja
senvuoksi hän säteili ystävällisyyttä heidän vaeltaessaan Götalaisiin
huoneisiin.
Vanha kaarti oli koolla; konsuli Levi, arkkitehti Kurt, joka muutoin
kulki omia teitään, pysyen syrjässä; Sellén, joka harvoin näyttäytyi
ja oli usein matkoilla.
Mieliala oli painostava. He olivat viimein vakiutuneet, ja
poikavuodet olivat ohi. Nyt heidän piti kärsimyksellä vahvistaa
oppinsa ja valittamatta kestää seuraukset.
-- Missä on Lundell, professori? kysyi tohtori, jonka piti saada
syntipukki.
-- Hän ei tule, vastasi Sellén. Hän on ritarikunnan-tähden ritari
eikä voi kärsiä majesteettirikoksia.
-- Siinä näette, mitä ritarikunnan-tähti on! Vastamerkki siitä, että
on antanut päällysvaatteensa, myönyt nahkansa! Se ei ole niin viaton
kuin sanotaan! kiivasteli tohtori.
Pastori vei Holgerin erikseen ikkunanpieleen:
-- Terveisiä isältäsi!
-- Mitä hän tekee, miten elää?
-- Hän on jälleen kotona lasten luona, mutta ei ole entisellään. Tuo
ansaitsematon paha maine, johon hän oli joutunut, ja nuo hirvittävät
epäluulot, jotka syntyivät äitisi kuoleman johdosta, tuntuvat
ahdistavan häntä, niin että hän luulottelee olevansa syyllinen.
-- Tapaus ei ole ollenkaan odottamaton, vastasi Holger. Siihen aikaan
kun luin lehtien hävyttömyyksiä itsestäni, aloin lopulta vähin uskoa,
että olin tuo lurjus, joksi minut kuvattiin. -- No, kuinkas Anders
veli voi Långvikissa?
-- Etkö sitä tiedä? -- Hänhän matkustaa Amerikaan vuokra-ajan
loputtua.
-- Amerikaan? Uuteen Ruotsiin? -- Niin; siellä kai kohtaamme kaikki
kerran toisemme.
Booli oli valmis, ja tohtori kutsui:
-- Niin, ystävät hyvät, hän aloitti. Tässä huoneessa me juhlimme
Ranskan vallankumousta 80-luvun viimeisenä vuotena. Veli Alroth ei
tosin ollut silloin mukana, sillä hän ei ole vallankumouksellinen,
ja hänen läsnäolonsa tänään aiheuttavat omat yksityiset syyt, joita
meidän on kunnioitettava. Ovet musiikkisaleihin ovat myöskin hänen
vuokseen kiinni, mutta hän sallii meidän kyllä raottaa hetkeksi
niitä, kun minä annan soittaa päivän kunniaksi Marseljeesin.
Pastori nyökäytti hyväksyvästi päätään, mutta tuntien kuitenkin
jonkinlaista pelkoa.
-- Sen, mitä meillä on sanottavaa Holgerille tänä iltana, jatkoi
tohtori, sen hän tietää ennestään; me emme ylistä hänen tekoaan
emmekä valita hänen kohtaloaan, sillä soturi täyttää velvollisuutensa
palkkaa tai kiitosta pyytämättä.
-- Ei vain politiikkaa! kuiskasi Holger pappiin katsellen, jonka
tunteita hän sääli, kaikesta huolimatta.
-- Ei, politiikkaa ei, hiukan vain musiikkia mieltemme rohkaisuksi.
Hän viittasi vahtimestarille, joka aukaisi peräovet salonkeihin,
ja astui parvekkeelle, josta antoi lautasliinalla viittauksen
soittokunnalle. Syntyi äänettömyys. Ja sen jälkeen orkesteri viritti
laulun: "Ur svenska hjärtans djup".
Alhaalta kuului tuolien ja pöytien melua yleisön noustessa
seisaalleen ja yhdellä kertaa yhtyessä lauluun.
-- Sana sanasta, pojat! sanoi tohtori.
Pastori ei käsittänyt asiain yhteyttä, vaan luuli kaikkea pilaksi,
niin että häntä ei liikuttanut se vastaisku, joka painoi toisten
mieliä. Ja hän rupesi juttelemaan kaiken maailman asioista,
vähäpätöisistä pikkuseikoista, joita toiset kuuntelivat miettien omia
äänettömiä mietteitään.
Illallinen syötiin kaikessa kiireessä, ja hajaannuttiin pian, sillä
tuo kirjava melu alhaalla salissa tuntui uhkaavalta, tukahuttavalta.
Tohtori ja veljenpoika läksivät kahden hotelliin, sillä Holger ei
tahtonut enää nähdä kotiaan ennen vankilasta pääsyään.
-- Vähemmistönä tänään, enemmistönä huomenna! puhui tohtori. Kokemus
on sitäpaitsi opettanut, että se, ken metsässä vaeltaessaan on
luullut kulkeneensa harhaan, joutuu äkkiä matkan määrään. Ranskan
vallankumous saattoi syttyä vain Ludvig XV:nnen hallituksen jälestä.
Sen parempi, mitä huonompaa. Sitäpaitsi tämä on vain lepoaikaa;
hihnaa hellitetään ja ruokahalu palaa jälleen, käännyttäessä tuuli
on puhaltava purjeita vastaan, ja sinä olet näkevä, että vene kohta
muuttaa suuntaansa. Minusta tuntuu kuin kuljettaisiin lausumassa
jäähyväisiä kaikelle vanhalle, josta kohta on erottava; kaikki käy
silloin niin rakkaaksi, jota on pitänyt vähemmässä arvossa. Uusi
vuosisata saapuu uusine sukupolvilleen, ja uusine ajatuksineen,
ja silloin on kaikki tämä kuihtunut itsestään. Ryömi nyt, Holger,
koteloosi. Palaa jälleen siivekkäänä, niin lähdemme lentoon! -- Ja
nyt! Terve mieheen! Ja hyvää yötä.
He erosivat, tuskaa tuntematta, ilman suuria sanoja, mutta
totisempina kuin milloinkaan ennen.
VIIDESTOISTA LUKU
Oopperakellarissa
Oli kulunut jälleen pari vuotta. Tohtori Borg ja toimittaja Holger
istuivat eräänä iltapäivänä uudessa Oopperakellarissa. Holger Borg
ei ollut entisellään; nuo kolme vankeudessa viettämäänsä kuukautta
olivat vaikuttaneet kummasti häneen. Oli tapahtunut jotakin, josta
hän ei tahtonut puhua; ja hänen kasvonsa olivat jäykistyneet niin,
että hän ei vainut hymyillä; hänessä oli sisällisesti jotakin
jäätynyttä, ja jokin hermo näytti häneltä katkenneen. Mutta
virkeissä edistyspyrkimyksissään hän pysyi: ero oli kuitenkin
havaittavissa siinä tavassa, jolla hän nyt kohteli uskonnollisia
ihmisiä. Hän ei pilkannut enää, ei herjannut myöskään, hänen
iloinen uskonsa maailmankoneistoon, jolla ei ollut koneenkäyttäjää,
oli haihtunut, eikä hän voinut selittää enää ihmisten kohtaloita
eläintieteen avulla.
Vuosi oli sama, jolloin maailmassa alkoi kummitella. Nähtiin merkkejä
ja ihmeitä, salaperäisiä kuolemantapauksia, kaukoaavistuksia,
ennustuksia. Ja rintaman-muutoksia tapahtui: uskovaiset kävivät
uskottomiksi, ja valistusopin miehistä tuli uskovaisia. Itse tiede
meni päin mäntyyn: Kockin miljoona-lymfa ei pitänyt paikkaansa; ei
keksintöjä eikä edistystä, kähnimistä vain; mutta silloin saapui
viesti Amerikasta, että hopeasta ja kuparista tehtiin kultaa, ja että
oli muodostettu yhtiö, jonka suojana olivat nuo suuret nimet Edison
ja Tezla. Tätenhän kemia oli lopussa ja alkemia tuli sen sijaan.
Kerrottiin, että Parisissa oltiin panemassa vireille noitajuttuja;
kääntymisiä katolilaisuuteen huomattiin; kaunotaiteet olivat
hyljänneet naturalismin ja kallistuivat mystillisyyteen kuten
kirjallisuuskin. Maailmassa kiehui ja kävi, mikä ennusti uutta.
Ystävät istuivat juuri ja laskivat tulevaisuuden mahdollisuuksia, kun
Holgerin katse sattui noihin kuuluisiin kattomaalauksiin:
-- En voi nähdä mitään siveetöntä noissa; tuollaisia taulujahan on
museo ja Tukholman linna täynnä.
-- Niin, mutta mainiointa oli nähdä, miten tuo suuri
Faustin-kääntäjä, joka oli siveydenharrastaja ja antinaturalisti
84-luvulla, nyt esiintyi alastomuuden puoltajana ja sellaisella
tarmolla, jota häneltä oli turhaan varrottu oikeaan aikaan.
-- Hän on nyt kuollut, ja haudataan huomenna. Onpa mieltäkiinnittävää
nähdä.
Samassa tuli iltalehti. Holgerin täytyi vilkaista siihen.
Tohtori kuuli ähkinää ja puhkinaa, ja huomasi, että Holger kävi nolon
näköiseksi.
-- Oletko hävinnyt jotakin? hän kysyi. Lehti kahisi lukijan kädessä,
ja hän pudotti sen pöydälle.
-- Mitä on tapahtunut?
-- Lue!
Tohtori luki; luki ja paisui, luki ja kirkastui.
Hän luki, että Ruotsin naisvapautumisen ylimmäinen papitar oli
heittänyt hiiteen koko moskan havaittuaan sen hassutukseksi. Ja hän
kehoitti sukupuoltaan ja äitejä työskentelemään sen hyväksi, että
nainen kehittyisi naiseksi, äidiksi ja puolisoksi.
-- Vihdoinkin! huudahti tohtori. Pannukakku siitä tuli ja pannukakku
se oli senvuoksi, että se lähti väärästä edellytyksestä. Mutta
ajattele, kuinka paljon työtä, kuinka paljon vihaa, kuinka paljon
p--aa tähän on tuhlattu. Hehän tahtoivat surmata Falkin, kun tämä ei
voinut käsittää tuon hulluuden hienouksia. Jos olisin uskovainen,
niin uhraisin hekatombin jumalille!
Holger ei voinut yhtyä iloon, sillä hän tunsi kadottaneensa
uskontonsa, uskon naiseen! Eikä hänellä ollut voimia tunnustaakseen
erehtyneensä. Hän suuttui tapansa mukaan, ja hänen jälleen
toinnuttuaan nousivat hänen harjaksensa.
-- Siksi:, että hän on väsynyt...
-- Vai niin? Puhummeko muusta! Miten Ester ja Max voivat?
-- Varmaankin he ovat hyviä ystäviä, mutta avioliitto lykkäytyi, kun
papit eivät tahtoneet kuuluttaa.
-- Ja minkä vuoksi on kuulutettava, että kaksi ihmistä aikoo
rakastaa! Salaisin, jonka luonnollinen tunne vaatii peitettäväksi,
asetetaan näytteille! Minusta se on kyynillistä! Mutta pelätään
kaksinnaimista. Sitä pelätään, mutta tunnetut kaksinnaimiset
ja moniavioisuudet tunnetuissa _avioliitoissa_, ne ovat
rankaisemattomia, ovat tulleet tavaksi. Nainen ottaa nykyään
miehen saadakseen vain kaitsijan ja laillisen suojelijan -- piru
tässä ruvetkoon irstaitten naisten syöttinä olemaan. Ja kun te
vapautitte naisen naisellisuudesta ja häveliäisyydestä, tuli hänestä
kokotti. Te juuri olette pilanneet sukupuolen ja avioliiton, ja
juuri nuo miehekkäät naiset ovat turmelleet miesten vaistot niin,
että heistä on tullut perversejä. Sellainen oli Kreikan loppu!
Aspasioihin, ystävättäriin ja sodomiitteihin he joutuivat. Luulen,
että lähestymme loppua! Olen, kuten tiedät, monta kertaa etsinyt
puolisoa, perheenemäntää ja äitiä, mutta löytänyt vain kokotin.
Kiimaa ja vihaa, sitä minä löysin. Etsin rakkaudelleni -- anteeksi
lausumatapa -- vastarakkautta, mutta kohtasin pelkkää vihaa; vihaa
miestä kohtaan, joka näyttää muodostavan naisen niin sanotun
rakkauden. Häväistä miestä, siinä naisen ihanne. Sinä tiedät sen! --
Annat hänelle miehuudenvoimasi, ja tällä voimalla, sinun voimallasi,
hän hallitsee sinua. Ja hän vaikuttaa kuin induktsioonikone; tekee
virranvoimasi moninkertaiseksi ja kääntää virran sinua vastaan. Mutta
sitä et ole milloinkaan ymmärtänyt! Katsohan aarrettasi, miten hän
kutistuu joka kerran, kun sinä katkaiset virran! Itsesi alle sinä
aina alistut hänen tahtoonsa alistuessasi! -- Katsohan vain, miten
nuo ihailemasi "suuret naiset" syntyvät. Ensin he etsivät voimakkaita
miehiä, kuuluisia, suggestiivisia; saatuaan akkumulaattoreihinsa
voimaa, alkavat he itse leikkiä patteria ja synnyttää virtoja,
jotka kuitenkin ovat vain toisarvoisia. -- Kun kaikki on valmiina,
tulevat he ottamaan; kun taistelutantereet ovat täynnä kuolleita
ja haavoitettuja, silloin saapuvat luittenkerääjät; ja aina on
laumoittain heikkoja miehiä, jotka kunnioittavat tunkionpenkojattaria
kuningattarina; sinä tunnet nuo miehet, jotka aina tähtäävät potkun
miesten haaroihin...
-- Niin, mutta sinä olet naistenvihaaja!
-- Kun ajattelen tarkoin, niin minun on ehkä vastattava myöntävästi.
Minähän vihaan kaikkea vihollismielistä, ja koskapa vihaan naista,
niin hän on vihollinen. Ja jos hän on vihollinen, niin hän vihaa
miestä. Totta lienee, että sukupuolet vihaavat toisiaan, ja tämä
viha on kyllä vieroitusvoimaa kahden vastakkaisen välillä, joka
rakkaudessa vaihtuu vetovoimaksi. Voit yhtä hyvin sanoa kaikkia
naisia miehenvihaajiksi kuin minua naisenvihaajaksi. Ajoittaisia
virtoja! Siinä rakkaus! -- Mutta nainen on aina vaikuttanut
terveellä vetovoimalla minuun, siksi en voi hyvällä omallatunnolla
tunnustaa mitään erikoista naisvihaa, johon yksin olisin syyllinen!
Päinvastoin, olen aina tuntenut elämän autiuden, ellei lähellä ole
ollut äidin helman lämpöä, mutta teidän turmeltuanne naiset, on
mahdoton enää sietää tätä elämää. Te sanotte, että en voi säilyttää
heitä, minä vastaan, etten ole tahtonut säilyttää mätää lihaa
talossa. -- Kas tuossahan on Kurt! Tunnetko sitten hänen avionsa? Se
oli mainio! Usko pois!
Arkkitehti tuli sisään seurassaan silmälaseja käyttävä mies, joka oli
epämääräisen näköinen. Veli nyökkäsi ja painui seuroineen erääseen
salin nurkkaan.
-- Niin, mitenkä on hänen avioliittonsa laita? kysyi Holger. Kaikki
siinä oli niin salaperäistä; onko se lopussa?